maanantai 22. marraskuuta 2010

Treenien palauttelua ja crossaamista



Noniin. Kida tarvitsee aivotyötä, minä tarvitsen motivaation nousemaan, joten olen päättänyt aloittaa taas tokotreenit pitkän laiskottelun päätteeksi. Tottakai etenemme rauhassa ja alkuun pienissä pätkissä, mutta nyt kerran pari on työskennelty vähän asioita mieleen takaisin.

Seuraaminen menee kivasti, kun kontaktia on harjoiteltu erittäin paljon tavallisilla lenkeilläkin. Meinaa vähän edistää, mutta muuten oikein passeli. Tosin pitkää seuruuta en uskalla ottaa putkeen, kun kontakti alkaa rakoilla. Käännökset menee hyvin, samoin täyskäännöksen oppinut kivasti.

Maahanmeno on taas vahvoilla! Liikkeestäkin. Eipä ollut valittamista reeneissä.

Paikkamakuu olikin haastava, kun käskin Johannan taustalla pitää häiriötä oikein kunnolla Jetan kanssa. Lumella leikkivät, ja pari kertaa meinasi neiti nousta, mutta komennus muistutti mitä oltiin tekemässä ja pysyi maassa.

Luoksetulo on kivaaihanaaparasta! Vauhdilla tulee ja kauniisti sivulle.

Tänään käytiin pitkästä aikaa crossaamassa. Siinä on kyllä puuha, jota Kida rakastaa! Käytin ensin Kidan ja Taran tavallisella iltakävelyllä, ja pikkuneiti sai odottaa autossa, kun vein Taran sisään ja pukaisin juoksuvälineet. Mikä riemu ja ininä, kun pääsi autosta ja tajusi päälläni olevat vermeet! Hölkkäilin rennosti tielle Kida vapaana, ennenkuin otin piippailevan, innokkaan paimenen hihnaan. Oli kyllä poweria ja voimaa! Käskyt on mainiosti perillä (eteen, hidasta, seis), käännöksetkin (oikea, vasen) alkaa löytyä pikkuhiljaa. Tätä neiti jaksaisi vaikka kuinka paljon, mutta rauhassa pitää nostattaa kuntoa ja suorituskykyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun päätit kommentoida blogiini! Kommenttienvalvonta on käynnissä, jotta yksikään kommentti ei jäisi huomioimatta. Kaikki kommentit luetaan ja pyrin vastaamaan jokaiseen.