torstai 24. helmikuuta 2011

Yksi tokovideo on ulkona uunistaan


Suurempana videon voi katsoa täällä.

Sain Sysmän kisavideon tehtyä! Kaikki pääsevät ihmettelemään suoritustamme. Seuraamiset muuten kivat, miutta jestas tuo eteen pomppaaminen palkkauksen toivossa.. siitä aletaan karsiutua heti pois, mistä lie keksinyt, ettei kesken seuruun muka voisi pysähtyä.

Aloiteltiin eilen opettelemaan vähän AVOn liikkeitä. Luoksetulosta pysähtymisen keksi jo ensiharjoituksilla hyvin namialustan avulla. Kapulaa pitää ehdottoman paljon paremmin, istuin Kidan edessä ja annoin kapulan suuhun, heiluttelin käsiä yläpuolella, sivuilla ja alla, kosketin jopa koiran kuonoa, eikä neiti päästänyt irti ennen "irti"-käskyä. Aiemmin sylkäissyt kapulan ulos kun siirsin käteni kapulan lähelle. Eiköhän tämä tästä!

Minttu oli vielä yhden yön luonamme, kun hän saapui miehelästä. Meno oli yhtä iloista kuin aiemmin, joskin nyt shetlantilainen vikitteli Kidaa, piippasi ja nuputti kuonollaan australialaiseni selkää ja pari kertaa Kida äyskähti, kun meno kävi liian läheiseksi. Leikkiä Kida olisi kuitenkin halunnut ulkona kokoajan! Tara käyttäytyi erittäin asiallisesti kokoajan.

1 kommentti:

Kiitos, kun päätit kommentoida blogiini! Kommenttienvalvonta on käynnissä, jotta yksikään kommentti ei jäisi huomioimatta. Kaikki kommentit luetaan ja pyrin vastaamaan jokaiseen.