sunnuntai 15. elokuuta 2010

Agitreenit pitkästä aikaa!

Vuokrasin hallin agilitytreenejä varten tänään aamulla, ja niimpä huristimme esteiden huumaan. Tosin tänään päätin, että treenaamme paljon pikkuasioita, jotka kaivelevat. Molemmilla koirilla kepit ovat tärkeä harjoitus, puomia myös, ja Kidan kanssa otin vielä ihan ohjaamisharjoituksia. Tara sai mennä erittäin helpon, pienen radankin, joka sisälsi kolme hyppyä, putken, kepit ja puomin. Itse olin jostain syystä hyvin äreä, lieneekö univelka syynä, mutta kun alkoi vituttaa liiaksi kävelin ympyrää ärräpäitä heitellen. Auttoi kummasti!

Minulla on kuviakin ja videota, mutten millään jaksanut laittaa niitä vielä muokattavaksi. Seuraavaan päivitykseen tulee sitten : )

-----

Tara oli suhteellisen.. vilkas. Mutta neitipä yllätti! Ohjasin sen keppien oikealla puolella tehtävään, ja neiti osasi pujottelun ilman opastustani. Kovaa kepkepkepkepkepkepkepkep-hokemistahan tehtävä vaati, sipsutin paikallani reippaasti saadakseni lisää vauhtia, jos lähdin paljon edelle niin keskittyminen vielä herpaantui. Mutta itsekseen meni kuitenkin, mahtavaa! Vielä kun tekniikan oppii, se on siinä. Toiselta puolelta ei mennytkään sitten ihan kuin oppikirjoissa, vaan koira tuijotteli kokoajan minua, ja lähinnä törmäili keppeihin. Lähinnä elekielellä sitten ohjasin koiraa, käsiä en enää ota avuksi, tuijottaa niitä kuin maailman pelastajaa.

Pallo oli turhan viettejä nostattava palkka, puomit vaan lentelivät vauhdin huumassa. Puomi meni tosi kivasti! Seis-käsky mennyt kunnolla perille, pysähtyi kontaktille ja käskystäni matka jatkui. Eipä muuta erikoista, toki parit radat tosiaan, jottei pelkäksi hinkkaamiseksi jäänyt.

-----

Kida oli aivan meno päällä alussa, mutta lopulta väsyi todella paljon. Aivotyö on rankkaa! Aloitin keppien kanssa menon, alkuun ohjasin enemmän, lopulta vähensin ohjausta parhaani mukaan. Vähän turhankin vähäiseksi jätin, mutta korjasin asian, kun nuori vaikutti olevan hämillään. Alkuun meni haparoiden, kunnes idean keksi ja meni itsekseenkin hienoja pätkiä, vaikka toki vielä hyvin hitaasti ja haparoiden.

Puomista on kehittymässä uusi lempparijuttu, kun rohkeus sillä on parantunut. Kontaktit on keksinyt jo nyt. Pari kertaa tuli kontaktien ohitse, vaikka nakit olivat odottamassa oikealla paikalla, heitti neiti vaan itsensä pois puomilta ja sitten meni palkan mussuttamaan. Kuitenkin parin harjoituksen jälkeen nuori neiti pysähtyi hienosti kontaktille, tuijotti silmiin ja odotti vapaa-käskyä.

Sitten otin vielä käteentulemista ja muutenkin ohjaamista. Kaksi estettä vierekkäin, esteillä korkeutta 10cm. Esteen kiertoa, sitten käteen-käskystä piti tulla nuuhkaisemaan nakkia, ja sitten ohjasin heti vieressä olevalle esteelle. Meni kyllä hiton hyvin! Aivan mahtava koira ohjata radalla, kuuntelee käskyt ja toteuttaa parhaansa mukaan.

Otimpa minä muuten eteen-käskynkin irtoamisharjoitukseksi. Kaksi 10cm estettä suoralla linjalla, siellä myös putken pää vähän kauempana. Tehtävä on tuttu, kovasti treenattu, joten ongelmia ei ollut. Hyvin irtosi itse putkelle!

____________________________

Vapu on oma, pirtsakka itsensä. Melassikuuri jatkuu, sillä tulokset näkyvät : ) Käytiin vähän lämmittelemässä maastossa, ja sitten kevyt koulutreeni kentällä. Vähän jäykkyyttä ja vinoutta yrittelin parannella, ja muistuttaa, että ne ulkoavut ovat ihan yhtä varteenotettavat kuin sisäavutkin. Pohkeenvöistöä ja pientä avoa notkistamiseksi. Kivassa muodossa kulki kyllä, oli pehmeä suustaan.

Niin no, ravissa pöhnötti vähän omiaan ja antoi vähän haastetta ratsastukseen. Oikeakka kierroksessa muoto oli kaunis, ja otettiin pieniä pohkeenväistöharjoituksia. Vasemman kierroksen alkaessa ulkoavut olivat tykkänään unohtuneet, joten keskityin niiden muistuttamiseen. Heti, kun alkoi kovuus suussa kasvaa, pysähdys. Suoraan nosto raviin, huolellista muodon ja rytmin hakua, ja kun hevonen alkoi kohotella omiaan, seis. Tätä tehtiin monen monta kierrosta, kunnes meni kierroksen verran kertaakaan venkomatta ja annoin kiitokseksi loppuravit pitkin ohjin. Vapu kyllä venyttää itseään ihanasti lopussa! Kunnolla ravaa eteen kaula pitkällä.

Pesut ja melassia neidi odotti oikein innoissaan, etukavio yritti varoen kolkutella vähän maata hoputukseksi, mutta koska Vapu tietää kuopimisen olevan kiellettyä, heilui kavio muutaman sentin lattian yläpuolella. ; )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun päätit kommentoida blogiini! Kommenttienvalvonta on käynnissä, jotta yksikään kommentti ei jäisi huomioimatta. Kaikki kommentit luetaan ja pyrin vastaamaan jokaiseen.