lauantai 14. elokuuta 2010

Kaveritapaamista sekä hevosmaista pörheltämistä

Näin kunnon kastumisen jälkeen on mukava istua koneella kirjoittamassa parin päivän tapahtumista. Olin tänään seurani agikisojen talkoissa, ja kolme ukkoskuuroa pääsi yllättämään mukavasti suihkun kera. Olipa kuitenkin mahtava katsella kisaavia koirakoita, ja himo radalle tuli ihan huomaamatta... äkkiä takaisin treenaamaan niin pääsisi kisaamaankin!


Eilen illalla tuli extempore, kun Petsieporukalla päätettiin lähteä leikittämään koiria Patoniityn kentälle. Puolen tunnin päästä asian päätöksestä oltiin paikalla. Kida lähti, Taraa en viitsinyt egoilemaan sinne viedä, ja lisäksi nappasimme kyytiimme Xena-kääpiösnautserin omistajansa kera. Paikalla oli myös Jetta-valkkari, Lilli-cockeri, Sokka-mäyris ja Sawa-valkkari. Kida yleensä suhtautuu aika niuhosti muihin tällaisissa tapaamisissa, mutta nyt se oli alusta saakka meiningissä mukana. Jettaa se on kammoksunut tähän asti, mutta nyt kaksikko veti kunnon rallia ruohikolla, ja myös Xenaa ja Sokkaa Kida haastoi leikkiin kanssaan. Oli kyllä hauskaa!


Äsken nappasin tytöt taas autoon ja huristettiin tallille. Lähdettiin kävelylle neljän naisen voimin, eli myös Vapu pääski mukaan riimunnarun päässä. Kovasti oli jo piristynyt, pari päivää sitten oli hevonen todella ankea, ja soitin jo lääkärille varmistaakseni, ettei mikään ole vinossa. Olen antanut aika tuhdisti nyt melassia, joka on silkkaa energiaa, ja se kyllä näkyy. Hevonen säpsyili Taraa kuin ei olisi koskaan kävellyt samaan aikaan neidin kanssa. Myöskin syömisen kanssa kesken matkan oli suuri keskustelunaihe, kun tamma kielloista piittaamatta vaan tunki turpansa ruohikkoon. Lopulta meni tamma kuitenkin tosi hienosti, ravattiinkin, että itse hölkkäsin mukana. Neitikoirat rälläsivät täysillä ja nauttivat uusista hajuista!

Ainoa miinus, että punkkeja oli paljon. Löytänyt jo monta mönkimästä karvan seassa - ja itsessänikin oli yksi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun päätit kommentoida blogiini! Kommenttienvalvonta on käynnissä, jotta yksikään kommentti ei jäisi huomioimatta. Kaikki kommentit luetaan ja pyrin vastaamaan jokaiseen.