sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Kuulenko minä hiljaisuuden?

On ollut vähän hiljaisteholla elämä. Syyttäkää vaan minun ostamaani Sims 3 Pets peliä, kun en jaksa roikkua netissä. Huomenna lisäksi alkaa työt (IIK), joten saatan (toivottavasti) norkoilla Internetin ihmemaailmassa hieman vähemmän. Itseasiassa tauko tekee hyvää, alkoikin jo vähän ahdistamaan netissä lorviminen.

Kidetti Kiikii Kippura Kiisseli juoksee edelleen. Viikko takana, pari edessä. Neitiä ahdistaa, mälsistyttää, ahdistaa vähän lisää ja jurppii. Leikki Jetan kanssa ei maistu kuin hyvin pienissä erissä, eikä pussailukaan ole ykkösasia, vaikka yleensä tuo pieni paimen nuolee kysymättä pärstäkertoimenkin märäksi. Olen tokoillut neidin kanssa luvattoman vähän... huomenna muutos asiaan, ellei peräti tänä iltana. Koska hienosti hyvin tuo tekee hommia.


Tapsa Tarantella pääsi parrasvaloihin hommia tekemään. Rata oli hyvin Ninamainen: simppelin oloinen ja tuntuinen, mutta sitten kun syvemmin tarkasteltiin niin jo sieltä löytyi hankalampiakin ohjauskuvioita treenattavaksi ja asioita pohdittavaksi, joita ei itse edes älynnyt ajatella. Tara teki hyvin. Se ei kuumentunut edes kepeillä, kun keksimme pieniä ohjausparannuksia, jotta koira varmasti tietää mitä tehdään ja miten tehdään. Pienellä kehon kääntämisellä koira osasi hakea rauhassa oikean välin ja kepitellä sitten superisti loppuun. Minä marmatin aluksi sitä, miten olen niin a) hidas ja b) flegmaattinen, mutta ilmeisesti tsemppasin itseni aika hyvin, sillä meno alkoi maistua hyvältä, tuntua siltä ja kuulemma näyttikin loistavalta. 10-11 sylkkäri toimi, samoin valssit.. oikeastaan kaikki toimi, joten mitä sen enempää pilkkomaan.

Rosa, alias karvapallo hymynaama ketunpoikanen pääsi ensimmäistä kertaa ryhmätreeniin Ninan silmien alle. Ensin ihan vaan yhdellä hypyllä kahdeksikkoa ja irtoamista esteen yli heitetyn lelun avulla. Nina kehui Rosan hyppytekniikkaa erinomaiseksi (jes!), vaikka se vielä vähän arasteleekin, mikä näkyy liioitellulla korkeudella pompuissa. Vauhtia ja energiaa pikkutiitiäisessä on. Putki otettiin molemmista suunnista, musta sellainen, irtosi hyvin ja rohkeasti jopa pimeään kulmaan. Pituutta ensimmäisen kerran yli heitetyn lelun avulla ilman ongelmia. Suoraan hyppäsi ja hienosti hyppäsikin.
Keinu osoittautui ongelmaksi. Nina pehmensä alastuloa ja avusti muutenkin kolmantena ja neljäntenä kätenä. Rosa säikähti ensimmäistä yritystä (vaikka on tehnyt keinua onnistuneesti aiemminkin...) ja sitten tuli jäätyminen. "En uskalla". Saimme kerran vaivoin houkuteltua yhden suorituksen, uusintayrityksellä neiti istui keskelle keinua, ei edes vilkaissut namiani tai kuunnellut kannustuksiani ja keskittyi tuijottelemaan esimerkiksi kattoa ja ulkona käveleviä koiria. ... Loppujen lopuksi, viimein ja hartaan odotuksen jälkeen neiti nosti takapuolensa ja suoritti keinun loppuun. Ehkä ensi kerralla osaisi paremmin.

Neiti osasi olla hienosti katsomossa, ei räksytellyt pahemmin ja hiljeni aina komennuksestani, mistä palkkasin tietysti. Keskittyi minuun minun näin pyytäessä, ihmisiä rakasti valtavasti, mutta vieraat koirat arastuttivat. Hyvää tekee tällainen maalla kasvaneelle kääpiöneidolle.


Kuvia ei ole, koska kamera. Kunhan palkka alkaa juosta....

Kuulenko minä hiljaisuuden?

On ollut vä'hän hiljaisteholla elämä. Syyttäkää vaan minun ostamaani Sims 3 Pets peliä, kun en jaksa roikkua netissä. Huomenna lisäksi alkaa työt (IIK), joten saatan (toivottavasti) norkoilla Internetin ihmemaailmassa hieman vähemmän. Itseasiassa tauko tekee hyvää, alkoikin jo vähän ahdistamaan netissä lorviminen.

Kidetti Kiikii Kippura Kiisseli juoksee edelleen. Viikko takana, pari edessä. Neitiä ahdistaa, mälsistyttää, ahdistaa vähän lisää ja jurppii. Leikki Jetan kanssa ei maistu kuin hyvin pienissä erissä, eikä pussailukaan ole ykkösasia, vaikka yleensä tuo pieni paimen nuolee kysymättä pärstäkertoimenkin märäksi. Olen tokoillut neidin kanssa luvattoman vähän... huomenna muutos asiaan, ellei peräti tänä iltana. Koska hienosti hyvin tuo tekee hommia.


Tapsa Tarantella pääsi parrasvaloihin hommia tekemään. Rata oli hyvin Ninamainen: simppelin oloinen ja tuntuinen, mutta sitten kun syvemmin tarkasteltiin niin jo sieltä löytyi hankalampiakin ohjauskuvioita treenattavaksi ja asioita pohdittavaksi, joita ei itse edes älynnyt ajatella. Tara teki hyvin. Se ei kuumentunut edes kepeillä, kun keksimme pieniä ohjausparannuksia, jotta koira varmasti tietää mitä tehdään ja miten tehdään. Pienellä kehon kääntämisellä koira osasi hakea rauhassa oikean välin ja kepitellä sitten superisti loppuun. Minä marmatin aluksi sitä, miten olen niin a) hidas ja b) flegmaattinen, mutta ilmeisesti tsemppasin itseni aika hyvin, sillä meno alkoi maistua hyvältä, tuntua siltä ja kuulemma näyttikin loistavalta. 10-11 sylkkäri toimi, samoin valssit.. oikeastaan kaikki toimi, joten mitä sen enempää pilkkomaan.

Rosa, alias karvapallo hymynaama ketunpoikanen pääsi ensimmäistä kertaa ryhmätreeniin Ninan silmien alle. Ensin ihan vaan yhdellä hypyllä kahdeksikkoa ja irtoamista esteen yli heitetyn lelun avulla. Nina kehui Rosan hyppytekniikkaa erinomaiseksi (jes!), vaikka se vielä vähän arasteleekin, mikä näkyy liioitellulla korkeudella pompuissa. Vauhtia ja energiaa pikkutiitiäisessä on. Putki otettiin molemmista suunnista, musta sellainen, irtosi hyvin ja rohkeasti jopa pimeään kulmaan. Pituutta ensimmäisen kerran yli heitetyn lelun avulla ilman ongelmia. Suoraan hyppäsi ja hienosti hyppäsikin.
Keinu osoittautui ongelmaksi. Nina pehmensä alastuloa ja avusti muutenkin kolmantena ja neljäntenä kätenä. Rosa säikähti ensimmäistä yritystä (vaikka on tehnyt keinua onnistuneesti aiemminkin...) ja sitten tuli jäätyminen. "En uskalla". Saimme kerran vaivoin houkuteltua yhden suorituksen, uusintayrityksellä neiti istui keskelle keinua, ei edes vilkaissut namiani tai kuunnellut kannustuksiani ja keskittyi tuijottelemaan esimerkiksi kattoa ja ulkona käveleviä koiria. ... Loppujen lopuksi, viimein ja hartaan odotuksen jälkeen neiti nosti takapuolensa ja suoritti keinun loppuun. Ehkä ensi kerralla osaisi paremmin.

Neiti osasi olla hienosti katsomossa, ei räksytellyt pahemmin ja hiljeni aina komennuksestani, mistä palkkasin tietysti. Keskittyi minuun minun näin pyytäessä, ihmisiä rakasti valtavasti, mutta vieraat koirat arastuttivat. Hyvää tekee tällainen maalla kasvaneelle kääpiöneidolle.


Kuvia ei ole, koska kamera. Kunhan palkka alkaa juosta....

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Hormonivirastosta päivää!

Ostakaa mulle joku objektiivi uusi, niin pääsisin taas kuvaamaan? Yhyä. Onneksi pian alkaa työt, joka tarkoittaa rahaa, joka tarkoittaa shoppailua!!

...

Minä meinasin kirjoittaa kunnon uikuti-meininkiä tässä eräänä päivänä, mutta hillitsin itseni. Onneksi. Olisi hävettänyt seuraavana päivänä.

Kidalle pamahti kolmen viikon aresti ryhmätreeneistä, koska juoksut alkoivat VIHDOIN. Kauan niitä odotettiinkin. Kotona kuitenkin treenattu normaalisti, Ninan neuvoilla tehty tunnaria ja se on alkanut muotoutua paljon, paljon paremmaksi! Kaukoja myös tehty, seisomaankin nousee oikein kivasti, joten ei huolta siitä.

Taralla juoksuja ei vieläkään kuulu, mikä vähän hämmentää. Myöhässä ovat.

Rosa-pommi ottaa näiksi kolmeksi viikoksi Kidan paikan agilityssä. Naurakaa vaan, mutta tämä neiti on oikeasti ihan superi! Hitsi kun ei ole nyt videota laittaa näytille (vaikka sitä on kyllä paljon otettu!), mutta jos seuraavaan päivitykseen kaivaisi. Alkuun pirtsakka Rosa oli vähän epävarma, nyt se kirmaa putkiin vauhdilla, hyppää hyvällä tekniikalla rohkeasti, odottaa lähdöissä ja puominkin menee kuin vanha tekijä. Kunhan A saadaan kuntoon, ja pikkuiselle lisää rohkeutta ja varmuutta, kiiruhdetaan mölleihin kokeilemaan miltä tuntuu! Äiti tosiaan muutti ihan lähelle meitä, niin pikkulikan treenaus onnistuu helposti. Myös mätsäreihin olisi tarkoitus mennä sosiaalistamaan pommipalleroista, ehkä Paroniakin, vaikka se on tuhoontuomittu idea jo ajatusasteella.

Hormoonivirastosta päivää!

Minä meinasin kirjoittaa kunnon uikuti-meininkiä tässä eräänä päivänä, mutta hillitsin itseni. Onneksi. Olisi hävettänyt seuraavana päivänä.

Kidalle pamahti kolmen viikon aresti ryhmätreeneistä, koska juoksut alkoivat VIHDOIN. Kauan niitä odotettiinkin. Kotona kuitenkin treenattu normaalisti, Ninan neuvoilla tehty tunnaria ja se on alkanut muotoutua paljon, paljon paremmaksi! Kaukoja myös tehty, seisomaankin nousee oikein kivasti, joten ei huolta siitä.

Taralla juoksuja ei vieläkään kuulu, mikä vähän hämmentää. Myöhässä ovat.

Rosa-pommi ottaa näiksi kolmeksi viikoksi Kidan paikan agilityssä. Naurakaa vaan, mutta tämä neiti on oikeasti ihan superi! Hitsi kun ei ole nyt videota laittaa näytille (vaikka sitä on kyllä paljon otettu!), mutta jos seuraavaan päivitykseen kaivaisi. Alkuun pirtsakka Rosa oli vähän epävarma, nyt se kirmaa putkiin vauhdilla, hyppää hyvällä tekniikalla rohkeasti, odottaa lähdöissä ja puominkin menee kuin vanha tekijä. Kunhan A saadaan kuntoon, ja pikkuiselle lisää rohkeutta ja varmuutta, kiiruhdetaan mölleihin kokeilemaan miltä tuntuu! Äiti tosiaan muutti ihan lähelle meitä, niin pikkulikan treenaus onnistuu helposti. Myös mätsäreihin olisi tarkoitus mennä sosiaalistamaan pommipalleroista, ehkä Paroniakin, vaikka se on tuhoontuomittu idea jo ajatusasteella.

perjantai 21. lokakuuta 2011

Syvät anteeksipyyntöni

...laiskuudestani. Se on niin kovin rankkaa avata blogi ja kirjoittaa.

Ollaan treenattu paljon agia, vaikka minä koen siitä yhä uudestaan ja uudestaan facepalm-olon itseni takia ja mietin, onko tässä mitään järkeä. Treenit menee aina mahdottoman kivasti, mutta tositoimissa onnistun pissimään kaiken ja vieläpä surullisen tehokkaasti. Näin kävi esim- viime tiistain epiksissä. Tara selvisi mölliradalta viidellä virhepisteell (rimanpudotus), mutta Kida sai hylyn, koska taisin nukahtaa jaloilleni ja vain lopetin ohjaamisen tärkeällä kohdalla. Toisella radalla Tara otti hylyn, koska hiiltyi taas kepeillä. Kida otti hylyn, koska omistaja ei osaa alkeellista ohjausta ja meni pieleen koko homma niin, että kokonainen estekin rysähti maahan. Kyllä omistajan mielt' ylensi (toisinsanoen hävetti saatanasti), kun viimeisenä osallistujana tuomarina ollut ohjaajani pisti minut tekemään muutamat pyöritykset vinkkiensä alla. Kas tässä tuleva agiohjaaja, katsokaa miten hyvin teen! En taida sittenkään mennä enää kisoihin tämän vuoden puolella.....






Epiksistäkin olisi videomateriaalia, mutta ne ovat vielä Sandralla (joka on kuvannut tämän päivityksenkin videot!), joten saamme niitä onneksi vielä odotella. Olen tajunnut treeneissä olevani itse hirveän hidas. Pitää laittaa drrrraivia, kunnon menoa ja meininkiä, hikeä ja pöllyävää hiekkaa. Sitä ei vaan älyä kuin vasta videota katsellessa, miten laiskasti menee, kun työn touhussa tuntuu ihan toiselta. Meidän treenimaneesimme tosin on aika ovela, sillä pohja on kunnon rantahiekkaa ja erittäin raskas juosta. Näyttää hyvin hitaalta, vaikka töitä tekee ihan olan takaa. Sitten kun menee sileämmälle pohjalle, tuntuu meno kyllä niiiin kevyeltä.









On tokoiltu laiskemmin. Eipä ole kiirekään, juoksut eivät ole vieläkään alkaneet (!!!) ja kisoja ajattelinkin vasta ensi vuonna. Loppuvuosi menee VOI-juttuja opetellessa, josko sen TK3 vaikka hakisi sitten ja jättäisi kakkosenkin tykkänään noutamatta! Se riippuu, miten liikkeet opitaan, stressiä en ota enkä etukäteen mietiskele. Liikkeestä istuminen alkaa olla hyvä, kaukojen seisominen toimi eilen tosi hyvin. Noudoissa ei ongelmaa. Vielä kun tunnarin saisi kondikseen (ehdottomasti vaikein) ja ruudun (ei vielä ole ihan loppuun asti ideaa keksinyt).

Mieleni tekee hirmuisesti mejälle!! On tehnyt jo niiiin kauan, mutta ei ole saatu aikaiseksi hankkia paikkaa missä tehdä. Namijälkeä tehtiin eilen, ja minusta se on enemmän Taran (itse ahneuden perikuvan) juttu. Kida syttyi mielettömästi verimetsällä, mutta namijälki on sille vähän turhan simppeliä. Kuin napsisi vain namusia menemään, vaikka onhan syöminen siitä ihan hauskaa. Tara saa kuitenkin hullut kiksit koko hommasta, häntä heiluu ja nenä nuuskuttaa niin, että koko naapurusto kuulee noutajan olevan hommissa.

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Kiire, KIIRE, voi miksi aina on niin kiire?



Kerrankin saan aikaiseksi kirjoittaa blogiin pohdintaa, en vain treeniselostuksia. Päähäni putkahti nimittäin jälleen kerran aihe, joka aina satunnaisen säännöllisesti putkahtaa mieleni sopukoita vaivaamaan: miksi aina on niin kiire harrastuksissa? Etenemisen kanssa.

Hetimullenyt-asennetta näkyy monellakin tasolla. Joillekin se on sitä, että pennun pitää osata agilitykäskyt takaakierroista ja 90asteen käännöksistä lähtien jo puolivuotiaana, mielellään jo viisikuisena. Jotkut taas ovat liian hätäisiä korjaamaan jo alkeellisia virheitä, ja huonosti rakennettu pohja on vaarassa romahduttaa koko rakennuksen. Ongelmiin palaaminen myöhemmin on turhauttavaa, ja yleensä korjattavana on jotain suurempaa, kuin alussa. Jotkut taas haluavat saada sen koiran valioksi mielellään ennen kahden vuoden ikäpylvästä. Sitten ovat vielä he, jotka asettavat koirat suuriin koitoksiin jo ennen perusteiden kunnollista opettamista: painostaminen ja haasteet ne tuloksiin tuovat, voisi sanonta heillä olla.

Ei siinä mitään, tekijöitä on yhtä paljon kuin koiria, ja näillä metodeilla on luotu uskomattoman taitavia menestyjiä. Tätä pohdintaa voisi pitää vain katkeran mattimeikäläisen räksytyksenä, kun hänen koiransa on kaksivuotiaana käynyt "vasta" yhdet agilitykisat ja kisaa vain seuraavaksi VOI-luokassa. Minua kuitenkin lähinnä kiinnostaa, mitä koiran kanssa tehdään sitten, kun se lopullinen tavoite on napattu. Eikö matka ole yhtä tärkeä - ja melkein mielenkiintoisempi ja mieleenpainuvampi - kuin lopputulos? Kaikki ne hetket, onnistumisien ja epäonnistumisien kera. Miksi jollain on niin kiire minimoida yhteiset hetket mahdollisimman vähiin?

Tai päinvastoin, asettaa paras ystävä elämään niin, ettei koe koskaan asiaa nimeltä "lapsuus". Jaksaako koira tehdä töitä samanlaisella intohimolla, kun sitä on alusta asti jo vaadittu työstämään uraansa eteenpäin? Eikö hosuminen yleensäkin luokitella negatiiviseksi asiaksi, varsinkin kun puhutaan eläimistä ja koulutuksesta. Uskon etanoiden laatimaan sanaan, joka kuuluu, että "maltti on valttia". Toisinaan turhauttaa katsoa muiden ripeää etenemistä, mutta muistutan silloin itselleni, että minulla on (toivottavasti) aikaa koko koiran pitkä elämä. Pyrin tarttumaan ongelmiin mahdollisimman aikaisin, ja suorastaan ennaltaehkäisemään niiden syntyä niin hyvin kuin kykenen. Minun metodeihini tai tapoihini ei kuulu se, että annan ongelman syntyä, kehittyä ja vasta myöhemmin paneudun siihen. Jos minulla on asia, jota en aio jossakin elämän vaiheessa koiralta hyväksyä, pyrin toimimaan niin, ettei tapa koskaan synny tai jää tavaksi. En sano, että tämä olisi ainut oikea tapa, enkä myöskään allekirjoita, olenko aina tässä onnistunut.

Ehkä tämän(kin) takia rakastan tätä harrastusta. Niin monia eri tapoja, erilaisia ihmisiä, erilaisia koiria. Mikään sääntö ei päde kaikkiin. Pitää ottaa huomioon niin erilaisia, ettei koskaan voi kuulla liikaa mielipiteitä tai ajatuksia. Jopa niistä selvästi huonoista (no vaikka se, että koiraa pitää piiskata syyttä 5 kertaa päivässä, on varmasti kaikista huono oppi) voi oppia jotain - toivon mukaan vain sen, että näin ei TODELLAKAAN tule tehdä.

---

Jo riittää pohdinta. Siirtykäämme arkeen, eli eilisiin agsatreeneihin.



Rata oli tosi kiva. Tykkäsin.

Kida oli ihan outo. Ninakin sanoi, ettei neidillä ole vintillä kaikki valot päällä. Epäiltiin molemmat, että johtuu lähestyvistä juoksuista, mutta voisin kysellä hierojaakin. Ei tuon liikkeissä mitään vikaa ole, kääntyi tosin huonommin hypyiltä vasemmalle, joten ei siitä haittaakaan olisi. Ennemminkin Kidan päässä oli tosiaan hiljaista. Se ei turhia aivolosujaan käyttänyt ajattelemiseen, meni sinne minne ensimmäisenä keksi. Kepeillä tarjosi kokoajan kakkosväliä (herää kysymys miksi, kun koskaan ei siitä minkäänlaista huomiota ole saanut?). Kepitti aika laiskasti, paitsi kun itse otin vhän hihhuli-vaihdetta päälle, sai Kida osansa energisyydestä. 8-10 olivat suorastaan ylivoimaiset. Meni vaan suoralla linjalla ysille, ja pakostakin kääntyi väärään suuntaan eli oikeaan huonon linjan takia. Ei ottanut minun liikettäni tai tekemisiäni yhtään huomioon. Saatiin sieltä lopulta se oikea suorituskin, mutta millä hommalla. A:llakin pissi kontaktit urakalla, vaikka ne ovat viimeksikin olleet niin hyviä, että hiki tulee. Mur.

Kyllähän tuo työskenteli, oli nopea ja rohkea, mutta vähän omassa pilvilinnassaan leijaili. Oli muuten aika jee irtoaminen kutoselta seiskan pimeään putkeen! Vaikka ensin tuo irtosi kepeille ja OIKEAAN VÄLIIN... Kyllä palkkasin silti!

Taran kanssa oli tavoite ottaa koko rata kerralla. Menihän se hyvin, 11 esteellä tuli pieni säädös kun kääntyi hypyn jälkeen oikealle, vaikka piti tulla vasuriin, ja sitä uusittiin. Eipä mitään, mutta kepeillä sitten isopyöri nyrjähti lopullisesti. Jos Taran kepit ei onnistu heti yhdellä kerralla, se menettää hermonsa totaalisesti. Alkaa huutaminen, vinkuminen ja ajatukset kiertää maneesin katonrajassa. Keppejä siis möhlittiin, möhlittiin, möhlittiin ja möhlittiin, kunnes lopulta onnistuttiin. Pari kertaa sai vähän tukistaakin, kun alkoi haukkuen niin hävyttömästi komentamaan.

Loppurata olikin sitten jees.

Tänään häiriötokoa Kidan kanssa. Tara ei pääse mukaan, mutta ajattelin käydä ottamassa sen kanssa vähän iltatreeniä nyt tuossa pihalla... --->

tiistai 11. lokakuuta 2011

8 koiramaista faktaa

Laura heitti haasteella, ja mikäs sen hauskempaa! Pistän haasteen eteenpäin Niinalle&Madonnatytöille, Johannalle&Hiskikolmikolle, Suville&aussiepojille sekä Tuulille&Chilalle! Luvassa siis kahdeksan satunnaista faktaa koiraelämästäni, olkaa hyvät.

1. Alunperin en ollut mikään intohimoinen koiraharrastaja, ja minun piti alkaa treenaamaan vain vähän agilityä tollerin myötä. Minä mm. vihasin tokoa täydestä sydämestäni. Kuinkas kävikään.
2. Meillä on ollut koira aina. Kun synnyin, äidilläni oli bisoniuros Allu. Ennenkuin Allu kuoli 13-vuotiaana, tuli Emma newfoundland minun ollessa 6-vuotias. Emma lopetettiin vanhuusvaivoihin keväällä 2006, ja kesällä 2006 tulikin Tara. Emma oli kyllä varsinainen elämän koira, en ole vieläkään tavannut toista niin upealuonteista, älykästä eläintä.
3. Yllätin itseni olemalla niin tietoinen koira-asioista. Luonteeni ilmeisesti sopi tähän hommaan, koska vaikka olen harrastanut tokoa vasta 1½-vuotta, minusta tuntuu kuin olisin tehnyt sitä ikäni ja lukuisat luottavat neuvoihini ja mielipiteisiini, mikä on suorastaan pelottavaa. Ja mahtavaa, en ole koskaan tuntenut oloani näin hyväksi minkään lajin parissa.
4. Tara oli paras (ja pahin) mahdollinen ensimmäinen koira. Se oli nuoruudessaan aivan kammottava, siskoni mukaan hän ei ole koskaan tavannut yhtä hirvittävää pentua, ja ystäväni kuvaili sitä pahemmaksi kuin dopermannia. Se kuitenkin opetti kaiken johtajuudesta, koulutuksesta, määrätietoisuudesta, pitkäpinnaisuudesta ja kärsivällisyydestä. Ja ehkä kiitos näiden vaikeiden vuosien, suhteemme on erittäin hyvä, vaikka Tara esittääkin aina kovaa likkaa kun olen maisemissa.
5. Olen hirmu epävarma agilityssä, ja minusta tuntuu, että opetan sitä 10 000000 kertaa paremmin kuin teen itse. Silti nielen epävarmuuden ja yritän olla mahdollisimman reipas, mikä kyllä on tuottanut tulosta hienosti.
6. Olen superkiinnostunut mejästä. Ongelmana vaan on, mihin saisi Lahdessa tehtyä jälkeä! Raivostuttavaa mennä muiden aikataulujen mukaan, kun ei ole omaa plänttiä missä leikkiä verellä.
7. Olen varsin varma siitä, että australianpaimenkoira on elämäni rotu. Silti minä haluan pomeranianin! Minikoira esteille ja haastava otus tokoon. Toisaalta houkuttaisi myös hyvin "epäharrastusrotu" ko. lajeihin ja vääntää sitten sen kanssa, mutta jos ei kuitenkaan. Auspai ja pommi.
8. Lempirotujani ovat aussie, weimarinseisoja, pomeranian... ja hollanninpaimenkoira. Minä en edes pitänyt ko. rodusta, kunnes minut aivopestiin. Rakastan/pidän myös kovasti joko ulkonäöltään tai muilta ominaisuuksiltaan lapinporokoiria, lapinkoiria, bordercollieita, pitkäkarvaisia collieita, työlinjaisia saksanpaimenkoiria, valkkareita, mustia villakoiria, kiharakarvaisia noutajia jaööniin. En osaa oikein listata.

Tulossa myös kuvahaaste, joka löytyy ainakin Johannan&hiskikolmikon + Jennyn&eläinten blogista! Tänään on myös agility. : )

sunnuntai 9. lokakuuta 2011


Syksy on ihan supersiistiä aikaa! On ihan mahtavaa, kun on syksy, ja mussa on ihan hirveästi energiaa. Tosin viimepäivinä mua on vähän ahdistanut: musta on edelleen kiva pussailla ja heilutella töpöä (varsinkin kun kaksijalkaiset näyttää tykkäävän siitä niin paljon, vaikka ne välillä kiljuukin kun nuolen oikein tosissani), mutta esimerkiksi Jetan naamaa mä en jaksa katsella sisätiloissa paljon yhtään. En mä tiedä, miksi, mutta se jotenkin ärsyttää mua. Ulkona se on ihan kiva, sen kanssa on kiva juosta (koska se ei ikinä saa mua kiinni) ja painia (koska se häviää mulle aina, paitsi jos läimäyttää mut takamuksellaan tantereeseen).

Nykyisin kun me ajetaan tuttuun paikkaan maneesille, mä oon räjähtämispisteestä. Mä tiedän, et autosta ei sais änkeä luvatta, mut joskus en vaan kestä... sitten hypin tasajalkaa onnesta soikeana, ja siksi äit--..om--.. no sanotaan Mai (koska kaksijalkaiset kutsuu sitä jotenkin noin) on alkanut kutsua mua pingispalloksi.
Mai on alkanut oppia ajoittamaan ohjaustaan, ja nykyisin me toimitaan varsin hyvin yhteen. Tiistaina meillä oli aikamoista pyöritystä, mutta sain paljon palkkaa ja kehua, niin muhun taidettiin olla tosi tyytyväisiä. Lopussa myös Mai pistikin hanaa meidän menoon, ja mä sain painella ihan kunnolla. Siististä ratatyöskentelystä ollut tietoakaan, ja kun sain vihdoin luvan hypätä tuttuun syliin radan päätteeksi, meille näytettiin peukkua. Mitä se sitten tarkoittaakaan ihmiskielellä.

Kontaktit on tosi kivoja, koska nykyisin siellä on palkka jo odottamassa, kun laitan etutassut maahan. Mä tiedän, että saan palkan siitä, kun siitä naksutellaan mulle. Odotankin vapautuskäskyä tosi kiltisti paikallani, koska se saa tuon kaksilahkeisen todella iloiseksi, ja mä tykkään miellyttää! Keppien kierto on musta vähän tylsää, ja kyseenalaistan melkein joka kerta, että miksi tätä täytyy tehdä. Mut kyl mä teen, vaikka se tuntuukin tyhmältä...

Mai käski kertoa Tarastakin jostain. Kuulemma "Tara on treeneissä ollut varsinainen luotto, tosi hyvin tehnyt töitä ja taipuu kaikenlaisiin temppuihin. Superkoira." Lesoleso.

Tiistain ja lauantain agiradat Mai halusi välttämättä laittaa näytille:


Tosin meillä ton A:n tilalla oli keinu. Kiitti Johanna kuvista!

Me käytiin myös keskiviikkona tokoilemassa isolla porukalla! Olin vähän hämilläni, kun oli niin paljon tuttuja, mutta sitten pari tuntematontakin. Mai ei ihan arvostanut mun ääntelyäni. Mä korvasin sen tekemällä tosi hienosti hommia, vaikkakaan en vieläkään ihan tykkää metalliesineestä. Se tuntuu niin ikävältä suusta. Kyllä mä kuitenkin tein pari kivaa noutoa, vaikkakin pitkin hampain, koska, noh...

Ruudusta mä tykkään ihan sikana! Mai kuitenkin meinasi hermostua parissa kohtaa, enkä mä edes tajunnut, miksi. Mähän juoksin kohti ruutua ja sit käännyin, mitä pahaa siinä yhtäkkiä oli? Melkein mua rupesi jo ahdistamaan, mutta sitten mä keksin miten homma toimii, ja mulle heiteltiin palloa. Kyl mä ens kerralla osaan! Me mentiin treenien päätteeksi vielä pimeään leikkimään, mut mua ahdisti kyl koko touhu. Ensinnäkin Tara oli musta turvallisempi kun muut (ja lopulta se vietiin autoon pois mun luotani!), sitten taas joku collie vaan haukku ja mua ahdisti. Ja paikalla oli toinenkin aussie, joka ihan selvästi haasto kokoajan vaan riitaa, kun haukku ja urisi häntä tötteröllä. En mä sit irronnut edes Chilan kanssa riehumaan. Maisa, mun lapsuudenkaverikin, pyöri kokoajan mun ympärillä ja pyysi leikkimään, mut en mä halunnu. Maisa on muhun ihan ihastunut. Jetan kanssa mä sit vähän painin, kun se niin kovasti vonkasi.

Mai teki Tarankin kanssa pientä tokoa ja sanoi autossa Johannalle, että Tara on kehittynyt tosi paljon. Joopa joo, tekeehän se namin voimalla, mut lenkillä ei ollutkaan lihapullaa ja se ei yhtään tajunnut, mikä perusasento muka on. MÄ sentään teen töitä pienemmälläkin palkalla.. oon sen verran fiksu (tai sitten vaan tyhmä, kirjoittajan huomio).

Siinä mun turinointia, mitään tän suurempaa ei nyt oo kerrottavaa. Mua ahdistaa edelleen, ja nyt mun tekee myös mieli pissata useammin lenkillä, ja Mai totesi, että se vihjaa juoksujen alkamiseen. Eikääää, en tykkää. 

Tassunpainalluksin, Kida

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Kurvit suoriksi ja korkealta yli! + VIDEO

Lauantaina käytiin ottamassa iltatreenit maneesilla. Oli aika sekalaisia kokoonpanoja: itse tein ensin Kidan kanssa, sitten Johanna otti sillä rataa. Tara taas tpoimi opetuskoirana, kun opetin Kiialle vähän radalla menoa ja kiertoja. Hyvin toimi neidit muidenkin kanssa!


Tuollaisen pikku radantyngän tekaisin. Vähän pätkissä tehtiin, tosin Johanna reippaana otti koko rataa (miinus kepit ja keinu, jotka neiti meni erittäin onnistuneesti jo minun kanssani).
Kidassa oli virtaa, mutta se toimi hyvin. 1-3 treenattiin irtoamista ja eteen-käskyä, oli bueno. 4-6 tuli hyvää kieputusta, valssailua itsellenikin. Kepit otti tosi kivasti, irtosikin jo itse, mutta vielä on hakusessa niin ei puhdasta suoritusta tullut tekemälläkään. Oikeaan väliin hakee kyllä, ja boostia alkaa menossa pikkuhiljaa olla. Keinu oli super, pysähtyi kuin seinään ja otti kontaktit. 10-12 oli myös hyvää treenailua eri tekniikoilla, valssaamisilla ja ilman.

Tara toimi tosiaan opetuskoirana. Kiian kanssa tekivät 1-3, sitten ottivat myös 6 hypyn ja 7 putken. Toiste päin myös 7-5. Hyvin Tara näytti Kiialle, miten asiat pitää tehdä, jotta koira toimii oikein! Myös muutama hyppy ja takaakierrot, niin alkoi olla valmista. Itse vielä kepittelin, otin keinun ja muutamat valssaukset, ja Tara toimi moitteettomasti.

---

Tänään oli epikset Korkeavireellä! Mukava 2km kisamatka meillä nykyään siihen. ;) Ilmottauduin molemmilla mölli/ykköset radalle, ja tajusin vasta jälkikäteen, että siellähän ei ole keppejä ja kontaktejakin niukasti. No, ajattelin, että toisaalta ihan mukavaa ottaa välillä leppoisaa ja vauhdikasta menoa, ja hauskaa meillä olikin.

noin suurinpiirtein rata

Tara oli ensimmäisenä vuorossa. Oli kyllä kiva. Toimi hienosti, teki kaikki esteet ja varsin hyvällä vauhdilla. 14 hypyllä pudotti riman, kun otti liian tiukan käännmökset ja ponnu ei riittänytkään. Ei kyllä pahaa sanottavaa, istui lähdössä hienosti, teki, kiersi ja kuunteli.

Kida oli myös liekeissä! Hyvin ohjautui, itsekin rentouduin mukavasti ja ihan hyvää ohjausta sieltä ilmeisesti tuli. Vauhtia löytyi, ja viimeisellä suoralla valitettavasti putosi rima 16, kun neiti hätiköi ja räpisteli rumasti läpi. Kelpo suorituksella lohkesi kuitenkin 2 sija! Palkinnoksi tuli pari lahjakorttia, iiihana panta-avaimenperä ja Roburin ruokanäyte.





Paikalla oli myös Amicuksen myyjä, ja kojulla oli makkaransyöntikisa! No totta hitossa me siihen osallistuttiin! Ensin Tara vähän lämmitteli, ja laudalla jonossa olleet 8 makkaranpalaa katosivat parempiin suihin 6 sekunnissa. Noutaja vähän eksyi. Jutun juoni kuitenkin selvisi, ja ratojen jälkeen pääsi kaksikko vielä palkaksi ottamaan osaa ateriointiin. Tara kahmaisi herkut naamariinsa 3,45sekunnissa, Kidakin alitti 4 sekunnin ajan! Voittoon tämä ei harmi vain riittänyt, joku syöppö oli lohkaissut sapuskat alle 3 sekuntiin! Kyllä meitä nauratti - varsinkin Tara, joka loppuajan vaan kiskoi ja kiljui kohti makkarapaikkaa, koska siellä oli niiin hyviä herkkuja...

Kaiken tohinan päätteeksi suuntasimme vielä hiekkakentälle, mukanamme Chila-aussie. Chila onkin tuttu kaveri, sillä Tuuli emännän kanssa he treenaavat samassa agiryhmässä kanssamme. Kida, Chila ja Jetta saivat hienot leikit, ja hyvän aikaa nuo pilistivätkin menemään. Kida allekirjoittaneen kanssa opetti Chilaa hienosti pahoille tavoille hiekankaivuun merkeissä (pitäähän nyt kunnon aussien kaivaa osata, tuumimme yhdessä Kidan kanssa!) ja hiekkahepuleiden ja vähän muunkinlaisen sekoilun merkeissä oli hyvä painattaa. Puskien takana ollut pentukurssin pitäjäkin kävi kyselemässä, olemmeko me tulossa kurssille. Ilmeisesti laumamme kävisi hyvin kakaroista!







Hauska päivä oli kyllä! Koirat kiittävät väsyneinä lattialla.