tiistai 2. marraskuuta 2010

Surullisen päivän Lahti KV

No, penkin allehan nuo näyttelyt menevät, harmittaa pirusti. En kyllä kansainvälisiin enää lähde, oli kyllä liian riskaabeli teko joka kostautuikin ikävästi. Katsotaan, jos saan rohkeuteni ja koiran kehäkäytöksen parantumaan tammikuuhun mennessä, niin voisi ilmota tuon Lahden ryhmikseen tammikuun 16. päivä. Se H olisi kuitenkin tarpeellinen tulevaisuutta silmällä pitäen..

Lähdettiin aamulla häkin ja kamojen kanssa, ja Kida käyttäytyi kyllä hienosti näyttelypaikalla. Kulki hihna löysällä lähellä, ei änkenyt vieraiden koirien tai ihmisten jalkoihin ja kun sain häkin kasaan, meni sinne ja asettui lepäilemään tutulle peitolle. Tottakai tyttöä ahdisti melu ja hälinä suuressa hallissa, mutta kertaakaan ei haukkunut tai muuten ääntä pitänyt, eikä myöskään läähätellyt. Tuttuja tuo moikkasi iloisesti töpöä heilutellen, kun pääsi ulos häkistä.

Oikein olin Kidan turkin laittanut, mutta ei se riittänyt. Kehään mennessä tajusin heti, että koira vaikutti hyvin ahdistuneelta. Seisoi kyllä hyvin, mutta kädessä olevat namit eivät kiinnostaneet alkuunkaan ja lähinnä kuikuili ympärilleen. No, liikkeessä oli oikein kiva - harmi vaan, että tuomari (Robert Lott, Australia) käski esittämään koirat aika hitaassa liikkeessä, kovassa vauhdissa tuo olisi kyllä näkynyt tosiaankin edukseen..

No, tuomarin tutkailu oli katastrofi. Vieras mies ahdisti, ja Kida alkoi murisemaan sille. Tuomari käski minun ottaa kaksin käsin kiinni koiran päästä, jottei varmasti neiti purisi - tottelin, vaikka tajusin heti, että pieleen menee kaikki. Jos minä otan Kidaa kaksin käsin pään seudulta, se on vahva rankaisu ja Kida tietää tehneensä jotain pahasti väärin. Ja kun otin Kidasta kiinni, alkoi mies tutkia Kidan takapäätä, ja se riitti. Koko koira valahti lattialle. No, liikkeessä oli taas ihan kiva, vire nousi heti, mutta peli oli jo menetetty.

Tulokseksi JUN T ja arvostelu lyhyesti kiteytettynä on, että kaikki on liian kevyttä rungosta päähän asti. Liikkeet oli peräti ok.

----

Vapu sai uuden, synteettisen koulusatulan! Sopii hyvin ja liikkuminen paljon rennompaa ja vapautuneempaa. Voisi vaihtaa vielä leveämmän kaaren, niin tulisi varmasti tilaa selälle! Tosi mahtavaa, nyt seuraava viikko menee Kidan kanssa Asikkalassa koululla talliviikolla (Tara pääsee hoitoon äidin luokse), niin sen jälkeen alkaa kunnon koulutuuppaus Vapun kanssa! Nyt Kiia-ystäväni saa nautiskella viikon Vapun ihanaisesta seurasta. :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun päätit kommentoida blogiini! Kommenttienvalvonta on käynnissä, jotta yksikään kommentti ei jäisi huomioimatta. Kaikki kommentit luetaan ja pyrin vastaamaan jokaiseen.