torstai 25. marraskuuta 2010

Nyt menee paremmin

Tittidii! Kidan kanssa sujuu niin paljon parempi. Ehkä ikä olikin suuri tekijä, enkä olekaan ihan niin paska koiranomistaja! Mikä riemu!

Lenkeillä tuo menee kivasti. Nyt on tehty lenkkejä niinkin, että pikkuneiti menee kokonaan vapaana - eli myös ohitukset tehty irti (tai sitten otettu istumista katsekontaktilla tiensivussa aloillaan) tai heittämällä hihna kevyesti kaulalle mukamas pannaksi. Mahtavasti mennyt! Ei lähde irti edes muiden koirien luokse, katselee vain. Takaisin-tai tänne-käsky palauttaa neidin luokse ja on keksinyt, että katsetta hakemalla voikin saada palkaksi iloisen vapautuksen.

Ulosmeno on yhä äänekästä, mutta paljon hiljaisempaa aiempaan verrattuna. Olen myös palkkaamisen ottanut mukaan. Jos koira on aivan sekaisin ja häätö uhkaa metelin takia, pidän hetken kainalossa kanniskellen, ettei oma hermo napsahda. :D Muuten palkkailen hiljaisuudesta ja pyrin tekemään lähdöt mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti.

Vähän tuo on juoksujen myötä nirsoillut aamiaisnappuloista, mutta nyt on mennyt alas taas paremmin. Puolitin annoksen ja korvaan sen suuremmalla lihamäärällä. Raaka liha maistuu, vatsakaan ei mene enää sekaisin. Eilen kanankoipi oli suuri herkku ja sitä vartioitiin, mussutettiin ja kanniskeltiin onnesta soikeana.

Ei tämän suurempaa tänään, oli vain pakko riemuita!

PS. Ainiin! Neiti ei tuhoakaan enää oikeastaan mitään minun poissaollessani. Olkkariin ja keittiöön (sekä vessaan toki) on pääsy kielletty, ja puhdasta on ollut kun olen takaisin palannut.

maanantai 22. marraskuuta 2010

Kuutamoratsastus

Ai, minä sitten rakastan täysikuuta yhdistettynä pieneen pakkaseen ja lumeen! Oli kyllä mahtava olo kun hipsin illan tultua tallille, täydelliseen rauhallisuuteen, kun muita ei ollut paikalla. Hevoselle varusteet ja hyväkuntoiselle, pehmeälle kentälle koulua vääntämään taivaalla möllöttävän loistepallon valoon. Vapu oli kyllä kiva, vaikka lähinnä keskityin istuntaani, jonka kanssa taistelin koko viimeperjantaisen ratsastustunnin opettajan käänneltävänä. Ihan hyvää tulosta tulikin, mutta kyllä hevonenkin pääsi töitä tekemään.
Kulki käynnissä ja ravissa kivassa muodossa hyvässä temmossa, vaikkakin ravissa meinasi olla laiskempi ja oikea kierros on aina yhtä jäykkä kuin yleensä. Notkistelulla parani. Pohkeenväistöt olivat alkuun jäykkää, mutta nekin sujuivat hetken vinkuroinnin päätteeksi. Ravia vähän aktivoin, sitten laukannousuja, jotka sujuivat kuin tanssi. Puhtaasti ja kauniisti käynnistä ilman raviaskeleita, molempiin suuntiin. Oikea on kyllä huomattavasti parempi. Loppuun sitten vielä kahdeksikkoa ja ravaamista eteen, hevonen oli mukavan herkkä ja hyvä. Mahtava fiilis jäi!

Suoraan tallilta lähdinkin sitten Kidan ja Taran kanssa iltalenkille. Luminen frisbeegolf-kenttä oli satumainen kuutamossa! Koirat tykkäsivät pörrätä pikkupakkasessa ja Kidakin käyttäytyi hyvin. Tuossa muutama päivä takaperin tuli testattua, että Kidan kiihtyminen liittyy lähinnä Taraan: menin Kidan kanssa kaksin ulos ja Johanna seurasi Jetan ja Taran kanssa perästä, ja Kida meni todella kauniisti ja hiljaisesti pihalle. Hihnassa käyttäytyy hyvin, ja hienosti on kyllä oppinut yli-käskyn, jota käytän autotietä ylittäessä. Ei kyllä hidastele lainkaan vaan nopeasti kiiruhtaa suorinta tietä tien ylitse. Takaisin-käskystä palaa vierelle ja ottaa katsekontaktin saadakseen luvan hakeutua pois, ennen vapaa käskyä ei moista yritä (tai jos yrittää, rykäisy riittää palauttamaan ruotuun). Jospa minun varmuuteni koiranomistajana alkaisi palautua pikkuhiljaa..

Aivan, ja Kida pitäisi ilmoittaa tammikuun ryhmiksiin, vaikka minua pelottaakin. Tuomari on kuitenkin niin mainio, että pakko!

Treenien palauttelua ja crossaamista



Noniin. Kida tarvitsee aivotyötä, minä tarvitsen motivaation nousemaan, joten olen päättänyt aloittaa taas tokotreenit pitkän laiskottelun päätteeksi. Tottakai etenemme rauhassa ja alkuun pienissä pätkissä, mutta nyt kerran pari on työskennelty vähän asioita mieleen takaisin.

Seuraaminen menee kivasti, kun kontaktia on harjoiteltu erittäin paljon tavallisilla lenkeilläkin. Meinaa vähän edistää, mutta muuten oikein passeli. Tosin pitkää seuruuta en uskalla ottaa putkeen, kun kontakti alkaa rakoilla. Käännökset menee hyvin, samoin täyskäännöksen oppinut kivasti.

Maahanmeno on taas vahvoilla! Liikkeestäkin. Eipä ollut valittamista reeneissä.

Paikkamakuu olikin haastava, kun käskin Johannan taustalla pitää häiriötä oikein kunnolla Jetan kanssa. Lumella leikkivät, ja pari kertaa meinasi neiti nousta, mutta komennus muistutti mitä oltiin tekemässä ja pysyi maassa.

Luoksetulo on kivaaihanaaparasta! Vauhdilla tulee ja kauniisti sivulle.

Tänään käytiin pitkästä aikaa crossaamassa. Siinä on kyllä puuha, jota Kida rakastaa! Käytin ensin Kidan ja Taran tavallisella iltakävelyllä, ja pikkuneiti sai odottaa autossa, kun vein Taran sisään ja pukaisin juoksuvälineet. Mikä riemu ja ininä, kun pääsi autosta ja tajusi päälläni olevat vermeet! Hölkkäilin rennosti tielle Kida vapaana, ennenkuin otin piippailevan, innokkaan paimenen hihnaan. Oli kyllä poweria ja voimaa! Käskyt on mainiosti perillä (eteen, hidasta, seis), käännöksetkin (oikea, vasen) alkaa löytyä pikkuhiljaa. Tätä neiti jaksaisi vaikka kuinka paljon, mutta rauhassa pitää nostattaa kuntoa ja suorituskykyä.

maanantai 15. marraskuuta 2010

Yleisökyselyä ja vakavaa pohdintaa koulutusmetodeista

Aloitetaan eniten lukijoita koskevasta. Haluaisin ihmisten ilmoittautuvan! Kuka/ketkä lukevat blogiani säännöllisesti tai säännöllisen epäsäännöllisesti? Kommentoikaa, sillä uteliaisuuteni on syvä. Minua kiinnostaa myös, millaisia asioita ihmiset blogiltani toivovat, millaisia asioita, mihin eläimeen liittyviä, kuinka syvällistä, jne... Koettuja asioita, ajatuksia, metodeja? Mitä vain! Lukijoiden henkilöllisyys taas kiinnostaa, jotta tiedän, miten paljon eri asioita pitää kuvailla. Ovatko kaikki tuttuja, löytyykö tuntemattomampia.. kaikki vaikuttaa kaikkeen!

Sitten tämän illan (yön) iltalenkin valaistumiseen!

-------

Kidan kanssa on tosiaan näin murkkuiässä paljon asioita palautettavana ja korjattavaa on myös. Minun väsymykseni, äkkipikaisuuteni ja stressini ovat varmasti aiheuttaneet monia asioita, mistä pitää pikku hiljaa kitkeytyä eroon. Kidan ja minun pitää taas oppia, että koulutuksen tulee olla hauskaa ja antoisaa! Niin tokon kuin arkikulkemisen. Kirjoitan listaa, millaisia tapoja aion nyt käyttää tulevaisuudessa. Jos lipsun näistä, toivon läheisten ihmisten muistuttavan minua: pistäkää minut ruotuun, muistuttakaa minua rauhoittumaan ja yrittämään uudelleen! Kida ei ole Tara, se minun pitää muistaa ja toimia vain ja ainoastaan tämän koiran tarpeiden mukaan.

Omien tunnetilojen hallinta
Mikäli olen ärsyyntynyt/väsynyt, minun pitää antaa itselleni hetki aikaa rauhoittua. Treeneihin en koskaan mene äkäisellä mielellä, mutta saman tulee päteä ihan tavallisilla lenkeillä. Koirat jaksavat kyllä odottaa ylimääräisen tunnin, jos käytän sen itseni toppuutteluun ja rentoutumiseen esimerkiksi musiikin avulla. Ovesta ulos meneminenkin tulee paremmaksi, kun minulla on kärsivällisyyttä odottaa ja yrittää uudestaan.

Ulosmeno
Kida tosiaan kiihtyy paljon kun tajuaa pääsevänsä ulos. Meno on pahaa varsinkin energisenä, eli arkisin varsinkin päivälenkki koulun jälkeen on piippauksen ja vinkumisen täyteistä. Kiihtyminen tosiaan paljastuu vinkunalla, piippaukselle, pyörähtelyllä ja yleisellä hössötyksellä. Tänä iltana sain hyviä tuloksia. Asetin molemmille koirille valjaat ennen pukeutumistani ja parhaani mukaan ignoorasin Kidan innokkaat äännähdykset. Tämän jälkeen painuin takin ja kenkien kanssa vessaan. Vessassa asioin rauhassa, myöskin pukeuduin siellä ulkovaatteisiin. Kida sai aikaa rauhoittua ulkopuolella, kunnes astuin ulos. Lähtökohta oli rennompi.

Jos Kida piippaa, pysähdyn. Kaikki liikkeet seis. Parhaimmissa tapauksissa käännän selkäni. Jos meno on ihan holtitonta, poistun paikalta ja uusi yritys vasta, kun koira on rauhallisempi. En koske koiraan, koska kaikki nyppäykset ovat aivan hyödyttömiä. En myöskään käytä ääntäni paitsi kiitoksiin. Palkkaus tulee myös mukaan, mutta aina en palkkausta anna. Äänensävyn käyttö palkkauksena nousee korkeaan tärkeyteen.

Ovesta ei saa mennmä ilman lupaani. Myöskään paikka-käskystä ei poistuta ilman vapaa-käskyä. Jos Kida huutaa käytävään päästyään, pyydän sen takaisin sisään. Katsekontakti täytyy olla jokaisessa tehtävässä ennen vapautusta. Kun hissillä ollaan mahdollisimman hiljaa, päästään jatkamaan matkaa ulos.

Katsekontakti
Katsekontaktin pitää olla Kidalle hauska asia ja samalla tapa päästä vapaaksi tehtävistä. Kesken lenkin voin kutsua koiraa perusistuntaan tai lyhyeen seuraamiseen, ja katsekontaktista tulee kehua ja vapautus. Samaten palkkausta. Seuraamiset eivät ole pitkiä: katse on tärkein. Jos koiran katse karkailee, yritän ensin äänellä palauttaa ruotuun, koska Kida kyllä tietää, mitä katso-käsky tarkoittaa. Jos tämä ei toimi, noudatan tokokouluttajan ohjetta ja nyppään vaikka vähän korvaa huomion saamiseksi. Tara on mainio apu lenkeillä: voin päästää sen vapaaksi ja vaatia Kidan huomiota, vaikka ihana kaveri hilluukin vapaana toisaalla.

Hihnakäyttäytyminen
Vähintään yhden lenkin päivässä alan suorittamaan lyhyemmällä normihihnalla. Flexillä meno on vapaampaa ja suurimman osan matkoista Kida kulkee vapaana. Tara saa kulkea flexissä, jolloin Kida joutuu keskittymään minuun. Kun hihna kiristyy, liikkeeni hidastuu ja paino muistuttaa koiraa, että jokin on väärin. Kun hihnassa kuljetaan ns. normaalisti, etenemme normaalisti. Jos vetoa tai kiinnostuksen puuttumista minuun on paljon, takaisin-käsky palauttaa koiran hieman taakseni tai sivulle kulkemaan. Luota pääsee pois katsekontaktilla vapaa-käskyn jälkeen.

Seuraa-käsky tarkoittaa tokoseuraamista katsekontaktilla. Muussa tapauksessa takaisin-käskyn jälkeen voin rykäistä, jos lupaa poistumiseen ei ole. Tämä yleensä riittää, Kida tietää homman nimen. Pysy lähellä-sanoa voin myös. Katsekontaktia tässä ei tarvita, paitsi jos haluaa pois tehtävästä vapaa-käskyn toivossa.

Palkkausta joka ikisessä tehtävässä pitää olla myös, jotta kiinnostus hommaan nousisi.

Myös paikka on tärkeä, neiti meinaa lipsua kyseisestä käskystä. Tätä pitää harjoittaa arjessakin. Treenejä pitää alkaa lisäämään pikku hiljaa koiran ja oman motivaation mukaan.

Olisikohan siinä jotain tälle yölle? .... Hyvää yötä!

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Verijälkeä ja agilityn huumaa

Aloitetaanpa aikajärjestyksessä perjantaista, kun suuntasimme Johannan ja Jetan kanssa Korkeavireen hallille ageilemaan. Kida jäi paitsi tästä hauskasta juoksemisien takia, mutta Taralle tauon loppuminen näytti tulevan oikein hyvään väliin. Varsinkin, kun tavallisten namien sijasta palkkana olikin pääasiassa pallo! Pari kertaa piti allekirjoittaneen ottaa koirasta ja pidellä paikallaan, ärjäistäkin aika rumasti, kun meni touhu niin piippaukseksi ja komentamiseksi.

Itse treenit olivat kuitenkin hyvät. Kontaktit vauhdissa meinasivat jäädä ja ääntä sai korottaa, että muisti pysähtyä. Putkit imi tavalliseen tapaan hyvin. Yksi poikkileikkausharjoitus yllätti kivasti ja kiersi myös esteet hyvin. Pitkällä vauhtisuoralla (kolme estettä, rengas ja putki) kiirehdin itse liikaa koiran edelle ja pudotti pari puomia, mutta kun muistin itse antaa koiran mennä jääden vähän taka-alalle, meni kovaa ja korkealta ilman turhaa panikointia. Kepit olivat hyvät, heti kun malttoi keskittyä niihin. Ja keinu on edistynyt paljon! Osaa jo hakea pysähtymispaikkaa, eli tietää sen kippaavan eteenpäin kuitenkin. Vähän keinu tuntuu arveluttavan, mutta menee niin reippahasti silti!

---

Lauantaina sitten saavuimme maalle äitini luokse loisimaan. Ja tänään, sunnuntaina kaivoin jääkaapista sulamasta uuden kivan kaverin naudan veren, johon kastelin pienen pyyhkeen. Sieni olisi ollut passelimpi, mutta pyyhe kelpasi paremman puutteessa. Kiersin pienen kierroksen metsässä verirättiä perässäni raahaten. Yhteen kohtaan laitoin palkkauksen, mutta jahdin huumassa niitä ei paljoa huomioitu.

Tara käytti nenäänsä hyvin, mutta kuten arvelinkin oli turhan malttamaton ja eksyi useasti (Vaikka alkuun eksyin vähän minäkin! iten olisi merkkaaminen ensi kerralla...), mutta kovalla innolla se nenä maassa verijälkeä seurasi. Pari kertaa otin, ja aika lailla samoissa kohdissa eksyi jäljeltä, löytäen sen kuitenkin lopulta uudestaan.

Kida oli positiivinen yllättävä! Pienen koiran innolla se ryntäsi jäljelle ja nenä maassa alkoi tehdä töitä kunnon innostuksella. Pari kertaa se nuuski vähän tarkkaavaisemmin maata, ja yllätykseksi ei eksynyt kertaakaan jäljeltä! Eli jos agility ei urkene, tässä seuraava harrastusvaihtoehto, hah!

Jos ensi kerraksi löytyäisi vähän tasaisempaa maata jäljelle, voisi pistää pidemmän kaavan mukaan. Oli kuitenkin hauskaa näin pienessäkin mittakaavassa!

torstai 11. marraskuuta 2010

Maalaistolloilua

Viikoksi joutui Tara yksin kahden pommin seuraksi äidin luokse maalle, kun minä pakkasin kamani ja otin vielä Kidan kainalooni. Suuntana oli Asikkalan koulu, jonne muutin viikoksi talliviikon ajaksi. Kämppikseksi sain Johannan ja Jetta-valkkarin, joten luvassa oli varmasti hauskaa puuhaa seuran puolesta.

Hienosti neiti olikin! Ensimmäinen yö oli levoton, mutta nopeasti oppi neiti tavoille. Ei tuhonnut mitään, kerran yllätin ulvomasta, mutta syykin selvisi: raasu ei ollut käynyt kakalla aamulenkillä, ja hätä oli melkoisen suuri, niin piti tuskaansa vähän ulista..
Agilitytreenit meni päin mäntyä maneesissa, ja se kyllä tuntui ikävältä. Sen sijaan toko nyt meni ihan ok, kun ottaa huomioon, että häiriönä oli ihanasupermahtavajeejee Jetta. Ruutua treenattiin ja pientä perusmenoa. Muuten sai neiti juosta valkoisen kaverinsa kanssa sydämensä kyllyydestä Asikkalan laitumilla.





Juoksut Kidalla alkoivat! Nätisti heti Taran perään.

Tara oli käyttäytynyt mallikkaasti äidin luona (ja huomaa taas, kuinka paljon avokätisempi ruokkija tuo äitini on.. melkoisen tanakka matami palasi maalaisreissulta). Ekat päivät oli selvästi ikävöinyt ja tuijotellut kaukaisuuteen auton toivossa, mutta sitten oli rentoutunut. Äiti käytti Taraa metsälenkeillä ja muuten neiti sai vahtia pihalla taloa. Mutta oli kyllä riemuinen neiti, kun kotiin pääsi! Koko loppuillan makasi tolleri sängyllä ketarat ojossa ja yönkin vietti tiiviisti kainalossani.

Vapu oli kiva! Kiia kiltisti hoiti neitiä viikon ajan ja tänään pääsin oman ratsun selkään vähän koulua vääntämään pimeydessä tihkusateessa. Oli kivan herkkä, kuuliainen ja reipaskin, ei tarvinnut pohkeet verillä hutkia eteenpäin. Hieman hiekasta muodostuneet tilsat ahdistivat, mutta nöyrästi toimi silti. Laukannostoissa vähän tökki, mutta pienen palaverin jälkeen nekin sujuivat kivasti.

Viikonloppuna luvassa agilityä ja verijälkeä!

tiistai 2. marraskuuta 2010

Surullisen päivän Lahti KV

No, penkin allehan nuo näyttelyt menevät, harmittaa pirusti. En kyllä kansainvälisiin enää lähde, oli kyllä liian riskaabeli teko joka kostautuikin ikävästi. Katsotaan, jos saan rohkeuteni ja koiran kehäkäytöksen parantumaan tammikuuhun mennessä, niin voisi ilmota tuon Lahden ryhmikseen tammikuun 16. päivä. Se H olisi kuitenkin tarpeellinen tulevaisuutta silmällä pitäen..

Lähdettiin aamulla häkin ja kamojen kanssa, ja Kida käyttäytyi kyllä hienosti näyttelypaikalla. Kulki hihna löysällä lähellä, ei änkenyt vieraiden koirien tai ihmisten jalkoihin ja kun sain häkin kasaan, meni sinne ja asettui lepäilemään tutulle peitolle. Tottakai tyttöä ahdisti melu ja hälinä suuressa hallissa, mutta kertaakaan ei haukkunut tai muuten ääntä pitänyt, eikä myöskään läähätellyt. Tuttuja tuo moikkasi iloisesti töpöä heilutellen, kun pääsi ulos häkistä.

Oikein olin Kidan turkin laittanut, mutta ei se riittänyt. Kehään mennessä tajusin heti, että koira vaikutti hyvin ahdistuneelta. Seisoi kyllä hyvin, mutta kädessä olevat namit eivät kiinnostaneet alkuunkaan ja lähinnä kuikuili ympärilleen. No, liikkeessä oli oikein kiva - harmi vaan, että tuomari (Robert Lott, Australia) käski esittämään koirat aika hitaassa liikkeessä, kovassa vauhdissa tuo olisi kyllä näkynyt tosiaankin edukseen..

No, tuomarin tutkailu oli katastrofi. Vieras mies ahdisti, ja Kida alkoi murisemaan sille. Tuomari käski minun ottaa kaksin käsin kiinni koiran päästä, jottei varmasti neiti purisi - tottelin, vaikka tajusin heti, että pieleen menee kaikki. Jos minä otan Kidaa kaksin käsin pään seudulta, se on vahva rankaisu ja Kida tietää tehneensä jotain pahasti väärin. Ja kun otin Kidasta kiinni, alkoi mies tutkia Kidan takapäätä, ja se riitti. Koko koira valahti lattialle. No, liikkeessä oli taas ihan kiva, vire nousi heti, mutta peli oli jo menetetty.

Tulokseksi JUN T ja arvostelu lyhyesti kiteytettynä on, että kaikki on liian kevyttä rungosta päähän asti. Liikkeet oli peräti ok.

----

Vapu sai uuden, synteettisen koulusatulan! Sopii hyvin ja liikkuminen paljon rennompaa ja vapautuneempaa. Voisi vaihtaa vielä leveämmän kaaren, niin tulisi varmasti tilaa selälle! Tosi mahtavaa, nyt seuraava viikko menee Kidan kanssa Asikkalassa koululla talliviikolla (Tara pääsee hoitoon äidin luokse), niin sen jälkeen alkaa kunnon koulutuuppaus Vapun kanssa! Nyt Kiia-ystäväni saa nautiskella viikon Vapun ihanaisesta seurasta. :-)