keskiviikko 17. elokuuta 2011

Menestystä ja epämenestystä

Menestystä koettiin agilityä treenaillessa. Lauantai oli vähän kurja päivä, omistajan hermot olivat riekaleina, mutta idioottina piti kuitenkin mennä maneesille tekemään säätöä. Radantynkä, jonka tekemiseksi tekaisin, sisälsi muutamia kiertoja, sylkkäriä, pyöritystä esim. putkilla, keinun, kepit, A:n. Taran kanssa meni hienosti, haki kepeillekin vauhdista superisti joskin väärään väliin) ja Kidankin kanssa tuli hienoja tuloksia, vaikka allekirjoittaneen pipo meinasi lopulta palaa ihan turhasta. Peruuttamattomia traumoja ei kuitenkaan aiheutettu. Tapsasta ei ehditty ottaa videomateriaalia, mutta Kidetin pienoista menoa voi vilkaista videolta, jonka lisään huomenna. Nyt olen väärällä koneella.

Tiistaina oli ryhmätreenit, ja rata oli kiva, mutten jaksa tehdä ratapiirrosta yhyy. Suhteellisen simppeli, mutta silläkin sai kivat ohjauskikat kokeiltua. A meni molemmilla hienosti takaaleikkaamalla, Tara vähän epäröi, mutta menipä hienosti silti. Kepeillä naksuttelin molemmilla oikeasta välistä menoa, ja johan tuli hienoa tulosta. Muutenkin Taralla kepit on hienot, ja jopa Kida on oivaltanut vihdoin itse idean! Mahtavaa, tätä on odotettu. Vielä kun vauhti tulee, se on siinä. Hienosti meni kumpainenkin kokonaisuudessaan, ja olo oli hyvä.

Epämenestystä pamahti mätsäreistä tänään. Sateli vähän, tai itseasiassa kehien ajaksi vedentulo loppui. Kida oli tättärää ja virtaa täynnä, vähän piti vieraille haukkua, mutta aika iisisti oli paikalla. Mitä nyt Johannan ja Jetan perään piti tuijottaa, mutta sainpahan otettua paljon kontaktitreeniä ennen kehien alkuja. Esittäjäkään ei ollut kartalla, jotenkin oli taas niin mieli maassa, ettei jaksanut kiinnostaa. Huonolla esittämisellä ja epäkiinnostuneella koiralla SIN ei sij. Oli kyllä ihan odotettavissa.

Tara rakastaa mätsäreitä ja tötteröi energisellä olemuksellaan vaihteeksi punaisen nauhan. Loppukehissä minä en jaksanut enää tehdä elettäkään hyvän esittämisen vuoksi ja eipä Tapsakaan palkintosijoille päässyt. Mitäpä pienistä, viheriöllä loppujuoksut, jonne riekkumaan tuli myös pikkuinen Dina-samojedi.

Arvontaan saa vielä osallistua! Hurjasti kiitoksia ideoista, kaikki aion toteuttaa ajallaan. Vielä vaan ideointia tulemaan! Arvonnan tuloksen ilmoitan täällä, kun sen aika koittaa. : )







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun päätit kommentoida blogiini! Kommenttienvalvonta on käynnissä, jotta yksikään kommentti ei jäisi huomioimatta. Kaikki kommentit luetaan ja pyrin vastaamaan jokaiseen.