sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Koirapuistovoimaa & perhetapaamisia

Valitettavan pieni kuva : ( Klikatkaa suuremmaksi. Piirtelin vähän sarjisblogimatskua Kidan puistopäivästä.

Noniin, mitäs tässä on ehtinyt tapahtua. Taralle ei mitään, kun juoksut yhä estävät mielenkiintoisen toimimisen. Tara-parka : ( Leikitty on kuitenkin tytön kanssa, ja olen tehnyt sille aktivoinniksi namin etsintää sisätiloissa. Kida sen sijaan on saanut opetella runsaasti itsenäistä toimimista.

Lauantaina hieman märästä ja kurjasta kelistä huolimatta suuntasimme kirsumme kohti Paavolan koirapuistoa, jonne odotimme muutamaa tuttua saapuvan. Maisa lähti riemuksi, onneksi, sillä odotettua porukkaa jäi valtavasti pois. Kidalla ja Maisalla oli kuitenkin mahtavat leikit, johon myös puistoon eksynyt russeli otettiin riemulla mukaan: voi sitä juoksemisen määrää!





Tänään sitten suuntasimme Nikkilään morjestamaan Järvenpäästä saapuvaa Esko-veljeä isäpapan Edun ja "velipuolen" Geren kotiin. Esko saapui emäntänsä kanssa pian saapumisemme jälkeen, ja odotellessamme Edun emännän saapumista saivat sisarukset riekkua hangessa keskenään. Edu suhtautui Kidaan välinpitämättömästi, mutta poikaansa alisti isommalla otteella, ja joutui autoon odottamaan pentulenkin ajaksi. Gere tunsi hieman olonsa ulkopuoliseksi rellestävien kuusikuisten kanssa, mutta kyllä pikku bortsu otettiin myös huomioon. Sen verran tuli juostua, että uni maistuu meidän pikkuneidille : )






Lisää kuvia tapaamisesta löytyy albumistani, osoitteesta http://redtolling.jalbum.net/Tara/Kida,%20Edu,%20Esko%20ja%20Gere/index.html

4 kommenttia:

  1. Haha, hieno sarjis! =D
    -Niina-

    VastaaPoista
  2. Haha, hieno sarjis! =D
    -Niina-

    VastaaPoista
  3. tuli sit näköjää kahteen kertaan toi kommentti...

    VastaaPoista
  4. Hahahaa! Ja kiitos :'D Vähän huolellisemmin OLISI toki voinut tehdä..

    VastaaPoista

Kiitos, kun päätit kommentoida blogiini! Kommenttienvalvonta on käynnissä, jotta yksikään kommentti ei jäisi huomioimatta. Kaikki kommentit luetaan ja pyrin vastaamaan jokaiseen.