sunnuntai 9. lokakuuta 2011


Syksy on ihan supersiistiä aikaa! On ihan mahtavaa, kun on syksy, ja mussa on ihan hirveästi energiaa. Tosin viimepäivinä mua on vähän ahdistanut: musta on edelleen kiva pussailla ja heilutella töpöä (varsinkin kun kaksijalkaiset näyttää tykkäävän siitä niin paljon, vaikka ne välillä kiljuukin kun nuolen oikein tosissani), mutta esimerkiksi Jetan naamaa mä en jaksa katsella sisätiloissa paljon yhtään. En mä tiedä, miksi, mutta se jotenkin ärsyttää mua. Ulkona se on ihan kiva, sen kanssa on kiva juosta (koska se ei ikinä saa mua kiinni) ja painia (koska se häviää mulle aina, paitsi jos läimäyttää mut takamuksellaan tantereeseen).

Nykyisin kun me ajetaan tuttuun paikkaan maneesille, mä oon räjähtämispisteestä. Mä tiedän, et autosta ei sais änkeä luvatta, mut joskus en vaan kestä... sitten hypin tasajalkaa onnesta soikeana, ja siksi äit--..om--.. no sanotaan Mai (koska kaksijalkaiset kutsuu sitä jotenkin noin) on alkanut kutsua mua pingispalloksi.
Mai on alkanut oppia ajoittamaan ohjaustaan, ja nykyisin me toimitaan varsin hyvin yhteen. Tiistaina meillä oli aikamoista pyöritystä, mutta sain paljon palkkaa ja kehua, niin muhun taidettiin olla tosi tyytyväisiä. Lopussa myös Mai pistikin hanaa meidän menoon, ja mä sain painella ihan kunnolla. Siististä ratatyöskentelystä ollut tietoakaan, ja kun sain vihdoin luvan hypätä tuttuun syliin radan päätteeksi, meille näytettiin peukkua. Mitä se sitten tarkoittaakaan ihmiskielellä.

Kontaktit on tosi kivoja, koska nykyisin siellä on palkka jo odottamassa, kun laitan etutassut maahan. Mä tiedän, että saan palkan siitä, kun siitä naksutellaan mulle. Odotankin vapautuskäskyä tosi kiltisti paikallani, koska se saa tuon kaksilahkeisen todella iloiseksi, ja mä tykkään miellyttää! Keppien kierto on musta vähän tylsää, ja kyseenalaistan melkein joka kerta, että miksi tätä täytyy tehdä. Mut kyl mä teen, vaikka se tuntuukin tyhmältä...

Mai käski kertoa Tarastakin jostain. Kuulemma "Tara on treeneissä ollut varsinainen luotto, tosi hyvin tehnyt töitä ja taipuu kaikenlaisiin temppuihin. Superkoira." Lesoleso.

Tiistain ja lauantain agiradat Mai halusi välttämättä laittaa näytille:


Tosin meillä ton A:n tilalla oli keinu. Kiitti Johanna kuvista!

Me käytiin myös keskiviikkona tokoilemassa isolla porukalla! Olin vähän hämilläni, kun oli niin paljon tuttuja, mutta sitten pari tuntematontakin. Mai ei ihan arvostanut mun ääntelyäni. Mä korvasin sen tekemällä tosi hienosti hommia, vaikkakaan en vieläkään ihan tykkää metalliesineestä. Se tuntuu niin ikävältä suusta. Kyllä mä kuitenkin tein pari kivaa noutoa, vaikkakin pitkin hampain, koska, noh...

Ruudusta mä tykkään ihan sikana! Mai kuitenkin meinasi hermostua parissa kohtaa, enkä mä edes tajunnut, miksi. Mähän juoksin kohti ruutua ja sit käännyin, mitä pahaa siinä yhtäkkiä oli? Melkein mua rupesi jo ahdistamaan, mutta sitten mä keksin miten homma toimii, ja mulle heiteltiin palloa. Kyl mä ens kerralla osaan! Me mentiin treenien päätteeksi vielä pimeään leikkimään, mut mua ahdisti kyl koko touhu. Ensinnäkin Tara oli musta turvallisempi kun muut (ja lopulta se vietiin autoon pois mun luotani!), sitten taas joku collie vaan haukku ja mua ahdisti. Ja paikalla oli toinenkin aussie, joka ihan selvästi haasto kokoajan vaan riitaa, kun haukku ja urisi häntä tötteröllä. En mä sit irronnut edes Chilan kanssa riehumaan. Maisa, mun lapsuudenkaverikin, pyöri kokoajan mun ympärillä ja pyysi leikkimään, mut en mä halunnu. Maisa on muhun ihan ihastunut. Jetan kanssa mä sit vähän painin, kun se niin kovasti vonkasi.

Mai teki Tarankin kanssa pientä tokoa ja sanoi autossa Johannalle, että Tara on kehittynyt tosi paljon. Joopa joo, tekeehän se namin voimalla, mut lenkillä ei ollutkaan lihapullaa ja se ei yhtään tajunnut, mikä perusasento muka on. MÄ sentään teen töitä pienemmälläkin palkalla.. oon sen verran fiksu (tai sitten vaan tyhmä, kirjoittajan huomio).

Siinä mun turinointia, mitään tän suurempaa ei nyt oo kerrottavaa. Mua ahdistaa edelleen, ja nyt mun tekee myös mieli pissata useammin lenkillä, ja Mai totesi, että se vihjaa juoksujen alkamiseen. Eikääää, en tykkää. 

Tassunpainalluksin, Kida

1 kommentti:

Kiitos, kun päätit kommentoida blogiini! Kommenttienvalvonta on käynnissä, jotta yksikään kommentti ei jäisi huomioimatta. Kaikki kommentit luetaan ja pyrin vastaamaan jokaiseen.