tiistai 20. huhtikuuta 2010

Tokotreeniä, kouluratsastusta ja ikäviä yömaistiaisia

Aloitetaan aikajärjestyksessä, eli Vapulla. Vapu tosiaan asunut kaksi päivää uudessa tallissa, ja alkanut sopeutumaan vallan mainiosti. Se on ottanut tarhakaverinsa, suokkitamma Tellan, sydänystäväkseen, ja kaksikko on jo toisiaan pihalla kupsutelleet. Lähimaastoja käytiin vähän tonkimassa parin hevosen opastamina, mutta kentällä ollaan lähinnä ratsastettu vielä. Tänään Minna oli mukana ja ajattelin jumpata vähän tamman takasia. Aluksi tuo ei muuta tehnyt kuin hirnunut: yksin pelottavalla, aidatulla kentällä, eikä yhtäkään uutta ystävää turvana! Apuaaa! Ei tiennyt itkeäkö vai nauraa, kun tamma pörisi kuin varsansa menettänyt äiti.
Kun vihdoin hirnunta lakkasi, alkoi työnteko. Lapa jälleen lensi ihan eri suuntaan kuin pää ja pehva, ikävämmin kuin eilen. Muutenkin tamma oli hieman keskittymiskyvytön ja raskas, mutta käynnissä ja ravissa toimi ihan tahdikkaasti. Hidasta harjoitusravia otettiin, pistettiin takaset töihin ja palkinnoksi keventäen kunnolla eteen. Muutaman harjoituksen jälkeen molempiin suuntiin alkoi ilmeisesti lihakset väsyä, kun vielä eilinenkin treeni oli lähinnä lihaskuntoa. Laukka oikeaan oli ihan ok, mutta paljon huonompaa kuin eilen. Vasen laukka oli lähinnä nykivää laahausta, kintut eivät jaksaneet enää, ja lopuksi otinkin kunnolla laukassa eteen ihan kevytistunnassa. Se riittikin tälle päivälle, haki muotoon kuitenkin kauniisti suurimman osan ajasta (paitsi laukassa rohkeus ja tasapaino ei vielä moiseen riitä).
Olipa luksusta, kun vesarissa sain viilennettyä kinttuja ja huuhtaistua hikiä hevosesta!

---

Kidan kanssa menin tokoamaan, kun Minna lähti Taran kanssa leikkimään kahdestaan. Aloitin ihan iloisesti keppiä viskomalla, jotta kakara sai hieman juosta ja leikkiä alkuun. Kivasti toi joka kerta takaisin, nouto on mennyt niin mainiosti päähän ja likka selvästi tykkää hommasta! Kepin kanssa pudottaa sen jalkoihin, mutta pallon neiti antaa hienosti käteen asti.

Seuraaminen oli kivan energistä ja hyvin otti kontaktia. Pari kertaa meinasi mennä jalan elelle, mutta rykäisy riitti palauttamaan pennun kontrolliin. Lyhyitä pätkiä pysähdysten kanssa, hienosti asettui perusasentoon pysähtyessä. Palkkasin paljon. Katsekontakti meinaa karata polveeni, mutta hiukan lirkuttelemalla kohoaa katse kirkkaana silmiini asti.

Perusasento tulee luontevasti, välillä hieman väärään paikkaan, mutta Kida korjaa sen pyydettäessä oitis. Otin vähän kääntymisiä, namilla avustin, jotta pentu pysyisi mahdollisimman tiiviisti kääntymisien aikana. Varsin mallikkaasti sujuu tämä, voisi kokeilla jo välillä ilman namin suurta vetovoimaa.

Paikkamakuu oli kyllä tänään ehdottomasti paras! Lapset pitivät mukavasti häiriötä läheisen kerrostalon pihassa. Asetin Kidan perusasennosta makaamaan ja kävelin sitten pois päin. Vähän matkan päässä käännyin pentua kohti ja kävelin lähemmäs. Katsoi tiiviisti, muttei yrittänytkään nousta. Kiersin pennunn ympäri koetellakseni hieman, ja sitten vielä kävelin kauemmas, ennenkuin käännyin Kidan puoleen. Kaksi kertaa sama, ja molemmilla harjoituksilla pentu pysyi kuin naulattuna maassa! Luokse saapui mahtavalla riemulla ja heti hakeutui täydelliseen perusasentoon. Paljon sai kehua ja palkkaa, hieno likka!

Väliin otin hieman leikkimistä kepin kanssa, ja vielä sen jälkeen lopuksi kokeilin pari kertaa liikkeestä seisomista. Tuore liike hieman hämmensi, mutta silti Kida ymmärsi pointin, jota hain tempulla. Se jäi seisomaan kun itse hiljensin tahtia, ja pysytteli seisaallaan kun otin askeleen pari ennenkuin annoin vapaa-käskyn. Eiköhän sekin siitä lähde!

----

Nyt käytiin illalla (yöllä..) vielä Taran ja Kidan kanssa kunnon metsälenkillä, ajettiin autolla erään lenkkimestan luokse, jossa on kivoja reittejä. Tunti meillä meni, kun koluttiin pimenevää metsikköä kuun valaistessa. Hiekkatiellä oli onneksi lamput, oli loppuvaiheessa jo sen verran pimeää. Molemmat neidit tonkivat hajuja tohkeissaan, Kida sai myös legendaariset "aussisätkyt" ja pinkoi mielettömiä ympyröitä itsekseen, etutassut lyöden minne sattuu, koko olemus kippuralla ja naama niin virneessä kuin juoksevalla pennulla voi olla!

Oltiin sitten jo melkein autolla, kun Tara hävisi jonnekin metsikköön. Huutelin sitä, mutta eipä tullut esiin. Menin sitten katsomaan mihin se on jumiutunut, ja metsästä saapui maiskutteleva eläin. Olin jo menossa kaivamaan, mitä siellä suussa on, mutta haju karkoitti minut. Suoraansanottuna paskaahan tuo koira veti menemään! Haju oli niin kuvottava, että tuskin koiran kakka oli kyseessä. En kyllä varmasti pussaa tuota eläintä pariin päivään, sormenikin haisivat ihan hirveälle, vaikka tuskin koskin suun seudulle! Yök. Onneksi Kida ei löytänyt kätköä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun päätit kommentoida blogiini! Kommenttienvalvonta on käynnissä, jotta yksikään kommentti ei jäisi huomioimatta. Kaikki kommentit luetaan ja pyrin vastaamaan jokaiseen.