lauantai 31. joulukuuta 2011

KIITOS!

Luethan vuosikatsauksen täältä.


Meillä uusivuosi vietetään rauhallisissa merkeissä. Tällä hetkellä Tara sulattelee ruokaansa tyytyväisenä sängyllä, Kida makkarissa lattialla ja Jetta eteisessä. Toivotamme myös hermoja raketteja pelkääville koirille!

Vuoden 2011 aikana blogiamme käytiin katsomassa yli 15500 kertaa ja lukijoita on 53!  Eniten vuonna 2011 käytiin lukemassa kertomusta Kidan H-tuloksesta näyttelyistä. Lukijat ovat löytäneet perille ennenkaikkea petsiestä, mutta myös Leevi-valkkarin blogista ja Minttu&Meela-shelttien blogista. Kiitos linkityksestänne!

perjantai 30. joulukuuta 2011

Vuoden extremein lopetus



Tänään töissä havahduin ja jäädyin hetkeksi paikalleni ajattelemaan. Tietokoneen ruudulta olin juuri varmistanut päivämäärän, jonka raapustin reklamaatiopaperiin: 30.12.2011. Vuosi lähenee loppuaan. Aika on kulunut hirmu nopeasti, vuosi on sisältänyt niin hyviä kuin huonoja asioita, on ollut hauskaa ja surkeaakin. Ja nyt on alkamassa jälleen uusi vuosi, joten on aika vilkaista hieman menneeseen ja ajatella tulevaakin. Pahoitteluni, muuten, unohdin tykkänään tehdä joulupäivityksen korttikuvan kera, vaikka minun oli tarkoitus. Tietokoneeseen en kuitenkaan koskenutkaan koko joulun aikana! Televisio kaikkine piirrettyineen korvasi sen.

Alkuun voinen sanoa sanasen mitä mainioimmasta tavasta päättää vuoden -11 agilitytreenit. Oli myrskyisää, pimeää, ja ajaessa tarkistelimme, että Asikkalan koululla oli vähän liiankin pimeää. Syyksi paljastui katkenneet sähköt. Koko maneesi oli pimeänä! Sähköt olivat napsahtaneet poikki ensimmäisten koirakoiden aikana, eikä niitä kuulunut, joten tehokkaina koiranaisina suoritettiin väliaikaratkaisu: auto parkkeerattiin maneesin ovelle, ja pitkät pistettiin päälle valaisemaan! Hetken jo mietin, mitä treeneistä tulee, mutta hyvin meni! Rata oli sama kuin viimeviikolla, mutta peilikuvana, ja keinun korvasi puomi. Molemmille tytöille pistin varmuudeksi mediesteet, koska ympäristö oli suhteellisen extreme jo muutenkin. Kuviot sujuivat hyvin ja treenitkin etenivät joutuisasti. Tuli hyvä olo tekemisestä. Tara ensin äimisteli pimeää puomia, mutta Kida ei välittänyt mistään. Tara teki elämänsä parhaita kepittelyjä ja hyvän takaaleikkauksenkin teimme kepeille! Siitä tuli abloodit ja hurjan hyvä mieli. Kidan kanssa treenasin kepeille lähetystä, ja yksi takaaleikkauskin tuli lähetyksenä tehtyä. Yllättäen keppien vas. puolelta menee vaikka 90 asteen kulmassa, oikealta 45asteen kulma aiheuttaa ongelmia. Kepit pihalle pystyyn ja treenaamaan, toisinsanoen.

Joulukuun toiseksi viimeinen päivä vietettiin Kidan hieronnan parissa. Uusi, pätevä hieroja tutki Kidan läpikotaisin. Tarkasteli ensin liikkeitä, sitten näytti minulle miten voin kotioloissa tutkia koiraani, ja sitten kopeloi koiran läpikotaisin. Kida käyttäytyi äärettömän kauniisti - se tutki uteliaana kellarissa sijaitsevaa vastaanottoa kun juttelimme hierojan kanssa, ja ei piitannut millään muotoa vieraan ihmisen kosketuksista. Hieronnan aikana hieroja sai pyörittää, kääntää ja liikutella Kidaa mielensä määrin, eikä neiti pistänyt pahakseen.
Vasen puoli oliselvästi jäykempi, varsinkin lapa. Ylälavan lihaksia ei tarvinnut kuin koskea, ja Kida vääntyi mutkalle. Kyöljet oli ihan jees, samoin selkä. Oikea takajalka oli paljon höllempi kuin vasen, mutta oikea lapa oli myös jäykkä. Hieronta oli muutenkin lähinnä koiran tutkiminen läpikotaisin, kuukauden päästä vien neidin uudestaan! Myös Tara pääsee alkuvuodesta hierojan pyöritettäväksi.

Iltaruoalla tuli pieni läpimurto tunnarin kanssa. Ylimääräinen kapula oli maassa valmiina, ja treenasin vähän vauhdikkaammin lihaan kastetun oman tunnarin hakemista. Kerran meinasi tuoda väärän, pari kertaa maistoi väärää, mutta muuten toi aina oikean kapulan minulle! Ihan mielettömän mahtavan hyvä juttu, koska tähän mennessä Kida on joko a) ottanut sen ensiksi kuonon alle sattuneen tunnarin mukaansa tai b) vaihtanut tunnarin väärään kesken matkan. Joten tämä on vain ja ainoastaan mahtavan positiivinen asia! Jee-ee.

---

Mutta asiaan. Vuosi sitten olin kirjannut seuraavanlaisia tavoitteita vuodelle 2011:


Kida:
  • Virallisissa tokoissa käyminen, ALO1 tuloksia edes yksi bliis
  • Agitreenin aloittaminen, ensimmäiset möllit vähintäänkin
  • Terveystulokset
  • Näyttelyissä vähintään parin H:n saaminen
  • Mätsäreitä ja muuta kivaaa
  • AVO-liikkeiden harjoittelu ja yksittäisesti miksei vaativampienkin
  • Paimentamaan pääseminen
Tokoissahan käytiin. 2x ALO1 ja 1x AVO1, eli tavoite saavutettu! Avon liikkeet ovat erittäin hyvässä mallissa, VOI tunnaria ja ruudun viimeistelyä vailla valmiina.
Mölleissä käytiin ja startattiin virallisissakin! Treenattu on agilitya 1-2 kertaa viikossa, joten aika mallikkaasti on päästy harjoittelemaan. Myös terveen paperit käytiin noutamassa, vaikkakin silmäpeili taitaa jäädä vuoden 2012 alkuun. Yksi H tuli saatua näyttelyistä, toinen jäi rumaksi teeksi. On käyty mätsäreissä, lenkeillä, treenattu ja touhuttu, joten tekemistä on vuodessa riittänyt!
Ainoa joka harmittaa: paimentamaan ei päästy. Vieläkään. Tavoite ensivuodelle!

Tara:

  • Starttaaminen virallisilla agiradoilla
  • Mätsäreissä vieraileminen
  • Tokotreenin aloittaminen
  • Sterilointi
Ei mennyt suunnitelmat ihan näiden mukaan. Virallisiin ei päässytkään Tara mukaan, koska itse en uskaltanut. Epiksissä vierailtiin kyllä sitäkin ahkerammin! Myöskin tokotreenaus aloitettiin, vaikkakaan ei järin tavoitteellisesti vaan hauskanpitoa silmälläpitäen. Mätsäreissä käytiin, tehtiin ja touhuttiin. Sterilointi jäi tykkänään pois mielestä, sillä Taran juoksut ovat olleet nyt helpoimmat ikinä. Pari päivää pientä tiputtelua ja normaali, häntäänsä huiskutteleva tyttö.

Kumpikin neideistä on myös pysynyt terveenä. Tuoksinnassa on tullut kolhuja, vahingossa ja vähän vähemmän-vahingossa, mutta muutoin ei vikoja ole ollut! Uusia kavereita on tullut pari, Kida arvostanee eniten ryhmässämme toimivaa Chila-aussieta, jonka kanssa on parit kerrat treeneissä paineltu hyvällä omallatunnolla leikkien riehakkaasti. Myös minä nautin tietysti uusista ihmiskontakteista. : )

Vuosi 2011 sisälsi myös uusia tuttavuuksia ja vanhojen menetystä. Muutin yhteen tyttöystäväni kanssa  heti vuoden alussa, ja Jetta-valkkari saapui ilahduttamaan elämäämme omistajansa kanssa. Kida ja Jetta ovat parhaat kaverit, vaikka kahden samanikäisen narttukoiran oleminen on ollut joskus myös hankalaa ja sähköistä. Lenkit ovat kuitenkin koko vuoden olleet varsin energisiä ja reippaita, kun kaksikko kiitää menemään peltoja pitkin, ja jopa Tara on toisinaan intoutunut mukaan juoksemisen pauloihin!
Perheeseen tuli Kupla-käärmeen lisäksi myös täysikasvuinen viljakäärme koiras, Häjy. Varsin sosiaalinen ja utelias matonen on saanut usein ahnasta, kiiluvaa tuijotusta osakseen käydessään käsissäni terraarion ulkopuolella, mutta varsin leppoisasti on eläin elellyt omissa oloissaan.

Kivoja tapahtumiakin oli! Päälimmäisenä on jäänyt mieleen matka Joensuuhun ja joensuulaisten vierailut luonamme. Samoin metsäretket nuotiolle. Loppukesän marjamatka Sysmään, ensimmäinen agilitystartti!

Hyvästit heitimme rakkaalle hevoselleni, Vapulle. Tammaa minun on edelleen usein pistävän kova ikävä. Sen lempeyttä, kiltteyttä, luotettavuutta, kauneutta, terveyttä. Havahdun usein muistelemasta yhteistä taivaltamme, ja vaikka minulla onkin seuranani mitä taitavin, komein ja kookkain hevosystävä, kaipaan niin usein rauhallisia lenkkejämme ja tohelointiamme kentällä. Maailman hienoin ja upein hevonen, aina, yhä edelleen. Rakastan sinua yhä.

Vaan entäpä vuosi 2012? Mitä me tällä kertaa tekisimme?
 
Kida:
  • Silmätarkki
  • TK2
  • VOI1, ehkä starttaus EVL?
  • Toko SM kesällä
  • Nouseminen maxi2
  • Paimentamisen kokeilu
  • MEJÄ
  • (pyörähdys näyttelyissä, jos jaksaa ottaa extremeä elämään)
  • Iloista treenausta, onnistumisia, pysymistä terveenä ja hyvinvoivana!
Tara:
  • Edes pari tulosta maxi1
  • Möllitoko
  • Tutustuminen rallytokoon
  • Parit näyttelyt
  • Iloista treenausta, onnistumista, pysymistä terveenä ja hyvinvoivana!

MINÄ ITSE:
  • Itsevarmempi ote harrastamiseen. Minä osaan, minussa on potentiaalia. Pysyn sanojeni takana, uskon itseeni.
  • Annan paremmin anteeksi virheitä ja opin niistä
  • Olen utelias, imen tietoa kuin sieni
  • Asetan ylipäänsä itselleni tavoitteita, mutten niin suuria, että lannistun jos epäonnistun
  • Tokokouluttaja-kurssi
  • Tokokurssin/-en vetäminen
  • Pyrkimys kehittyä ja onnistua, en lannistu vastoinkäymisistä
Voisin myös meditoida välillä..

maanantai 19. joulukuuta 2011

Onnellinen koira, onnellinen omistaja

Kuvaa vuoden takaa - missä tämä lumi nyt on?!


Ehkä tämä on ollut se asia, mitä me kumpikin olemme kaivanneet - aktiivisuus. Kyllähän minä olen aktiivinen, herään ennen kukon kiekumista, olen töissä ja kotonakin pitäisi valvoa iltaan asti, mutta koiramaailmassa aktiivisuustasoni lopahti nollaan kaiken muun huonon olon kylkiäisenä. Agitreenit ovat olleet ainoat, missä olemme käyneet. Vähänehkäsillointällöin tokoa, ei oikeastaan muuta, lenkkeilykin jäänyt tosi huonoksi melkein kahden viikon työputken aikana... Johannan kanssa lauma on kierrellyt. Nyt asiaan on tehty muutos, ja heti tuntee, kuinka itsekin elää eloon! Koirien kanssa.

Tara voi hyvin. Silmäkulman turvotus on tasaantunut paljon, ja haava lähtenyt parantumaan. Lääkekuuri jatkuu yhä, mutta Tara on oma, höpsö itsensä. Ostin tytöille pitkän pehmolelukäärmeen, ja se on noussut nopeasti varsinkin Taran TOPlelut listan kärkipäähän. Käärmes on vielä niin pitkä, että sitä voi retuuttaa kaikki kolme yhtäaikaa.. ..mutta yleensä noutaja on se, joka käärmettä retuuttaa itsekseen.

Perjantaina käytiin epiksissä hakemassa rumat hylsyt. Olen tosi pettynyt itseeni, ja naputinkin koutsille sähköpostia, että ratatreeniä mulle, kiitos. Ensinnäkin, ensimmäistä kertaa ikinä unohdin radan. Ohjasin väärälle putkelle, ja vielä mölliradalla. Kiukutti ja hävetti niin, että uhosin uudenvuodenlupauksena lopettaa koko lajin. Ykkösradan sentään muistin, mutta hylly sieltäkin, kuinkas muuten. Minä olin hidas, huono ja kaikkea muuta, mutta koirat toimi hyvin. Kida oli siis parivaljakosta mukana, ja ensikertalaisena möllit korkkasi Rosa! Palkkasin sitä aina parin esteen välein, ja neiti toimi hillittömän hyvin! Laitan videota myöhemmin. Se teki kaikki esteet, yksi takaakierto taisi taas venähtää koko esteen ympäri pyörimiseksi, mutta ei mitään muuta. Olimme äidin kanssa ylpeitä pienen pommin panostuksesta.

Äsken lähdimme crossaamaan Kidan kanssa. Minulle tuli niin hyvä mieli tytön innosta. Kun olimme kävelleet lämmittelyksi, kiinnitin Kidan joustohihnaan ja paimen inisi ja pyöri ympyrää riemuissaan. Se veti hyvällä tuntumalla, alkuun inisi innostustaan ulos pinkoessaan, mutta tasaantui hiljaiseksi matkan edetessä. Alkumatka rauhassa, sitten tehokas spurtti kovaan tahtiin. Hetken kävely (koira vapaana) ja loppuun ennen kävelyä tehokasta juoksua. Loppukävelyillä lumi alkoi sataa kauniisti maahan, ja se hetki, ennenkuin sade muuttui rännäksi, oli niin kaunis. Kidalla otin vähän tiukkoja ympyröitä kylkien vetreyttämiseksi, kun lihakset olivat lämmenneet. Nyt neiti makaa Taran kanssa tyytyväisenä minunja Johannan uudella sängyllä, joka nousi oitis koirien lempipaikaksi. "Jo oli aikakin vaihtaa uudempaan jousitukseen",taitavat kaikki kolme tuumailla.

Kävimme myös eilen kunnon tokotreenit ottamassa valaistulla kentällä. Kidan kanssa tosi paljon ruutua, kosketusalustalla ja ilman. Meni vähän 50-50, tuli hyviä ja sitten ihan ihme tuloksia (mm. Kida juoksi ruudun läpi, hyppäsi lumivallin toiselle puolelle ja odotteli sen takana palkkausta. Ok?), mutta eiköhän se siitä. Pitkä seuruu palkatta, toimiti hyvin ja erittäin kivalla kontaktilla kokoajan. Jäävät, ei ongelmia. Ajattelin, että kävisin parit AVOt kisaamassa, voivoihin kuitenkaan ei ole asiaa ennenkuin kaikki liikkeet (ennenkaikkea ihan alkutekijöissään olevat tunnarit) ovat varmat.
Paikkamakuuta piilossa, Johanna kyttäsi ja jos koira meni lonkalleen, kävin korjaamassa. Ei tuo mihinkään liiku, mutta en halua sen myöskään oppivan keinauttamaan lonkalle itseään about 2min kohdalla!

Tyhmiä temppujakin olen Kidalle opettanut kevennykseksi, ajattelin jonkinlaista temppuvideotakin ottaa likoista joku päivä. Ehkäpä jouluna olisi aikaa sellaisille! Videota myös tokosta ja crossauksesta ajattelin pyydellä.

Pitäisi muuten kurkistaa taannoista arvontaa ja sinne tulleita päivitysehdotuksia, ja alkaa niitä toteuttelemaan! Olen muuten yhä piirroksen auki... kyllä mä vielä muistan. ;)

torstai 15. joulukuuta 2011

Ahdistus ei ole vain ihmisten ongelma

Toinen päivitys heti agilitypostauksen perään. Illalla voi sattua ja tapahtua kaikenmoista.

Kesämuistoja sateen keskellä. Parhaat kaverit.

Voin myöntää, että minulla on ollut nyt aika raskas kausi menossa. Ongelmia on ollut ennenkaikkea ihmissuhdepuolella, niinkin paljon, että aasinsillan romahtaminen on tullut vastaan useasti. Kun yhdistää siihen elämän perusnarinat mm. rahasta, ajasta ja muusta yhtä mielenkiintoisesta, lopputuloksena on äkäinen, itkevä, jopa paniikkikohtauksia poteva nainen. Se on aiheuttanut raskaan olon paitsi minulle niin varmasti kumppanille, mutta aina jotenkin ajatteli, ettei koirat ole moksiskaan. No, Tara ei olekaan, sitä ei haittaa vaikka joutuisi keskelle sotaa. Mutta Kida on herkkä. Yhtä tyhmä olisin vain kuvitellessani, ettei rakkaan ihmisen itkeskely aiheuta ahdistusta vaikka lapselle, vaikka hänet kuinka laittaisi "suojaan" toiseen huoneeseen. Se stressaa.

Narttulaumassa, jossa on kaksikin samanikäistä narttua, on myös selvää, että joskus paikkoja testaillaan. Tara on järkähtämätön pomo, mutta Kida ei tule kaukana kakkosena. Jetta on häntäpää, mutta joskus valkoinen unohtaa sen ja yrittää pyrkiä ylöspäin. Tästä syystä Kida on saanut kaksi kertaa selkäänsä: kerran ilman varoitusta, koska meni liian lähelle """Jetan omaa paikkaa""", eli paikkaa, joka ei tosiaankaan ole kenenkään oma, mutta näin Jetta ajatteli. Toisella kerralla Kida yritti viestittää Jettaa siirtymään kauemmas, mutta narttu provosoitui siitä. Ulkosalla kaikki on hyvin: Kida on aina iloinen, valmis, uskomattoman upea itsensä. Mutta sisätilat alkoivat muistuttaa varmasti vankilaa, jossa pitää vain stressata olemassaoloaan. Ei siis ihmekään, kun neiti on alkanut nurista enemmän, kaipaa minun syliini ja kulkee usein matalana, varsinkin illalla, kun jo vähän väsyttää. Minä idiootti en ole tajunnut aikaisemmin alkaa korjaamaan asiaa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan...

Tänään Jetta ulvoi pihalla ohikulkijalle, ja Tara sekä Kida pinkoivat pihan ovelle katsomaan, mitä tapahtuu. Kida oli koko päivän ollut aika varovainen, mitä lie se miettinyt päänsä sisällä. Tara oli valppaana ja lopulta se haukahti, suunta kohdistettuna Kidaan. Ja punainen paimen luuli, että Tara kohdisti uhkaa häntä kohtaan. Ja nyt Kida on oppinut, että uhkaa vastaan pitää puollustautua. Kahakka. Kida ja Tara ei ole kahinoinut pitkiin aikoihin, en edes muista koska viimeksi, ja koskaan ei ole sattunut mitään. Nyt sattui. Kun erotin koiria toisistaan, tajusin Kidan hampaan uppoavan ihan liian lähelle Taran silmää. Kida ulos, minä ryntäsin hakemaan puhelimen ja kuulinkin Johannan sanat: "Nyt lähdetään eläinlääkäriin." Puhelinsoitto ja meidät luvattiin ottaa heti vastaan ja että kirjaus sisään suoritetaan valmiiksi, vaan hitot, jumitimme hetken toimettomina ja minä paniikissa haukuin niin itseni, koirani kuin koko universumin maanrakoon. Valitin huonouttani koiran omistajana, kouluttajana, kasvattajana. Onneksi Johanna oli tukenani ja rauhoitti paniikissa myllertävää mieltäni. Lopulta meidät jopa kirjattiin asiakkaiksi (sitä ei tosiaan oltukaan tehnyt, vaikka kävimme tullessamme ilmotiskillä!) ja hoitajakin kävi kurkkaamassa, miltä häntäänsä heilutteleva potilas oikein näyttää.

Tara on ylityöllistänyt jonkun suojelijaraukan. Se ei ole ollut moksiskaan kyynpuremasta, ei auton tölväisystä, hevosen alle jäämisestä... ja nyt hammas oli ohittanut vain millillä sen silmän ja iskenyt silmänluomen sisäpintaan. Ei mitään sen suurempaa, silmäluomi vaan lörpöttää, koska on turvoksissa. Onni kävi, taas. Tuliaisena lääkäristä antibiootit tabletteina ja silmätippoina sekä särkylääkkeet. Se oli (tapaansa) reipas, vaikkakin lääkärin huoneessa alkoi jännittää ja Tara yritti kovasti pyristellä ovelle. Mutta ei mitään muuta. Aulassa maksun ajaksi se sai syötäväkseen ihanan hammasharjaluun, ja koko koirasta ei olisi voinut uskoa, että sillä on reikä silmäkulmassa.

Nyt kuitenkin aukesi omat silmäni. Miten typerältä tuntui tajuta, kuinka samanluonteisia minä ja Kida oikein olemme. Ja nyt minulla on toimintasuunnitelma, jotta K voisi olla normaalin rento kotonakin, ei vain ulkona. Heti ensimmäiseksi kevythäkki, Kidan rakas, turvallinen pesä palasi makuuhuoneen sisustukseen. Se sai lähteä aiemmin, koska en edes tajunnut sen olevan Kidalle kovin tärkeä. Heti kuitenkin kun häkki oli pystyssä, kipitti neiti riemuissaan paikalleen kippuralle. Kidan oma sänky.
Toiseksi, kotona on nyt vain kivaa. Temppuillaan joka ilta. Treenataan palkkana iltaruoka, ja tehdään mukavia asioita. Leikkiä ja hauskuutta myös sisällä, ei aina vain ulkona. Koska kun Kidalla on hyvä olla, se on perus itsensä. Töpöään heiluttava, hurjasti pussaileva, rakkautta kaipaava ja tarjoava hymynaamainen kojootti. Illalla paistelimme pizzaa yhdessä, ja tunnelma oli kaikinpuolin lämmin ja hyvä. Kida ja Tara tarkkailivat touhujani kylki kyljessä, Jetta vähän kauempana. Maistiaisiakin saivat, pientä temppupalkkaa vastaan...

Hävettää ihan, miten olen unohtanut Kidan äärimäisen herkkyyden, enkä ole osannut aiemmin ottaa sen tarjoamia signaaleja tarpeeksi vahvaksi. Onneksi tässä "kantapään kautta"-opetuksessa ei käynyt tämän kurjemmin!

Ensileikki Jetan kanssa!

Iltaruoalla treenasin tunnaria. Ei ole vielä mennyt ymmärrykseen, mutta hyvin tuo haisteli omaa, kun piilotin sitä huovan-ja maton alle. Kahden kanssa pitää edetä tosi varovaisesti, ilman turhia maisteluja, jotta menisi mielen sopukoihin asti.

Huomenna tosiaan on epikset, jotka Tara kylläkin jättää väliin. Tapsa jää Jetan seuramieh--naiseksi. Pitäkää peukkuja, että pärjäämme edes niin, ettemme kasvoja menetä.


Agilitya videolla

Nyt on luvassa agsapäivitys videoineen kaikkineen!

Lauantaina, 10.12 (Kidan videolle ajatuksissani pistin virheellisesti 13.12..) käytiin vapaavuorolla. Vähän tuli kuuma toppatakki + treeniliiviyhdistelmässäni (joissa näytän aivan äärettömän lihavalta, ja ulkonäköasennevammaisena minua hävettää hirveästi!), vaikka tajusin taas olevani tosi hidas. Vaan miksi juosta jos koira tekee työt, niin! Mukana oli Tara ja Kida, ja Sandra oli seurana Sulo-ja Lilli mitteleiden kanssa. Olin aika väsynyt työpäivän päätteeksi, ja väsäsinkin nopeasti simppelisti rakennettavan radan:


Aika jees. Molemmilla hyvä vauhti, hyvä meno, ja hauskaa oli. Tara vammaili taas kontaktin kanssa, ja ne joutuvatkin nyt supersyyniin. Käännöksien ja keppien kanssa ei ollut kummallakaan ongelmia. Kidakin alkaa kepeillä varmistua kerra kerralta! Onnistuminen yllyttää sitä, ja se menee mielissään kepittelemään. Lopussa alkaa ottamaan epävarmana kontaktia, mutten huomioi tätä vaan täysillä tehdään loppuun asti. Nyt olo ei kuitenkaan ole epätoivoinen, vaan voi hyvillä mielin lähteä kisailemaan tammikuussa.





Tiistaina 13.12 mukaani lähti Tara ja Rosa. Olin jo aiemmin ilmoittanut, ettei Kida lähde, koska se otti nukutuksen varsin raskaasti. Neiti olisi kuitenkin ollut ihan täysissä voimissaan, mutta ageiilun sijaan kävimmekin crossailemassa (lue: luistelemassa).  Olenko kuinka usein hehkuttanut, miten kiva crossikoira tuo on? Hehkutan taas. Vetää hihna kireällä, hidastaa kun pyydän, pysähtyy kun pyydän, kääntyy niin oikeaan kuin vasempaan ja ohittaa koirat ja ihmiset ongelmitta.Vauhdin säätelykin onnistuu, ja koiralla on selvästi hauskaa lajin parissa!


Nina oli tehnyt radan, josta Kida olisi tykännyt! Mutta kyllä Tarallekin kelpasi. Takaaleikkauksilla jatkettiin, ja sehän sopii, olen peräti aika hyvä niissä. Ei oikeastaan ollut ongelmia (ihana sanoa näin!). Kepit olivat hävyttömän hienoja, haki oikeaan väliin rauhassa ja teki hyvällä fiiliksellä, Ninan mukaan painui alas ja tuijotti eteen, ei hakenut kontaktia. Kontakteilla otettiin taas alusta ja naksutin käyttöön, ja ne paranivat heti huomattavasti.
Putkeen 11 kävi niin, että maneesin katolta putosi lumet ja se aiheutti ikävän äänen. Tara yhdisti tämän mystisesti esteeseen ja sen vauhti hidastui huomattavasti - yleisen ryminän sijaan Tapsa köpsötti kuin kehäkettu näytelmissä. Nännikumin ihanalla voimalla unohtui kuitenkin jännitykset, ja taas rymistettiin entiseen malliin.

Rosa pääsi tekemään pisintä radanpätkää ikinä! Kymppieste, putkeen nelospäästä, sitten esteet 5, 6 ilman takaakiertoa ja 7 takaa. Seiska aiheutti hämmennystä, ja meni muutamat kerrat ohi, mutta onnistui sekin. Lämmiteltiin este + putki yhdistelmällä, otettiin lähtöharjoitus (yritti karata, mutta kun käskin uudestaan niin johan napotti!) ja kahdella esteellä takaakiertoja. Hyvin tuo toimii, Ninankin mukaan kehittyy valtavan suurin harppauksin. Huvittava huomata, miten noin pieni koira ei otakaan suuntaa kehostani vaan jaloista! Navankääntö ei aiheuttanut muuta kuin ei-toivotun liikkeen, mutta kun älysin kääntää jalkojani tarpeeksi halutulla tavalla, alkoi tehtävät onnistumaan. Esimerkiksi ensin Rosa kiiti esteen ohi takaakierron hyppäämisen sijaan, väänsin jalkoja ja sitten se ymmärsi hakea hypylle.

A oli ihan loistava, toista kertaa treenasi sitä! Kepeilläkin sivuttaisliike väheni ja ei tarvinnut enää vetoapua kädeltäni, kun pari kertaa muistutti, mikä tehtävä oli kyseessä. Ihan ihme piipero kyllä!




Perjantaina lähdetään kolmen koiran voimin epiksiin maneesille. Rosakin tosiaan pääsee, vaikkakin ihan harjoituslinjalla mennään. Pääsee kokeilemaan tekemistä isomman hulinan keskellä. : ) Itseni täytyy opetella ihan ratojen menoa, nyt tullut tehtyä aina lyhyemmissä pätkissä, kun ratatreenit unohtunut tyystin. Pitää muistaa maltti ja selkeys.

--- 

Loppuun vielä epätoivoinen yritykseni saada kuvia röntgenistä. Olista ei saanut mitään selvää, mutta polvista ja selästä sen verran, että näkee mitä niissä suurinpiirtein on. Vääristymiä voi kyllä olla, pokkarilla on aika hankala ottaa kuvaa kattovaloa vasten, kun skannerini on päättänyt olla toimimatta...




maanantai 12. joulukuuta 2011

Täyttä platinaa nyt myös virallisesti

Kuva vuoden takaa

Kaikki odottavat jännityksellä tämän päivän terveystarkkituloksia, joten niitä minä kansalle annan! Yksi agilitypäivityskin olisi viimelauantain vapaavuorolla pyörimisestä, ja siitä löytyy myös videota, joten päivitän asian kunhan saan videot koottua mukavasti.

Mielenkiintoisempaan asiaan, tähän päivään. Puoli kolmelta lähdimme ajelemaan Anjalan ellasemalle Kidan kanssa. Keli oli ihan kamala, usko loppui matkan varrella ja olin varma eksymisestä/myöhästymisestä, mutta löysimme perille peräti ajallaan ja ehjinä. Kida oli innoissaan ja varmaan luuli meidän tulleen kisoihin... Sisällä eläinlääkärin eteisessä se vilkuili minua vähän hämillään, mutta piti tyypillistä 8D-Kidahymyä naamallaan ja heilutteli töpöään tarmokkaasti. Ennenkuin ehti kissanviiksiä sanoa, sai tyttö pistoksen takapuoleen. Kävimme kävelemässä vähän ulkona, ja pian paimenen jalat alkoivat painaa ja askel muuttui selvästi huojuvaksi. Omin jaloin Kida asteli takaisin sisälle ja lysähti toimenpidehuoneen lattialle uneen.

Kyllä muuten tuntui pahalta katsoa, kun koira makaa velttona lattiatasossa ja sitä saa käännellä miten haluaa. Tuijotin tiiviisti koiran kylkeä vakuutellakseni itselleni, että se on oikeasti vielä elossa. Eläinlääkäri Hannu Pajulahti oli oikein mukava, ystävällinen ja osaava herra, eikä kuvien ottamiseen kauaa kulunut. Tarkastelimme yhdessä kuvia niiden valmistuttua, ja lääkärin mielipide oli niin upea, että minä vain tuijotin häntä hymy leveänä naamalla!

Lääkäri povasi Kidalle jopa A:n lonkkia sekä terveitä kyynäriä! Myös sydän kuunneltiin virallisesti terveeksi. Kidalla kuvattiin myös olat ja polvet, eikä niissäkään ollut minkäänlaista sanomista. Ainoa pieni miinus tuli selästä. Alin nikama on hieman ahdas, pienempi eikä täysin suorassa linjassa, mutta lääkäri sanoi heti ettei usko sen vaivaavan koiraa koskaan millään muotoa!

Koira heräili lattialta ja itkeskeli vähän. Se kipitti omin jaloin ulos, kävi kakallakin ja nostin neidin autoon kotiinpaluuta varten. Alkumatkasta Kida vähän valitteli ja itki. Sillä oli paha olo, mutta nukkui kuitenkin hiljaa suurimman osan matkasta. Kotipihassa laskin sen maahan ja kontissa ollut huopa lähti pesuun, oli ihan limassa. Nyt neiti on maannut vieressäni sohvalla - se ynisee välillä turhautuneena ja on uninen, mutta huomenna se päivä valkenee taas!

Nyt odottelemme innoissamme virallisia tuloksia lonkista ja kyynäristä! Yritän pitää itseni realistisena, enkä olla liian optimistinen, mutta saakai sitä peijoona vähän hehkuttaa, kun lääkärikin toteaa minun omistavan "hienon pakkauksen, josta sietää olla ylpeä"? Kun tulokset tulevat, on aika alkaa suunnitella tulevaa. Selvää on ainakin, että kuukauden päästä pyrin aloittamaan neidin kanssa aktiivisen kisavuoden 2012!

Haluaisin laittaa kuvat näytille nettiin, mutta hemmetti kun en saanut skanneriani toimimaan! Yrittäminen jatkuu.

tiistai 6. joulukuuta 2011

Superpäivitys!



Ihan ensimmäiseksi kerrottakoon, että Kidalla on terveystarkit 12.12! Kuvataan selkä, polvet, lonkat ja kyynäreet, ja sydän kuunnellaan myös. Silmäpeilaus pitää vielä tilata, ja homma on kasassa! Kyllä palkkatyö on kiva, kun pystyy laittamaan suurempia investointeja koiranpitoon. :)

Ihan hirmuinen aika venähti päivitykseen, vaikkakin tämä teksti on lojunut keskeneräisenä jemmassa jo hyvän aikaa. Kokoajan on tullut vaan lisää asioita kirjattavaksi, niin kaikki iskettäköön valtaisaan superpäivitykseen!

---

Mentiin lauantaina 26.11 vapaavuorolla liitelemään maneesiin. Kida ja Tara olivat molemmat mukana, samoin Rosa. Tekaisin pikkuisen radan, jonka pääajatuksena oli putki - kepit- putki asetelma. Ajattelin kokeilla, toisiko se neideille irtoavaisuutta ja lisäpuhtia kepittelyyn, ja aika hyvin tuo toimi. Kidalla tekniikka on hyvä, mutta vielä ei vauhti ja varmuus päätä huimaa, mutta meillä on aikaa. Minusta tuntui, että olen vain äärimäisen tahmea, kömpelö, hidas ja huono, mutta koirat toimi kivasti. Kida yritti pissiä A:n kontaktin, ja kun kerran teki sen itse oikein, palkkasin naksun kera ja johan kummasti palautui mieleen. Olin vähän turhan hidas, kokoajan pitäisi olla esteen edellä superpaimenta, minä taisin tulla esteen jäljessä...

VIDEO KIDASTA. Tarastakin pitäisi jaksaa tehdä loppuun!

Taran kanssa meillä homma toimi. Kepeillä se aukoi vaihteeksi minulle päätään, kun olisi pitänyt irrota, mutta oikein hyvät tehtävät tuli siitäkin loppujen lopuksi. Kepitteli muuten nätisti. Rata oli sille simppeli, kontaktit malttoi varsin hyvin. Tuli tosi hyvä mieli, voisi ilmoittaa Taran kisoihin tammikuussa! Sen kanssa on niin kiva tehdä.

Rosa taas.. voi hyvänen aika. Pomeranian, yksi huvittavimmista agiroduista, ja tuo on niin... pätevä! Sillä on energiaa, sillä on motivaatiota, ja ennenkaikkea sillä on hauskaa! Hypyt ok, ei haittaa vaikka olisi useampi pikkueste jo yksittäisen sijasta. Putket on superkivoja! Kepittelee hyvin, ja uskon sen oppivan tekniikan nopeasti. Kaikista eniten jännitti A. Otimme sen ensimmäistä kertaa. Ensin varovasti, nostin pommineidin esteen päälle ja se sai tulla vain alas, hihnalla jarruttelin. Sitten hihnalla avustaen koko este - ei epäröintiä. Pari kertaa näin, likka meni kuin vanha tekijä, ja otin hihnan pois. Meni hyvällä tarmolla, ei jännittänyt, ei hyppinyt tai keksinyt omiaan! Ihan uskomaton karvaelukka.

---

Sunnuntai vietettiin mätsäreissä. Vettä sanoi kuin monsuunin aikaan, mutta ähäskutti, mätsärit järjestettiin sisätiloissa! Jokimaan raviradan totohalli oli kuin virallisia kehiä varten laitettu. Oli myyntikojuja, matotetut kolme kehää, ja todella mukava, kisamainen fiilis. Asetuimme häkkini kera istumaan kehien viereen, ja saimme haalittua jopa penkit itsellemme! Minulla oli Kida ja Rosa mukana. Kida käyttäytyi häkissä erittäin asiallisesti, ja häkkineitsyytensä menettänyt Rosa käyttäytyi sekin, raavittuaan seinää ensin hieman ja äänneltyään. Maistuva luu teki kuitenkin oman osansa viihtyvyyden takaamiseksi kevythäkissä, kun neiti joutui jäämään sinne yksin Kidan kehäilyjen ajaksi.

Kidan kanssa esiintyminen meni minun ja tuomarin hurjan kiirehtimisen takia aika pipariksi, ja vaikka neiti oli hyvinkäyttäytyvä, kohtelias ja sai kehuja hyväkuntoisuudestaan ja turkistakin, tulokseksi SIN ei sij. Rosa taas seisoi ja pöytäkäyttäytyi erittäin mallikkaasti, ensimmäisen liikkeet painoi aika lailla hihnalle, mutta toinen esiintyminen oli selvästi hallitumpi ja kaunista menoa. Lohkesi PUN ei sij. Kumpikin koira käyttäytyi kuitenkin hienosti väkijoukossa, Kida hengasi ajan häkistä lähinnä vapaana, ja siinähän tuo istui vieressäni (tai sylissäni...) eikä ollut moksiskaan väkijoukosta. Toki piti nurista, jos Luca tunki itseään liian lähelle, mutta eihän hienon naisen sovi ketä tahansa hyväksyä liian lähelle.

---



Tiistaina 29.11 oli ryhmätreeni agissa. Rata oli aika kivaisa! Oli hyviä käännöksiä, ja takaaleikkaukset (jotka olivat itse pääaihe) onnistuivat älyttömän hyvin. Kidalla tuli jäätyminen kepeillä: se aloitti hyvin, meni sitten yhdestä ohi ja jostain syystä ahdistui epäonnistumisestaan ihan kamalasti. Saimme onnistuneet kepit, jotka neiti suoritti hyyyvin hitaasti, mutta vauhti tulee kyllä, kun rohkeus on kunnolla astunut puikkoihin. Eipähän ollut mikään maailman helpoin keppikulmakaan. Tara sen sijaan suoritti kepit älyttömän hienosti! Taralla vaikeuksia tuotti A:n kontaktit, joita neiti alkoi ennakoida ihan kamalasti, jopa huipulla asti jo jarrutteli. Niitä paranneltiin sitten, mutta muutoin meno oli tosi mainiota. Taralle tosin äkkikäännökset ovat hieman vaikeita. Jos noutaja jää yhtään jälkeeni, alkaa kamala kiriminen ja parhaimmillaan menee esteistä ohi tai pudottelee rimoja. Minun pitää muistaa, että minulla on kaksi todella erilaista koiraa ohjattavana!

---



Tänään oli aika kiva päivä. Lunta satoi, vihdoin, ja kulutimme päivän pitkällä lenkillä kuvia napsien Johannan vanhalla kameralla. Minun piti mennä illalla treenaamaan agilitya, mutta peruin sitten koko homman, kun fiilis ei riittänytkään lähtöön.. harmittaa nyt vähän, mutta ehtiihän tuota treenata koko elämän ajan.

Mutta tottakai kaikkia kiinnostaa myös, miten meni näyttely Voittajassa! Koiria siellä ei mukana ollut, äiti tuli meille yöksi ja hoiti Kidan ja Taran omien pommiensa ohella. Me vietimme Johannan kanssa lauantain reteästi Helsingissä, mahtavien tyttöjen seurassa. Yöunien jälkeen siirryimme sunnuntaina Vantaalta messukeskukseen Pasilaan. Koiria oli kamalasti, ja samoin myyntikojuja! Tavaraa tarttuikin kohtuullisesti mukaan:

  • treeniliivi, punamusta
  • koristeläpyskä "agility dog" treeniliiviin
  • punainen kennelliiton kansio kisakirjoille, rokotustodistuksille jne.
  • kaksi kaulapantaa (punamusta Kidalle, ruskeapunertavavalkoinen Taralle)
  • pinkki kangaspanta Rosalle
  • pinkki dummy
  • ilmaisia ruokanäytteitä, herkkuja jne.
Onnea tätäkin kautta tuloksiinsa tyytyväisille omistajille! Kaikkia tuttuja ei valitettavasti ehtinyt pongaamaan vaikka yritys olikin kova, ja monien kanssa olisi mieluusti turissut pidempäänkin. Onneksi voittaja on joka vuosi!

Ja kyllähän me tokoiltiinkin joutessamme. Vaikkakin, olen treenannut ruutua ja tunnareita ihan liian vähän, ja se hävettää. Asia on korjattava. Muuten liikkeet voittajaan alkaakin olla ok. Taralla hinkataan perusjuttuja, ei siitä tokokoiraa ole tavoitteena tehdäkään, mutta neiti vaikuttaa riemastuneelta kun pääsee kuluttamaan aivojaan mitä erilaisempien tehtävien parissa. : )