torstai 14. tammikuuta 2010

Hevoshistoriani


Ajattelin raapustaa tällaisen, nimittäin kertomuksen elämästäni hevosten kanssa. Koirista teen samanlaisen, mutta koska hevosten kanssa tämä on huomattavasti kirjavampi ja pidempi, niin aloittelen kauramoottoreilla.

Hevosharrastukseni alkutaival oli takkuinen, sillä olin valitettavasti allerginen hevosille. En kyennyt olemaan niiden kanssa yhdessä tallissa paria hassua minuuttia kauempaa, kun tulin ulos henki kihisten ja silmät punaisina kirvellen. Ensimmäinen hevosystäväni oli vanha puoliveriruuna, jonka siskoni ystävä omisti. Se asui oman kaverini naapurissa. Kävimme usein vanhan ruunan luona, saimme luvan silitellä sitä tarhassa, ja jopa leikimme hevosen viisaan, vartioivan katseen alla.
Vuonna 2000 syksyllä äitini kuuli lähellä sijaitsevasta vaellustallista, jossa ratsastus suoritettiin joko maastossa tai ulkokentällä. Hän soitti paikalle ja onnistui järjestely, että minun ei itse tarvinnut harjata ja huoltaa hevosta, sillä pölyhän allergisen reaktion aiheutti. Siirryin ratsastamaan iki-ihanilla islanninhevosilla allergiastani huolimatta. Lääkkeiden avulla alku meni, usein tultiin aivan tukossa kotiin, mutta pikku hiljaa allergiani alkoi lieventyä. Siedätyshoito auttoi: aloin laittaa hevoseni itse kuntoon, ja käydä tallilla useammin. Pian kävin yhden tunnin sijaan parilla ratsastuskerralla ja vapaa-ajalla poneja harjailemassa ja hoitelemassa! Elämä issikoiden kanssa opetti minulle ennenkaikkea paljon maastoilusta, metsässä kulkemisen pelisäännöistä ja varsojen käsittelystä. Ensimmäinen suosikkiponini oli tummanruunikko issikkatamma Dama. Isompiin hevosiin siirrettyäni sydämeni vei vanha suomenhevostamma Tähti. Lopulta löysin viimeisen rakkauteni ja hoitohevoseni, eestintamma Evan. Viisi vuotta ratsastin tällä tallilla, vierailin vain kerran kylän toisessa ratsastuskoulussa ratsastamassa.

Eva


2005 tunsin olevani valmis omaan hevoseen. En ehkä ollut, mutta tapasin kuitenkin hevosen, joka muutti koko harrastukseni uuteen suuntaan ja on opettanut minulle enemmän kuin yksikään hevonen tai opettaja ikinä. Äitini suostui hevosen hankintaan, ja alkoi ratsun metsästys. Minun ehkä olisi pitänyt ostaa iso, vanhempi opetusmestari, mutta sellaiset maksoivat liikaa. Lopulta löysimme ilmoituksen suomenhevostammasta. 160cm riitti korkeudeksi, ja puhelinspoiton perusteella varasimme hevosen. Pitkä hakumatka Taivalkoskelta oli päätetty.

Vapu asui alkeellisissa oloissa. Se oli ollut seurahevonen, elänyt vuohien kanssa, kanalan vieressä. Käytöstapoja tammalla ei ollut, eikä osaamista laisinkaan. Se jyräsi, kiukutteli, ei kuunnellut apuja. Harkitsin pitkään hevosen ostamista, ja seuraavana päivänä maastossa tein kuitenkin päätöksen. Kyseess oli terve, selvästi väärinymmärretty hevonen, nuorikin vielä. Joten miksei? Ostimme Vapun ja lähdimme siirtämään sen kotiseudullemme. Koko 7 tunnin ajomatkan hevonen oli hiljaa trailerissaan, ja vasta ulkona uuden kotitallin pihassa se pörisi jännityksissään.
Vapu elokuussa -05

Ensimmäinen vuosi meni käytöstapojen opiskelussa. Vapu oli kiltti kengittää ja raspata, mutta muuten se ei ihmistä kunnioittanut. Piti opettaa, että minä olen pomo, ei toisinpäin. Lisäksi Vapu oli hyvin jäykkä, joten venytellä piti paljon. Maastossa se oli myös varsin säikky, ja monta kertaa tulin raivonkyyneleet silmissäni kotiin. Yritin silti. Laukata Vapu ei osannut, ja hiljakseen opettelimme sitäkin. En ollut kummoinen ratsastaja, vielä huonompi kouluttaja, mutta jotain tein oikein, sillä laukannoston tuo oppi! Esteillä se oli epävarma, eikä sillä muut hypätä uskaltaneet kuin minä - ja minäkin ihan pieniä.
Talvella 2005 tuli kuitenkin muutto uuteen paikkaan lyhyellä varoitusajalla, kun vanha talli lopetti. Äitini asiakas teki maataloonsa karsinan vanhaan navettaan, jossa hänen poninsa oli aikoja sitten asunut ennen kuolemaansa. Vapu asui puoli vuotta yhdessä nautojen ja kolmen lampaan kanssa, kunnes kesällä 2006 muutimme uudelle paikkakunnalle. Se vietti kesän yksin valtavalla kesälaitumella, ja kahden seikkailullisen yökarkaamisen jälkeen löysin tallipaikan, jonne se siirtyi suomenhevosruunan ja shettiksen kaveriksi.

Tallilla sattui kaikenlaista _erittäin_ jännittävää, outoa ja jopa inhottavia asioita, mutta sain sieltä ikuisen tallikaverin. Kävimme unohtumattomilla maastoilla, ja opin uusia asioita pidemmän ajan hevosnaiselta. Vapu ihastui tulisesti vanhaan suomenhevosruunaan. Sen kunto nousi, ja ennenkaikkea käytös parani. Yhteistyömme sujui, luottamus kasvoi.
Täällä löysin myös toisen unohtumattoman hevosystävän: raskasvetoruunan Hemmon. Se omisti varsin kirjavan ja valheidentäytteisen menneisyyden ja lopulta päätyi ystävälleni (jolla on yhä nykyisinkin). Se oli valtava, ja käytökseltään täysi kakara. Ratsastin ruunalla paljon, kun ystäväni ei ehtinyt töiden ja perheen takia. Se oli mainio opettaja kouluratsastuksessa ja paljon muussakin. Yhä kaipaan silloin tällöin tätä valtavaa, luttanaa nuortamiestä.
Talliolojen huonouden vuoksi lopulta vaihdoimme tallipaikkaa, minä ja ystäväni. Minä muutin Vapun kanssa sinne, missä olemme nytkin, ystäväni toiselle tallille.

Hemmo

Uudella tallilla valmentautuminen ja opetus saivat aivan uuden suunnan, sillä vieressä oli ratsastuskoulu, jossa oli mahdollista saada yksityistunteja. Täällä Vapun laukkaa parannettiin, istuntani korjattiin ja meitä alettiin viedä eteenpäin. Ja sille tielle on jääty! Luottamus minun ja hevosen välillä on nykyään tiivis - menemme yli mistä vain, yhdessä. Vapu luottaa minuun, minä häneen. Hiljakseen koulutan Vapua, edistymme, minäkin. Tavoitteet on korkealla, muttei aivan pilvilinnoissa saakka. Nykyisin teemme mitä vaan: Vapu nauttii hyppäämisestä, maastot ovat ihania, ja jopa koulunvääntö mukavaa. Nyt menee väistöt, avot, vastalaukatkin. Laukka nousee kauniisti ja alkaa hitaasti myös pyöristymään. Ajettu on myös, ja tamma toimii siinä kuin unelma, vaikkei ravitaustaa omistakaan. Olen päässyt kokeilemaan myös muiden hevosia ja lainailemme uusien tallikavereiden kanssa välillä omiamme, että pääsemme oman kaverin kanssa yhdessä maastoon. Käyn myös naapuriratsastuskoulussa koulutunneilla, joko Vapulla tai tallin omalla hevosella.

Eiköhän tuossa kaikki tärkein. Kiitos kiinnostuksesta :---)

pusssssssssss

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun päätit kommentoida blogiini! Kommenttienvalvonta on käynnissä, jotta yksikään kommentti ei jäisi huomioimatta. Kaikki kommentit luetaan ja pyrin vastaamaan jokaiseen.