tiistai 29. maaliskuuta 2011

Nyt jo vähän siipiä kokeiltiin

Uaah. Paljon, paljon, paljon parempi fiilis jäi agilitystä tänään. Lyhyt kertaus siitä, yksityiskohtaista en nyt jaksa. Olin itse rennompi, koirat olivat rennompia, ohjaajasta tykkäsin n. tuhat kertaa enemmän ja tehtävät olivat lyhyempiä. En kaipaa hurjan hurjia ratoja vielä heti tauon päätteeksi, vaan on kiva aloitella rauhassa, parantaa virettä ja ohjausta ja sitten taas täyteen työhön.

Tara oli innokas, mutta pysyi turkissaan. Kierrot sujuivat paljon paremmin, kun sain palautetta ja neuvoja ohjaamiseen. Musta putki aiheutti ongelmia, ilmeisesti otti jostain minun kehonkielestä signaaleja ja meinasi aina kääntyä putken suulta pois. Muilla putkilla ei ongelmaa.
Valssit menivät mainiosti! Takaakierrotkin olivat paljon parempia kuin viimeksi.
A:lla oli niiiin paljon intoa, että kontakti meinasi jäädä. Parannettiin sitä, ja lopputulos jees. Kepeillä ei malttanut yhtään, ihan imuttamalla peruutin läpi, alkoi vaan ottaa kontaktia ja ryysätä läpi. Hyvin kyllä ohjaaja osasi lukea koiraa ja heti tajusi, minkälainen tapaus tuo on luonteeltaan ja taipumuksiltaan!

Kida oli tosi kiva. Lämppäsin vähän tokoilemalla maneesin ulkopuolella. Alkuun vähän hiipuili ympäriinsä, mutta kun työn makuun päästiin, oli LOISTAVA. Irtoaa hyvin, ottaa hyvin ohjauksen vastaan. Herkkä kehon antamille signaaleille. Kuuliainen ja kiva! Otettiin kiertoa, putkea, valssit, eikä mitään moitittavaa. Minun ohjausta korjailtiin ja kun sain kehonkielen kuntoon, oli meno tosi kaunista pikkuneidiltä. A oli pelottava, oli unohtunut tykkänään ja se piti suorastaan työntää yli.. Yhden kerran meni sitten itse, ja positiiviseen muistikuvaan jätettiin. Kepit otettiin imutellen, kun niitä ei ole paljon tehty, ja erittäin näppärästi meni.

Molempia koiria kehuttiin todella taitaviksi ja nopeiksi, ja kuulemma minäkään en ihan surkea ole. :-D Kokemuksen puutetta vaan ilmassa, klun homma rutinoituu niin loistamme varmasti. Jäi hyvä maku suuhun ja fiilis, että toivoa on! Jjjjjjeee!

Piskuinen wnb-hiski

Neiti odottaa lenkille lähtöä.


Kida on kyllä niin kiva kaveri crossatessa, ettei mitään rajaa. Se vetää todella hyvin ja valtavan suurella innolla: kun Kida huomaa, että omistaja laittaa juoksuvyön paikalleen, on into piukassa ja pikkuneiti tuntuu vallan nousevansa lentoon.
Käytiin eilen Johannan kanssa hölkkäämässä pikku lenkki, ja Kida pääsi kanssani mukaan. Vauhti oli vähän turhan hidasta pinkojalle, mutta hyvin tuo osasi hillitä vauhtia pyynnöstäni. Se osaa hyvin suunnat (vasen, oikea, eteen), hidastaa ja pysähtyy pyynnöstä ja ohitti ihmisetkin hienosti tien reunaa pilistellen. Jahka lumet sulaa, pääsemme pyörällä ralleilemaan juoksemisen lisäksi. Himottaisi kokeilla rullaluistimillakin, mutta siihen taitaa olla vähän turhan paljon vauhtia, kun kuski ei ole mikään mestari renkaat alla.

Juoksut lähestyy! Ja sen kyllä huomaa. Kida on ärhäkkä kuin herhiläinen. Eilen se vahti ruokia niin, että ensin alkoi huutotappelu Taran kanssa, ja tämän jälkeen alkoi ärjyä vielä Jetalle. Sika. Onneksi se siitä tasoittui, hormoonit hyrräävät kuitenkin rajusti. Ulkona leikkii oikein asiallisesti ja normaalisti Jetan kanssa, ja virtaa tuossa pikkukaverissa on paljon.


Tapsa näyttää taas niin siistiltä (=kaljulta) ja nuorekkaalta, kun käyttelin vähän trimmisaksia sen korvissa.

Tara osoitti suurta hellyyttä eilen. Olimme istumassa parvekkeella, ja noutaja kirjaimellisesti kiipesi emännän syliin istumaan ja katsomaan maisemia. Se vielä vaihtoi syliä kiipeämällä pöydän kautta Johannan luo, ja sain napattua pari kuvaa miten neiti kiikaroi maailman menoa sylistä käsin. Palatessaan takaisin minun luokseni se asettui vielä poseeraamaan pöydälle. Että näin meillä, jos ei hiiriä ja kissoja ole tanssimassa pöydillä niin koirat sitten...




perjantai 25. maaliskuuta 2011

Turhanpäiväinen "minä haluan päivittää"-postaus.

Kida kertoo suureen ääneen, että häntä pissattaa ja hän haluaa ulos. Ja emäntä kehtaa vielä kiusata asialla.

Kävin tänään Kidan ja Taran kanssa koirapuistossa. Vastoin odotuksiani Kida juoksi innosta pinkeänä puistoon, joka oli - tottakai- typötyhjä. No ei mitään, tapoimme aikaa aitojen sisällä, tehtiin tyhmiä temppuja ja odoteltiin, ja lopulta parivuotias westie-herra saapui puistoon. Alku oli hieman jäätävää, Kida ja Tara nuuskuttivat tulokasta, Kida alkuun vähän isotteli. Sitten jää suli, ja hellästi paimen leikki itseään pienemmän kaverin kanssa.

Lopulta puistoon alkoi valua selvästi enemmän porukkaa, ja Kidakin alkoi muistaa huonot tuntemukset puistoilusta ja hyökkivistä koirista. Hyvin varovasti tarkkaili muita, kävi nuuskimassa ja kierteli, mutta leikkiin ei enää uskaltanut. Lähti kuitenkin kauemmas minusta ja tutkaili, niin ihan hyvä kokemus saatiin puistoilusta aikaiseksi.

Taraan ihastui vallan eräs bassettimikälie-pötkylä, ja tämä koira seurasikin Taraa kuin hai laivaa. Noutajan äänekkäät torjumisyritykset uros otti leikkinä, ja sillä oli hurrrjan kivaa Taran kustannuksella! Joutuipahan neitikin pinkomaan hullun ihailijan takia.

Kivasti molemmat väsähtivät, vaikka mitään rankkaa ei tapahtunutkaan. Koko tapaus taisi olla niin jännittävää pitkästä aikaa. Seuraavaksi ajattelin opettaa Kidalle jotain tylsiä temppuja, ja Tarallekin jos noutajaneiti osoittautuu mestarikeksijäksi.

torstai 24. maaliskuuta 2011

Mainosmainosmainos.

Enää ei tarvitse epä-hevosihmisten tylsistyä heppateksteillä tässä blogissa. Signaali on nyt paikka, johon sepustan kaikki muutamasatakiloisiin ja ratsastukseen liittyvistä asioista.

Jee.

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Hurja käärme napattu kiinni Mukkulassa!

Sunnuntai-iltana 20.3.2011 löytyi Mukkulalaisesta makuuhuoneesta yllättävä löytö. Lattiaa siivonnut asukas nosti pyyhkeen, jonka sisältä löytyi hurjan suuri ja uhkaava käärme. Käärme otettiin heti talteen sille tehtyy uuteen, pienempään asuinterraarioon.

Tapsus sattui, kun perheen australianpaimenkoira oli kaatanut pöydällä olleen lasin. Sisältö, joka oli onneksi ihan vain tavallista vettä, levisi lattialle, ja omistaja heitti pyyhkeen imemään kosteuden itseensä. Myöhemmin omistajan kumppani nosti pyyhkeen lattialta, ja tätä seurasi hämmästynyt, vähän pelästynytkin huuto. Pyyhkeen seasta nimittäin tippui pahamaineinen kuristajakäärme, jonka rikostaustasta ei ole tietoa, mutta joka oli selvästi tullut esiin piilostaan juomaveden toivossa. Kyseessä on kuitenkin tunnetusti huippuherkästi karkaileva, selvästi paatunut eläin, joten asiaan suhtauduttiin vakavasti.

Mukkulalaiset voivat hengähtää rauhassa, sillä käärme sijoitettiin pienempään terraarioon ja kansi teipattiin tiiviisti varmistukseksi. Laatikko laitettiin lisäksi suuremman terraarion sisään, joka myös suljettiin huolellisesti painojen kanssa. Pakoturvallisuus on huippuluokkaa, eikä pahimmat murhamiehetkään ole saaneet yhtä tarkkaa paketointia.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

No kaikkihan tietää kukkaset ja kimalaiset!

Voi jestas tätä menoa kotona! Nyt jo rauhoittunut hieman, mutta taivahan vallat mikä sutina ja tutina oli täällä vielä muutama päivä takaperin.
Jetta ♥ Kida
Jetalla on tärppipäivät parhaillaan, ja yhden juokseminen on saanut australialaisenkin hormoonit villiintymään. Aluksi oli viatonta leikkimistä, Kida vähän kupsutti Jetan kaulusta, mutta tilanne riistäytyi käsistä kun Jetta miestä vailla alkoi tarjoilla itseään. Onneksi mitään nylkytystä ei ole, mutta kyllä tuo Kida välillä selkäänkin kiepsahti. Hirveä läähätys ja stressi, ja neidit on pitänyt erottaa toisistaan. Nyt on leikitty normaalisti ulkona (joskin viimeksi eilen iltalenkillä huomasin, että Jetan takapää toivoisi leikeiltä vähän muuta kuin vain tavanomaista painimista..), ja sisällä jos tilanne alkaa muuttua kiihkeäksi, kielto ja mahdollinen erotus hetkeksi. Surkuhupaisaa.

Kuvan räpsäisi tänään Johanna!


Omistajatäti alkaa pikku hiljaa yrittää paikata hevosen jättämää aukkoa sydämessään. Ketään ei olla korvaamassa, mutta hevoselon pitää jatkua. Mikäli kaikki menee hyvin, alan vuokraamaan erästä torinhevosruunaa nimeltä Deemon EST. Tämä osaava ja energinen hevonen alkaa opettamaan minua lisää ratsastuksen saloissa valmennusten ja tavoitteellisemman ratsastuksen keinoin, unohtamatta tietenkään rentoja maastoiluja ja aivojen nollaamista välillä. Saa nähdä, mitä tästä tulee, mutta jos tilanne kehittyy hyvään suuntaan, päivityksiä luvassa myös herrasta jahka tutustumme paremmin.

Hikinen parivaljakko koeratsastuksen jälkeen!

Tokoiltiin me koirienkin kanssa. Ylläri jälleen. Oli kyllä niin liukas pohja, että hieman heikoille jäi. Vähän seuruuttelin, tai lähinnä naksauttelin hyvästä kontaktista ja käännöksistä. Tosi hyvin paranee taas kontakti, kun ottaa välillä tällaista lyhyttä intensiivistä harjoittelua naksuttimen ja nakin kera. Luoksetuloon halusin lisää vauhtia, ja innostamisella sekä pallopalkalla sitä sainkin. AVOn luoksetuloa ei nyt treenattukaan pohjan takia.

Aivan, ja otin alkuun perusasentoa, pallopalkan lumoissa kun otti alkuun ihan vinoon tai meni mihin sattui. Takapään käyttöä otettiin ja ihan kivasti tuon pylly keinuu. Notkea Kadetti.

Eteentulo onnistuu hyvin pienellä käsiavulla, nyt pitäisi sitä alkaa ottamaan pois. Kyllä on mennyt tehtävä niin hyvin päähän, että Kidan läheisyys on välillä melkoisen.. no, läheistä. Lähemmäs tuo ei enää pääsisikään. Kapulaa pitää suussa hyvin, mutta edessä vielä vähän haparoiden - vapautuksen jälkeen meinaa hypähtää taaksepäin. Tätä kuitenkin harjoiteltiin naksuttimella, ja nyt homma saa kypsyä vähän aikaa päänupissa.

Tara oli Tara. Taas. Vähän sivulletuloa (tai siis vinoontuloa nakin lumoissa) ja seuruutusta (nakinhapuilua vinossa). Taran kanssa ei oteta turhia paineita, pidetään vaan hauskaa. Liikkeestä maahanmeno on itseasiassa ihmeen hyvä, kun otan pari kertaa maahanmenoharjoituksen itse pääsuoritusta ja sanon käskyn tarpeeksi tiukasti. Sinnehän se jää nököttämään, ja odottaa, että pääsen sivulle. Hitaasti nousee, kun ei tuo sivu-käsky ole uponnut pienen noutajan pääkoppahan. Mutta koiratanssissa me voitaisiin olla mainioita, ainakin pujottelut ja kaikenmaailman kierimiset sujuvat niin pienillä avuilla.

Miten söpönöpö öinen kesäkuva parin vuoden takaa! Kesä, tule jo!!


Ja vielä infoa: Kupla-käärme on ollut kateissa jo pitkään, eikä sen kohtalosta ole tietoa. Joko se on a) erittäin hyvin maastoutunut kämpän koloseen, b) painunut putkistoa pitkin ilahduttamaan naapurustoa, c) hukkunut hurjaan tsunamiin viemäriverkostossa tai d) jäänyt talossa vaanivien ahnaiden petojen saaliiksi. Tilannetta seurataan.

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Nämä eivät ole hyvästit. Sanomme vain näkemiin.



8.3.2009

Kesäkuussa 2005 olin maailman onnellisin tyttö. Kesätöiden päätteeksi olin saanut lupauksen oman hevosen hankkimisesta. Ikioman hevosen, jonka maksamiseen osallistuin itse ansaitsemillani rahoilla. Minulle varattiin puhelinsoiton perusteella hevonen, joka kuulosti unelmalta: isohko suokki, kauniskin, joka ei ehkä ollut taitavin ja osaavin, mutta maastokäytössä varmasti potentiaalinen. Sellaisen hevosen minä halusinkin. Hevosen maastoiluun, yhteisiin ihaniin hetkiin, onnistumisiin.

Sain maastohevosen, mutta kun ajoimme kesäkuun viimeisenä viikonloppuna koeratsastuksille 600 kilometrin päähän Taivalkoskelle, en tiennyt miten paljon enemmänkin tulen saamaan.

2008

Kouluttamaton, kengätön, yksin kanalassa asuva tamma odotti minua. Se juoksi pitkin aitoja tarhassa koeratsastuksessa, mutta maastossa käyttäytyi asiallisesti ja hurmasi minut tyystin olemuksellaan. Se oli selvästi älykäs, vain vailla johtajaa ja epävarma. Vapu matkusti pidemmän matkan kuin koskaan etelään, ja heinäkuun ensimmäisen päivän iltana se astui ulos traileristaan uuteen kotiinsa. Kurkotteli päätään, nuuski ja pörisi, ja sen narun päässä seisoi koko maailman ylpein tyttö.

Innostuin hevosen kouluttamisesta, ja hitain askelin lähti maastohevoseni oppimaan uusia tehtäviä. Kehityimme yhdessä. Se alkoi haparoiden, virheitä tehden, kantapään kautta oppien. Maalaisjärjellä ja tietoa keräämällä sain opetettua hevoselleni laukannostot. Maastossa pelkääminen alkoi muuttua luottamukseksi, näykkiminen, kavion huitominen ja liiskaaminen uskollisuudeksi. Vuoden ajan me tunnustelimme ja tutustuimme, ja siitä alkoi selvä ylämäki. Meistä tuli enemmän kuin pelkkä hevonen ja sen omistaja. Meistä tuli parhaat ystävät.

4.4.2009

Tallipaikka muuttui useasti, pari kertaa paikkakuntakin. Ja pysyimme yhdessä. Vapu tiesi, että pysyn lähellä. Jatkoimme oppimista, lopulta uskaltautuen ratsastustunneille ja yksityisiin valmennuksiinkin. En koskaan unelmoinut kisoihin osallistumisesta, mutta siellähän me lopulta olimme. Vaikka emme päässeet pistesijoille, oli tämä askeleen ottaminen enemmän kuin uskalsin koskaan unelmoida. Minua hermostutti, mutta Vapu torkkui tallipaikalla, vilkaisten minua toisinaan rentoutuneen huvittuneena. "Rauhoitu", se tuntui minulle sanovan. "Mitä pahaa täällä muka on? Koittaisit nyt ottaa iisisti."
Paitsi kokemuksia, Vapun avulla löysin paljon korvaamattomia ystäviä. Tapasin ihmisiä, jotka opettivat minulle suunnattomasti elämästä ja hevosista. Sain kokemuksia, joista muut voivat olla vain kateellisia. Yövaelluksia, maastoretkiä baarien ulkoterassille. Harva voi sanoa parkkeeraaneensa hevosen kuntosalin tai kaupan parkkiinkaan!

28.6.2009, kisat.

Ajat kuitenkin muuttuvat. Tiedän, että ratkaisuni oli ainoa oikea, kun päätin myydä hevoseni. Kyseessä on paras ystäväni, joka ansaitsee vain parasta. Aloin tajuamaan, että ratsastus Vapun kanssa oli hieman epämieluisan tuntuista: se on minulle liian pieni. Tajusin myös, että haluan kehittyä kouluratsastajana, ja Vapu taas rakastaa maastossa menemistä. Se ei myöskään viihtynyt tallilla, missä se asui: Vapu kaipasi rauhallista pihaa ja elämää. En ollut valmis myymään rakastani kenelle tahansa, ja lopulta, kun olin jo luopumassa toivosta, täydellinen koti löytyi. Aion pitää uusiin ostajiin yhteyttä, olla aina lähellä jos apuani kaivataan. En koskaan unohda hevostani, enkä koskaan halua sanoa hyvästi. Ainoastaan näkemiin. Vapulla on paljon annettavaa uudelle perheelleen: yhtä upeita muistoja ja kokemuksia, joita me saimme keskenämme.



Kiitos, että kasvatit minut.
Kiitos, että opetit minua.
Kiitos kaikesta luottamuksesta, uskollisuudesta, 
rakkaudesta.
En koskaan unohda sinua, en vietä päivääkään, ettenkö kaipaisi sinua.

Tämä kipu hellittää aikanaan, ja tiedän, että sinäkin lakkaat ajattelemasta minua.
Tulemme molemmat elämään onnellisina.
Mutta sen lupaan, että aina kun nään sinut, tulen kiepsahtamaan kaulaasi ja halaamaan, kuten aina ennenkin.
Ja minä toivon, että sinäkin höriset ja painat pääsi syliini, kuten viimeksi tänään viimeisenä yhteisenä hetkenämme.

Rakastan sinua.







tiistai 15. maaliskuuta 2011

Agilitystä oli liito kaukana

ÄääÄÄÄäääh. Uusi, tuntematon porukka, uusi, tuntematon ohjaaja. Ja oli kyllä sen näköistäkin meidän ensi meno pitkän tauon jälkeen, että ihan hävetti. Loppujen lopuksi Taran kanssa turhauduinkin sen verran, että esim palkkasin aivan väärässä kohdassa ja koira onnistui säätämään keinulla omiaan, ja viime epiksien täydellinen keinusuoritus unohtui arkailun alle. Ehkä tämä tästä, kunhan rutiini treenaamiseen palautuu ja uusi paikka alkaa käy tutummaksi.

Rata oli aivan liian pitkä ja monimutkainen makuumme, ajattelin kuitenkin ihan rauhassa palailla lajin pariin. Kida oli ensimmäinen. Pistettiin maxi-korkeus puoleen, ja kerroin, että ohjauskikkoja pitäisi alkaa neidille opettamaan. Takaakiertoa harjoiteltiin yhdellä ja parilla esteellä. Koira kyllä tajusi homman, minä taas onnuin pahasti. Kaarran liikaa, jään jälkeen - pitäisi juosta SUORASSA ja perkeleen KOVAA! Tässä onkin minulla opeteltavaa. Otettiin myös kepit, jotka Kida muisti erinomaisesti. Käsiavulla meni täydellisesti, mutta tuntui häiriintyvän kädestä ja kokeilin ilmankin. Meni puoleen väliin hienosti, sitten ei keskittynyt enää. Suoritukset olivat kuitenkin kivoja, ja päätettiin täydelliseen suoritukseen, jossa annoin hyvin pientä käsiapua tarvittaessa. Pussia mentiin, aluksi ohjaaja nosti hieman pussin päätä, mutta lopuksi ei tarvinnut sitäkään, vaan neiti puski rohkeasti läpi. Keinulla kontaktit hakee hyvin, arkaili vähän ylös nousemista, mutta hienosti suoriutui.

No Tara sitten.. aivan pimeä. Ei saisi syyttää koiraa epäonnistumisesta, mutta kaikki syy ei voi olla minussa, kun koira vaan huutaa, komentaa, säätää, kaahaa eikä ota käskyjä kuuleviin korviinsa. Oli aivan ylikierroksilla, mikä kuitenkin tasoittunee treenien tullessa taas viikottaiseksi rutiiniksi ja paikan tullessa tutuksi. Takaakiertoja tässäkin, koira kyllä osaa, ohjaaja ei vaan ohjata. Pari ok suoritusta tuli kuitenkin. Kepit olivat todella hyvät, heti kerralla menivät täydellisesti. Koira oli kuitenkin aivan liian ylikierroksilla, ja tarkoilla ohjauspisteillä homma meni aika lailla säätämiseksi ja komentamiseksi.. hävettää.
Keinulle tuo tosiaan pinkoi ilman kontrollia, ja pelästyi kun este rämähti alas. Ei ottanut kontaktia, vaikka käskyn huusinkin. Siinä sitten otettiin muutama kerta ihan rauhallisesti: koira arkaili, ottaa kontaktin hienosti mennessä keinulle, odottaa kun toinen pää putoaa, mutta viimeisestä kontaktista luistaa itsekseen. Aloin turhautua jo hommaan, enkä juurikaan jaksanut enää kiinnittää huomiota, niin typerästi palkkasin ihan väärinkin tuota. Buhuu.

Mutta eiköhän tämä tästä, kun pitkän tauon ruoste karisee harteilta! Pakko yrittää olla positiivinen.

maanantai 14. maaliskuuta 2011

Tok tok tokoti tok, kun ei muutakaan elämää oo~!

Joo. Me taas treenattiin. Yllättävää? Oikeasti.

Katso parempilaatuinen ja isompi video täällä.

Olen huomannut, että seuruun ottaminen ensimmäisenä tehtävänä on ihan turhaa neitipaimenen kanssa. Liikaa virtaa, jonka se purkaa ihan muuhun kuin keskittymiseen. Olenkin aloittanut treenit pallottelemalla ja luoksetuloilla, niin sitten seuruut ovat erittäin kivaa katseltavaa ja kontakti on hienoa. Luoksetuloissa on vähän parantamisen varaa: koska olen alkanut opettaa, että sivulle tullaan takaa kiertäen, on luoksetulot hidastuneet. Pitää pistää lisää vauhtia, koska sivulletulo on nykyisin jo aika hienoa, ei jää enää vinoon.

Jättävät liikkeet on kivoja, ei valittamista. Eikä niistä sen enempää.

Isompi ja parempilaatuinen video täällä.

Namialustalla luoksetulon pysähtyminen on mennyt hyvin mieleen. Ainoa miinus on vauhti, joka tulee tuon tekniikan yhteydessä. Pitää ottaa lisää matkaa ja innostaa enemmän juoksemaan, niin eiköhän tästä kympin arvoinen suoritus tule.
Kapulaan neiti on myös tottunut hyvin, sopivaa videomateriaalia ei vaan tempuista ollut. Myöskin eteentule on parantunut paljon! Kida on sellainen, että sille pitää antaa haudutteluaikaa uuden asian kanssa, ja tämän tauon aikana temppu onkin melkein jo opittu. Niin kävi eteentulonkin kanssa ilman suurempia haasteita. Vielä kun kapulaa osattaisiin pitää siinä edessä ilman hypähdystä taaksepäin, kun kapula on otettu pois suusta.

Ja tekaisinhan minä iloisuuksissani temppuvideonkin Kidan karvattomuuden kunniaksi!

Isompi ja parempilaatuinen versio täällä.

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Tiistaina se alkaa!

"Heei nyt kaikki liput salkoon!"
Pitkän, pitkän tokotäytteisen agitauon päätteeksi laitoin kyselyä treenipaikasta. Sellainenhan irtosi liiankin helposti - asiaan varmasti vaikutti se, että minä olen Taran kanssa lisenssiä vaille menossa ensimmäisiin kilpailuihin ja Kidakin on ikäisekseen varsin hyvässä vaiheessa agiurallaan. Tiistaina suuntaamme siis agilitytreeneihin tutustumaan uuteen porukkaan ja katsomaan, kuinka paljon sähläystä on luvassa pitkän tauon päätteeksi. Kida ei olekaan koskaan ollut valvovan silmän alla, niin saatan mennä duracellpaimenen kanssa solmuun n. sata ja yksi kertaa. Varmasti video-ja kuvamateriaalia on luvassa, lahjon erään rakkaan ihmisen kiikaroimaan suorituksiamme silloin tällöin kamera kourassa.

---

Ruokintaan on tullut hieman muutoksia. Koska Kida on pudottanut karvaansa ihan kovalla kädellä ja näyttää tällä hetkellä kynityltä kanankoivelta, piti ruokintaan tehdä pikkuisia muutoksia:

Aamu: 2-2½dl BritCare Adult medium breed nappulaa, 1/4tl biotiinijauhetta, mahdollisesti piimää
Ilta: 200-250g sian-kanan-tai naudanlihaa tai kalaa, jos lihaa on vähemmän/ei ollenkaan, korvataan nappulalla. Sekaan mahdollisesti pikku tilkka öljyä.

Tara jatkaa melkoisen samalla linjalla, mutta saa sekin biotiinin aamuisin. Ostin sen verran ison purnukan, että riittää koko laumalle hyväksi aikaa!

---

Olimme varasijalla 19.3 järjestettäviin tokokisoihin Hämeenlinnassa, mutta vielä ei ole kuulunut, pääsemmekö mukaan. Emme varmaan. Pitäisi viimeinen ykkönen käydä hakemassa, joten täytyneepä katsoa jos saisi ilmoitettua paimenen kokeeseen ennen juoksuja. Juoksujen ajan olisi hyvä treenailla sitten AVO-tehtävien merkeissä.

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Mainiota tokoilua ja yksinolotreeniä

Tuomion päivä koitti.
Puhelimeen eilen saapunut tekstiviesti kertoi, että paketti on postissa.
Niin se tilaus saapui: haukunestopanta saapui talouteen!

En ole koskaan oikein tiennyt, mitä ajatella tuollaisesta kapistuksesta, mutta nyt nostan kyllä peukkua. Panta huolehtii sen, että se ilmoittaa kovan äänen olevan huono juttu, ja itse voin antaa huomiota vain hyvälle asialle eli hiljaisuudelle!

Aloitin pantakokeilun Taran kanssa, joka on keksinyt typerän tavan haukkua aamuyöllä, kun lehti kilahtaa postiluukusta. Johannan mukaan Tara oli päästänyt haukahduksen, mutta samantien panta tähtäsi suihkauksen ja ääntely loppui siihen. Tolleri on varsin oppivainen: tänään päivällä sen teki kovasti mieli haukkua ulkoa kuuluville lasten äänille, mutta tyytyikin pitämään hassun kuuloista urinaa.

Kida tajusi myös, että jo riittää. Lenkille lähtiessä se sai kovasta äänelystä suihkaukset, ja heti kyllä tajusi pitää kuonoaan soukemmalla. Lihapullalla ja äänellä palkkailinkin hiljaisuudesta äärimäisen ylpeänä. Vielä suurempaa ylpeydenaihetta antoi yksinoloharjoitus! Laitoin Kidan makuuhuoneeseen ja neiti piti pienen haukahduksen, loppuajan oli hiljaa. Oli huoneessa n. 10 minuuttia, kävin palkkaamassa ja sitten sai olla tovin lisää. Ei ääntäkään. Hurjasti kehuja paimen ansaitsi päästessään muiden luokse!

--------

Häiriöksi Jetan harjoituksille otin Kidan kanssa tänään pikkuisen seuruuta ja paikkamakuuta. Paikkamakuu lähinnä muodon vuoksi, jotta Jetta sai porukkatreeniä. Pitäisi alkaa harjoittelemaan näkösuojassa AVOa silmälläpitäen..

Kuitenkin, seuruu oli kivaa. Palkkailin kontakteista ja siitä, kun liikkeen pysähtyessä kävi hienosti perusasentoon. Käännökset vasemmalle jees, samoin oikealle ja täyskäännös hyvä. Takapuoltaan käyttää kyllä hienosti, näki kuinka osaa ohjata takapäätään hakeutuessaan sivulle.

Eteentuloa harjoiteltiin myös toista kertaa kunnolla, ja on keksinyt kyllä, mitä sillä haetaan takaa. Välillä menee vähän vinoon, mutta pääsääntöisesti suorassa tosi hienosti lähelle.

--------

Saimme talouteen myös uuden toverin! Tilaaviemätön, hiljainen ja vähän vaativa otus on lajiltaan käärme. Koska blogiani voi lukea muutama fobiasta kärsivä, en laita kuvaa tämän postauksen loppuun! Ylhäällä olevasta "Taustajoukot"-sivusta voi kuitenkin lukea uuden Häjyksi nimitetyn käärmeen tiedot. Herra on rescue-tapaus, ja pääsi viettelmään leppoisan auvoisaa loppuelämää hoiviini Kuplan kaveriksi.

Uutta näköä ja kokoa

© Laura Pitkänen

Koolla on väliä!
Nyt laitettiin vähän isompaa blogia kehiin, niin heikkonäköisimmätkin kykenevät lukemaan postauksia. Jos ulkoasussa/koossa tai muussa on jotain valittamista, parannettavaa tai haluatte muuten kommentoida (tai kehua!!), niin laittakaahan kommenttia tulemaan!

Päivitän myöhemmin pidemmän postauksen, onkin paljon asiaa kerrottavana!

perjantai 4. maaliskuuta 2011

Ärsytyksen jälkeinen parempi fiilis.

Heti kun olin purkanut ärsytystäni pikku ininäongelmaan liittyen, tuli parempi olo. Kun lähdimme illalla kauppaan, laitoimme Jetan ja Taran makuuhuoneeseen keskenään ja Kida jäi muualle kämppään (miinus keittiö) keskenään namipallon ja keittiössä soivan radion kanssa. Oli oikein mallikas suoritus rimpulalta. Ei meteliä kun palasimme takaisin, mihinkään ei oltu koskettu. Ainoa hassu juttu oli, että sohvan vieressä olevista pistorasioista oli irronnut niin modeemin kuin DSi:n latausjohto! Namipallo oli vierinyt piuhojen sekaan ja innokkaasti pyörittelevä koira oli sotkeentunut ja kiskaissut piuhat tykkänään irti seinästä. Aluksi pöyristelimme, miten se on voinut kiskoa ne varoen irti seinästä ja miksi, mutta sotkeentuminen kuullostaa vähän fiksummalta kertomukselta.

Kidasta on lähtenyt taas kaikki karvat! Pitäisi avata kukkaron nyörit ja liimata muutamalle setelille siivet ja käydä ostamassa nutrolin-ja megaderm-kuurit. Tarankin turkki tuntuu kuivalta karvanlähdön jälkeen. Jos on muitakin vinkkejä karvapeitteen parantamiseksi, niitä otetaan ilolla vastaan!

Olemme varasijalla 19.3 järjestettävään tokokokeeseen Hämeenlinnassa, saa nähdä pääsemmekö mukaan. Asikkalassakin olisi kilpailut maaliskuun lopulla, mutta se maneesi ympäristönä vähän mietityttää. Toisaalta paikka on tuttu mätsäreistä ja agilitystä, mutta asiaa pitää vähän miettiä. Olisi kiva hakea toivottavasti se viimeinen ykkönen ennen juoksujen pasahtamista.

Voisi tehdä suurempaa treenipäivitystä joku päivä, kun olisi reipas. Jos saisi kuvia ja videotakin näytille. Agilityäkin voisi lähteä taas pitkästä aikaa ottamaan radan merkeissä, sillä epikset olisi tiedossa huhtikuun alussa ja treenata täytyy ennen niitä.

torstai 3. maaliskuuta 2011

Väh väh viuuuuu väh!

Paskalla kouluttajalla on paska koira, vai miten se meni. Toivottavasti ei noin. Ärsyttää ja pahasti, tunnen itseni epäonnistujaksi!

Kyllähän minä olen tiennyt, että Kidalla on nyt jokin valtava ongelma malttamisen kanssa. Uloslähtö on pelkkää ininää, joskin naksuttimella ja palkkaamisella sitä on saatu paranemaan. Iltapäivän lenkille lähtiessä koira on ärsyttävimmillään, kun taas aamulla selvästi rauhallisempi ja asiallisempi.

No, Johanna antoi minulle uuden syyn hakata päätä seinään ja kysyä itseltäni, mitä olen tehnyt väärin, missä vika. Yksinjääminen on Kidalle sula mahdottomuus. Se pitää älämölön päälle heti, kun jää koirakavereista eroon. Kiukuspäissäni tilasinkin sitruunapannan, joka minun on pitänyt hankkia jo hyvän aikaa sitten. Oikeasti halusin sen, koska Kida on keksinyt, että summerin soidessa voi pistää haukkumasession pystyyn, mutta nytpä pantaa voi käyttää yksinoloharjoituksissakin. Alkaa armoton koulutus Kidalle, että sen on muistettava taas, että ilman koiralaumaakin voi olla. Lyhyet harjoitukset tehty, että pistetään eri huoneeseen muista (haukkuu ja vinkuu hetken, sitten hiljenee. Kun on ollut hetken hiiren hiljaa ja rauhassa, palkka ja vapautus), ja tänään aion jättää sen yksinään kauppareissunkin ajaksi.

Ei pitäisi ottaa näin itseensä, kun ongelma on näin pieni. Monilla on paljon valtavampia ongelmia koiriensa kanssa esim. hihnakäyttäytymisen tai autoiluolemisen kanssa, minulla on vain tämä. Kida on sosiaalistunut hyvin, se tulee toimeen vieraiden kanssa, se ei käyttäydy sikamaisesti, tottelee ohjeet, sen kanssa voi mennä mihin vain ja se kulkee vapaana vilkkaillakin alueilla. Pitäisi olla ylpeä, mutta silti pikku ongelma tuntuu maailmaa murskaavalta.

Ehkä omistajalla on liikaa patoutunutta stressiä päässään... Onneksi Tara sentään on ihana, vaikkakin kovakalloinen ja jääräpää.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

KEVÄT!

KEVÄT!
SE TULEE!

Lähdettiin jäälle, ja siellä tämän kevään lähestymisen huomasi. Lenkillä oli nimittäin KUUMA! Puolisentoistatuntia jäällä ja hiki virtasi. Koirilla oli hauskaa, varsinkin kun saimme vähän seuralaisiakin: Visa-kelpie ja sheltit Kuje ja Mino. Kida käyttäytyi erittäin sosiaalisesti! Se ihastui oitis Visaan ja olisi halunnut kovasti leikkiä herran kanssa, jonka suhtautuminen oli kuitenkin viileää. Muutamat spurtit paimenet ottivat, mutta muuten leikkimisestä Kida huolehti Jetan ja Taran kanssa. Myös Minoa Kida yritti kutsua leikin huumaan, mutta sheltti ei ihan lämmennyt nuoren likan touhotuksille.

Tarakin spurttaili alkulenkistä kuin nuoret likat, mutta tahti hyytyi kun pidemmälle talsittiin. Alkulenkistä saatiin kuitenkin nauraa lintukoiran vaistojen puhkeamiselle: jäällä oli paljon ihmisiä, ja myös hiihtäjiä valtavien surffileijojen kanssa. Vihreäsininen kapistus taivaalla oli selvästi suuri lintu siivet levitettyinä. Häntä pystyssä ja tärkeän näköisenä tolleri pinko kohti taivaanakkapetta, jääden välillä vain toljottamaan ylöspäin miettien, pitäisikö tuolle haukkua vai olla sittenkin ihan hiljaa.. Onneksi valitsi jälkimmäisen vaihtoehdon.


Kida ♥ Visa


Huimaa takaa-ajoa!


Lentävä australialainen


Huimapäistä pinkomista


It takes two to tango?