sunnuntai 22. elokuuta 2010

Yövierailija Kidan silmin

Olen alkanut pitää petsiessä blogia, jossa kerron vähemmän asiallisesti päivän tapahtumista Kidan omin silmin. Treenaukset sun muut lisätään ihan tänne blogiin, ja tämä sisältää enemmän höpsöttelyä pikkuneidin näkökulmasta. Blogi on täällä ja uusin postaus tässä:

"Aamu alkoi ihan samalla tavalla kuin kaikki muutkin aamut. Äiti heräsi, ja kun tajusin sen avanneen silmänsä, mä räjähdin ilosta ja osoitin rakkauttani suureen ääneen miljoonien pusujen muodossa. Äiti ärtyisänä aamu-unisena hätisti mut lattialle, ja Tarakin marisi väsyneenä, että voisin hillitä itseäni. En ymmärrä tuollaisia aamumurisijoita, herääminenhän on ihanaa! Ja mulla on aamuisin kova nälkä. Usein ruoan saatuani mä käöpötänkin takasin pötköttämään, jos lenkille lähdöllä ei ole kova kiire. Tara on opettanut sen mulle: se sanoo, että ihaninta on nukkua rauhassa puoleenpäivään täydellä masulla. Mä en (tätäkään) ajatusmaailmaa ole ihan sisäistänyt, koska musta on todella tylsää maata möllöttää aloillani, kun uusi aamu huutaa luokeen miljoonien uusien hajujen syleilyyn! Meidän aamulenkit on arkisin suht lyhyitä, koska mammalla on aina hirveä kiire kouluun, mutta lyhyempikin ulkoilu riittää tarjoamaan hyvät päiväunet. Ompahan katsastettu uuden päivän uutiset ja saatu mielenrauha!

Varamamma vei meidät sinä aamuna aamulenkille, ja kun me päästiin takaisin sisälle, äiti sanoi, että kohta meille tulee vieras. Mä tietenkin meinasin ratketa liitoksistani, sillä vieras oli yleensä äidin äiti. Se aina rapsuttaa, antaa herkkuja,pitää sylissä ja paijaa! Pieni miinus on sen mukana tulevat karvapallot nimeltään Paroni ja Rosa, joista ensin mainittu on kamala tiukkapipo ja toinen roikkuu kokoajan mun korvassa ja nuolee suupieliä. Mut se on pieni paha! Tosi iloisena mä sitten odotinkin vierasta saapuvaksi, ja kohta me lähdettiin mamman, varamamman ja Taran kanssa ulos vastaan. Mä menin tosi riehakkaana, ja sitten kylmä totuus lävähti mun kuonolle: kulman takana, auton suojassa nökötti nimittäin valtavan iso koira, jota mä en ole koskaan tavannut! Sen nimi on Olle ja se on musta isovillakoira. Se vaikutti tosi kiltistä, mutta mä tiesin, että sen lammasmaisen trimmin alla voi piilotella tosi pahansisuinen äijä, joten ojensin sitä vähän heti alkuunsa. Tara oli tapansa mukaan tosi cool ja ignoorasi koko tyypin, ja mä taas ajattelin miten fiksu Tara onkaan! Mä kokeilin vähän samaa, mut sit Olle toi mustan kirsunsa lähemmäs, ja mun oli pakko äyskähtää.

Olle tuli meille yöksi! Ja oli se sittenkin ihan kiva. Tara suuttu heti, kun päästiin sisään: sen mielestä Olle oli tullut anastamaan vallan, ja että siltä piti saada luulot pois heti alkuunsa. Mä mieluummin väistin ja katselin kauempaa. Musta Olle oli kuitenkin kiva, se ei tunkenut lähelle, antoi olla rauhassa ja oli tosi kiltti. Mutta vähän hassu se oli, se nimittäin rakastui meidän kissaan ihan totaalisesti. Mä yritin kertoa, että kissaa kuuluu purra ja riepottaa, mutta se vaan tökki kuonollaan, heilutti häntää ja piippasi, ja Aatu oli tosi onnellinen saamastaan huomiosta. Tara ei ihan tykännyt tyypistä, ja se on ollut tosi kärttynen. Mullekin murisi, kun oli varma, että liittoudun Ollen kanssa!

Äiti tosiaan lähti mun kanssa treenaamaan illalla, mutta se kertoi, että sillä on paha mieli ja treeneistä tulisi helpot. Koska mä olen äidin oma ihana tyttö, mä ajattelin piristää äitiä. Mä sain hirveän piippaus-kohtauksen ulos mennessä, piippasin ja vinguin tosi kovaakin ja osoitin tosi selkeästi olevani ihan hullun riemuissani, kun me mennään ulos. Sen sijaan et äiti olisi ollut iloinen, se näytti pitkää naamaa ja ärisi taas, ettei meinaa sietää mun murkkuilua. On se kumma kun mikään ei kelpaa. Meidän ovesta ulos meneminen kesti tosi kauan, kun se halusi, että olen hetken hiljaa aina ennen eteenpäin menemistä. Jos aloin piipata, pysähdyttiin tai palattiin alkuun. Ihan supertylsää, mähän olin vaan innoissani!

No tänään se teki toisen tempun: se laittoi mulle ja Taralle valjaat, ja taas mä olin ihan innoissani, et me lähdetään ulos! Juoksin jo ovellekin, mut mitä ihmettä: äiti käänty ja menikin vessaan! Kun se tuli vessasta, riemastuin taas lähdöstä, mutta sitten se tulikin istumaan koneelle! Tara tuumasi, että se haluaa osoittaa mulle, että pitää olla nätisti, mut eihän se ole reilua! Mä vähän piippasin ja hypähtelin sillä aikaa, kun Tara meni Ollen kanssa tavallisesti nukkumaan lattialle. Lopulta mun piti luovuttaa, kun ei toi nouse, ja nyt mä mökötän sohvalla sen vieressä. Äiti sanoi, et jos pysyn rauhassa, lähtö tulee nopeammin. En kuulemma saa vetää hepuleita, vaikka hän hakisikin jääkaapista juotavaa. Ihan tylsä äiti!

Syvästi loukattu, Kida"

------

Otin tosiaan pientä tokotreeniä Kidan kanssa, ja voi peijooni, oli kyllä pieni niin muissa maailmoissa ja yritti päästä mahdollisimman helpolla. Tarvitaan aktiivisempaa treeniä lusmuilun jälkeen! Lopulta aika meni siihen, että yksinkertaisesti otettiin perusasentoa, koska kokoajan meni joko vinoon tai jäi vain tuijottamaan minua hoopona. Kun se oli ok, seuraamista. Yritti edistää ensin kokoajan, joten mentiin ihan suuuperhitaasti pätkiä. Pallolla palkitsin kaikki temput. Lopulta olin tyytyväinen tähän.

Kerran pari liikkeestä seis ja maahanmeno, samoin luoksetulo. Ei valittamista. Loppuun vielä kokeiltiin todella lyhyellä matkalla kerran luoksetulosta maahanmeno, joka meni hienosti. Hitaasti lähti Kida liikkeelle kun yritti ennakoida maahanmeno-käskyä, mutta onhan epävarmuus ymmärrettävää, kun oli vasta toinen harjoittelukerta.

Pistin vähän kyselyä, onko ALO-luokassa vapaata paikkaa 5.9 järjestettävässä tokokokeessa.... vastausta odottaessa.....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun päätit kommentoida blogiini! Kommenttienvalvonta on käynnissä, jotta yksikään kommentti ei jäisi huomioimatta. Kaikki kommentit luetaan ja pyrin vastaamaan jokaiseen.