torstai 15. joulukuuta 2011

Ahdistus ei ole vain ihmisten ongelma

Toinen päivitys heti agilitypostauksen perään. Illalla voi sattua ja tapahtua kaikenmoista.

Kesämuistoja sateen keskellä. Parhaat kaverit.

Voin myöntää, että minulla on ollut nyt aika raskas kausi menossa. Ongelmia on ollut ennenkaikkea ihmissuhdepuolella, niinkin paljon, että aasinsillan romahtaminen on tullut vastaan useasti. Kun yhdistää siihen elämän perusnarinat mm. rahasta, ajasta ja muusta yhtä mielenkiintoisesta, lopputuloksena on äkäinen, itkevä, jopa paniikkikohtauksia poteva nainen. Se on aiheuttanut raskaan olon paitsi minulle niin varmasti kumppanille, mutta aina jotenkin ajatteli, ettei koirat ole moksiskaan. No, Tara ei olekaan, sitä ei haittaa vaikka joutuisi keskelle sotaa. Mutta Kida on herkkä. Yhtä tyhmä olisin vain kuvitellessani, ettei rakkaan ihmisen itkeskely aiheuta ahdistusta vaikka lapselle, vaikka hänet kuinka laittaisi "suojaan" toiseen huoneeseen. Se stressaa.

Narttulaumassa, jossa on kaksikin samanikäistä narttua, on myös selvää, että joskus paikkoja testaillaan. Tara on järkähtämätön pomo, mutta Kida ei tule kaukana kakkosena. Jetta on häntäpää, mutta joskus valkoinen unohtaa sen ja yrittää pyrkiä ylöspäin. Tästä syystä Kida on saanut kaksi kertaa selkäänsä: kerran ilman varoitusta, koska meni liian lähelle """Jetan omaa paikkaa""", eli paikkaa, joka ei tosiaankaan ole kenenkään oma, mutta näin Jetta ajatteli. Toisella kerralla Kida yritti viestittää Jettaa siirtymään kauemmas, mutta narttu provosoitui siitä. Ulkosalla kaikki on hyvin: Kida on aina iloinen, valmis, uskomattoman upea itsensä. Mutta sisätilat alkoivat muistuttaa varmasti vankilaa, jossa pitää vain stressata olemassaoloaan. Ei siis ihmekään, kun neiti on alkanut nurista enemmän, kaipaa minun syliini ja kulkee usein matalana, varsinkin illalla, kun jo vähän väsyttää. Minä idiootti en ole tajunnut aikaisemmin alkaa korjaamaan asiaa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan...

Tänään Jetta ulvoi pihalla ohikulkijalle, ja Tara sekä Kida pinkoivat pihan ovelle katsomaan, mitä tapahtuu. Kida oli koko päivän ollut aika varovainen, mitä lie se miettinyt päänsä sisällä. Tara oli valppaana ja lopulta se haukahti, suunta kohdistettuna Kidaan. Ja punainen paimen luuli, että Tara kohdisti uhkaa häntä kohtaan. Ja nyt Kida on oppinut, että uhkaa vastaan pitää puollustautua. Kahakka. Kida ja Tara ei ole kahinoinut pitkiin aikoihin, en edes muista koska viimeksi, ja koskaan ei ole sattunut mitään. Nyt sattui. Kun erotin koiria toisistaan, tajusin Kidan hampaan uppoavan ihan liian lähelle Taran silmää. Kida ulos, minä ryntäsin hakemaan puhelimen ja kuulinkin Johannan sanat: "Nyt lähdetään eläinlääkäriin." Puhelinsoitto ja meidät luvattiin ottaa heti vastaan ja että kirjaus sisään suoritetaan valmiiksi, vaan hitot, jumitimme hetken toimettomina ja minä paniikissa haukuin niin itseni, koirani kuin koko universumin maanrakoon. Valitin huonouttani koiran omistajana, kouluttajana, kasvattajana. Onneksi Johanna oli tukenani ja rauhoitti paniikissa myllertävää mieltäni. Lopulta meidät jopa kirjattiin asiakkaiksi (sitä ei tosiaan oltukaan tehnyt, vaikka kävimme tullessamme ilmotiskillä!) ja hoitajakin kävi kurkkaamassa, miltä häntäänsä heilutteleva potilas oikein näyttää.

Tara on ylityöllistänyt jonkun suojelijaraukan. Se ei ole ollut moksiskaan kyynpuremasta, ei auton tölväisystä, hevosen alle jäämisestä... ja nyt hammas oli ohittanut vain millillä sen silmän ja iskenyt silmänluomen sisäpintaan. Ei mitään sen suurempaa, silmäluomi vaan lörpöttää, koska on turvoksissa. Onni kävi, taas. Tuliaisena lääkäristä antibiootit tabletteina ja silmätippoina sekä särkylääkkeet. Se oli (tapaansa) reipas, vaikkakin lääkärin huoneessa alkoi jännittää ja Tara yritti kovasti pyristellä ovelle. Mutta ei mitään muuta. Aulassa maksun ajaksi se sai syötäväkseen ihanan hammasharjaluun, ja koko koirasta ei olisi voinut uskoa, että sillä on reikä silmäkulmassa.

Nyt kuitenkin aukesi omat silmäni. Miten typerältä tuntui tajuta, kuinka samanluonteisia minä ja Kida oikein olemme. Ja nyt minulla on toimintasuunnitelma, jotta K voisi olla normaalin rento kotonakin, ei vain ulkona. Heti ensimmäiseksi kevythäkki, Kidan rakas, turvallinen pesä palasi makuuhuoneen sisustukseen. Se sai lähteä aiemmin, koska en edes tajunnut sen olevan Kidalle kovin tärkeä. Heti kuitenkin kun häkki oli pystyssä, kipitti neiti riemuissaan paikalleen kippuralle. Kidan oma sänky.
Toiseksi, kotona on nyt vain kivaa. Temppuillaan joka ilta. Treenataan palkkana iltaruoka, ja tehdään mukavia asioita. Leikkiä ja hauskuutta myös sisällä, ei aina vain ulkona. Koska kun Kidalla on hyvä olla, se on perus itsensä. Töpöään heiluttava, hurjasti pussaileva, rakkautta kaipaava ja tarjoava hymynaamainen kojootti. Illalla paistelimme pizzaa yhdessä, ja tunnelma oli kaikinpuolin lämmin ja hyvä. Kida ja Tara tarkkailivat touhujani kylki kyljessä, Jetta vähän kauempana. Maistiaisiakin saivat, pientä temppupalkkaa vastaan...

Hävettää ihan, miten olen unohtanut Kidan äärimäisen herkkyyden, enkä ole osannut aiemmin ottaa sen tarjoamia signaaleja tarpeeksi vahvaksi. Onneksi tässä "kantapään kautta"-opetuksessa ei käynyt tämän kurjemmin!

Ensileikki Jetan kanssa!

Iltaruoalla treenasin tunnaria. Ei ole vielä mennyt ymmärrykseen, mutta hyvin tuo haisteli omaa, kun piilotin sitä huovan-ja maton alle. Kahden kanssa pitää edetä tosi varovaisesti, ilman turhia maisteluja, jotta menisi mielen sopukoihin asti.

Huomenna tosiaan on epikset, jotka Tara kylläkin jättää väliin. Tapsa jää Jetan seuramieh--naiseksi. Pitäkää peukkuja, että pärjäämme edes niin, ettemme kasvoja menetä.


2 kommenttia:

  1. Niimpä näin. Miten voikaan aina välillä unohtaa miten koirat reagoi kovasti ihmisen tunteisiin ja mitä lähempi, sen paremmin.
    Voimia ja jaksuja sulle, aina parempi myöhään kuin ei milloinkaan :)
    ps. Kiva että koirat ovat taustassa siirtyneet vähän enemmän vasemmalle, saan itse paremmin selvää tekstistä kun alla ei ole niin paljon muuta! :)

    VastaaPoista
  2. Riippuu hirveästi näytön koosta, et miten nuo asettuu. Esim. mun näytöllä ja Johannan jää hyvin koirien pärstät tekstilaatikon viereen häiritsemättä, joissakin taas ei... Ehkä seuraavassa ulkoasussa ei sellaista huonoa mahdollisuutta ole.

    Ja tosiaan, onneksi oppitunnista selvisi "näin helpolla". Lohdutti myös saada itselleen vakuuttelua tänään, kun Kida oli superhieno itsensä kisapaikalla, eikä piitannut istua ahtaassakaan paikassa ja kävi vieraille töpöä heiluttelemassa.

    VastaaPoista

Kiitos, kun päätit kommentoida blogiini! Kommenttienvalvonta on käynnissä, jotta yksikään kommentti ei jäisi huomioimatta. Kaikki kommentit luetaan ja pyrin vastaamaan jokaiseen.