maanantai 22. maaliskuuta 2010

Pikkuneiti 6 kookoo!

Kuvien ja videoiden copyright Minna P.



Miten 6kk hurahti näin nopeasti! Vastahan minä puolisen vuotta sitten ratsastustunnin päätteeksi sain tietää, että maailmaan on putkahtanut pieni lauma australialaisia, joista yksi voisi olla se minun omani. Ja tässä me nyt olemme, isoja tyttöjä jo!

Korvat ovat olleet liimassa, ja nyt ne ovat olleet aisoissa- tätä päivää lukuunottamatta. Tuuli puhalteli korvia alituiseen höröön ja näyttää siltä, että vielä on vähän korvia avustettava, kärjet osoittavat vain maata kohti.

Joka tapauksessa, Kida, Tara ja Aatu päätyivät la-su väliseksi yöksi äidilleni hoitoon, kun omistajat rilluttelivat viettämään viikonloppua stadiin. Palasimme sunnuntaina ja päätimme olla yötä, että tänään ma aamuna olisi lähdetty kohti kotia aikaisin. Hyvä suunnitelma muuten, paitsi että koko talven auliisti käyttäytynyt autoni päätti pilata nerokkaan ajatuksemme, ja jäätynyt käsijarru piti huolen, että luvassa on lintsauspäivä maalla.

Tokoiltiin sitten! Kiva aurinkoinen päivä kun on, vaikkei niinkään lämmin. Tänään on luvassa vielä vähän leikkiä molemmille tytöille. Taraa en tokotuttanut, se ei siitä paljoa piittaa, ja juoksuisena on tavallistakin tympääntyneempi moisille kotkotuksille.

Otettiin kuvia ja videoita, ja eilisen merkkipäivän johdosta jaetaan ne teidän mahdollisten lukijoiden kesken!


Onnentoivotukset myös Eskolle, Roxille, Lucalle, Shetalle ja Wannille!




Seuraamisessa Kida oli vähän.. haluton, mutta eipä se onneksi ulospäin niin pahasti näy.


Tätä pujottelua harjoittelimme nyt ihkaensimmäistä kertaa. Vähän jännittää, kun hetkeä ennen vahingossa astuin vähän pienen neidin varpaalle, eikä voinut tietää, käykö niin uudestaan.


Paikkamakuuta. Tuulenpuuska pölläytti korvatkin pystyyn : D

3 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää toi teidän paikallamakuu, koira pysyy rauhassa maassa ja tulee innokkaasti luokse! :) Onnea puoli vuotiaalle!

    VastaaPoista
  2. Hienosti pikku neiti jo tekee kaikenlaista!! Ja innolla! Seuraamisessa kannattaa harjoitella myös paljon käännöksi+pysäytyksiä, pikku pätkiä kerrallaan. Nopsasti oppivat perusasennon kun ohjaaja pysähtyy ja hieman alussa avittaa makupala kädellä.

    VastaaPoista

Kiitos, kun päätit kommentoida blogiini! Kommenttienvalvonta on käynnissä, jotta yksikään kommentti ei jäisi huomioimatta. Kaikki kommentit luetaan ja pyrin vastaamaan jokaiseen.