perjantai 21. lokakuuta 2011

Syvät anteeksipyyntöni

...laiskuudestani. Se on niin kovin rankkaa avata blogi ja kirjoittaa.

Ollaan treenattu paljon agia, vaikka minä koen siitä yhä uudestaan ja uudestaan facepalm-olon itseni takia ja mietin, onko tässä mitään järkeä. Treenit menee aina mahdottoman kivasti, mutta tositoimissa onnistun pissimään kaiken ja vieläpä surullisen tehokkaasti. Näin kävi esim- viime tiistain epiksissä. Tara selvisi mölliradalta viidellä virhepisteell (rimanpudotus), mutta Kida sai hylyn, koska taisin nukahtaa jaloilleni ja vain lopetin ohjaamisen tärkeällä kohdalla. Toisella radalla Tara otti hylyn, koska hiiltyi taas kepeillä. Kida otti hylyn, koska omistaja ei osaa alkeellista ohjausta ja meni pieleen koko homma niin, että kokonainen estekin rysähti maahan. Kyllä omistajan mielt' ylensi (toisinsanoen hävetti saatanasti), kun viimeisenä osallistujana tuomarina ollut ohjaajani pisti minut tekemään muutamat pyöritykset vinkkiensä alla. Kas tässä tuleva agiohjaaja, katsokaa miten hyvin teen! En taida sittenkään mennä enää kisoihin tämän vuoden puolella.....






Epiksistäkin olisi videomateriaalia, mutta ne ovat vielä Sandralla (joka on kuvannut tämän päivityksenkin videot!), joten saamme niitä onneksi vielä odotella. Olen tajunnut treeneissä olevani itse hirveän hidas. Pitää laittaa drrrraivia, kunnon menoa ja meininkiä, hikeä ja pöllyävää hiekkaa. Sitä ei vaan älyä kuin vasta videota katsellessa, miten laiskasti menee, kun työn touhussa tuntuu ihan toiselta. Meidän treenimaneesimme tosin on aika ovela, sillä pohja on kunnon rantahiekkaa ja erittäin raskas juosta. Näyttää hyvin hitaalta, vaikka töitä tekee ihan olan takaa. Sitten kun menee sileämmälle pohjalle, tuntuu meno kyllä niiiin kevyeltä.









On tokoiltu laiskemmin. Eipä ole kiirekään, juoksut eivät ole vieläkään alkaneet (!!!) ja kisoja ajattelinkin vasta ensi vuonna. Loppuvuosi menee VOI-juttuja opetellessa, josko sen TK3 vaikka hakisi sitten ja jättäisi kakkosenkin tykkänään noutamatta! Se riippuu, miten liikkeet opitaan, stressiä en ota enkä etukäteen mietiskele. Liikkeestä istuminen alkaa olla hyvä, kaukojen seisominen toimi eilen tosi hyvin. Noudoissa ei ongelmaa. Vielä kun tunnarin saisi kondikseen (ehdottomasti vaikein) ja ruudun (ei vielä ole ihan loppuun asti ideaa keksinyt).

Mieleni tekee hirmuisesti mejälle!! On tehnyt jo niiiin kauan, mutta ei ole saatu aikaiseksi hankkia paikkaa missä tehdä. Namijälkeä tehtiin eilen, ja minusta se on enemmän Taran (itse ahneuden perikuvan) juttu. Kida syttyi mielettömästi verimetsällä, mutta namijälki on sille vähän turhan simppeliä. Kuin napsisi vain namusia menemään, vaikka onhan syöminen siitä ihan hauskaa. Tara saa kuitenkin hullut kiksit koko hommasta, häntä heiluu ja nenä nuuskuttaa niin, että koko naapurusto kuulee noutajan olevan hommissa.

3 kommenttia:

  1. Juuu nyt on latautumassa epiksien videot :)

    VastaaPoista
  2. Voi Tara <3 Täällä olisi yksi villainen porsas, joka varmasti innostuisi namijäljestä :-D Ja täällä yksi akkeli, jota jälki kiinnostaisi. Ehkäpä sitä joskus...

    VastaaPoista
  3. Ah, raskashiekkapohjaiset maneesit/hallit! Näyttää hitaalta, mutta työtä tehdään!

    Mä haluan taas juoksuttamaan Taraa sinne ja sä voisit tulla juoksuttamaan Mindiä tänne :)

    VastaaPoista

Kiitos, kun päätit kommentoida blogiini! Kommenttienvalvonta on käynnissä, jotta yksikään kommentti ei jäisi huomioimatta. Kaikki kommentit luetaan ja pyrin vastaamaan jokaiseen.