lauantai 31. joulukuuta 2011

KIITOS!

Luethan vuosikatsauksen täältä.


Meillä uusivuosi vietetään rauhallisissa merkeissä. Tällä hetkellä Tara sulattelee ruokaansa tyytyväisenä sängyllä, Kida makkarissa lattialla ja Jetta eteisessä. Toivotamme myös hermoja raketteja pelkääville koirille!

Vuoden 2011 aikana blogiamme käytiin katsomassa yli 15500 kertaa ja lukijoita on 53!  Eniten vuonna 2011 käytiin lukemassa kertomusta Kidan H-tuloksesta näyttelyistä. Lukijat ovat löytäneet perille ennenkaikkea petsiestä, mutta myös Leevi-valkkarin blogista ja Minttu&Meela-shelttien blogista. Kiitos linkityksestänne!

perjantai 30. joulukuuta 2011

Vuoden extremein lopetus



Tänään töissä havahduin ja jäädyin hetkeksi paikalleni ajattelemaan. Tietokoneen ruudulta olin juuri varmistanut päivämäärän, jonka raapustin reklamaatiopaperiin: 30.12.2011. Vuosi lähenee loppuaan. Aika on kulunut hirmu nopeasti, vuosi on sisältänyt niin hyviä kuin huonoja asioita, on ollut hauskaa ja surkeaakin. Ja nyt on alkamassa jälleen uusi vuosi, joten on aika vilkaista hieman menneeseen ja ajatella tulevaakin. Pahoitteluni, muuten, unohdin tykkänään tehdä joulupäivityksen korttikuvan kera, vaikka minun oli tarkoitus. Tietokoneeseen en kuitenkaan koskenutkaan koko joulun aikana! Televisio kaikkine piirrettyineen korvasi sen.

Alkuun voinen sanoa sanasen mitä mainioimmasta tavasta päättää vuoden -11 agilitytreenit. Oli myrskyisää, pimeää, ja ajaessa tarkistelimme, että Asikkalan koululla oli vähän liiankin pimeää. Syyksi paljastui katkenneet sähköt. Koko maneesi oli pimeänä! Sähköt olivat napsahtaneet poikki ensimmäisten koirakoiden aikana, eikä niitä kuulunut, joten tehokkaina koiranaisina suoritettiin väliaikaratkaisu: auto parkkeerattiin maneesin ovelle, ja pitkät pistettiin päälle valaisemaan! Hetken jo mietin, mitä treeneistä tulee, mutta hyvin meni! Rata oli sama kuin viimeviikolla, mutta peilikuvana, ja keinun korvasi puomi. Molemmille tytöille pistin varmuudeksi mediesteet, koska ympäristö oli suhteellisen extreme jo muutenkin. Kuviot sujuivat hyvin ja treenitkin etenivät joutuisasti. Tuli hyvä olo tekemisestä. Tara ensin äimisteli pimeää puomia, mutta Kida ei välittänyt mistään. Tara teki elämänsä parhaita kepittelyjä ja hyvän takaaleikkauksenkin teimme kepeille! Siitä tuli abloodit ja hurjan hyvä mieli. Kidan kanssa treenasin kepeille lähetystä, ja yksi takaaleikkauskin tuli lähetyksenä tehtyä. Yllättäen keppien vas. puolelta menee vaikka 90 asteen kulmassa, oikealta 45asteen kulma aiheuttaa ongelmia. Kepit pihalle pystyyn ja treenaamaan, toisinsanoen.

Joulukuun toiseksi viimeinen päivä vietettiin Kidan hieronnan parissa. Uusi, pätevä hieroja tutki Kidan läpikotaisin. Tarkasteli ensin liikkeitä, sitten näytti minulle miten voin kotioloissa tutkia koiraani, ja sitten kopeloi koiran läpikotaisin. Kida käyttäytyi äärettömän kauniisti - se tutki uteliaana kellarissa sijaitsevaa vastaanottoa kun juttelimme hierojan kanssa, ja ei piitannut millään muotoa vieraan ihmisen kosketuksista. Hieronnan aikana hieroja sai pyörittää, kääntää ja liikutella Kidaa mielensä määrin, eikä neiti pistänyt pahakseen.
Vasen puoli oliselvästi jäykempi, varsinkin lapa. Ylälavan lihaksia ei tarvinnut kuin koskea, ja Kida vääntyi mutkalle. Kyöljet oli ihan jees, samoin selkä. Oikea takajalka oli paljon höllempi kuin vasen, mutta oikea lapa oli myös jäykkä. Hieronta oli muutenkin lähinnä koiran tutkiminen läpikotaisin, kuukauden päästä vien neidin uudestaan! Myös Tara pääsee alkuvuodesta hierojan pyöritettäväksi.

Iltaruoalla tuli pieni läpimurto tunnarin kanssa. Ylimääräinen kapula oli maassa valmiina, ja treenasin vähän vauhdikkaammin lihaan kastetun oman tunnarin hakemista. Kerran meinasi tuoda väärän, pari kertaa maistoi väärää, mutta muuten toi aina oikean kapulan minulle! Ihan mielettömän mahtavan hyvä juttu, koska tähän mennessä Kida on joko a) ottanut sen ensiksi kuonon alle sattuneen tunnarin mukaansa tai b) vaihtanut tunnarin väärään kesken matkan. Joten tämä on vain ja ainoastaan mahtavan positiivinen asia! Jee-ee.

---

Mutta asiaan. Vuosi sitten olin kirjannut seuraavanlaisia tavoitteita vuodelle 2011:


Kida:
  • Virallisissa tokoissa käyminen, ALO1 tuloksia edes yksi bliis
  • Agitreenin aloittaminen, ensimmäiset möllit vähintäänkin
  • Terveystulokset
  • Näyttelyissä vähintään parin H:n saaminen
  • Mätsäreitä ja muuta kivaaa
  • AVO-liikkeiden harjoittelu ja yksittäisesti miksei vaativampienkin
  • Paimentamaan pääseminen
Tokoissahan käytiin. 2x ALO1 ja 1x AVO1, eli tavoite saavutettu! Avon liikkeet ovat erittäin hyvässä mallissa, VOI tunnaria ja ruudun viimeistelyä vailla valmiina.
Mölleissä käytiin ja startattiin virallisissakin! Treenattu on agilitya 1-2 kertaa viikossa, joten aika mallikkaasti on päästy harjoittelemaan. Myös terveen paperit käytiin noutamassa, vaikkakin silmäpeili taitaa jäädä vuoden 2012 alkuun. Yksi H tuli saatua näyttelyistä, toinen jäi rumaksi teeksi. On käyty mätsäreissä, lenkeillä, treenattu ja touhuttu, joten tekemistä on vuodessa riittänyt!
Ainoa joka harmittaa: paimentamaan ei päästy. Vieläkään. Tavoite ensivuodelle!

Tara:

  • Starttaaminen virallisilla agiradoilla
  • Mätsäreissä vieraileminen
  • Tokotreenin aloittaminen
  • Sterilointi
Ei mennyt suunnitelmat ihan näiden mukaan. Virallisiin ei päässytkään Tara mukaan, koska itse en uskaltanut. Epiksissä vierailtiin kyllä sitäkin ahkerammin! Myöskin tokotreenaus aloitettiin, vaikkakaan ei järin tavoitteellisesti vaan hauskanpitoa silmälläpitäen. Mätsäreissä käytiin, tehtiin ja touhuttiin. Sterilointi jäi tykkänään pois mielestä, sillä Taran juoksut ovat olleet nyt helpoimmat ikinä. Pari päivää pientä tiputtelua ja normaali, häntäänsä huiskutteleva tyttö.

Kumpikin neideistä on myös pysynyt terveenä. Tuoksinnassa on tullut kolhuja, vahingossa ja vähän vähemmän-vahingossa, mutta muutoin ei vikoja ole ollut! Uusia kavereita on tullut pari, Kida arvostanee eniten ryhmässämme toimivaa Chila-aussieta, jonka kanssa on parit kerrat treeneissä paineltu hyvällä omallatunnolla leikkien riehakkaasti. Myös minä nautin tietysti uusista ihmiskontakteista. : )

Vuosi 2011 sisälsi myös uusia tuttavuuksia ja vanhojen menetystä. Muutin yhteen tyttöystäväni kanssa  heti vuoden alussa, ja Jetta-valkkari saapui ilahduttamaan elämäämme omistajansa kanssa. Kida ja Jetta ovat parhaat kaverit, vaikka kahden samanikäisen narttukoiran oleminen on ollut joskus myös hankalaa ja sähköistä. Lenkit ovat kuitenkin koko vuoden olleet varsin energisiä ja reippaita, kun kaksikko kiitää menemään peltoja pitkin, ja jopa Tara on toisinaan intoutunut mukaan juoksemisen pauloihin!
Perheeseen tuli Kupla-käärmeen lisäksi myös täysikasvuinen viljakäärme koiras, Häjy. Varsin sosiaalinen ja utelias matonen on saanut usein ahnasta, kiiluvaa tuijotusta osakseen käydessään käsissäni terraarion ulkopuolella, mutta varsin leppoisasti on eläin elellyt omissa oloissaan.

Kivoja tapahtumiakin oli! Päälimmäisenä on jäänyt mieleen matka Joensuuhun ja joensuulaisten vierailut luonamme. Samoin metsäretket nuotiolle. Loppukesän marjamatka Sysmään, ensimmäinen agilitystartti!

Hyvästit heitimme rakkaalle hevoselleni, Vapulle. Tammaa minun on edelleen usein pistävän kova ikävä. Sen lempeyttä, kiltteyttä, luotettavuutta, kauneutta, terveyttä. Havahdun usein muistelemasta yhteistä taivaltamme, ja vaikka minulla onkin seuranani mitä taitavin, komein ja kookkain hevosystävä, kaipaan niin usein rauhallisia lenkkejämme ja tohelointiamme kentällä. Maailman hienoin ja upein hevonen, aina, yhä edelleen. Rakastan sinua yhä.

Vaan entäpä vuosi 2012? Mitä me tällä kertaa tekisimme?
 
Kida:
  • Silmätarkki
  • TK2
  • VOI1, ehkä starttaus EVL?
  • Toko SM kesällä
  • Nouseminen maxi2
  • Paimentamisen kokeilu
  • MEJÄ
  • (pyörähdys näyttelyissä, jos jaksaa ottaa extremeä elämään)
  • Iloista treenausta, onnistumisia, pysymistä terveenä ja hyvinvoivana!
Tara:
  • Edes pari tulosta maxi1
  • Möllitoko
  • Tutustuminen rallytokoon
  • Parit näyttelyt
  • Iloista treenausta, onnistumista, pysymistä terveenä ja hyvinvoivana!

MINÄ ITSE:
  • Itsevarmempi ote harrastamiseen. Minä osaan, minussa on potentiaalia. Pysyn sanojeni takana, uskon itseeni.
  • Annan paremmin anteeksi virheitä ja opin niistä
  • Olen utelias, imen tietoa kuin sieni
  • Asetan ylipäänsä itselleni tavoitteita, mutten niin suuria, että lannistun jos epäonnistun
  • Tokokouluttaja-kurssi
  • Tokokurssin/-en vetäminen
  • Pyrkimys kehittyä ja onnistua, en lannistu vastoinkäymisistä
Voisin myös meditoida välillä..

maanantai 19. joulukuuta 2011

Onnellinen koira, onnellinen omistaja

Kuvaa vuoden takaa - missä tämä lumi nyt on?!


Ehkä tämä on ollut se asia, mitä me kumpikin olemme kaivanneet - aktiivisuus. Kyllähän minä olen aktiivinen, herään ennen kukon kiekumista, olen töissä ja kotonakin pitäisi valvoa iltaan asti, mutta koiramaailmassa aktiivisuustasoni lopahti nollaan kaiken muun huonon olon kylkiäisenä. Agitreenit ovat olleet ainoat, missä olemme käyneet. Vähänehkäsillointällöin tokoa, ei oikeastaan muuta, lenkkeilykin jäänyt tosi huonoksi melkein kahden viikon työputken aikana... Johannan kanssa lauma on kierrellyt. Nyt asiaan on tehty muutos, ja heti tuntee, kuinka itsekin elää eloon! Koirien kanssa.

Tara voi hyvin. Silmäkulman turvotus on tasaantunut paljon, ja haava lähtenyt parantumaan. Lääkekuuri jatkuu yhä, mutta Tara on oma, höpsö itsensä. Ostin tytöille pitkän pehmolelukäärmeen, ja se on noussut nopeasti varsinkin Taran TOPlelut listan kärkipäähän. Käärmes on vielä niin pitkä, että sitä voi retuuttaa kaikki kolme yhtäaikaa.. ..mutta yleensä noutaja on se, joka käärmettä retuuttaa itsekseen.

Perjantaina käytiin epiksissä hakemassa rumat hylsyt. Olen tosi pettynyt itseeni, ja naputinkin koutsille sähköpostia, että ratatreeniä mulle, kiitos. Ensinnäkin, ensimmäistä kertaa ikinä unohdin radan. Ohjasin väärälle putkelle, ja vielä mölliradalla. Kiukutti ja hävetti niin, että uhosin uudenvuodenlupauksena lopettaa koko lajin. Ykkösradan sentään muistin, mutta hylly sieltäkin, kuinkas muuten. Minä olin hidas, huono ja kaikkea muuta, mutta koirat toimi hyvin. Kida oli siis parivaljakosta mukana, ja ensikertalaisena möllit korkkasi Rosa! Palkkasin sitä aina parin esteen välein, ja neiti toimi hillittömän hyvin! Laitan videota myöhemmin. Se teki kaikki esteet, yksi takaakierto taisi taas venähtää koko esteen ympäri pyörimiseksi, mutta ei mitään muuta. Olimme äidin kanssa ylpeitä pienen pommin panostuksesta.

Äsken lähdimme crossaamaan Kidan kanssa. Minulle tuli niin hyvä mieli tytön innosta. Kun olimme kävelleet lämmittelyksi, kiinnitin Kidan joustohihnaan ja paimen inisi ja pyöri ympyrää riemuissaan. Se veti hyvällä tuntumalla, alkuun inisi innostustaan ulos pinkoessaan, mutta tasaantui hiljaiseksi matkan edetessä. Alkumatka rauhassa, sitten tehokas spurtti kovaan tahtiin. Hetken kävely (koira vapaana) ja loppuun ennen kävelyä tehokasta juoksua. Loppukävelyillä lumi alkoi sataa kauniisti maahan, ja se hetki, ennenkuin sade muuttui rännäksi, oli niin kaunis. Kidalla otin vähän tiukkoja ympyröitä kylkien vetreyttämiseksi, kun lihakset olivat lämmenneet. Nyt neiti makaa Taran kanssa tyytyväisenä minunja Johannan uudella sängyllä, joka nousi oitis koirien lempipaikaksi. "Jo oli aikakin vaihtaa uudempaan jousitukseen",taitavat kaikki kolme tuumailla.

Kävimme myös eilen kunnon tokotreenit ottamassa valaistulla kentällä. Kidan kanssa tosi paljon ruutua, kosketusalustalla ja ilman. Meni vähän 50-50, tuli hyviä ja sitten ihan ihme tuloksia (mm. Kida juoksi ruudun läpi, hyppäsi lumivallin toiselle puolelle ja odotteli sen takana palkkausta. Ok?), mutta eiköhän se siitä. Pitkä seuruu palkatta, toimiti hyvin ja erittäin kivalla kontaktilla kokoajan. Jäävät, ei ongelmia. Ajattelin, että kävisin parit AVOt kisaamassa, voivoihin kuitenkaan ei ole asiaa ennenkuin kaikki liikkeet (ennenkaikkea ihan alkutekijöissään olevat tunnarit) ovat varmat.
Paikkamakuuta piilossa, Johanna kyttäsi ja jos koira meni lonkalleen, kävin korjaamassa. Ei tuo mihinkään liiku, mutta en halua sen myöskään oppivan keinauttamaan lonkalle itseään about 2min kohdalla!

Tyhmiä temppujakin olen Kidalle opettanut kevennykseksi, ajattelin jonkinlaista temppuvideotakin ottaa likoista joku päivä. Ehkäpä jouluna olisi aikaa sellaisille! Videota myös tokosta ja crossauksesta ajattelin pyydellä.

Pitäisi muuten kurkistaa taannoista arvontaa ja sinne tulleita päivitysehdotuksia, ja alkaa niitä toteuttelemaan! Olen muuten yhä piirroksen auki... kyllä mä vielä muistan. ;)

torstai 15. joulukuuta 2011

Ahdistus ei ole vain ihmisten ongelma

Toinen päivitys heti agilitypostauksen perään. Illalla voi sattua ja tapahtua kaikenmoista.

Kesämuistoja sateen keskellä. Parhaat kaverit.

Voin myöntää, että minulla on ollut nyt aika raskas kausi menossa. Ongelmia on ollut ennenkaikkea ihmissuhdepuolella, niinkin paljon, että aasinsillan romahtaminen on tullut vastaan useasti. Kun yhdistää siihen elämän perusnarinat mm. rahasta, ajasta ja muusta yhtä mielenkiintoisesta, lopputuloksena on äkäinen, itkevä, jopa paniikkikohtauksia poteva nainen. Se on aiheuttanut raskaan olon paitsi minulle niin varmasti kumppanille, mutta aina jotenkin ajatteli, ettei koirat ole moksiskaan. No, Tara ei olekaan, sitä ei haittaa vaikka joutuisi keskelle sotaa. Mutta Kida on herkkä. Yhtä tyhmä olisin vain kuvitellessani, ettei rakkaan ihmisen itkeskely aiheuta ahdistusta vaikka lapselle, vaikka hänet kuinka laittaisi "suojaan" toiseen huoneeseen. Se stressaa.

Narttulaumassa, jossa on kaksikin samanikäistä narttua, on myös selvää, että joskus paikkoja testaillaan. Tara on järkähtämätön pomo, mutta Kida ei tule kaukana kakkosena. Jetta on häntäpää, mutta joskus valkoinen unohtaa sen ja yrittää pyrkiä ylöspäin. Tästä syystä Kida on saanut kaksi kertaa selkäänsä: kerran ilman varoitusta, koska meni liian lähelle """Jetan omaa paikkaa""", eli paikkaa, joka ei tosiaankaan ole kenenkään oma, mutta näin Jetta ajatteli. Toisella kerralla Kida yritti viestittää Jettaa siirtymään kauemmas, mutta narttu provosoitui siitä. Ulkosalla kaikki on hyvin: Kida on aina iloinen, valmis, uskomattoman upea itsensä. Mutta sisätilat alkoivat muistuttaa varmasti vankilaa, jossa pitää vain stressata olemassaoloaan. Ei siis ihmekään, kun neiti on alkanut nurista enemmän, kaipaa minun syliini ja kulkee usein matalana, varsinkin illalla, kun jo vähän väsyttää. Minä idiootti en ole tajunnut aikaisemmin alkaa korjaamaan asiaa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan...

Tänään Jetta ulvoi pihalla ohikulkijalle, ja Tara sekä Kida pinkoivat pihan ovelle katsomaan, mitä tapahtuu. Kida oli koko päivän ollut aika varovainen, mitä lie se miettinyt päänsä sisällä. Tara oli valppaana ja lopulta se haukahti, suunta kohdistettuna Kidaan. Ja punainen paimen luuli, että Tara kohdisti uhkaa häntä kohtaan. Ja nyt Kida on oppinut, että uhkaa vastaan pitää puollustautua. Kahakka. Kida ja Tara ei ole kahinoinut pitkiin aikoihin, en edes muista koska viimeksi, ja koskaan ei ole sattunut mitään. Nyt sattui. Kun erotin koiria toisistaan, tajusin Kidan hampaan uppoavan ihan liian lähelle Taran silmää. Kida ulos, minä ryntäsin hakemaan puhelimen ja kuulinkin Johannan sanat: "Nyt lähdetään eläinlääkäriin." Puhelinsoitto ja meidät luvattiin ottaa heti vastaan ja että kirjaus sisään suoritetaan valmiiksi, vaan hitot, jumitimme hetken toimettomina ja minä paniikissa haukuin niin itseni, koirani kuin koko universumin maanrakoon. Valitin huonouttani koiran omistajana, kouluttajana, kasvattajana. Onneksi Johanna oli tukenani ja rauhoitti paniikissa myllertävää mieltäni. Lopulta meidät jopa kirjattiin asiakkaiksi (sitä ei tosiaan oltukaan tehnyt, vaikka kävimme tullessamme ilmotiskillä!) ja hoitajakin kävi kurkkaamassa, miltä häntäänsä heilutteleva potilas oikein näyttää.

Tara on ylityöllistänyt jonkun suojelijaraukan. Se ei ole ollut moksiskaan kyynpuremasta, ei auton tölväisystä, hevosen alle jäämisestä... ja nyt hammas oli ohittanut vain millillä sen silmän ja iskenyt silmänluomen sisäpintaan. Ei mitään sen suurempaa, silmäluomi vaan lörpöttää, koska on turvoksissa. Onni kävi, taas. Tuliaisena lääkäristä antibiootit tabletteina ja silmätippoina sekä särkylääkkeet. Se oli (tapaansa) reipas, vaikkakin lääkärin huoneessa alkoi jännittää ja Tara yritti kovasti pyristellä ovelle. Mutta ei mitään muuta. Aulassa maksun ajaksi se sai syötäväkseen ihanan hammasharjaluun, ja koko koirasta ei olisi voinut uskoa, että sillä on reikä silmäkulmassa.

Nyt kuitenkin aukesi omat silmäni. Miten typerältä tuntui tajuta, kuinka samanluonteisia minä ja Kida oikein olemme. Ja nyt minulla on toimintasuunnitelma, jotta K voisi olla normaalin rento kotonakin, ei vain ulkona. Heti ensimmäiseksi kevythäkki, Kidan rakas, turvallinen pesä palasi makuuhuoneen sisustukseen. Se sai lähteä aiemmin, koska en edes tajunnut sen olevan Kidalle kovin tärkeä. Heti kuitenkin kun häkki oli pystyssä, kipitti neiti riemuissaan paikalleen kippuralle. Kidan oma sänky.
Toiseksi, kotona on nyt vain kivaa. Temppuillaan joka ilta. Treenataan palkkana iltaruoka, ja tehdään mukavia asioita. Leikkiä ja hauskuutta myös sisällä, ei aina vain ulkona. Koska kun Kidalla on hyvä olla, se on perus itsensä. Töpöään heiluttava, hurjasti pussaileva, rakkautta kaipaava ja tarjoava hymynaamainen kojootti. Illalla paistelimme pizzaa yhdessä, ja tunnelma oli kaikinpuolin lämmin ja hyvä. Kida ja Tara tarkkailivat touhujani kylki kyljessä, Jetta vähän kauempana. Maistiaisiakin saivat, pientä temppupalkkaa vastaan...

Hävettää ihan, miten olen unohtanut Kidan äärimäisen herkkyyden, enkä ole osannut aiemmin ottaa sen tarjoamia signaaleja tarpeeksi vahvaksi. Onneksi tässä "kantapään kautta"-opetuksessa ei käynyt tämän kurjemmin!

Ensileikki Jetan kanssa!

Iltaruoalla treenasin tunnaria. Ei ole vielä mennyt ymmärrykseen, mutta hyvin tuo haisteli omaa, kun piilotin sitä huovan-ja maton alle. Kahden kanssa pitää edetä tosi varovaisesti, ilman turhia maisteluja, jotta menisi mielen sopukoihin asti.

Huomenna tosiaan on epikset, jotka Tara kylläkin jättää väliin. Tapsa jää Jetan seuramieh--naiseksi. Pitäkää peukkuja, että pärjäämme edes niin, ettemme kasvoja menetä.


Agilitya videolla

Nyt on luvassa agsapäivitys videoineen kaikkineen!

Lauantaina, 10.12 (Kidan videolle ajatuksissani pistin virheellisesti 13.12..) käytiin vapaavuorolla. Vähän tuli kuuma toppatakki + treeniliiviyhdistelmässäni (joissa näytän aivan äärettömän lihavalta, ja ulkonäköasennevammaisena minua hävettää hirveästi!), vaikka tajusin taas olevani tosi hidas. Vaan miksi juosta jos koira tekee työt, niin! Mukana oli Tara ja Kida, ja Sandra oli seurana Sulo-ja Lilli mitteleiden kanssa. Olin aika väsynyt työpäivän päätteeksi, ja väsäsinkin nopeasti simppelisti rakennettavan radan:


Aika jees. Molemmilla hyvä vauhti, hyvä meno, ja hauskaa oli. Tara vammaili taas kontaktin kanssa, ja ne joutuvatkin nyt supersyyniin. Käännöksien ja keppien kanssa ei ollut kummallakaan ongelmia. Kidakin alkaa kepeillä varmistua kerra kerralta! Onnistuminen yllyttää sitä, ja se menee mielissään kepittelemään. Lopussa alkaa ottamaan epävarmana kontaktia, mutten huomioi tätä vaan täysillä tehdään loppuun asti. Nyt olo ei kuitenkaan ole epätoivoinen, vaan voi hyvillä mielin lähteä kisailemaan tammikuussa.





Tiistaina 13.12 mukaani lähti Tara ja Rosa. Olin jo aiemmin ilmoittanut, ettei Kida lähde, koska se otti nukutuksen varsin raskaasti. Neiti olisi kuitenkin ollut ihan täysissä voimissaan, mutta ageiilun sijaan kävimmekin crossailemassa (lue: luistelemassa).  Olenko kuinka usein hehkuttanut, miten kiva crossikoira tuo on? Hehkutan taas. Vetää hihna kireällä, hidastaa kun pyydän, pysähtyy kun pyydän, kääntyy niin oikeaan kuin vasempaan ja ohittaa koirat ja ihmiset ongelmitta.Vauhdin säätelykin onnistuu, ja koiralla on selvästi hauskaa lajin parissa!


Nina oli tehnyt radan, josta Kida olisi tykännyt! Mutta kyllä Tarallekin kelpasi. Takaaleikkauksilla jatkettiin, ja sehän sopii, olen peräti aika hyvä niissä. Ei oikeastaan ollut ongelmia (ihana sanoa näin!). Kepit olivat hävyttömän hienoja, haki oikeaan väliin rauhassa ja teki hyvällä fiiliksellä, Ninan mukaan painui alas ja tuijotti eteen, ei hakenut kontaktia. Kontakteilla otettiin taas alusta ja naksutin käyttöön, ja ne paranivat heti huomattavasti.
Putkeen 11 kävi niin, että maneesin katolta putosi lumet ja se aiheutti ikävän äänen. Tara yhdisti tämän mystisesti esteeseen ja sen vauhti hidastui huomattavasti - yleisen ryminän sijaan Tapsa köpsötti kuin kehäkettu näytelmissä. Nännikumin ihanalla voimalla unohtui kuitenkin jännitykset, ja taas rymistettiin entiseen malliin.

Rosa pääsi tekemään pisintä radanpätkää ikinä! Kymppieste, putkeen nelospäästä, sitten esteet 5, 6 ilman takaakiertoa ja 7 takaa. Seiska aiheutti hämmennystä, ja meni muutamat kerrat ohi, mutta onnistui sekin. Lämmiteltiin este + putki yhdistelmällä, otettiin lähtöharjoitus (yritti karata, mutta kun käskin uudestaan niin johan napotti!) ja kahdella esteellä takaakiertoja. Hyvin tuo toimii, Ninankin mukaan kehittyy valtavan suurin harppauksin. Huvittava huomata, miten noin pieni koira ei otakaan suuntaa kehostani vaan jaloista! Navankääntö ei aiheuttanut muuta kuin ei-toivotun liikkeen, mutta kun älysin kääntää jalkojani tarpeeksi halutulla tavalla, alkoi tehtävät onnistumaan. Esimerkiksi ensin Rosa kiiti esteen ohi takaakierron hyppäämisen sijaan, väänsin jalkoja ja sitten se ymmärsi hakea hypylle.

A oli ihan loistava, toista kertaa treenasi sitä! Kepeilläkin sivuttaisliike väheni ja ei tarvinnut enää vetoapua kädeltäni, kun pari kertaa muistutti, mikä tehtävä oli kyseessä. Ihan ihme piipero kyllä!




Perjantaina lähdetään kolmen koiran voimin epiksiin maneesille. Rosakin tosiaan pääsee, vaikkakin ihan harjoituslinjalla mennään. Pääsee kokeilemaan tekemistä isomman hulinan keskellä. : ) Itseni täytyy opetella ihan ratojen menoa, nyt tullut tehtyä aina lyhyemmissä pätkissä, kun ratatreenit unohtunut tyystin. Pitää muistaa maltti ja selkeys.

--- 

Loppuun vielä epätoivoinen yritykseni saada kuvia röntgenistä. Olista ei saanut mitään selvää, mutta polvista ja selästä sen verran, että näkee mitä niissä suurinpiirtein on. Vääristymiä voi kyllä olla, pokkarilla on aika hankala ottaa kuvaa kattovaloa vasten, kun skannerini on päättänyt olla toimimatta...




maanantai 12. joulukuuta 2011

Täyttä platinaa nyt myös virallisesti

Kuva vuoden takaa

Kaikki odottavat jännityksellä tämän päivän terveystarkkituloksia, joten niitä minä kansalle annan! Yksi agilitypäivityskin olisi viimelauantain vapaavuorolla pyörimisestä, ja siitä löytyy myös videota, joten päivitän asian kunhan saan videot koottua mukavasti.

Mielenkiintoisempaan asiaan, tähän päivään. Puoli kolmelta lähdimme ajelemaan Anjalan ellasemalle Kidan kanssa. Keli oli ihan kamala, usko loppui matkan varrella ja olin varma eksymisestä/myöhästymisestä, mutta löysimme perille peräti ajallaan ja ehjinä. Kida oli innoissaan ja varmaan luuli meidän tulleen kisoihin... Sisällä eläinlääkärin eteisessä se vilkuili minua vähän hämillään, mutta piti tyypillistä 8D-Kidahymyä naamallaan ja heilutteli töpöään tarmokkaasti. Ennenkuin ehti kissanviiksiä sanoa, sai tyttö pistoksen takapuoleen. Kävimme kävelemässä vähän ulkona, ja pian paimenen jalat alkoivat painaa ja askel muuttui selvästi huojuvaksi. Omin jaloin Kida asteli takaisin sisälle ja lysähti toimenpidehuoneen lattialle uneen.

Kyllä muuten tuntui pahalta katsoa, kun koira makaa velttona lattiatasossa ja sitä saa käännellä miten haluaa. Tuijotin tiiviisti koiran kylkeä vakuutellakseni itselleni, että se on oikeasti vielä elossa. Eläinlääkäri Hannu Pajulahti oli oikein mukava, ystävällinen ja osaava herra, eikä kuvien ottamiseen kauaa kulunut. Tarkastelimme yhdessä kuvia niiden valmistuttua, ja lääkärin mielipide oli niin upea, että minä vain tuijotin häntä hymy leveänä naamalla!

Lääkäri povasi Kidalle jopa A:n lonkkia sekä terveitä kyynäriä! Myös sydän kuunneltiin virallisesti terveeksi. Kidalla kuvattiin myös olat ja polvet, eikä niissäkään ollut minkäänlaista sanomista. Ainoa pieni miinus tuli selästä. Alin nikama on hieman ahdas, pienempi eikä täysin suorassa linjassa, mutta lääkäri sanoi heti ettei usko sen vaivaavan koiraa koskaan millään muotoa!

Koira heräili lattialta ja itkeskeli vähän. Se kipitti omin jaloin ulos, kävi kakallakin ja nostin neidin autoon kotiinpaluuta varten. Alkumatkasta Kida vähän valitteli ja itki. Sillä oli paha olo, mutta nukkui kuitenkin hiljaa suurimman osan matkasta. Kotipihassa laskin sen maahan ja kontissa ollut huopa lähti pesuun, oli ihan limassa. Nyt neiti on maannut vieressäni sohvalla - se ynisee välillä turhautuneena ja on uninen, mutta huomenna se päivä valkenee taas!

Nyt odottelemme innoissamme virallisia tuloksia lonkista ja kyynäristä! Yritän pitää itseni realistisena, enkä olla liian optimistinen, mutta saakai sitä peijoona vähän hehkuttaa, kun lääkärikin toteaa minun omistavan "hienon pakkauksen, josta sietää olla ylpeä"? Kun tulokset tulevat, on aika alkaa suunnitella tulevaa. Selvää on ainakin, että kuukauden päästä pyrin aloittamaan neidin kanssa aktiivisen kisavuoden 2012!

Haluaisin laittaa kuvat näytille nettiin, mutta hemmetti kun en saanut skanneriani toimimaan! Yrittäminen jatkuu.

tiistai 6. joulukuuta 2011

Superpäivitys!



Ihan ensimmäiseksi kerrottakoon, että Kidalla on terveystarkit 12.12! Kuvataan selkä, polvet, lonkat ja kyynäreet, ja sydän kuunnellaan myös. Silmäpeilaus pitää vielä tilata, ja homma on kasassa! Kyllä palkkatyö on kiva, kun pystyy laittamaan suurempia investointeja koiranpitoon. :)

Ihan hirmuinen aika venähti päivitykseen, vaikkakin tämä teksti on lojunut keskeneräisenä jemmassa jo hyvän aikaa. Kokoajan on tullut vaan lisää asioita kirjattavaksi, niin kaikki iskettäköön valtaisaan superpäivitykseen!

---

Mentiin lauantaina 26.11 vapaavuorolla liitelemään maneesiin. Kida ja Tara olivat molemmat mukana, samoin Rosa. Tekaisin pikkuisen radan, jonka pääajatuksena oli putki - kepit- putki asetelma. Ajattelin kokeilla, toisiko se neideille irtoavaisuutta ja lisäpuhtia kepittelyyn, ja aika hyvin tuo toimi. Kidalla tekniikka on hyvä, mutta vielä ei vauhti ja varmuus päätä huimaa, mutta meillä on aikaa. Minusta tuntui, että olen vain äärimäisen tahmea, kömpelö, hidas ja huono, mutta koirat toimi kivasti. Kida yritti pissiä A:n kontaktin, ja kun kerran teki sen itse oikein, palkkasin naksun kera ja johan kummasti palautui mieleen. Olin vähän turhan hidas, kokoajan pitäisi olla esteen edellä superpaimenta, minä taisin tulla esteen jäljessä...

VIDEO KIDASTA. Tarastakin pitäisi jaksaa tehdä loppuun!

Taran kanssa meillä homma toimi. Kepeillä se aukoi vaihteeksi minulle päätään, kun olisi pitänyt irrota, mutta oikein hyvät tehtävät tuli siitäkin loppujen lopuksi. Kepitteli muuten nätisti. Rata oli sille simppeli, kontaktit malttoi varsin hyvin. Tuli tosi hyvä mieli, voisi ilmoittaa Taran kisoihin tammikuussa! Sen kanssa on niin kiva tehdä.

Rosa taas.. voi hyvänen aika. Pomeranian, yksi huvittavimmista agiroduista, ja tuo on niin... pätevä! Sillä on energiaa, sillä on motivaatiota, ja ennenkaikkea sillä on hauskaa! Hypyt ok, ei haittaa vaikka olisi useampi pikkueste jo yksittäisen sijasta. Putket on superkivoja! Kepittelee hyvin, ja uskon sen oppivan tekniikan nopeasti. Kaikista eniten jännitti A. Otimme sen ensimmäistä kertaa. Ensin varovasti, nostin pommineidin esteen päälle ja se sai tulla vain alas, hihnalla jarruttelin. Sitten hihnalla avustaen koko este - ei epäröintiä. Pari kertaa näin, likka meni kuin vanha tekijä, ja otin hihnan pois. Meni hyvällä tarmolla, ei jännittänyt, ei hyppinyt tai keksinyt omiaan! Ihan uskomaton karvaelukka.

---

Sunnuntai vietettiin mätsäreissä. Vettä sanoi kuin monsuunin aikaan, mutta ähäskutti, mätsärit järjestettiin sisätiloissa! Jokimaan raviradan totohalli oli kuin virallisia kehiä varten laitettu. Oli myyntikojuja, matotetut kolme kehää, ja todella mukava, kisamainen fiilis. Asetuimme häkkini kera istumaan kehien viereen, ja saimme haalittua jopa penkit itsellemme! Minulla oli Kida ja Rosa mukana. Kida käyttäytyi häkissä erittäin asiallisesti, ja häkkineitsyytensä menettänyt Rosa käyttäytyi sekin, raavittuaan seinää ensin hieman ja äänneltyään. Maistuva luu teki kuitenkin oman osansa viihtyvyyden takaamiseksi kevythäkissä, kun neiti joutui jäämään sinne yksin Kidan kehäilyjen ajaksi.

Kidan kanssa esiintyminen meni minun ja tuomarin hurjan kiirehtimisen takia aika pipariksi, ja vaikka neiti oli hyvinkäyttäytyvä, kohtelias ja sai kehuja hyväkuntoisuudestaan ja turkistakin, tulokseksi SIN ei sij. Rosa taas seisoi ja pöytäkäyttäytyi erittäin mallikkaasti, ensimmäisen liikkeet painoi aika lailla hihnalle, mutta toinen esiintyminen oli selvästi hallitumpi ja kaunista menoa. Lohkesi PUN ei sij. Kumpikin koira käyttäytyi kuitenkin hienosti väkijoukossa, Kida hengasi ajan häkistä lähinnä vapaana, ja siinähän tuo istui vieressäni (tai sylissäni...) eikä ollut moksiskaan väkijoukosta. Toki piti nurista, jos Luca tunki itseään liian lähelle, mutta eihän hienon naisen sovi ketä tahansa hyväksyä liian lähelle.

---



Tiistaina 29.11 oli ryhmätreeni agissa. Rata oli aika kivaisa! Oli hyviä käännöksiä, ja takaaleikkaukset (jotka olivat itse pääaihe) onnistuivat älyttömän hyvin. Kidalla tuli jäätyminen kepeillä: se aloitti hyvin, meni sitten yhdestä ohi ja jostain syystä ahdistui epäonnistumisestaan ihan kamalasti. Saimme onnistuneet kepit, jotka neiti suoritti hyyyvin hitaasti, mutta vauhti tulee kyllä, kun rohkeus on kunnolla astunut puikkoihin. Eipähän ollut mikään maailman helpoin keppikulmakaan. Tara sen sijaan suoritti kepit älyttömän hienosti! Taralla vaikeuksia tuotti A:n kontaktit, joita neiti alkoi ennakoida ihan kamalasti, jopa huipulla asti jo jarrutteli. Niitä paranneltiin sitten, mutta muutoin meno oli tosi mainiota. Taralle tosin äkkikäännökset ovat hieman vaikeita. Jos noutaja jää yhtään jälkeeni, alkaa kamala kiriminen ja parhaimmillaan menee esteistä ohi tai pudottelee rimoja. Minun pitää muistaa, että minulla on kaksi todella erilaista koiraa ohjattavana!

---



Tänään oli aika kiva päivä. Lunta satoi, vihdoin, ja kulutimme päivän pitkällä lenkillä kuvia napsien Johannan vanhalla kameralla. Minun piti mennä illalla treenaamaan agilitya, mutta peruin sitten koko homman, kun fiilis ei riittänytkään lähtöön.. harmittaa nyt vähän, mutta ehtiihän tuota treenata koko elämän ajan.

Mutta tottakai kaikkia kiinnostaa myös, miten meni näyttely Voittajassa! Koiria siellä ei mukana ollut, äiti tuli meille yöksi ja hoiti Kidan ja Taran omien pommiensa ohella. Me vietimme Johannan kanssa lauantain reteästi Helsingissä, mahtavien tyttöjen seurassa. Yöunien jälkeen siirryimme sunnuntaina Vantaalta messukeskukseen Pasilaan. Koiria oli kamalasti, ja samoin myyntikojuja! Tavaraa tarttuikin kohtuullisesti mukaan:

  • treeniliivi, punamusta
  • koristeläpyskä "agility dog" treeniliiviin
  • punainen kennelliiton kansio kisakirjoille, rokotustodistuksille jne.
  • kaksi kaulapantaa (punamusta Kidalle, ruskeapunertavavalkoinen Taralle)
  • pinkki kangaspanta Rosalle
  • pinkki dummy
  • ilmaisia ruokanäytteitä, herkkuja jne.
Onnea tätäkin kautta tuloksiinsa tyytyväisille omistajille! Kaikkia tuttuja ei valitettavasti ehtinyt pongaamaan vaikka yritys olikin kova, ja monien kanssa olisi mieluusti turissut pidempäänkin. Onneksi voittaja on joka vuosi!

Ja kyllähän me tokoiltiinkin joutessamme. Vaikkakin, olen treenannut ruutua ja tunnareita ihan liian vähän, ja se hävettää. Asia on korjattava. Muuten liikkeet voittajaan alkaakin olla ok. Taralla hinkataan perusjuttuja, ei siitä tokokoiraa ole tavoitteena tehdäkään, mutta neiti vaikuttaa riemastuneelta kun pääsee kuluttamaan aivojaan mitä erilaisempien tehtävien parissa. : )








maanantai 21. marraskuuta 2011

I´m too pr0 for my owner!

Aina välillä - itseasiassa aika usein - sitä saa olla niin ylpeä näistä kaikenkarvaisista tuhinakuonoista. 

---



Kidaahan puri viikko sitten lauantaina Pampula-saksanpaimen kun olimme heppahoitajina maalla (valaise muistiasi täällä). Haavat jalassa ovat parantuneet aika mallikkaasti, mutta pientä punoitusta on pinnassa ja parina päivänä Kida on vähän yrittänyt nuolla parantuvaa haavaa. Päätin pelata varman päälle, ja pirautin tänään eläinlääkärille Launeelle, josta saimmekin peruutuspaikan iltapäiväksi pikku kontrollikäyntiä varten.

Kidasta saa kyllä olla ylpeä lekurissa. Eipä se ole joutunut tiluksilla käymään sitten nuoruusiän, kun haki vuotiaana rokotukset. Punnituksessa painoa näytti kertyneen 17,8kg! Aika huimalta tuntui määrä noin pienelle ja kepoiselle koiralle (n. 48cm mittauksessa, jonka teimme agitreeneissä!), varsinkaan kun läskiä ei ole. Kylkiluut ja selkäranka tuntuvat moitteetta, vaikka nyt on paksu karvapeitekin päällä suojaamassa. On tuo kyllä sellainen lihaskimppu, että sietääkin painoa olla.
Kuitenkin itse aiheeseen, neiti ei välittänyt mitään lääkärinaisen tutkimuksesta. Ei haukkumista, ei nurinoita, seisoi pöydällä a antoi lääkärin kopeoida ja tutkia haavaa, tarkistaa korvat ja hampaat, käydä käsillä kehoa ympäriinsä läpi ja mitata kuumeen. Niin coolisti, että ihanhan sitä tajusi itse käyttäytyvän hysteerisemmin virallisissa tutkimuksissa... Lääkäri totesi haavan parantuvan hyvin ja olevan siistin. Ihossa on pientä punoitusta, ja antoi siksi varmuudeksi 10pv:n antibiootin, mutta sisäistä tulehdusta ei ole ja muutenkin haava umpeutumassa. Nuoleminen pitää vaan estää, ja siksi neidillä oli jo viimeyön ja on nytkin säärystin. Hetken mietti onko toisessa korvassa ylimääräistä punoitusta, mutta siellä mitään ollut.

Lekurikäynnin jälkeen menimme vielä vähän kaupungille! Tuo ei autoista ja ihmisistä välitä, kävelee kauniisti ja tutkiskeli paikkoja, keskustan vilinään kun ei ole päässyt vähään aikaan. Mitä nyt yhden mummon meinasi kaataa kumoon, kun hypähteli innoissaan Johannan palattua asioiltaan ja pahaa-aavistamaton pyöräilijä meni juuri ohitse.. :'D Hupsista. Treenasimme sitten vähän kauppatorilla, yleisöä kyllä oli kun otimme pari paikkamakuuta, jäävät ja seuruutusta siinä kaiken kansan keskellä!

Tarallekin kävi pikku haaveri. Hölömöstä jäätyneen veden pinnan raapiminen on ihan supersiistiiiiii, ja pitihän sitä eilen iltalenkin yhteydessä toteuttaa. Tuloksena hauskanpidosta katkennut kynsi. Ei mitenkään pahasti, mutta kyllä se suoni näkyy ja kipeä luulisi olevan.. vaan vielä mitä, ei ontumista, ei nuolemista, tyyppi on kuin mikään ei olisi käynyt. Sain leikata kynnensirpaleen, putsata ja laittaa sukan iltasella, ja tyttö jäi hölmistyneenä kinttu pystyssä tuijottamaan perääni, että "miksi sä mulle tän laitoit? Mähän oon ihan okei!!"

lauantai 19. marraskuuta 2011

Menestystä!

Nyt alkaa uusi ulkoasu olla kohdillaan. Päänsärkyä aiheuttaa vaan sivupalkki, joka ei vaan suostu lyhentymään lukuisista muutoksistani huolimatta. Asiaa tutkitaan! Mielipiteet ovat ehdottoman tervetulleita (kuten kaikki muutkin kommentit, aina!)

---

Aloitetaan viime tiistain agiliitojen hehkutuksesta. Mukana oli Kida ja Rosa-pomeranian, ja täytyy myöntää, että nyt löytyi se meidän tyyli mennä radalla. Nina oli käynyt Aaltojen luennolla, ja napannut sieltä liudan kikkoja ja ohjausneuvoja, jotka jakoi meidän kanssamme. Vielä melkein viikko takaperinkin jaksan fiilistellä niistä! Me aloitimme unohtamalla turhat käteenotot, turhan puhumisen ja teemana oli koiran luonnollinen kyky lukea ihmistä radalla.


1-3. Seisottiin kakkosen takana, ja kun koira oli hypännyt ykkösen, nopea merkkaus kakkoselle ja sitten saikin alkaa jo valmistelemaan kolmoselle. Ja se merkkaus teki ihmeitä: vaikka itse käänsit jo rintamasuunnan kolmoselle, koira silti haki ja hyppäsi kakkosen hidastelematta. Ja sitten kakkosen jälkeen ihan uudenlainen jarrutustekniikka. Kun koira oli hypännyt kakkosen, kädellä tehtiin pehmeä, nopea liike. Vähän kuin olisit laittamassa kättä alemmas ottaaksesi koiran siihen, mutta ei, kättä ei jätetä alas vaan yhtä nopeasti se nostetaan paikoilleen. En uskonut tämän toivovan, mutta Kida teki parhaimmat kurvinsa ikinä. Ihan uskomattoman hienoa.
3-6. Välistäveto vastakkaisella kädellä, pehmeä heitto nelosen yli ja sitten samalla valssaus. Rintamasuunta vitosen ponnistuspaikalle sen sijaan, että esteelle, ja taas sama hidaste. Ja koirahan kääntyi saakelin tiukasti. Sain tehtyä myös elämäni parhaimman valssin vitosen ja kutosen väliin, hyvä ajoitus oli. 
7-11. Putken jälkeen otin kasin kahdella tapaa, ensin kierrättäen takaa ja sitten menemällä itse kasin taakse, vetämällä koiran esteen taa ja sitten ohjaus olikin lastenleikkiä, kun oli jo valmiiksi oikealla puolella. Putkella numero 11 taas superfiiliksiä: turha jarruttelu pois käteenotolla, rintamasuunta oli ylimääräiselle häiriöesteelle, mutta juuri ennen putkea vastakkaisen nopea liike putken suuntaan sai koiran ryntäämään suulle, eikä kertaakaan tällä tekniikalla väärälle. Kerran meni väärälle, koska oma kehoni nytkähti sinne suuntaan, mutta kun otin kehoni liikkeen eteen ja käsi teki ilmoituksen putkelle syöksymisestä, toimi.
13-15. Kepit toimi Kidalla tosi kivasti. Ovat hitaat vielä, mutta näyttävät hyviltä. Sitten heitto esteen yli ja ohjasin keppien takaa koiran putkeen. Sinne sujahti ja pinkoi kovaaa! Loppupätkä ei tuottanutkaan ongelmia.

Rosan kanssa oli kova meno, ja neiti on kyllä unelma. Lähdöt ei tuota ongelmia, istuu kuin tappi. Hyppyä ja suoraa putkea, kepit (jotka menee varsin rohkeasti ja reippaasti!), mutkaputkea, kahdeksikkoa ja eteen-käskyä. Tosi hyvä fiilis pikkupallosta. Palkkautuu hyvin lelusta ja meno on päällä, selvästi tykkää hommasta.

--

Tänään oli sitten mätsärit! Kylmä kuin pakastimessa, märkääkin ja kehät myöhässä. J&H eläintarvike, Hurttia ja Huumoria ja Ellin Aarteet olivat järjestämässä tilaisuutta.
Löysimme paikalle äitini kanssa, jolla oli pommit mukana. Paroni joutui jäämään autoon, koska turisteiltakin vaadittiin rokotustodistukset. Ainakin tarkastaja oli portilla jo katsomassa ennen ilmoja!

Lopulta kun pääsimme kehiin, oli Kida ensin vuorossa. Staffi oli parina. Kida meni kyllä hienosti, seisoi kauniisti ja varmasti kidamaiseen tyyliin. Juostessa jarruttelijana olin minä, sillä treenitaskuni lähti mukavasti valumaan kinttuihini (...). Silti Kida sai hirmuisesti kehuja upeista liikkeistään, ja tästä lohkesi punainen nauha. Tuomari kyllä sanoi pitävänsä enemmän staffin rakenteesta ja tästä tiesin, että jatkopaikkaa meille ei heru. Aivan oikein, jatkossa oli vain suuria ja lähinnä massiivisia koirayksilöitä, yhtä englanninvinttikoiraa lukuunottamatta.

Rosa taas! Esiintyi hienosti pöydällä, muutenkin seisoi kärsivällisesti, vaikkakin liikkuminen oli aika... energistä. Hyvän pöytäkäytöksen vuoksi lohkesi kuitenkin punainen. Kun kokoonnuimme punaisten kesken, en odottanut suurta menestystä. Neiti esiintyi kuitenkin kauniisti, ja tuomari napsi punaisten joukosta sijoittuvia. Kakkoseksi tulleen kohdalla olin jo nousemassa poistuakseni, kun tuomari totesikin, että voittaja on ihastuttava pommityttö. Rosa PUN1! Pökertyneenä haimme palkinnot, ja tuomari vaikutti olevansa erittäin ihastunut tylleröön. Itseasiassa tuomarin ihastus näkyi vielä BIS-kehässäkin, kun tämä osoitteli kovasti Rosan suuntaan keskustellessaan muiden tuomareiden kanssa. Lopullinen tulos olikin PUN BIS2! Kotiintuomisina yli 20kg laadukasta koiranruokaa, alennuskuponki eläinkauppaan, muhkea, paksu päiväpeitto ja komeat ruusukkeet. Ei valittamista!

---

Loppuun vielä musiikkivideota, jolle vollotin silmät päästäni tässä kirjoituksen lomassa...



tiistai 15. marraskuuta 2011

Remontti!

Vaihteeksi ulkoasu muuttuu. Tämä välitausta toimikoon paikalla sen aikaa, kunnes lopullinen ulkoasu tulee kuvioihin! Koittakaa kestää. Seuraava päivitys tulee, kun ulkoasu on kunnossa. : )

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Myö mentiin muaalle!

Ennen superhienoa stooria sanon, että tänään on AussieOpen. Ja minua harmittaa hirveästi, ettemme punaisen paimenen kanssa päässeet paikalle tapaamaan tuttuja ja tutustumaan uusiin ihmisiin! :( Toivotan silti tätä kautta hauskaa päivää, menestystä ja onnistumisen tunteita kaikille rodun harrastajille!

---

Perjantaina koitti hauska päivä! Kamat autoon työpäivän jälkeen ja suuntasimme koko lauman kanssa landelle, vuokrahevosteni omistajan luokse. Omistaja itse oli lähtenyt risteilylle, ja siirryimme hoitamaan hänen eläintarhaansa. Minua hieman jännitti paikalla odottava saksanpaimennarttu, joka oli kyllä tavannut laumamme aiemminkin, mutta on kuitenkin hyvin.... reviiritietoinen narttu. Kuitenkin kohtaaminen pimeällä pihalla sujui hyvin ilman ärinöitä, meidän tytöt tuntuivat suorastaan ignooraavan koiran (paitsi Jetta, joka mielistellen maleksi pitkin maaperää korvat luimussa häntä läpsähdellen..)

Perjantai-iltana oli meno varsin levotonta totuttelua paikkaan, ja yökin sujui vähän levottomissa merkeissä. Itseasiassa Kida&Tara olivat varsin rauhallisia ja nukkuivat, ne ovat tottuneet tällaiseen reppureissaamiseen ja vieraampiin paikkoihin. Pampula-saksanpaimenkoira nukkui eri tilassa tyttöjen kanssa, yleisen turvallisuuden vuoksi.

Lauantaiaamuna kävi pieni, ikävä takaisku. Minä laitoin takkaan tulia ja Johanna lähti koirien kanssa ulos. Pampula oli viimein saanut tarpeekseen laumasta ja näki oikeudekseen mennä härkkimään Kidaa, ja lopulta sakemanni kävi lyhyesti päälle. Tuloksena hampaan aiheuttama reikä Kidan vasemmassa etujalassa. Alkuun punainen paimen ontui hieman, mutta pian ontuminen loppui ja minä putsasin ja hoidin haavan hyvin, niin ongelmaa ei ollut. Tara oli käyttäytynyt sankarin lailla, ja kahakan alettua se oli syöksynyt suin päin "pikkusiskoaan" auttamaan.

Tara keksi myös hauskan leikin Kumppa-oriin avustuksella. Kumppaa hieman hämmensi vieras lauma koiria, ja korvat luimussa se juoksi pitkin tarhaa ja teki spurtteja aitaa kohti, yrittäen pelästyttää. Tara esitti paimenkoiraa ja härnäsi hevosta entisestään aina selän kääntäessäni juoksemalla aidanviertä ja haukkumalla. Lopulta noutaja teki tyhmän tempun: juoksi hevosen tarhaan kielloistani piittaamatta. Kumpan ilme oli suorastaan voitontahtoisen murhanhimoinen: se ei ensin tajunnut Taran olevan hänen reviirillään, mutta ympäri kun pääsi, muuttui ääni kiellossa. Pää alhaalla, korvat luimussa, etujalat korkealta kauhoen se laukkasi noutajaa kohti, ja Tarakin tajusi nopeasti, ettei kyseessä ole mikään lämminhenkisen halauksen tarjoaminen... Pupillit laajenneina kääntyi oranssi salama ja alkoi pinkoa hiekkapohjaa pitkin äkkiä kohti aitaa. Nipin napin koira selvisi nuoren hevosen jaloista. Onneksi selvisi! Ja sen jälkeen ei lähelle tarhaa enää mennytkään...

Koiralauma avusti mielellään meitä niin laitumen purkamisessa kuin minua tallihommissa. Aidanpurku oli varsinkin hauskaa, sillä Tara pureskeli keppiä ja Jetta&Kida painelivat hurjaa hippasleikkiä ja painia pitkin valtavaa peltoa. Märässä ruohikossa oli myös hauska pyörähdellä! Sisällä pidettiin aina lepotaukoa, ja silloin koko poppoo oli nukahtaa istuvilleen. Pampula vietti ulkotarhassaan sen ajan, kun meidän koirat ulkoilivat ja kun neitilauma oli sisällä, pääsi saksanpaimen reviiristään huolehtimaan. Varsin hyvin sujui loppuaika tällä kokoonpanolla.

Eilen illalla tultiinkin sitten kotiin, ja koko jengi kaatui maahan nukkumaan ennen kuin ehti kissaa sanoa. Ei paljon porukka herännyt edes yöpissityksille ennen kuin ihmiset painuivat unten maille. Sammuneina maattiin aamuun asti, joten taisi olla meillä aika superhauskaa!

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Noutajamania



Ähähä! Siitäs saat, senkin kiusankappale! Aina sä olet se, joka pääsee mukaan treeeihin, mutta nyt MÄ olen parrasvaloissa. Tiistaina me lähdettiin emännän kanssa ihan kahdestaan treenaamaan, ja Kida jää oven taakse katsomaan mun perääni murhanhimoisena. "Tästä puhutaan vielä", se uhoaa aina happamana. Mä vaan nostan häntääni ja kiiruhdan tyytyväisenä ulos ovesta.

No en mä ihan yksin siellä treeneissä ole ollut. Kun Kidan poisjäännin takia ryhmässä on tilaa, on Rosa-pommi päässyt mun kanssa mukaan hyppimään. Se on aina ihan täpinöissään. Sen häntä vaan heiluu ja se on rasittavan innoissaan, hihkuu vaan miten kivaahauskaa ja mä vaan pyörittelen silmiäni.

Tiistaina mä starttasin ensimmäisenä, ja mä menin aika näppärästi. En jaksa muistaa enää, miten rata meni, eikä kirjoittajallakaan taida se olla ihan tuoreimmassa muistissa. Kuitenkin rata oli mukavan vaihteleva ja nopeatempoinen, mutta yksi vika siinä oli.. siellä oli kepit. Eikö nuo kaksijalkaiset ymmärrä, miten tuskastuttavan tylsä ja masentava este se on? Mä tykkään juosta, oikein kovaa, ja mokomat tikut hidastavat menoa ikävästi. Yritin komentaa tomerasti, mutta lopulta jouduinkin istumaan ja harjoittelemaan sitä, miten keppien sisääntulo tehdään rauhallisesti ja omistajasta irroten. PÖH.

Kida on voivotellut vatsakipujaan tässä jo parisen viikkoa, ja tänään mä totesin, ettei ole ainut.. mokomat, ikuiset, kaksi kertaa vuodessa iskevät naistenvaivat alkoivat meikäläiselläkin! Emäntä vaikutti erittäin huojentuneelta, eikä minuakaan kyllä pahemmin pikku loma häiritse. Jos vaikka saisin ruokaa enemmän korvaukseksi.. (aina saa unelmoida, kirjoittajan huom.)

Rosa on kehittynyt hurjasti, rohkaistunut ja saanut kehuja hyppytyylistään. Myös keppien pujottelut menivät yllättävän kauniisti. Videomateriaalia ei ole, mutta kovasti emäntä lupasi seuraavista treeneistä sitä hankkia.. vaikka MINUAHAN  pitäisi kuvata, koska olen paras. Hän kuitenkin halusi laittaa kaikkien piristykseksi videopätkää Rosan ihkaensimmäisistä maneesitreeneistä kesältä:



... ja sekös sopii, koska minun videoille ei voi nauraa, kun olen niin hyvä.

Turisemisiin, terveisin Tara

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Kuulenko minä hiljaisuuden?

On ollut vähän hiljaisteholla elämä. Syyttäkää vaan minun ostamaani Sims 3 Pets peliä, kun en jaksa roikkua netissä. Huomenna lisäksi alkaa työt (IIK), joten saatan (toivottavasti) norkoilla Internetin ihmemaailmassa hieman vähemmän. Itseasiassa tauko tekee hyvää, alkoikin jo vähän ahdistamaan netissä lorviminen.

Kidetti Kiikii Kippura Kiisseli juoksee edelleen. Viikko takana, pari edessä. Neitiä ahdistaa, mälsistyttää, ahdistaa vähän lisää ja jurppii. Leikki Jetan kanssa ei maistu kuin hyvin pienissä erissä, eikä pussailukaan ole ykkösasia, vaikka yleensä tuo pieni paimen nuolee kysymättä pärstäkertoimenkin märäksi. Olen tokoillut neidin kanssa luvattoman vähän... huomenna muutos asiaan, ellei peräti tänä iltana. Koska hienosti hyvin tuo tekee hommia.


Tapsa Tarantella pääsi parrasvaloihin hommia tekemään. Rata oli hyvin Ninamainen: simppelin oloinen ja tuntuinen, mutta sitten kun syvemmin tarkasteltiin niin jo sieltä löytyi hankalampiakin ohjauskuvioita treenattavaksi ja asioita pohdittavaksi, joita ei itse edes älynnyt ajatella. Tara teki hyvin. Se ei kuumentunut edes kepeillä, kun keksimme pieniä ohjausparannuksia, jotta koira varmasti tietää mitä tehdään ja miten tehdään. Pienellä kehon kääntämisellä koira osasi hakea rauhassa oikean välin ja kepitellä sitten superisti loppuun. Minä marmatin aluksi sitä, miten olen niin a) hidas ja b) flegmaattinen, mutta ilmeisesti tsemppasin itseni aika hyvin, sillä meno alkoi maistua hyvältä, tuntua siltä ja kuulemma näyttikin loistavalta. 10-11 sylkkäri toimi, samoin valssit.. oikeastaan kaikki toimi, joten mitä sen enempää pilkkomaan.

Rosa, alias karvapallo hymynaama ketunpoikanen pääsi ensimmäistä kertaa ryhmätreeniin Ninan silmien alle. Ensin ihan vaan yhdellä hypyllä kahdeksikkoa ja irtoamista esteen yli heitetyn lelun avulla. Nina kehui Rosan hyppytekniikkaa erinomaiseksi (jes!), vaikka se vielä vähän arasteleekin, mikä näkyy liioitellulla korkeudella pompuissa. Vauhtia ja energiaa pikkutiitiäisessä on. Putki otettiin molemmista suunnista, musta sellainen, irtosi hyvin ja rohkeasti jopa pimeään kulmaan. Pituutta ensimmäisen kerran yli heitetyn lelun avulla ilman ongelmia. Suoraan hyppäsi ja hienosti hyppäsikin.
Keinu osoittautui ongelmaksi. Nina pehmensä alastuloa ja avusti muutenkin kolmantena ja neljäntenä kätenä. Rosa säikähti ensimmäistä yritystä (vaikka on tehnyt keinua onnistuneesti aiemminkin...) ja sitten tuli jäätyminen. "En uskalla". Saimme kerran vaivoin houkuteltua yhden suorituksen, uusintayrityksellä neiti istui keskelle keinua, ei edes vilkaissut namiani tai kuunnellut kannustuksiani ja keskittyi tuijottelemaan esimerkiksi kattoa ja ulkona käveleviä koiria. ... Loppujen lopuksi, viimein ja hartaan odotuksen jälkeen neiti nosti takapuolensa ja suoritti keinun loppuun. Ehkä ensi kerralla osaisi paremmin.

Neiti osasi olla hienosti katsomossa, ei räksytellyt pahemmin ja hiljeni aina komennuksestani, mistä palkkasin tietysti. Keskittyi minuun minun näin pyytäessä, ihmisiä rakasti valtavasti, mutta vieraat koirat arastuttivat. Hyvää tekee tällainen maalla kasvaneelle kääpiöneidolle.


Kuvia ei ole, koska kamera. Kunhan palkka alkaa juosta....

Kuulenko minä hiljaisuuden?

On ollut vä'hän hiljaisteholla elämä. Syyttäkää vaan minun ostamaani Sims 3 Pets peliä, kun en jaksa roikkua netissä. Huomenna lisäksi alkaa työt (IIK), joten saatan (toivottavasti) norkoilla Internetin ihmemaailmassa hieman vähemmän. Itseasiassa tauko tekee hyvää, alkoikin jo vähän ahdistamaan netissä lorviminen.

Kidetti Kiikii Kippura Kiisseli juoksee edelleen. Viikko takana, pari edessä. Neitiä ahdistaa, mälsistyttää, ahdistaa vähän lisää ja jurppii. Leikki Jetan kanssa ei maistu kuin hyvin pienissä erissä, eikä pussailukaan ole ykkösasia, vaikka yleensä tuo pieni paimen nuolee kysymättä pärstäkertoimenkin märäksi. Olen tokoillut neidin kanssa luvattoman vähän... huomenna muutos asiaan, ellei peräti tänä iltana. Koska hienosti hyvin tuo tekee hommia.


Tapsa Tarantella pääsi parrasvaloihin hommia tekemään. Rata oli hyvin Ninamainen: simppelin oloinen ja tuntuinen, mutta sitten kun syvemmin tarkasteltiin niin jo sieltä löytyi hankalampiakin ohjauskuvioita treenattavaksi ja asioita pohdittavaksi, joita ei itse edes älynnyt ajatella. Tara teki hyvin. Se ei kuumentunut edes kepeillä, kun keksimme pieniä ohjausparannuksia, jotta koira varmasti tietää mitä tehdään ja miten tehdään. Pienellä kehon kääntämisellä koira osasi hakea rauhassa oikean välin ja kepitellä sitten superisti loppuun. Minä marmatin aluksi sitä, miten olen niin a) hidas ja b) flegmaattinen, mutta ilmeisesti tsemppasin itseni aika hyvin, sillä meno alkoi maistua hyvältä, tuntua siltä ja kuulemma näyttikin loistavalta. 10-11 sylkkäri toimi, samoin valssit.. oikeastaan kaikki toimi, joten mitä sen enempää pilkkomaan.

Rosa, alias karvapallo hymynaama ketunpoikanen pääsi ensimmäistä kertaa ryhmätreeniin Ninan silmien alle. Ensin ihan vaan yhdellä hypyllä kahdeksikkoa ja irtoamista esteen yli heitetyn lelun avulla. Nina kehui Rosan hyppytekniikkaa erinomaiseksi (jes!), vaikka se vielä vähän arasteleekin, mikä näkyy liioitellulla korkeudella pompuissa. Vauhtia ja energiaa pikkutiitiäisessä on. Putki otettiin molemmista suunnista, musta sellainen, irtosi hyvin ja rohkeasti jopa pimeään kulmaan. Pituutta ensimmäisen kerran yli heitetyn lelun avulla ilman ongelmia. Suoraan hyppäsi ja hienosti hyppäsikin.
Keinu osoittautui ongelmaksi. Nina pehmensä alastuloa ja avusti muutenkin kolmantena ja neljäntenä kätenä. Rosa säikähti ensimmäistä yritystä (vaikka on tehnyt keinua onnistuneesti aiemminkin...) ja sitten tuli jäätyminen. "En uskalla". Saimme kerran vaivoin houkuteltua yhden suorituksen, uusintayrityksellä neiti istui keskelle keinua, ei edes vilkaissut namiani tai kuunnellut kannustuksiani ja keskittyi tuijottelemaan esimerkiksi kattoa ja ulkona käveleviä koiria. ... Loppujen lopuksi, viimein ja hartaan odotuksen jälkeen neiti nosti takapuolensa ja suoritti keinun loppuun. Ehkä ensi kerralla osaisi paremmin.

Neiti osasi olla hienosti katsomossa, ei räksytellyt pahemmin ja hiljeni aina komennuksestani, mistä palkkasin tietysti. Keskittyi minuun minun näin pyytäessä, ihmisiä rakasti valtavasti, mutta vieraat koirat arastuttivat. Hyvää tekee tällainen maalla kasvaneelle kääpiöneidolle.


Kuvia ei ole, koska kamera. Kunhan palkka alkaa juosta....

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Hormonivirastosta päivää!

Ostakaa mulle joku objektiivi uusi, niin pääsisin taas kuvaamaan? Yhyä. Onneksi pian alkaa työt, joka tarkoittaa rahaa, joka tarkoittaa shoppailua!!

...

Minä meinasin kirjoittaa kunnon uikuti-meininkiä tässä eräänä päivänä, mutta hillitsin itseni. Onneksi. Olisi hävettänyt seuraavana päivänä.

Kidalle pamahti kolmen viikon aresti ryhmätreeneistä, koska juoksut alkoivat VIHDOIN. Kauan niitä odotettiinkin. Kotona kuitenkin treenattu normaalisti, Ninan neuvoilla tehty tunnaria ja se on alkanut muotoutua paljon, paljon paremmaksi! Kaukoja myös tehty, seisomaankin nousee oikein kivasti, joten ei huolta siitä.

Taralla juoksuja ei vieläkään kuulu, mikä vähän hämmentää. Myöhässä ovat.

Rosa-pommi ottaa näiksi kolmeksi viikoksi Kidan paikan agilityssä. Naurakaa vaan, mutta tämä neiti on oikeasti ihan superi! Hitsi kun ei ole nyt videota laittaa näytille (vaikka sitä on kyllä paljon otettu!), mutta jos seuraavaan päivitykseen kaivaisi. Alkuun pirtsakka Rosa oli vähän epävarma, nyt se kirmaa putkiin vauhdilla, hyppää hyvällä tekniikalla rohkeasti, odottaa lähdöissä ja puominkin menee kuin vanha tekijä. Kunhan A saadaan kuntoon, ja pikkuiselle lisää rohkeutta ja varmuutta, kiiruhdetaan mölleihin kokeilemaan miltä tuntuu! Äiti tosiaan muutti ihan lähelle meitä, niin pikkulikan treenaus onnistuu helposti. Myös mätsäreihin olisi tarkoitus mennä sosiaalistamaan pommipalleroista, ehkä Paroniakin, vaikka se on tuhoontuomittu idea jo ajatusasteella.

Hormoonivirastosta päivää!

Minä meinasin kirjoittaa kunnon uikuti-meininkiä tässä eräänä päivänä, mutta hillitsin itseni. Onneksi. Olisi hävettänyt seuraavana päivänä.

Kidalle pamahti kolmen viikon aresti ryhmätreeneistä, koska juoksut alkoivat VIHDOIN. Kauan niitä odotettiinkin. Kotona kuitenkin treenattu normaalisti, Ninan neuvoilla tehty tunnaria ja se on alkanut muotoutua paljon, paljon paremmaksi! Kaukoja myös tehty, seisomaankin nousee oikein kivasti, joten ei huolta siitä.

Taralla juoksuja ei vieläkään kuulu, mikä vähän hämmentää. Myöhässä ovat.

Rosa-pommi ottaa näiksi kolmeksi viikoksi Kidan paikan agilityssä. Naurakaa vaan, mutta tämä neiti on oikeasti ihan superi! Hitsi kun ei ole nyt videota laittaa näytille (vaikka sitä on kyllä paljon otettu!), mutta jos seuraavaan päivitykseen kaivaisi. Alkuun pirtsakka Rosa oli vähän epävarma, nyt se kirmaa putkiin vauhdilla, hyppää hyvällä tekniikalla rohkeasti, odottaa lähdöissä ja puominkin menee kuin vanha tekijä. Kunhan A saadaan kuntoon, ja pikkuiselle lisää rohkeutta ja varmuutta, kiiruhdetaan mölleihin kokeilemaan miltä tuntuu! Äiti tosiaan muutti ihan lähelle meitä, niin pikkulikan treenaus onnistuu helposti. Myös mätsäreihin olisi tarkoitus mennä sosiaalistamaan pommipalleroista, ehkä Paroniakin, vaikka se on tuhoontuomittu idea jo ajatusasteella.

perjantai 21. lokakuuta 2011

Syvät anteeksipyyntöni

...laiskuudestani. Se on niin kovin rankkaa avata blogi ja kirjoittaa.

Ollaan treenattu paljon agia, vaikka minä koen siitä yhä uudestaan ja uudestaan facepalm-olon itseni takia ja mietin, onko tässä mitään järkeä. Treenit menee aina mahdottoman kivasti, mutta tositoimissa onnistun pissimään kaiken ja vieläpä surullisen tehokkaasti. Näin kävi esim- viime tiistain epiksissä. Tara selvisi mölliradalta viidellä virhepisteell (rimanpudotus), mutta Kida sai hylyn, koska taisin nukahtaa jaloilleni ja vain lopetin ohjaamisen tärkeällä kohdalla. Toisella radalla Tara otti hylyn, koska hiiltyi taas kepeillä. Kida otti hylyn, koska omistaja ei osaa alkeellista ohjausta ja meni pieleen koko homma niin, että kokonainen estekin rysähti maahan. Kyllä omistajan mielt' ylensi (toisinsanoen hävetti saatanasti), kun viimeisenä osallistujana tuomarina ollut ohjaajani pisti minut tekemään muutamat pyöritykset vinkkiensä alla. Kas tässä tuleva agiohjaaja, katsokaa miten hyvin teen! En taida sittenkään mennä enää kisoihin tämän vuoden puolella.....






Epiksistäkin olisi videomateriaalia, mutta ne ovat vielä Sandralla (joka on kuvannut tämän päivityksenkin videot!), joten saamme niitä onneksi vielä odotella. Olen tajunnut treeneissä olevani itse hirveän hidas. Pitää laittaa drrrraivia, kunnon menoa ja meininkiä, hikeä ja pöllyävää hiekkaa. Sitä ei vaan älyä kuin vasta videota katsellessa, miten laiskasti menee, kun työn touhussa tuntuu ihan toiselta. Meidän treenimaneesimme tosin on aika ovela, sillä pohja on kunnon rantahiekkaa ja erittäin raskas juosta. Näyttää hyvin hitaalta, vaikka töitä tekee ihan olan takaa. Sitten kun menee sileämmälle pohjalle, tuntuu meno kyllä niiiin kevyeltä.









On tokoiltu laiskemmin. Eipä ole kiirekään, juoksut eivät ole vieläkään alkaneet (!!!) ja kisoja ajattelinkin vasta ensi vuonna. Loppuvuosi menee VOI-juttuja opetellessa, josko sen TK3 vaikka hakisi sitten ja jättäisi kakkosenkin tykkänään noutamatta! Se riippuu, miten liikkeet opitaan, stressiä en ota enkä etukäteen mietiskele. Liikkeestä istuminen alkaa olla hyvä, kaukojen seisominen toimi eilen tosi hyvin. Noudoissa ei ongelmaa. Vielä kun tunnarin saisi kondikseen (ehdottomasti vaikein) ja ruudun (ei vielä ole ihan loppuun asti ideaa keksinyt).

Mieleni tekee hirmuisesti mejälle!! On tehnyt jo niiiin kauan, mutta ei ole saatu aikaiseksi hankkia paikkaa missä tehdä. Namijälkeä tehtiin eilen, ja minusta se on enemmän Taran (itse ahneuden perikuvan) juttu. Kida syttyi mielettömästi verimetsällä, mutta namijälki on sille vähän turhan simppeliä. Kuin napsisi vain namusia menemään, vaikka onhan syöminen siitä ihan hauskaa. Tara saa kuitenkin hullut kiksit koko hommasta, häntä heiluu ja nenä nuuskuttaa niin, että koko naapurusto kuulee noutajan olevan hommissa.

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Kiire, KIIRE, voi miksi aina on niin kiire?



Kerrankin saan aikaiseksi kirjoittaa blogiin pohdintaa, en vain treeniselostuksia. Päähäni putkahti nimittäin jälleen kerran aihe, joka aina satunnaisen säännöllisesti putkahtaa mieleni sopukoita vaivaamaan: miksi aina on niin kiire harrastuksissa? Etenemisen kanssa.

Hetimullenyt-asennetta näkyy monellakin tasolla. Joillekin se on sitä, että pennun pitää osata agilitykäskyt takaakierroista ja 90asteen käännöksistä lähtien jo puolivuotiaana, mielellään jo viisikuisena. Jotkut taas ovat liian hätäisiä korjaamaan jo alkeellisia virheitä, ja huonosti rakennettu pohja on vaarassa romahduttaa koko rakennuksen. Ongelmiin palaaminen myöhemmin on turhauttavaa, ja yleensä korjattavana on jotain suurempaa, kuin alussa. Jotkut taas haluavat saada sen koiran valioksi mielellään ennen kahden vuoden ikäpylvästä. Sitten ovat vielä he, jotka asettavat koirat suuriin koitoksiin jo ennen perusteiden kunnollista opettamista: painostaminen ja haasteet ne tuloksiin tuovat, voisi sanonta heillä olla.

Ei siinä mitään, tekijöitä on yhtä paljon kuin koiria, ja näillä metodeilla on luotu uskomattoman taitavia menestyjiä. Tätä pohdintaa voisi pitää vain katkeran mattimeikäläisen räksytyksenä, kun hänen koiransa on kaksivuotiaana käynyt "vasta" yhdet agilitykisat ja kisaa vain seuraavaksi VOI-luokassa. Minua kuitenkin lähinnä kiinnostaa, mitä koiran kanssa tehdään sitten, kun se lopullinen tavoite on napattu. Eikö matka ole yhtä tärkeä - ja melkein mielenkiintoisempi ja mieleenpainuvampi - kuin lopputulos? Kaikki ne hetket, onnistumisien ja epäonnistumisien kera. Miksi jollain on niin kiire minimoida yhteiset hetket mahdollisimman vähiin?

Tai päinvastoin, asettaa paras ystävä elämään niin, ettei koe koskaan asiaa nimeltä "lapsuus". Jaksaako koira tehdä töitä samanlaisella intohimolla, kun sitä on alusta asti jo vaadittu työstämään uraansa eteenpäin? Eikö hosuminen yleensäkin luokitella negatiiviseksi asiaksi, varsinkin kun puhutaan eläimistä ja koulutuksesta. Uskon etanoiden laatimaan sanaan, joka kuuluu, että "maltti on valttia". Toisinaan turhauttaa katsoa muiden ripeää etenemistä, mutta muistutan silloin itselleni, että minulla on (toivottavasti) aikaa koko koiran pitkä elämä. Pyrin tarttumaan ongelmiin mahdollisimman aikaisin, ja suorastaan ennaltaehkäisemään niiden syntyä niin hyvin kuin kykenen. Minun metodeihini tai tapoihini ei kuulu se, että annan ongelman syntyä, kehittyä ja vasta myöhemmin paneudun siihen. Jos minulla on asia, jota en aio jossakin elämän vaiheessa koiralta hyväksyä, pyrin toimimaan niin, ettei tapa koskaan synny tai jää tavaksi. En sano, että tämä olisi ainut oikea tapa, enkä myöskään allekirjoita, olenko aina tässä onnistunut.

Ehkä tämän(kin) takia rakastan tätä harrastusta. Niin monia eri tapoja, erilaisia ihmisiä, erilaisia koiria. Mikään sääntö ei päde kaikkiin. Pitää ottaa huomioon niin erilaisia, ettei koskaan voi kuulla liikaa mielipiteitä tai ajatuksia. Jopa niistä selvästi huonoista (no vaikka se, että koiraa pitää piiskata syyttä 5 kertaa päivässä, on varmasti kaikista huono oppi) voi oppia jotain - toivon mukaan vain sen, että näin ei TODELLAKAAN tule tehdä.

---

Jo riittää pohdinta. Siirtykäämme arkeen, eli eilisiin agsatreeneihin.



Rata oli tosi kiva. Tykkäsin.

Kida oli ihan outo. Ninakin sanoi, ettei neidillä ole vintillä kaikki valot päällä. Epäiltiin molemmat, että johtuu lähestyvistä juoksuista, mutta voisin kysellä hierojaakin. Ei tuon liikkeissä mitään vikaa ole, kääntyi tosin huonommin hypyiltä vasemmalle, joten ei siitä haittaakaan olisi. Ennemminkin Kidan päässä oli tosiaan hiljaista. Se ei turhia aivolosujaan käyttänyt ajattelemiseen, meni sinne minne ensimmäisenä keksi. Kepeillä tarjosi kokoajan kakkosväliä (herää kysymys miksi, kun koskaan ei siitä minkäänlaista huomiota ole saanut?). Kepitti aika laiskasti, paitsi kun itse otin vhän hihhuli-vaihdetta päälle, sai Kida osansa energisyydestä. 8-10 olivat suorastaan ylivoimaiset. Meni vaan suoralla linjalla ysille, ja pakostakin kääntyi väärään suuntaan eli oikeaan huonon linjan takia. Ei ottanut minun liikettäni tai tekemisiäni yhtään huomioon. Saatiin sieltä lopulta se oikea suorituskin, mutta millä hommalla. A:llakin pissi kontaktit urakalla, vaikka ne ovat viimeksikin olleet niin hyviä, että hiki tulee. Mur.

Kyllähän tuo työskenteli, oli nopea ja rohkea, mutta vähän omassa pilvilinnassaan leijaili. Oli muuten aika jee irtoaminen kutoselta seiskan pimeään putkeen! Vaikka ensin tuo irtosi kepeille ja OIKEAAN VÄLIIN... Kyllä palkkasin silti!

Taran kanssa oli tavoite ottaa koko rata kerralla. Menihän se hyvin, 11 esteellä tuli pieni säädös kun kääntyi hypyn jälkeen oikealle, vaikka piti tulla vasuriin, ja sitä uusittiin. Eipä mitään, mutta kepeillä sitten isopyöri nyrjähti lopullisesti. Jos Taran kepit ei onnistu heti yhdellä kerralla, se menettää hermonsa totaalisesti. Alkaa huutaminen, vinkuminen ja ajatukset kiertää maneesin katonrajassa. Keppejä siis möhlittiin, möhlittiin, möhlittiin ja möhlittiin, kunnes lopulta onnistuttiin. Pari kertaa sai vähän tukistaakin, kun alkoi haukkuen niin hävyttömästi komentamaan.

Loppurata olikin sitten jees.

Tänään häiriötokoa Kidan kanssa. Tara ei pääse mukaan, mutta ajattelin käydä ottamassa sen kanssa vähän iltatreeniä nyt tuossa pihalla... --->

tiistai 11. lokakuuta 2011

8 koiramaista faktaa

Laura heitti haasteella, ja mikäs sen hauskempaa! Pistän haasteen eteenpäin Niinalle&Madonnatytöille, Johannalle&Hiskikolmikolle, Suville&aussiepojille sekä Tuulille&Chilalle! Luvassa siis kahdeksan satunnaista faktaa koiraelämästäni, olkaa hyvät.

1. Alunperin en ollut mikään intohimoinen koiraharrastaja, ja minun piti alkaa treenaamaan vain vähän agilityä tollerin myötä. Minä mm. vihasin tokoa täydestä sydämestäni. Kuinkas kävikään.
2. Meillä on ollut koira aina. Kun synnyin, äidilläni oli bisoniuros Allu. Ennenkuin Allu kuoli 13-vuotiaana, tuli Emma newfoundland minun ollessa 6-vuotias. Emma lopetettiin vanhuusvaivoihin keväällä 2006, ja kesällä 2006 tulikin Tara. Emma oli kyllä varsinainen elämän koira, en ole vieläkään tavannut toista niin upealuonteista, älykästä eläintä.
3. Yllätin itseni olemalla niin tietoinen koira-asioista. Luonteeni ilmeisesti sopi tähän hommaan, koska vaikka olen harrastanut tokoa vasta 1½-vuotta, minusta tuntuu kuin olisin tehnyt sitä ikäni ja lukuisat luottavat neuvoihini ja mielipiteisiini, mikä on suorastaan pelottavaa. Ja mahtavaa, en ole koskaan tuntenut oloani näin hyväksi minkään lajin parissa.
4. Tara oli paras (ja pahin) mahdollinen ensimmäinen koira. Se oli nuoruudessaan aivan kammottava, siskoni mukaan hän ei ole koskaan tavannut yhtä hirvittävää pentua, ja ystäväni kuvaili sitä pahemmaksi kuin dopermannia. Se kuitenkin opetti kaiken johtajuudesta, koulutuksesta, määrätietoisuudesta, pitkäpinnaisuudesta ja kärsivällisyydestä. Ja ehkä kiitos näiden vaikeiden vuosien, suhteemme on erittäin hyvä, vaikka Tara esittääkin aina kovaa likkaa kun olen maisemissa.
5. Olen hirmu epävarma agilityssä, ja minusta tuntuu, että opetan sitä 10 000000 kertaa paremmin kuin teen itse. Silti nielen epävarmuuden ja yritän olla mahdollisimman reipas, mikä kyllä on tuottanut tulosta hienosti.
6. Olen superkiinnostunut mejästä. Ongelmana vaan on, mihin saisi Lahdessa tehtyä jälkeä! Raivostuttavaa mennä muiden aikataulujen mukaan, kun ei ole omaa plänttiä missä leikkiä verellä.
7. Olen varsin varma siitä, että australianpaimenkoira on elämäni rotu. Silti minä haluan pomeranianin! Minikoira esteille ja haastava otus tokoon. Toisaalta houkuttaisi myös hyvin "epäharrastusrotu" ko. lajeihin ja vääntää sitten sen kanssa, mutta jos ei kuitenkaan. Auspai ja pommi.
8. Lempirotujani ovat aussie, weimarinseisoja, pomeranian... ja hollanninpaimenkoira. Minä en edes pitänyt ko. rodusta, kunnes minut aivopestiin. Rakastan/pidän myös kovasti joko ulkonäöltään tai muilta ominaisuuksiltaan lapinporokoiria, lapinkoiria, bordercollieita, pitkäkarvaisia collieita, työlinjaisia saksanpaimenkoiria, valkkareita, mustia villakoiria, kiharakarvaisia noutajia jaööniin. En osaa oikein listata.

Tulossa myös kuvahaaste, joka löytyy ainakin Johannan&hiskikolmikon + Jennyn&eläinten blogista! Tänään on myös agility. : )

sunnuntai 9. lokakuuta 2011


Syksy on ihan supersiistiä aikaa! On ihan mahtavaa, kun on syksy, ja mussa on ihan hirveästi energiaa. Tosin viimepäivinä mua on vähän ahdistanut: musta on edelleen kiva pussailla ja heilutella töpöä (varsinkin kun kaksijalkaiset näyttää tykkäävän siitä niin paljon, vaikka ne välillä kiljuukin kun nuolen oikein tosissani), mutta esimerkiksi Jetan naamaa mä en jaksa katsella sisätiloissa paljon yhtään. En mä tiedä, miksi, mutta se jotenkin ärsyttää mua. Ulkona se on ihan kiva, sen kanssa on kiva juosta (koska se ei ikinä saa mua kiinni) ja painia (koska se häviää mulle aina, paitsi jos läimäyttää mut takamuksellaan tantereeseen).

Nykyisin kun me ajetaan tuttuun paikkaan maneesille, mä oon räjähtämispisteestä. Mä tiedän, et autosta ei sais änkeä luvatta, mut joskus en vaan kestä... sitten hypin tasajalkaa onnesta soikeana, ja siksi äit--..om--.. no sanotaan Mai (koska kaksijalkaiset kutsuu sitä jotenkin noin) on alkanut kutsua mua pingispalloksi.
Mai on alkanut oppia ajoittamaan ohjaustaan, ja nykyisin me toimitaan varsin hyvin yhteen. Tiistaina meillä oli aikamoista pyöritystä, mutta sain paljon palkkaa ja kehua, niin muhun taidettiin olla tosi tyytyväisiä. Lopussa myös Mai pistikin hanaa meidän menoon, ja mä sain painella ihan kunnolla. Siististä ratatyöskentelystä ollut tietoakaan, ja kun sain vihdoin luvan hypätä tuttuun syliin radan päätteeksi, meille näytettiin peukkua. Mitä se sitten tarkoittaakaan ihmiskielellä.

Kontaktit on tosi kivoja, koska nykyisin siellä on palkka jo odottamassa, kun laitan etutassut maahan. Mä tiedän, että saan palkan siitä, kun siitä naksutellaan mulle. Odotankin vapautuskäskyä tosi kiltisti paikallani, koska se saa tuon kaksilahkeisen todella iloiseksi, ja mä tykkään miellyttää! Keppien kierto on musta vähän tylsää, ja kyseenalaistan melkein joka kerta, että miksi tätä täytyy tehdä. Mut kyl mä teen, vaikka se tuntuukin tyhmältä...

Mai käski kertoa Tarastakin jostain. Kuulemma "Tara on treeneissä ollut varsinainen luotto, tosi hyvin tehnyt töitä ja taipuu kaikenlaisiin temppuihin. Superkoira." Lesoleso.

Tiistain ja lauantain agiradat Mai halusi välttämättä laittaa näytille:


Tosin meillä ton A:n tilalla oli keinu. Kiitti Johanna kuvista!

Me käytiin myös keskiviikkona tokoilemassa isolla porukalla! Olin vähän hämilläni, kun oli niin paljon tuttuja, mutta sitten pari tuntematontakin. Mai ei ihan arvostanut mun ääntelyäni. Mä korvasin sen tekemällä tosi hienosti hommia, vaikkakaan en vieläkään ihan tykkää metalliesineestä. Se tuntuu niin ikävältä suusta. Kyllä mä kuitenkin tein pari kivaa noutoa, vaikkakin pitkin hampain, koska, noh...

Ruudusta mä tykkään ihan sikana! Mai kuitenkin meinasi hermostua parissa kohtaa, enkä mä edes tajunnut, miksi. Mähän juoksin kohti ruutua ja sit käännyin, mitä pahaa siinä yhtäkkiä oli? Melkein mua rupesi jo ahdistamaan, mutta sitten mä keksin miten homma toimii, ja mulle heiteltiin palloa. Kyl mä ens kerralla osaan! Me mentiin treenien päätteeksi vielä pimeään leikkimään, mut mua ahdisti kyl koko touhu. Ensinnäkin Tara oli musta turvallisempi kun muut (ja lopulta se vietiin autoon pois mun luotani!), sitten taas joku collie vaan haukku ja mua ahdisti. Ja paikalla oli toinenkin aussie, joka ihan selvästi haasto kokoajan vaan riitaa, kun haukku ja urisi häntä tötteröllä. En mä sit irronnut edes Chilan kanssa riehumaan. Maisa, mun lapsuudenkaverikin, pyöri kokoajan mun ympärillä ja pyysi leikkimään, mut en mä halunnu. Maisa on muhun ihan ihastunut. Jetan kanssa mä sit vähän painin, kun se niin kovasti vonkasi.

Mai teki Tarankin kanssa pientä tokoa ja sanoi autossa Johannalle, että Tara on kehittynyt tosi paljon. Joopa joo, tekeehän se namin voimalla, mut lenkillä ei ollutkaan lihapullaa ja se ei yhtään tajunnut, mikä perusasento muka on. MÄ sentään teen töitä pienemmälläkin palkalla.. oon sen verran fiksu (tai sitten vaan tyhmä, kirjoittajan huomio).

Siinä mun turinointia, mitään tän suurempaa ei nyt oo kerrottavaa. Mua ahdistaa edelleen, ja nyt mun tekee myös mieli pissata useammin lenkillä, ja Mai totesi, että se vihjaa juoksujen alkamiseen. Eikääää, en tykkää. 

Tassunpainalluksin, Kida

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Kurvit suoriksi ja korkealta yli! + VIDEO

Lauantaina käytiin ottamassa iltatreenit maneesilla. Oli aika sekalaisia kokoonpanoja: itse tein ensin Kidan kanssa, sitten Johanna otti sillä rataa. Tara taas tpoimi opetuskoirana, kun opetin Kiialle vähän radalla menoa ja kiertoja. Hyvin toimi neidit muidenkin kanssa!


Tuollaisen pikku radantyngän tekaisin. Vähän pätkissä tehtiin, tosin Johanna reippaana otti koko rataa (miinus kepit ja keinu, jotka neiti meni erittäin onnistuneesti jo minun kanssani).
Kidassa oli virtaa, mutta se toimi hyvin. 1-3 treenattiin irtoamista ja eteen-käskyä, oli bueno. 4-6 tuli hyvää kieputusta, valssailua itsellenikin. Kepit otti tosi kivasti, irtosikin jo itse, mutta vielä on hakusessa niin ei puhdasta suoritusta tullut tekemälläkään. Oikeaan väliin hakee kyllä, ja boostia alkaa menossa pikkuhiljaa olla. Keinu oli super, pysähtyi kuin seinään ja otti kontaktit. 10-12 oli myös hyvää treenailua eri tekniikoilla, valssaamisilla ja ilman.

Tara toimi tosiaan opetuskoirana. Kiian kanssa tekivät 1-3, sitten ottivat myös 6 hypyn ja 7 putken. Toiste päin myös 7-5. Hyvin Tara näytti Kiialle, miten asiat pitää tehdä, jotta koira toimii oikein! Myös muutama hyppy ja takaakierrot, niin alkoi olla valmista. Itse vielä kepittelin, otin keinun ja muutamat valssaukset, ja Tara toimi moitteettomasti.

---

Tänään oli epikset Korkeavireellä! Mukava 2km kisamatka meillä nykyään siihen. ;) Ilmottauduin molemmilla mölli/ykköset radalle, ja tajusin vasta jälkikäteen, että siellähän ei ole keppejä ja kontaktejakin niukasti. No, ajattelin, että toisaalta ihan mukavaa ottaa välillä leppoisaa ja vauhdikasta menoa, ja hauskaa meillä olikin.

noin suurinpiirtein rata

Tara oli ensimmäisenä vuorossa. Oli kyllä kiva. Toimi hienosti, teki kaikki esteet ja varsin hyvällä vauhdilla. 14 hypyllä pudotti riman, kun otti liian tiukan käännmökset ja ponnu ei riittänytkään. Ei kyllä pahaa sanottavaa, istui lähdössä hienosti, teki, kiersi ja kuunteli.

Kida oli myös liekeissä! Hyvin ohjautui, itsekin rentouduin mukavasti ja ihan hyvää ohjausta sieltä ilmeisesti tuli. Vauhtia löytyi, ja viimeisellä suoralla valitettavasti putosi rima 16, kun neiti hätiköi ja räpisteli rumasti läpi. Kelpo suorituksella lohkesi kuitenkin 2 sija! Palkinnoksi tuli pari lahjakorttia, iiihana panta-avaimenperä ja Roburin ruokanäyte.





Paikalla oli myös Amicuksen myyjä, ja kojulla oli makkaransyöntikisa! No totta hitossa me siihen osallistuttiin! Ensin Tara vähän lämmitteli, ja laudalla jonossa olleet 8 makkaranpalaa katosivat parempiin suihin 6 sekunnissa. Noutaja vähän eksyi. Jutun juoni kuitenkin selvisi, ja ratojen jälkeen pääsi kaksikko vielä palkaksi ottamaan osaa ateriointiin. Tara kahmaisi herkut naamariinsa 3,45sekunnissa, Kidakin alitti 4 sekunnin ajan! Voittoon tämä ei harmi vain riittänyt, joku syöppö oli lohkaissut sapuskat alle 3 sekuntiin! Kyllä meitä nauratti - varsinkin Tara, joka loppuajan vaan kiskoi ja kiljui kohti makkarapaikkaa, koska siellä oli niiin hyviä herkkuja...

Kaiken tohinan päätteeksi suuntasimme vielä hiekkakentälle, mukanamme Chila-aussie. Chila onkin tuttu kaveri, sillä Tuuli emännän kanssa he treenaavat samassa agiryhmässä kanssamme. Kida, Chila ja Jetta saivat hienot leikit, ja hyvän aikaa nuo pilistivätkin menemään. Kida allekirjoittaneen kanssa opetti Chilaa hienosti pahoille tavoille hiekankaivuun merkeissä (pitäähän nyt kunnon aussien kaivaa osata, tuumimme yhdessä Kidan kanssa!) ja hiekkahepuleiden ja vähän muunkinlaisen sekoilun merkeissä oli hyvä painattaa. Puskien takana ollut pentukurssin pitäjäkin kävi kyselemässä, olemmeko me tulossa kurssille. Ilmeisesti laumamme kävisi hyvin kakaroista!







Hauska päivä oli kyllä! Koirat kiittävät väsyneinä lattialla.