tiistai 26. tammikuuta 2010

Hurja tamma


Sunnuntaina mentiin tallille Minnan, Kidan ja Taran kanssa. Tarkoitus oli vähän valokuvata minun ja Vappusen menoa - harmi, että Minna katsoi kameransa kanssa muualle juuri silloin, kun ihan oikeasti sattui ja tapahtui..
Tammalla oli vissiin vähän huono päivä. Toki seisotustakin on pakkasen vuoksi tullut, ja siksi varmaan energiaa kertynyt liikaakin. Ainakin hevonen muistutti, että osaa yhä pukitella: harrasti sitä enemmänkin silloin alkuaikoina.. minä olin jo unohtanut!

Peruuttaessa Vapu päätti, ettei jaksa. Vängätessään vastaan näpsäytin tammapahasta raipalla persauksille, ja sitten alkoi rodeo. Peppu heitti monta kertaa ylöspäin. Vänkeäminen ei loppunut, kohta pukkeja tuli uudestaan (ja miltein suistuin selästä) ja sitten vielä vähän laukkaa väkisin, kun ärsyttää. Eipä auttanut kuin pistää hevonen linkkaan ja vähän tulla alaskin paasaamaan nenät vastakkain. Lähdin sitten pellolle ensin purkamaan turhat energiat hevosesta, ja muutaman nelistyksen jälkeen kentälle takaisin ja apuohjat kiinni. Ensin apuohjillakin neiti hieman hankoili vastaan, punkesi lapaansa ja oli törppö, mutta sitten alkoi kulkea nätisti.


Kävin sitten maanantaina uudestaan kentällä tunnin verran ratsastelemassa. Ilman apuohjia toki. Aloitettiin kunnon kulmista, neliötä käynnissä ja lämmittelyravien jälkeen myös vähän ravissa. Hevonen oli paljon parempi, ei pungennut ja oikeassakin antoi vähän myöten, vaikka jäykkä aina onkin. Ohjalle ei painanut. Aika rennosti otettiin, kiitokseksi aina lepokäyntiä. Pohkeenväistöt ja sitten koottiin ja lisättiin ravia molempiin suuntiin. Lopuksi ihan rento laukannosto ja pari kierrosta laukkaa, jonka jälkeen loppuravit ja kiitos. Oikein paljon parempi, nöyrä ja kuuliainen, tuttu Vapu. :--) Vähän himottaisi päästä hyppäämään joku päivä...

Kidalla olisi sisarustreffit näillä näkymin lauantaina! Ja agilitykuvat sain koneelle, suurinosa todellista blurria, mutta enköhän muutaman saa muokattua. Esimakuna Taran muikea ilme: neiti on hieman liekeissä, kun kyse on esteistä ja juoksemisesta..


PS. Adolf on omistuksenhaluinen. Herra kissa kanniskelee koirien luunpalasia kovaan ääneen muristen. Tara tuijottaa tätä hitusen hämillään.. Meidän perheen mieskin vaatii oman omaisuutensa. :-) Äsken käytiin koirien kanssa iltalenkillä, ja neitikoirat pinkoivat pakkasessa energiansa, jotta yöunet maistuisivat.

lauantai 23. tammikuuta 2010

Kidan ensimätsärit

Valitettavasti kuvamateriaalia ei tullut, sillä kiire oli melkoinen! Kahden koiran esittämisessä on varjopuolensa.. :'D

Onneksi tultiin perille hyvissä ajoin, ja ilmottauduttiin heti ensimmäisten joukossa mukaan. Kamat raahattiin maneesiin, ja sitten alkoi odotus, että luokat alkaisivat. Vähän myöhässä alkoikin ensin pentujen luokka.
Kida oli erittäin hyvä, olin itse todella ylpeä siitä. Kida taisikin olla nuorin osanottaja. Se kulki kauniisti, ei kiskonut, hyppinyt tai muutenkaan sotkenut. Oli kokoajan kuulolla. Seisoi todella kärsivällisesti, pitkiäkin aikoja. Muuten täydellinen, mutta tuomarin pitkät lkynnet ilmeisesti tekivät viimeisen tepposen. Hampaat tyttö antoi tutkia todella nätisti, samoin lavat ja rinnan ja mahan, mutta kun tuomari pääsi takapuolen kimppuun.. en ymmärrä, mitä ihmettä hän siellä puuhasi! Pitkillä, punaisillaan nyppi jotenkin aivan ihmeellisesti, ja Kida sitten rähäti tälle ja yritti näykätä. Ikinä ei ole pentu käyttäytynyt näin, vaikka monet ovat sitä peräpäästäkin kosketelleet. Taisi tuntua ikävältä. Ilmeisesti tämän vuoksi Kidalle iskettiin sininen nauha. Harmitti kyllä, sillä parina ollut russelinpentu käyttäytyi huomattavasti huonommin (kiskoi, riehui, hyppi ja plydällä ei pysynyt alkuunkaan paikallaan), mutta tuomarin mieltymyksethän tässä ratkaisevat.

Kesken pentuluokan alkoi toisessa kehässä isot koirat, jonne Taran kanssa kiireellä juoksimme. Tara höseltää aina ennen kehää, mutta onneksi tositoimissa terästäytyy. Seisominen suoritettiin häntä viuhtoen, ja juoksi varsin nätisti, vaikka vähän kiire oli. Punainen nauha saatiinkin tulokseksi, jee!

Sitten alkoikin pentujen uusinnat. Siniset kokoontuivat ensiksi. Penska kulki nätisti, virkeästi ja kiltisti, minä vähän sössin siinä kun jono hidasteli. Luulin juoksun jo loppuneen! No, seisoi jälleen moitteettomasti, ja kuulin parin katsojan hämmästelevän takanani, "kuinka noin nuori koiranpentu voikaan soida noin hienosti." Hieno Kida! Jatkoon ei tuomari kuitenkaan meitä päästänyt, ei tainnut töpöhäntäinen aussi kuulua suosikkirotuihin.

Kidan selvittyä koitoksesta lähti Minna sen kanssa hakemaan lettuja, jotka olin jo varannut aiemmin. Taran kanssa lähdimme perään, että neiti pääsi tarpeilleen. Sopivasti palasimme maneesiin, sillä isojen koirien punaiset alkoi sillä hetkellä, kun astuin sisään. Kiire tuli! Vähän häsäämiseksi meni, kun piti vaihtaa valjaat hihnaan ja juosta kehään, ja se näkyi esiintymisessä. Oli kiire, leikitytti ja energiaa piisasi, ja tuomari taisi valitettavasti nähdä vain vähemmän hehkeät osiot.. Sijoituttu ei. Hyvä mieli jäi kuitenkin. Pakkasimme Taran kanssa kamat maneesissa, veimme ne autoon ja menimme Minnan ja Kidan luokse lettujamme jonottamaan. Siellä vähän (ilmeisesti) eläintenhoitajaoppilaiden kanssa jutustelimme vähän koiristani, ja letut syötyämme lähdimme kotiin.

Oli oikein mukavat mätsärit, kivoja ihmisiä oli ja pääsin tutustumaan opiskeluympäristöön. Yksi hakupaikka siis keksitty. :--) Väsynyttä sakkia palasi kotiin, ja koko jengi menimmekin nopeasti päiväunille, jonka tiimoilla nukuimmekin pari tuntia. Vähän kylmä oli mätsäreissä, mutta onneksi siihen olimme varautuneetkin!

PS. Eilisestä agilitystä! Olipahan taas mukavaa. Tara oli pieni energiapallo, ja vähän harjoittelimme kontakteja, kun kovin kiireellinen tuo oli tutuilla, ihanilla esteillä. Agility on tuolle oranssille vaan niin intohimo. Ystävänikin vähän kokeili Taran kanssa agilityn huumaa, ihan varovasti. Kida oppi putkeen menemisen, alun aristelun jälkeen juoksi pikkuputkeen ihan innoissaan. Myös pujottelua vähän harjoiteltiin. Lopulta valtavat spurttijuoksut Maisa-bortsun kanssa, joka oli mukanamme. Kyllä oli tytöillä hauskaa! Kuvamateriaalia laitan kuvagalleriaan myöhemmin.

tiistai 19. tammikuuta 2010

Kida ahkeroi namipallon kanssa

Tänään oli huono päivä omistajalla, mutta onneksi ratkiriemukkaat eläimet hallitsevat päivän piristämisen!

Koulun jälkeen ajoin saman tien tallille. Olin tapani mukaan unohtanut taas tallivaatteet kotiin, ja kylmyys pureskeli jalkoja. Selkään en voinut nousta, tai uudet farkut muuttuisivat heti vanhan näköisiksi. Keksinpä sitten lähteä juoksuttamaan tammuskaa pellolle!
En laittanut suitsia, v aikka jälkeenpäin ajateltuna ne olisivat olleet ihan kätevät.. Riimuun vaan liina kiinni ja pellolle. Sain minäkin liikuntaa kun rämmin polvenkorkuisessa lumessa.
Vapu oli valtavan energinen ja innoissaan! Kyllä sillä oli kivaa. Kauhoi lumessa kuin veturi, nosteli kinttujaan ja viskeli päätäänkin riemuissaan. Laukassa päästi monet ilopukit ja spurttasi kunnolla. Harmi ettei ole pellon ympärillä aitoja + pienempi tila, niin voisi irtojuoksuttaa. : | Välillä Vapu tuli elvistelemään luokseni, kaartoi kaulaansa ja heitteli sitä sivusuuntaan ja tuli minun eteeni. Puoli tuntia se jaksoi lumessa riekkua, ravailla ja laukkailla ja sitten alkoi tahti rauhoittua.

Äsken palasimme Kidan ja Taran kanssa lenkiltä, ja seuraksemme tuli Niina bortsunsa Maisan kanssa. Kyllä varsinkin Kida kirmasi! Käytiin metsässä ja jäällä, ja Maisa ja Kida juoksi kokoajan, vain pienet tauot ottaen. Tara jolkotti omaan tahtiinsa . taitaa olla juoksut tulossa, sillä millään ei jaksa kiinnostua muista ja meinaa minun käskytkin jättää kuulematta ihan kokonaan.
Tänään Maisa keksi myös namipallon hauskuuden! Aluksi penska yrtitti purra pallon rikki päästäkseen käsiksi sisällä oleviin nappuloihin, mutta lopulta tajusi pyörittämisen idean.

Ainiin, viime perjantain tunnista! Vapu meni kuin unelma. :-) Kerrankin hakeutui kuolaimelle myös seistessään paikallaan. Ei vängännyt ohjaa vastaan tai painanut, kulki itse kauniisti ja pyöreänä kulki suurimman osan tuntia. Vielä tunkee lapaa ulos ympyrältä, mutta sentään edistystä on tapahtunut!

torstai 14. tammikuuta 2010

Hevoshistoriani


Ajattelin raapustaa tällaisen, nimittäin kertomuksen elämästäni hevosten kanssa. Koirista teen samanlaisen, mutta koska hevosten kanssa tämä on huomattavasti kirjavampi ja pidempi, niin aloittelen kauramoottoreilla.

Hevosharrastukseni alkutaival oli takkuinen, sillä olin valitettavasti allerginen hevosille. En kyennyt olemaan niiden kanssa yhdessä tallissa paria hassua minuuttia kauempaa, kun tulin ulos henki kihisten ja silmät punaisina kirvellen. Ensimmäinen hevosystäväni oli vanha puoliveriruuna, jonka siskoni ystävä omisti. Se asui oman kaverini naapurissa. Kävimme usein vanhan ruunan luona, saimme luvan silitellä sitä tarhassa, ja jopa leikimme hevosen viisaan, vartioivan katseen alla.
Vuonna 2000 syksyllä äitini kuuli lähellä sijaitsevasta vaellustallista, jossa ratsastus suoritettiin joko maastossa tai ulkokentällä. Hän soitti paikalle ja onnistui järjestely, että minun ei itse tarvinnut harjata ja huoltaa hevosta, sillä pölyhän allergisen reaktion aiheutti. Siirryin ratsastamaan iki-ihanilla islanninhevosilla allergiastani huolimatta. Lääkkeiden avulla alku meni, usein tultiin aivan tukossa kotiin, mutta pikku hiljaa allergiani alkoi lieventyä. Siedätyshoito auttoi: aloin laittaa hevoseni itse kuntoon, ja käydä tallilla useammin. Pian kävin yhden tunnin sijaan parilla ratsastuskerralla ja vapaa-ajalla poneja harjailemassa ja hoitelemassa! Elämä issikoiden kanssa opetti minulle ennenkaikkea paljon maastoilusta, metsässä kulkemisen pelisäännöistä ja varsojen käsittelystä. Ensimmäinen suosikkiponini oli tummanruunikko issikkatamma Dama. Isompiin hevosiin siirrettyäni sydämeni vei vanha suomenhevostamma Tähti. Lopulta löysin viimeisen rakkauteni ja hoitohevoseni, eestintamma Evan. Viisi vuotta ratsastin tällä tallilla, vierailin vain kerran kylän toisessa ratsastuskoulussa ratsastamassa.

Eva


2005 tunsin olevani valmis omaan hevoseen. En ehkä ollut, mutta tapasin kuitenkin hevosen, joka muutti koko harrastukseni uuteen suuntaan ja on opettanut minulle enemmän kuin yksikään hevonen tai opettaja ikinä. Äitini suostui hevosen hankintaan, ja alkoi ratsun metsästys. Minun ehkä olisi pitänyt ostaa iso, vanhempi opetusmestari, mutta sellaiset maksoivat liikaa. Lopulta löysimme ilmoituksen suomenhevostammasta. 160cm riitti korkeudeksi, ja puhelinspoiton perusteella varasimme hevosen. Pitkä hakumatka Taivalkoskelta oli päätetty.

Vapu asui alkeellisissa oloissa. Se oli ollut seurahevonen, elänyt vuohien kanssa, kanalan vieressä. Käytöstapoja tammalla ei ollut, eikä osaamista laisinkaan. Se jyräsi, kiukutteli, ei kuunnellut apuja. Harkitsin pitkään hevosen ostamista, ja seuraavana päivänä maastossa tein kuitenkin päätöksen. Kyseess oli terve, selvästi väärinymmärretty hevonen, nuorikin vielä. Joten miksei? Ostimme Vapun ja lähdimme siirtämään sen kotiseudullemme. Koko 7 tunnin ajomatkan hevonen oli hiljaa trailerissaan, ja vasta ulkona uuden kotitallin pihassa se pörisi jännityksissään.
Vapu elokuussa -05

Ensimmäinen vuosi meni käytöstapojen opiskelussa. Vapu oli kiltti kengittää ja raspata, mutta muuten se ei ihmistä kunnioittanut. Piti opettaa, että minä olen pomo, ei toisinpäin. Lisäksi Vapu oli hyvin jäykkä, joten venytellä piti paljon. Maastossa se oli myös varsin säikky, ja monta kertaa tulin raivonkyyneleet silmissäni kotiin. Yritin silti. Laukata Vapu ei osannut, ja hiljakseen opettelimme sitäkin. En ollut kummoinen ratsastaja, vielä huonompi kouluttaja, mutta jotain tein oikein, sillä laukannoston tuo oppi! Esteillä se oli epävarma, eikä sillä muut hypätä uskaltaneet kuin minä - ja minäkin ihan pieniä.
Talvella 2005 tuli kuitenkin muutto uuteen paikkaan lyhyellä varoitusajalla, kun vanha talli lopetti. Äitini asiakas teki maataloonsa karsinan vanhaan navettaan, jossa hänen poninsa oli aikoja sitten asunut ennen kuolemaansa. Vapu asui puoli vuotta yhdessä nautojen ja kolmen lampaan kanssa, kunnes kesällä 2006 muutimme uudelle paikkakunnalle. Se vietti kesän yksin valtavalla kesälaitumella, ja kahden seikkailullisen yökarkaamisen jälkeen löysin tallipaikan, jonne se siirtyi suomenhevosruunan ja shettiksen kaveriksi.

Tallilla sattui kaikenlaista _erittäin_ jännittävää, outoa ja jopa inhottavia asioita, mutta sain sieltä ikuisen tallikaverin. Kävimme unohtumattomilla maastoilla, ja opin uusia asioita pidemmän ajan hevosnaiselta. Vapu ihastui tulisesti vanhaan suomenhevosruunaan. Sen kunto nousi, ja ennenkaikkea käytös parani. Yhteistyömme sujui, luottamus kasvoi.
Täällä löysin myös toisen unohtumattoman hevosystävän: raskasvetoruunan Hemmon. Se omisti varsin kirjavan ja valheidentäytteisen menneisyyden ja lopulta päätyi ystävälleni (jolla on yhä nykyisinkin). Se oli valtava, ja käytökseltään täysi kakara. Ratsastin ruunalla paljon, kun ystäväni ei ehtinyt töiden ja perheen takia. Se oli mainio opettaja kouluratsastuksessa ja paljon muussakin. Yhä kaipaan silloin tällöin tätä valtavaa, luttanaa nuortamiestä.
Talliolojen huonouden vuoksi lopulta vaihdoimme tallipaikkaa, minä ja ystäväni. Minä muutin Vapun kanssa sinne, missä olemme nytkin, ystäväni toiselle tallille.

Hemmo

Uudella tallilla valmentautuminen ja opetus saivat aivan uuden suunnan, sillä vieressä oli ratsastuskoulu, jossa oli mahdollista saada yksityistunteja. Täällä Vapun laukkaa parannettiin, istuntani korjattiin ja meitä alettiin viedä eteenpäin. Ja sille tielle on jääty! Luottamus minun ja hevosen välillä on nykyään tiivis - menemme yli mistä vain, yhdessä. Vapu luottaa minuun, minä häneen. Hiljakseen koulutan Vapua, edistymme, minäkin. Tavoitteet on korkealla, muttei aivan pilvilinnoissa saakka. Nykyisin teemme mitä vaan: Vapu nauttii hyppäämisestä, maastot ovat ihania, ja jopa koulunvääntö mukavaa. Nyt menee väistöt, avot, vastalaukatkin. Laukka nousee kauniisti ja alkaa hitaasti myös pyöristymään. Ajettu on myös, ja tamma toimii siinä kuin unelma, vaikkei ravitaustaa omistakaan. Olen päässyt kokeilemaan myös muiden hevosia ja lainailemme uusien tallikavereiden kanssa välillä omiamme, että pääsemme oman kaverin kanssa yhdessä maastoon. Käyn myös naapuriratsastuskoulussa koulutunneilla, joko Vapulla tai tallin omalla hevosella.

Eiköhän tuossa kaikki tärkein. Kiitos kiinnostuksesta :---)

pusssssssssss

tiistai 12. tammikuuta 2010

Hankilaukkaa

Lähdimme tänään Minnan, Taran ja Kidan kanssa yhdessä tallille. Sitä ennen minulla oli yksi oppitunti koulussa, ja Minna lähti käymään pankissa, joten koirakaksikko odotti autossa. Menomatkalla pienelle tuli viimemetreillä paha olo, ja pienet oksennukset se alustalle pullautti. Minna nämä siivosi tunnilla ollessani, ja pankissa käytyään käytti neitejä ulkona ennen saapumistani. Kidaa tuli katsomaan muutamat kaverini, ja alkuun tyttö haukahteli pelokkaana jaloissani, lopetti kyllä kun kielsin. Tutustui hyvin varovasti, ja hetken päästä uskalsi olla jo vähän reippaampi. Ihmismassat selvästi pelottivat, kun koululta tuli tunkua: toisin kuin Taraa. Se mokoma oli irti, ja ratkiriemukkaana ystäväni tervehdittyään pinkaisi muiden sekaan rakastamaan. Onneksi tuli takaisin karjaistuani alfamaisesti :'D

Tallilla Kidaa ei ujostuttanut edes vieraat tallikoirat. Se tykkää hipsiä vapaana hevosenhajuja nuuskimassa. Osasi hienosti olla pois jaloista käskettäessä, eikä pahuuksiaan tehnyt. Menimme pellolle juoksentelemaan lumihankeen. Vapu nautiskeli tästä kovasti, ja saipa kunnon treenin, sillä syvässä hangessa kinttuja piti totisesti kohotella! Taraa selvästi lievästi ärsytti lumi, kun tuppaa paakkuuntumaan hänen ihaniin, kasvaviin karvoihinsa. Kida sen sijaan oli uskollinen mammalleen: pikku mäyrä rymysi hangen läpi hevosen perässä, kunnes väsähti ja jäi oleskelemaan Taran ja Minnan läheisyyteen. Kun Minna meni selkään, neiti ei enää edes jaksanut yrittää pysyä mukana, vaan keskittyi maistelemaan hankea.

Kidan ensimmäiset mätsärit on sitten päätetty! 23. päivä suuntaamme Asikkalaan katsomaan, miten tuo reagoi koirien ja ihmisten keskellä. Suuria paineita ei oteta, hyvää harjoitusta. Vierellä kulkeminen kotioloissa sujuu mukavasti, joten toivotaan, että samoin sielläpäin. Myös Tara lähtee kokeilemaan, pärjäisikö paremmin kuin viimeksi karvattomana.

PS. Löysin aivan mahtavat metsämaastot tuosta kotinurkalta! Miten en ollut tajunnut niitä. Siellä metsän keskellä neitikaksikko pinkoi innoissaan, varsinkin Tara oli kovinkin riemuinen!

perjantai 8. tammikuuta 2010

Pakkaset jatkuvat

Kida täyttää 16vk ensi maanantaina!

Alkaa olla talossa aika räjähdysalttiita koiria, kun eivät pääse ulkoilemaan ihan niin paljon kuin yleensä, johtuen ihan mielettömistä pakkasista. Äsken käytiin Taran kanssa kunnon hölkkälenkillä, ja täytyy myöntää, että kyllä siinä pakastui. Tara kuitenkin nautti kun sai juosta vapaasti, ja itse sai kunnon treeniä hölkkkäilemällä lumihangessa.

Tänään käytiin aiemmin samaisella paikalla käyttämässä Kida ja Tara yhdessä. Tytöt innostuivat vähän riehumaan, ja laitan muutaman kuvan tänne. Kuvat (ja vähän lisää sellaisia) päivittyy tyttöjen kuvagalleriaan, osoitteeseen: http://redtolling.jalbum.net/Tara/

Pitäisiköhän liimata toinen korva?...



Long dog is loong..



Esiintymistä.




Aika Kida-painotteisia kuvia, kun Taran kuvia en ole vielä muokannut. Ne laitan sitten kuvagalleriaan. :-)



torstai 7. tammikuuta 2010

Pulkkalaukkaa!

Pyhäpäivä päätettiin pakkasesta huo,imatta viettää tallilla parin kaverin voimin pulkkaratsastuksen merkeissä! Tara lähtti mukaan, mutta Kida jäi Minnan kanssa kotiin lämpimään, sillä noin pieni ei pakkasta kestä. Tarallakin oli välillä hieman hankalaa, mutta onneksi pääsi talliin aina lämmittelemään ja lopussa juostiinkin jo sen verran, ettei ongelmia enää ollut.

Olipas oikein hauskaa, ja hevosellakin oli mukavaa! Oli niin pirteä polle alla, että viimeisellä laukkasuoralla heitti pari ilopukkiakin ennen huimaa nelistystä. Vedet silmissä siinä sitten räkätin selässä, ja kun hevonen hidasti vauhtinsa, oli ystävien ilmeet pulkan kyydissä näkemisen arvoiset. Hassunhauska Vapu, nauttii kun pääsee välillä vähän riehumaan.

Nyt pitää taas miettiä, miten sitä ratsastuksen hoitaisi kun arki alkaa ja pimeys ja kenttä aivan kammottavassa kunnossa. Huoh.. Maneesia vuokraamaan vaan.