maanantai 31. toukokuuta 2010

Tokotreeniä, vesipetoilua ja rentoa maastoilua

Tarakin pienellä avustuksella suostui edes yhteen tokotehtävään

Tiettyjen syiden takia oli aamusta iltapäivään saakka omistajalla aika paha mieli ja huono olla. Ajattelimpa sitten, että kunnon treeni voisi ilahduttaa, ja Minna lupasi myös tulla kuvaamaan vähäsen. Oikein kivaa olikin, onnistumisia tuli rutkasti, ja tein videokoosteen tehdyistä treeneistä. Sen kummemmin en jaksa kommentoidakaan, videolta näkee oleellisen!



Jostain syystä videosta tuli todella huonolaatuinen : (

Päivä oli ihanan lämmin ja kun koiria oli treenaamisen jälkeen valokuvattu voikukkapellossa, käytiin uittamassa ne. Myös ihmiset kahlasivat farkkuineen puoleen väliin fiilistelläkseen. Tara ui aina yhtä vauhdikkaasti, ja myös Kida kävi monta kierrosta voimistamassa lihaksiaan ja hiomassa tyyliään! Näyttää tykkäävän puuhasta kokoajan enemmän, vaikka ilme vielä onkin hieman.. ahdistunut. Kuvamateriaalia päivän touhotuksista!



______________

Eilen hypättiin Vapun kanssa vähän esteitä. Ensin ihan vaan puomeja ravissa, sittemmin ympyrällä kahta laukkapuomia. Ihan kivasti meni, puomeilla ei jaksanut oikein kiinnostaa, mutta laukkapuomit menivät varsin kivasti! Takakenkien kuluneisuus tosin vähän huonontaa liikettä, onneksi kengitys on pian.
Lämmittelyn jälkeen ensin ihan pikku ristikkoa rohkaisuksi, yksi aikamoinen loikka tuli kun kuski kaasutti vähän liikaa hevosta eteen... Myöhemmin pystyjä, sellaisia 70/75cm korkeita. Pari kieltoa, mutta pääasiassa meni tosi nätisti. Ratsastajan pitäisi kyllä petrata vähän istuntaansa, jälkeen meinaan jäädä! Oli kyllä mahtavaa.

Tänään käytiin sitten ihan fiilistelymaastossa. Metsään mentiin vähän varmajalkaisuutta muistelemaan, tuli pientä kiipeilyäkin ja omien reittien soveltamista, ja ihan polkua pitkin kävelyä satumetsän keskellä. Ai että! Pehmeällä tiellä hevonen laukkasi niin innokkaasti, kun oli saanut pohdiskella metsän lumoissa. Pieni tauko pellolla, jotta tamma sai syödä vihreää, ja sitten kömmimme takaisin talliin. Kovasti kiimaa pukkaa hevosella, sen verran törkeää flirttailua heiteltiin naapurikarsinan ruunalle... ; )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun päätit kommentoida blogiini! Kommenttienvalvonta on käynnissä, jotta yksikään kommentti ei jäisi huomioimatta. Kaikki kommentit luetaan ja pyrin vastaamaan jokaiseen.