tiistai 29. maaliskuuta 2011

Piskuinen wnb-hiski

Neiti odottaa lenkille lähtöä.


Kida on kyllä niin kiva kaveri crossatessa, ettei mitään rajaa. Se vetää todella hyvin ja valtavan suurella innolla: kun Kida huomaa, että omistaja laittaa juoksuvyön paikalleen, on into piukassa ja pikkuneiti tuntuu vallan nousevansa lentoon.
Käytiin eilen Johannan kanssa hölkkäämässä pikku lenkki, ja Kida pääsi kanssani mukaan. Vauhti oli vähän turhan hidasta pinkojalle, mutta hyvin tuo osasi hillitä vauhtia pyynnöstäni. Se osaa hyvin suunnat (vasen, oikea, eteen), hidastaa ja pysähtyy pyynnöstä ja ohitti ihmisetkin hienosti tien reunaa pilistellen. Jahka lumet sulaa, pääsemme pyörällä ralleilemaan juoksemisen lisäksi. Himottaisi kokeilla rullaluistimillakin, mutta siihen taitaa olla vähän turhan paljon vauhtia, kun kuski ei ole mikään mestari renkaat alla.

Juoksut lähestyy! Ja sen kyllä huomaa. Kida on ärhäkkä kuin herhiläinen. Eilen se vahti ruokia niin, että ensin alkoi huutotappelu Taran kanssa, ja tämän jälkeen alkoi ärjyä vielä Jetalle. Sika. Onneksi se siitä tasoittui, hormoonit hyrräävät kuitenkin rajusti. Ulkona leikkii oikein asiallisesti ja normaalisti Jetan kanssa, ja virtaa tuossa pikkukaverissa on paljon.


Tapsa näyttää taas niin siistiltä (=kaljulta) ja nuorekkaalta, kun käyttelin vähän trimmisaksia sen korvissa.

Tara osoitti suurta hellyyttä eilen. Olimme istumassa parvekkeella, ja noutaja kirjaimellisesti kiipesi emännän syliin istumaan ja katsomaan maisemia. Se vielä vaihtoi syliä kiipeämällä pöydän kautta Johannan luo, ja sain napattua pari kuvaa miten neiti kiikaroi maailman menoa sylistä käsin. Palatessaan takaisin minun luokseni se asettui vielä poseeraamaan pöydälle. Että näin meillä, jos ei hiiriä ja kissoja ole tanssimassa pöydillä niin koirat sitten...




3 kommenttia:

  1. Tara on mainio! Ja minä pervoilen alakuvassa kourimalla viattoman noutajan ahteria >>>>>>>>D

    VastaaPoista
  2. Voi kun oltaisiin lähempänä, tpoisin heti tuon kokeeksi miten se oikeasti kulkisi. :D Ainakin intoa ja yritystä piisaisi!

    VastaaPoista

Kiitos, kun päätit kommentoida blogiini! Kommenttienvalvonta on käynnissä, jotta yksikään kommentti ei jäisi huomioimatta. Kaikki kommentit luetaan ja pyrin vastaamaan jokaiseen.