lauantai 18. kesäkuuta 2011

Treenausta lajiin katsomatta

Eilen otettiin Kidan kanssa vähän tokoreenausta ihanaisella pellollamme. Itseasiassa nyt, kun siitä on heikinno vetäisty matalaksi, oli peltolämpäre varsin mainio treenauspaikka! Ihmisiä kulki ohitse häiriötekijöinä ja erilainen alusta on aina plussaa. Pari skootteriteiniä jäi ihmettelemäänkin tekemisiämme, joten julkkisolohan siinä melkein tuli.

Nouto oli tosi kiva. Kerran neiti yritti tuoda kapulan suoraan sivulleni, ja ihmeen hyvin onnistui. Yleensä tuo jää taakseni aina, turhautuu ja tiputtaa kapulan ja asettuu sitten ilman sitä perusasentoon. Kuitenkin pidän kiinni eteentulosta, ja sujui hyvin. Tulee nyt jo lähelle, antaa kapulan eikä pudota itsekseen ja käskystä vasta sivulle.
Luoksetulosta pysähtyminen oli hyvä! Nyt ääniavun sijaan käytin pelkkää käsimerkkiä. Pysähtyi kuin seinään. Vaihtelin vähän paikkaa, ettei alkanut ennakoimaan.
Kaukokäskyt bueno. Otti ensimmäisen istumiskäskynkin, eikä jäänyt tyhmänä minua toljottamaan.
Liikkeestä pysähtyminen piti ottaa, kun nyt jo kahdessa kokeessa peräkkäin alkanut hiihuilla perässä. Topakasti pysähtyi, palkkasin ja sitten otettiin vielä kerran.
Ruutua otettiin vähän, ja sitä ei vaan meinaa tajuta! On otettu namialustalla, pallolla, palkattu edestä ja takaa, naksuteltu, mutta vielä ei tajua mikä ihme tässä on ideana. Eiköhän se oivallus joku päivä tule!
Lyhyt paikkamakuukin otettiin niin, että kykin kauempana pusikossa piilossa. Tähän tarvitaan kyllä toinen ihminen, että voin mennä ihan kunnolla piiloon ja tulla palkkaamaan, kun koira makaa oikeasti hyvin. Mutta vaikea sanoa miten se koira on, ellei kurkistele piilostaan alati.

---

Tänään käytiin sitten ageilemassa koko jengillä! Tekaistiin pieni rata, joka sisälsi kepit, kaksi vierekkäin olevaa hyppyä, putken, puomin ja keinun. Otin erilaisia ohjauskuvioita, pyörittelin koiria oikein kunnolla.

Kida on kepeillä kyllä melko surullinen näky. Jätin palkan maahan keppien päähän, ja ensin alkoi fuskaamaan. Lopulta sain muutaman onnistuneen, mutta perin hidasta on tuon kepittely..
Puomi on ihan toista luokkaa, samoin keinu. Tosi hyvät kontaktit ja menee rohkeasti. Puomille tosin haluan vielä lisää vauhtia!
Hypyillä otin paljon takaakiertoja, putkeen aina väliin. Otin myös kauko-ohjausta ja vaikeampia ohjauskuvioita, samanlaisia kuin viime tiistain treenissä.

Tara tekee kepit superisti! Edelleen vilkuilee minuun, varsinkin kun väsyy, mutta kun muistan mennä edellä ja pistää koiran kunnolla töihin niin menee katse lähinnä edessä. Ei sillä, puhtaat ja nopeat kepit kuitenkin, Tara taipuu moneksi..
Kontaktit oli perseestä. Meinasi hermo mennä, kun sääti miten sattuu. Tuli kuitenkin hyviäkin tuloksia ja kun pysyin topakkana, käyttäytyi maltillisesti. Vauhtiahan noista ei puutu..
Tosi hyvin sain pyöritellä miten halusin, ei kuumunut! Pysyin kokoajan liikkeessä, mahdollisimman vähän tylsää odotusta, jottei noutajan pienet aivot rasittuneet liiaksi. Ja olin tosi tyytyväinen. Ei meteliä, vaan puhdasta, nopeaa suoritusta. Irtosi putkillekin mahtavasti, kiersi takaa miten pyysin ja katsoi kehoni signaaleja. Minulla on toivoa ohjaajana!

Loppuun vielä piirtämäni kuva Tarasta! Omistajan näkökulma..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun päätit kommentoida blogiini! Kommenttienvalvonta on käynnissä, jotta yksikään kommentti ei jäisi huomioimatta. Kaikki kommentit luetaan ja pyrin vastaamaan jokaiseen.