torstai 23. joulukuuta 2010

Aatonaaton pakkanen

Huomenna se on sitten täällä! Team Redtolling pakkaa kimpsunsa ja pakenee joulun ajaksi Uudellemaalle Pornaisiin, mutta se on vasta huomenna. Aamulla ehdimme käydä joululenkillä Erikan ja käppänöiden Riesu&Remus sekä Annen ja Sera-kultaisennoutajan kanssa. Myös joulutalli on luvassa, sillä pitäähän Vapunkin saada joululahjansa: maukkaat punaiset jouluomenat melassisiirapilla täytettynä! Koiria en myöskään ole unohtanut, sillä paketoin niille herkulliset luut huomisillaksi. Saavat riemua jo siitä, kun repivät lahjansa esiin.

Äsken palasimme hyvin kylmältä tallireissulta. Koska muita ei ollut, saivat Tara ja Kida hengailla käytävällä kun pukaisin loimen Vapun selkään ja iskin suitset päähän. Miten idyllisen ihana iltalenkki: hanki natisi, tähdet tuikkivat pimeällä taivaalla ja kelmeää valoa muodosti otsassani oleva lamppu. Alle 30min talsimme ja täytyy sanoa, että jäässä olivat niin hevosen turpakarvat kuin ratsastajan varpaat sekä koirien anturat! Olin laittanut kätevänä tyttönä koiraneideille sukat jalkaan, mutta kolme niistä pudotettiin karusti matkan varrelle... ei sukkia pakkasenkaan takia, siis.

Joulupäivityksiä luvassa pyhien jälkeen! Kaikenkarvaista ja ennenkaikkea herkullista Joulua kaikille uskollisille lukijoille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun päätit kommentoida blogiini! Kommenttienvalvonta on käynnissä, jotta yksikään kommentti ei jäisi huomioimatta. Kaikki kommentit luetaan ja pyrin vastaamaan jokaiseen.