tiistai 13. heinäkuuta 2010

Esteiden ylitystä kerrakseen!

Kuuma on! Tosi kuuma. Koirat köllivät viikonlopun äidin luona maalla kun olin itse Joensuussa, varjosta varjoon kiersivät ja siskoni ahkerasti turkkeja kasteli, jotta olo pysyisi viileänä. Maanantaina kaverukset saapuivat takaisin kotiin, ja uitu on ahkerasti: eivät nuo muuten meinaa jaksaa! Paitsi yöllä, jolloin kunnolliset lenkit tehdään. Kotona maataan tuulettimen alla viilenemässä.

-----

Eilen alkoi estekoikkelu Vapun kanssa. Menin tekemään kolmen hypyn jumppasarjan, mutta se ei.. ihan onnistunut. Vaatii harjoittelua. Eka ja toka este oli ok, mutta kolmas tipahteli, kun tamma ei tajunnut ponnistaa samantien alas tultuaan. Otin sitten keskimmäisen esteen pois, ja kahden esteen väliin mahtui näin kaksi laukka-askelta. Huomattavasti parani! Paarmoja oli sata ja hetkessä läkähdyimme molemmat hiestä märiksi, mutta viileä pesu teki terää! Ei kyllä hevoset nauti ollenkaan ulkoilusta näillä säillä, vaan kärkkyvät kuumimpaan aikaan kovinkin innokkaasti talliin pois paarmojen valloilta.

-----

Illalla kahdeksalta painuimme sitten Korkeavireen hal.lille agiliitämään. Tunti oli vähän turhankin pitkä aika näillä säillä, meni niin että ensin Kidan kanssa hetki, sitten Tara, Kida ja vielä Tara. Mitään ihmeellisyyksiä ei tehty.

Kidan kanssa ensin puomi, joka otettiin viimeksi ensimmäistä kertaa. Aluksi koiraa jännitti, Minna käveli toisella puolella, minä kävelin ja tuin toisella. Päästiin kuitenkin yli, ja toisella kerralla koira haki jo itse puomille. Hetki tehtiin muuta, ja otettiin sitten puomi vielä pari kertaa. Minna jäi kokonaan pois, ja Kida oli vapaana, minä kuljin kuitenkin rinnalla varmistaen, ettei mitään satu. Hyvin neiti uskalsi! Ekalla kerralla kulki hitaammin, toisella jo varmemmin. Tässä video ensimmäisestä yksin ylityksestä:




Otettiin myös eteen-harjoitusta. Kaksi estettä suoralla, sitten putki. Kida muisti käskyn oikein hyvin! Se viipotti suoraan esteiden yli ja putkelle liukkaasti. Suoralla meno on kivaa kun saa juosta! Korkeutta esteillä ei ollut nimeksikään, alimmassa olivat, mutta neiti tuppaa vähän liioittelemaan hyppyjä kunnon pompuilla.. esittelee, että ponnua löytyy.



Loppuun vielä pikku seuraamispätkä ja keppiharjoittelu. Kepit olivat kivat kun niissä oli apuputki! Ja tosiaan vain muutama, hyvä aloitus vasta-alkajalle.



-----

Taran kanssa tein pientä rataa. En jaksanut muokata omintakeista rataa ja siksi käytin valmiina olevia esteitä ja.. noh, luovuutta. Aloitettiin ensin puomilla, jonka jälkeen kahdelle suoralle esteelle ja putkeen. Putkesta suoraan mustaan putkeen, joka vei aivan A:n vierelle. Kutsuin koiraa luokseni "kädelle", ja sitten pinkaisu A:lle. Tämän jälkeen otin vähän keppejä (malttamattomuus yllättäen tässä kohtaa nollassa, teki vain mieli juosta).

Sitten vähän muutosta rataan: A, jolta mustalle suoralle putkelle. Putkilta kepeille (tässä kohtaa feilasin tiessä, mutta otin joka tapauksessa koiran seis kun tuppaa tosiaan kepit vielä hösöttämään) ja niiltä kahdelle esteelle. Putkeen, josta heti seuraavaan putkeen ja sieltä puomille.



Tara oli jees! Jotain omaa se radoilla vähän pörhelsi, kun kuumuus oli paahtava, mutta muuten. Oli innokas ja kuuliainen. Kun sanoin ettet syö nakkeja kontakteilta ennen radalle pääsyä, ei syönyt vaan tassutteli mukanani. Kun pyysin odottamaan, että saan vähän etumatkaa, odotti eikä hiippaillut yhtään. Tosi kiva!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun päätit kommentoida blogiini! Kommenttienvalvonta on käynnissä, jotta yksikään kommentti ei jäisi huomioimatta. Kaikki kommentit luetaan ja pyrin vastaamaan jokaiseen.