torstai 9. kesäkuuta 2011

Heinolassa loikitaan

Uhmaten lämpöaaltoa suuntasimme tiimimme ja Erika-assistentin kanssa Heinolan raviradalla, jota voisi leikkimielisesti kutsua tämän päiväisen perusteella aavikoksi. Aavikolle järjesti Heinolan palvelus-ja seurakoira oy epäviralliset agilitykisat, joihin meidän Johannan kanssa oli tottakai pakko osallistua. Lämpöhalvaus meinasi iskeä koiriin jo menomatkalla, mutta pulahtaminen järvessä matkan alkuvaiheessa viilensi niin paljon, että selvisimme määränpäähän ongelmitta. Koirien viilentymisestä pidimme hyvin huolen märkien pyyhkeiden, varjon ja hurjien vesimäärien avustuksella.

Kidan ja Taran ilmoitin ykkösradalle kisaamaan. Möllirata olisi ollut niin mukavan simppeli, ja sitä kaipauksella katselin auton kyljestä odotellessani ykkösten alkamista. Jetta vetäisi hienosti mölliradalta kakkostuloksen, onnittelut siitä!

Ensin menimme Taran kanssa. Täytyy sanoa, että minun on opeteltava helteessä toimimista, koska jäädyin kerran jos toisenkin ja Tarakin meni tosi rumasti. Hävetti suorastaan, vaikka hyviäkin pätkiä tuli. Esteitä oli 20, ja vähän kuumuus vaikutti jaksamiseen, koska virhepisteitä meille tuli laiskasti laskettuna n. 600000 ja pari kertaa puomikin putosi maahan. Ensimmäisestä pudotuksesta syytän kuitenkin julmasti koiraa: ei kesken radan aleta katsomaan radan ulkopuolelle!





Kaikesta rumasta säädöstä, jäätymisistä, virheistä ja putoilusta huolimatta Tara tuli ykkösradan toiseksi. Taisivat antaa meille säälipisteitä.

Kida oli viimeinen osallistuja. Sen jaksamisessa ei ollut ongelmaa! Meno oli niin nättiä, ja muutamaa typerää ohjaajan virhettä jos ei olisi ollut, olisi kaikki mennyt paremmin kuin rasvattu silakka meressä. Kepeille Kida meni turhan itsevarmasti. En ehtinyt hidastaa, ja mentyään oikeasta lovista sisään (!!) sille iski epävarmuus. Saimme kepit kuitenkin suht oikein tehtyä, en jäänyt jankkaamaan siihen vaan jatkoimme eteenpäin. Helteinen aavikko ei ehkä ole keppien paras treenipaikka.

Tuli kyllä tosi hienoja käännöksiä ja otti ohjaukseni todella hyvin! Muutama ohitus juuri sen takia, kun minä jäädyin ja en ohjannut. Pari kertaa (myös Taran kohdalla) minä tuppisuuna en sanonut koiralle mitään merkkiä, mille esteelle ollaan menossa?! Häh?! Mitä sellainen ohjaus on? Tämän takia Kida meni viimemetreillä putkeen, vaikka luvassa olisi ollut puomi. Neiti kuitenkin tuli ulos kun kuuli rääkäisyni (ja varmaan kirosi minua, että koita ämmä hoitaa tehtäväsi niin minäkin voisin omani) ja sitten suoritimme puomin kauniisti.




Koira teki hyvin, minä en. En tainnut edes tajuta olevani agilitykentällä. Vaikutti enemmän kuin olisin vain päättömästi kieriskellyt kevätnurmella.

Koirat pääsivät epiksien jälkeen vielä polskahtamaan järveen, kun hyvän paikan löysimme matkan varrelta. Kotona kävelylenkin päätteeksi olikin sitten hyvä asettua lepäämään palkinnoksi saatuja tikkuja syöden.

Loppuun vielä pakollinen palkintokuva Tarasta, vaikka emme ehkä ihan olisi kaunista ruusuketta ansainneetkaan...

Mistä tietää, ettei Maija ole jaksanut panostaa kuvaan ja haluaa vain saada sen otettua hetijustnyt? Horisontti on suora ja silleen. Siitä.

1 kommentti:

  1. Hyvä te! Hieno tapsa vaikka säätikin radalla ja Kida oli loisto! <3 Ja Maija myös!

    VastaaPoista

Kiitos, kun päätit kommentoida blogiini! Kommenttienvalvonta on käynnissä, jotta yksikään kommentti ei jäisi huomioimatta. Kaikki kommentit luetaan ja pyrin vastaamaan jokaiseen.