Olen kirjoittanut tätä tekstiä viikon verran. Mutta aina tulee lisää asiaa, ja minä jään auttamatta jälkeen kuvia ja videoita muokatessani. Laitan siis sen hauskemman materiaalin erillisenä päivityksenä, jotta pääsisin etenemään ilman romaanikirjoituksen mittaista päivitystä...
Ennenkaikkea minua ilahduttaa treenit, jotka tekaisimme jäällä yhdessä Johannan&Jetan sekä Viivin&Leevin kanssa 9.3. Vaikka ruudun harjoittelu ei onnistunutkaan tuulen takia, joka heitti ruutuani ihan miten sattui, oli muilta osin työskentelyhetkemme erittäin mukava ja antoisa. Ruutu on tällä hetkellä se ainoa liike, joka vaatii kunnollista lisäpuurtamista ennen voittajaluokkaan astelua.
Tunnari tehtiin kolme kertaa kokeenomaisesti. Ensimmäinen kerta oli nappisuoritus. Upeaa nenänkäyttöä ja palautti ihan oikean minulle. Toisella kerralla suu kävi maistamassa väärää, mutta toi kuitenkin oikean minulle. Uusimme vielä kerran, jolloin tuloksena taas nappisuoritus. Kyllä nännikumi lensi ja riemu oli katossa!
Luoksetulo oli hyvä. Ei hiipimistä, reagoi heti ja oli hyvä.
Liikkeestä istuminen oli vähän jännä. Ensin sekoitti makuuseen, ennenkuin tajusi ahaa-elämyksen.
Seuruuta otettiin niin normivauhdissa, hölkässä kuin hiipien. Peruutuskin livahti mukaan. Oli hyvin kuulolla, vietikäs ja erittäin kiva. Käännös hölkäten oli alkuun outo ja luiskahti eteen, ennenkuin tuli kympinarvoiset kääntymiset.
Kaukoissa ensin liikahti s-m vaihteessa, mutta parin toiston jälkeen alkoi tulla hienoja. Muissa vaihdoissa ei ongelmia.
Metallinouto oli paljon parempi. Toi laukalla ja ei säätänyt. Paitsi kun tein paria vauhtinoutoa niin pudotti peijakkaan kesken matkan.
Kokeilimme myös merkkiä. Ei meinannut alkuun muistaa homman nimeä, jäi puoleenväliin matkaa ja tarjosi maahanmenot, istumiset ja hyvä ettei kierimään alkanut. Lopulta juoksi merkille ja sain naksautettua, sitten muistikin homman oikein hyvin.
Ennen treeniseuramme saapumista otin tokoalkeita Taran kanssa. Perusasentoon hakee hyvin ja seuruun kontakti on loistava. Neiti kulkee kylläkin liian kaukana minusta, mutta noutajan kohdalla en rokota pikkuasioista. Käännöksissäkin pysyi hyvin mukana, kun kokeilin ilman imuttamistakin. Myös jäävät toimii hyvin, vaikkakin seisomisjäävässä pelaankin varman päälle. Luoksetulo on tosi kiva ja näppärä, Tara pitää siitä liikkeestä! Paimentreenien ajan Tara odotteli autossa ja kävin hakemassa sen mukaamme, kun lähdimme jäälle vielä lenkkeilemään.
Jäälenkki oli mukava. Ainoa miinus oli Jetan provosoituminen Taran "pysy kaukana perseestäni!"-älähdyksestä Leeville, jonka ansiosta pientä oranssia pöllyytettiin pieni hetki. Haavoja ei onneksi tullut, eikä nuoruudessaan kovastikin ärhennellyt Tara ottanut nokkiinsa pienestä riidasta. Kidaa tilanne jännitti enemmän, mutta onneksi Jetan sijaan oli toinenkin leikkikaverimahdollisuus. Yhtä suuri ja valkoinen, mutta tämä juoksi karkuun. Ja hippasleikki on kivaa.
Alkuun Kida nenä nyrpistettynä louskutteli Leeville kovasti. Tuntui myös hämmästyvän, kun Leevi louskahti takaisin, muttei mitenkään aggressiivisesti. Puoleenväliin matkaa piti tätä toimintamallia kummastella, mutta sitten ilo vain repesi. Leevi-parka joutui toden teolla keskittymään kinttuihinsa, kun karvaton broileri alias torpedo alias Kiituri-Kiisseli pinkoi Leevin perässä, näykkäisi välillä haukahtaen kylkeä kuin huutaen: "Hei, mies! Juokse kovempaa!"
Illalla saimme tekstarilla ei-niin-mukavan-yllätyksen, kun Leevi-paran turkista oli löytynyt täitä. Ulkoloishäätö laitetaan niskaan, mutta onneksi minkäänlaista kupsutusta ja kutinaa ei ole näkynyt. Jos Kidaan on yksikään täi tullut, on se varmaan loikannut laskuvarjolla alas kyydistä mahdollisimman nopeasti, kun on tajunnut millaiseen karvattomaan maahan on laskeutunut...
11.3 tokot hieman palauttelivat ikävästi maanpinnalle. Tai ei maanpinnalle, mutta ne eivät menneet niin mainiosti kuin aiemmin.
Seuruu oli nättiä minun jäykkyydestä ja kompastelusta huolimatta, ja muutama tosi hieno ruutu saatiin aikaiseksi alun säädön jälkeen (Kida oli iiiihan varma, että nyt tehdään merkkiä, eikä tajunnut miksi tämä kartion taakse meno muka väärin olisi).
Toinen tosi kiva oli zetan harjoittelu. Kaikki jäävät menee hienosti, eikä tuo piittaa vaikka kävelisin Kiinaan ja takaisin. Myös nouto on kiva, kun käytössä on puinen kapula. Metsku oli taas jotenkin ihan liian vastenmielinen: sitä ei voinut pitää, ei kantaa. Se oli niiiin epätasapainossa, kovasti neiti hamusi sitä suuhunsa, mutta ei kun ei. Lopulta jo vähän suutahdin ja nostin vaatimusta, jolloin saatiin pari noutoa tehtyä.
Tunnaria taas. Nyt tosin tunnarit eivät olleet niin hajuttomia kuin kilpatilanteessa, mikä selvästi hämäsi. Unohdin keittämisen tykkänään ja otin riskin. Maistelua oli enemmän, kerran toi väärän, mutta lopulta teki pari aivan oikeaa ja hienoa palautusta.
Kaukoissa sääti eniten. Se venyttää takajalkansa seisomaan noustessa niin äärirajoilleen, että maahanmeno paikallaan on suorastaan mahdottomuus. Panostin tähän, että nousi ylöspäin, ei eteen. Kyllähän ne onnistuneet tuli, vaikkakin meno oli varovaista. Osaksi epävarmuuden takia, osaksi minun kireyden, vaikka kehuen palkkasinkin jokaisesta oikeasta liikkeestä. Olipahan neiti kuitenkin iloinen, kun treenien päätteeksi suuntasimme vielä lenkille löytynmäen metsiin. Hepuloi pienenä pallona eteenpäin kiitäen, leikki Jetan kanssa, porhalsi ja spurttaili. Kida on niin ihana riekkuessaan! Tulee itse niin hyvälle mielelle. Ja ihana se oli illallakin nukkuessaan kaikki jalat kattoa kohti osoittaen sohvaan nojaten.
Kävimme viimeviikolla lenkillä kolmen koiraneidin kanssa, minä yksin ylhäisen seurani kera. Tai siis, joka päivähän me lenkkeilemme sen kolme-neljä kertaa, mutta ei jokainen niistä ole millään muotoa blogimaininnan arvoinen. Valokuvaaminen auringonpaisteessa oli taivaallista jäänpinnalla, ja koirat hepuloivat kaikki ihan tohkeissaan. Tara intoutui leikkiin, Kida oli silkkaa riemua, Jettakin loikki tavalliseen tapaansa. Nyt Kida on kieriskellyt ja toikkaroinut vähän eri syystä: turkissaan täitä kantanut Leevi antoi viikonloppulahjaksi tytöille ulkoloishäädön. Varsinkin Kidaa kohtaa kutittavat pirusti ja paras tapa päästä ikävästä tunteesta on pyöriskellä nähisten kylmällä lumella. Vaikka pyöriihän tuo aina, päivästä ja kutinoista riippumatta.
Kävimme tiistai-iltana treenaamassa omien epiksien tiimellyksessä agilityn saralla. Hauskinta oli, että minä menin radalla siihen tutustumatta. Oli niin hoppu lämmitellä koiria, toimia ratahenkilönä ja vielä viipottaa estekaluston seassa. Avasin ratatyöskentelyn yhdessä Jetan kanssa ensi kertaa! Meillä meni hyvin, ohjaaminen sujui, Jetta oli innokas ja kahmi kaksi puhdasta rataa. Tai palkkasin toisen radan puomilla, joten siitähän tulee hylky, mutta noin muuten. Innokasta innokkaampi Kida kahmaisi sekin vauhdikkaan ja hyvän nollaradan, mutta kakkosradalla oma väsymykseni näkyi typerinä virheinä ja aiheutti pari virhetilannetta. Ei kannata pysäyttää liikettään takaakierrolla, koirahan voi hypätä vaikka väärältä puolelta. :D Antoisaa ja kivaa silti, enkä voi olla kehräämättä iloisena saamastani palautteesta!
Tara jäi epiksistä kotiin, koska luvassa on tälle viikolle vielä kaksi treeniä, lauantaina ja sunnuntaina.
Viikontakaisen mahtavan metskun jälkeen päätti Kida, että metsku onkin ihan tyhmä. Se alkoi inhota esinettä todenteolla, ja nyt olemmekin keskittyneen kovasti sen tekemiseen aamu-ja iltaruoan yhteydessä. Lopputulos lienee sama kuin tunnarin kanssa: ensin ei meinaa haluta, sitten hätäilee saadakseen ruoan ja lopulta alkaa rakastaa koko liikettä. Ja koska Kippura rrrakastaa puukapulaa, metskukin aiheuttaa ennen heittovaihdetta riehakasta pomppimista ja innostusta.
Sen sijaan Taralla ALO-liikkeet ovat hyvin hallussa, ja kesällä se pääsee kokeilemaan taitojaan ainakin möllikisaan.
Heitetään vielä loppuun, että kävin eilen kuuntelemassa Tommy Wirenin koulutusluentoa. Inspiroivaa kuunneltavaa, ja sain hurjasti toteutuksen arvoisia ideoita! Olenkin jo kauan kaivannut pieniä projekteja arkielämää värittämään, ja nyt keksin niitä sekä Taran että Kidan "päänmenoksi"!
Hyvää huomenta ja hauskaa loppuviikkoa kaikille!
