keskiviikko 18. elokuuta 2010

Hurjaa agilitytohotusta ja hiekkajuoksua


Jeejeejee! Pitkästä aikaa ryhmätreeneihin! Odotin valtavaa kaaosta Taran osalta, kun energiaa on kertynyt lajin osalta niin paljon, mutta meni se sitten kai ihan hyvin. Kai, tosiaan.

Kepit yllätti. Pari kertaa meni väärästä kohdasta tai hakeutui pois liian aikaisin, mutta sitten taas tuli muutama ihan loistava meno! Hyvällä nopeudella, ilman ohjaamista, rohkeasti, osaavasti, alusta loppuun. Olin ylpeä! Töhö osaa kun vähän miettii.

Hyppyjä ei ollut yhtään, mutta sen sijaan keinua harjoiteltiin. Sehän onkin aivan tuntematonta aluetta noutajalle. Alkuun neiti ihan huomaamatta juoksi itsekseen sinne, rymisten alas samaa vauhtia.. no, hihna päälle ja namilla kokeilemaan ohjaajan kanssa. Tuli pari mahtavaa menoa, osasi odottaa rämähdystä, mutta pari ensimmäistä kertaa Tara meni ei-niin-hienostuneella superTara- tekniikalla. Jääpähän hautumaan!

En (taaskaan) jaksa tehdä kuvaelmaa radasta, mutta se sisälsi suuria houkuttimia. Puomin alla sijaitseva putki jäi kerran pari menemättä, kun puomi oli houkuttavampi, mutta muuten oli aika jees. Meni hyvällä imulla, irtosi kivasti, ja kuunteli energiastaan huolimatta. Tohotusta tuli, mutta kai se on ymmärrettävä tauon jälkeen. Tuli vaan todella epäosaava fiilis!



Kida odotti treenien ajan todella hienosti autossa. Onneksi oli viileää. Ei mekkaloinut tai törttöillyt, ja tokihan hienosta käytöksestä piti palkita. Lähdimme lähellä olevalle hiekkamontulle treenien päätteeksi, jossa heittelimme palloa neideille ja otimme poseerauskuvia. Vaikka valoa oli vähän, taivas oli nätti ja neideillä oli äärimäisen hauskaa! Voin kertoa, että nyt väsyttää.

Loppuun vielä pari puomikuvaa Tarasta:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun päätit kommentoida blogiini! Kommenttienvalvonta on käynnissä, jotta yksikään kommentti ei jäisi huomioimatta. Kaikki kommentit luetaan ja pyrin vastaamaan jokaiseen.