sunnuntai 29. tammikuuta 2012

AVO1 2/3 check

Tänään oli kylmä päivä.
Tänään oli myös päivä, kun mikään ei mennyt suunnitelmien mukaan.

Kello pärähti soimaan klo 6:00, ja olin painavinani torkun päälle. Toisin kävi, sillä seuraavan kerran heräsin Johannan ääniin klo 6:50. Hänkin oli sammuttanut oman herätyskellonsa, ja ponkaisimme pystyyn puoli tuntia ennen suunniteltua lähtöä. Hienoa, todella hienoa, onneksi sentään tavarat vaatteet ha matkaohjeet olivat valmiina odottamassa. Loikkaus kankaisiin ja koirat aamulenkille, Johanna teki evästä ja laittoi neitien aamusapuskat, sitten kiirehdittiin autoon. Bensa-asema antoi vielä oman osansa myöhästelystä, kun tankkaaminen ei onnistunut bensaluukun ollessa jäässä. Pieni stressi-itku meinasi jo puhjeta siinä vaiheessa, mutta onneksi sain itseni pidettyä kasassa. Ruokaa en kuitenkaan saanut alas, oksetti niin kovasti.

Kisapaikalla ei kauaa jäänyt ilmoittautumisen jälkeen. Koiran kanssa vaan paikkamakuun ensimmäiseen ryhmään. Sekä minä että Kida olimme aivan liian levottomia koko kokeen ajan, ja se olikin kamalin koe vähään aikaan. Kida lähinnä piippasi, haukkui, kiljui ja nurisi, ja kisapaikalla se on kuitenkin yleensä se levollisin ja rauhallisin neiti. Tosin eilen agilitytreeneissäkin paimen näki oikeudekseen verrytellä kitarisojaan, kun jätin sen yksin kevythäkkiin Taran vuoron ajaksi. Sehän on yleensä häkissä kuin kotonaan, ja nytkin odottelin sen vaikenevan pienen protestiääntelyn jälkeen. Vielä mitä, sain käydä antamassa kunnolla huutia, jotta koira tajusi ylittäneensä rajan.... Minun on PAKKO saada kunnon motivaatio taas treenaamiseen ja tekemiseen. Tuo otus näyttää heti, kun olen lipsunut tai vaipunut jonnekin liian syvälle pahaan olooni.

Takaisin aiheeseen, treeneistä lisää viestin lopussa. Paikkahan oli Porvoon PR-tallin maneesi, enkä uskonut pohjan aiheuttavan mitään ongelmia, treenataanhan me maneesissa joka pirun viikko. Joopa joo, Kida oli ihan toista mieltä...

Paikkamakuu 10 - Pelkäsin tämän puolesta niin paljon. Kida oli levoton, se äänteli, kiljahtikin ja olin varma, että se vähintään nousee istumaan tai säntää jopa luokseni. Luojan kiitos se pysyi paikallaan.
Seuraaminen 8 - Käsittämättömän_kamalaa. Otin menon alkuun jännityksissäni liian hitaasti ja Kida keksi paskan. Ihanan, porvoolaisten hevosten lannan. Sehän on paljon parempaa kuin asikkalanhevosten jätökset! Nenä maassa, ihan muissa maailmoissa. Tsemppasin vauhtiani ja Kidan ote vähän parani, mutta todella keskittymiskyvytöntä, alkeellista ja noloa. Tuomari ei nähnyt sitä niin kamalana, minä tietenkin tiedän, millaista tuon seuruu osaa olla ja vertaan. Okei, seuruu juostessa oli ihan mielettömän hyvä, kontakti pysyi kokoajan ja oli kauniin näköistä, mutta muu osuus.... ehehe.
Liikkeestä maahanmeno 8 - Maahanmeno tehtiin ensimmäisenä, ennen seuruuta. Kida oli levoton ja äänteli (mutta videolta sen meno äytti itseasiassa tosi hyvältä....), ja meni makaamaan vinoon. Ne alensivat pisteitä.
Luoksetulo 9 - Tuomari kommentoi tätä niin, että lähtee tosi hyvällä vauhdilla, pysähtyy tosi hyvin, mutta sitten himmailee lopussa. Ja niinhän se tekeekin, ennakoi. Tähän vastaiskuksi alkaa sellaiset "koira ei koskaan tiedä mitä seuraavaksi"-treenit, että vaviskaa voittajassa! Videon kun katselin niin ei himmailu ollut kyllä pahaa, tiputtaa raville vähän ennen minua.
Liikkeestä seisominen 10 - Voisitko koira vain keskittyä radan sisäisiin asioihin ja katsoa minun perääni, et yleisöön?
Noutaminen 9 - Lähtee kuin tykin suusta, vietikäs nouto, mutta sama kuin luoksarissa: ennakoi, pudottaa raville, himmailee. 
Kauko-ohjaus 7½ - AaaaAAAaaa. Hävetti. Kyllä se pihalla teki juuri ennen koitosta! Istumiset kaksoiskäskyllä, viimeinen makuu oli ennemmin heittäytyminen vatsalleen kuin maahanmeno.  Se oli kokoajan lähdössä liikkeelle luokseni, mutta miten tuon nyt luoksetuloon sekoittaa? Kuitenkin tällä kertaa keskittyi kokoajan minuun.
Estehyppy 10 - Olipas ruma perusasento alussa. Mutta ihan nappiloikka oli.
Kokonaisvaikutus 9 

178,5p. AVO1, tuomarina Harri Laisi

---

Lauantaina käytiin Korkeavireen hallilla tosiaan agittamassa. Minulla olisi tästä(kin) videota, mutta adadkapdkpo muokkaaminen ja lataaminen nettiin! Kertokaa jos haluatte nähdä näitä, niin saan motivaatiota nolaamiseemme.

Kida oli kivakivakiva. Se teki hyvällä vireellä ja Ninan piiskauksen jälkeen tsemppasin. Teimme myös keppitreeniä vinokepeillä: koko homma vähän ahdisti, eikä itsenäisestä kepittelystä meinannut tulla enää mitään, kun oltiin jo tokoiltu ja menty rataa. Tuli sieltä kuitenkin hyvät kepitykset. Lisäsin yhden pystykepin aina kerrallaan. Ensin vain suoraan läpi, sitten yksi pujo ja läpi, kaksi, kolme... Palkka oli aina odottamassa alustalla.

Taran kanssa oli vaikeampaa. Se oli täynnä energiaa, minun motivaationi notkahti ja kärsivällisyyteni ei ollut enää samaa luokkaa. Tein radan pätkissä, koska halusin palkata Taraa kontakteilla. Loppuun yritimme koko radan, mutta olin jo sen verran väsynyt ja tuohduin Taran kiljuntaan sen komeantaessa laiskuuttani, joten näimme parhaaksi antaa säätämisen olla. Tara sai myös hyvää treeniä yksin häkissä olemisesta. Se päästi parit jodlaukset ja aiheutti nauunpyrskähdyksiä treenikavereilleni oudoilla äänillään, mutta hienosti tuo osaa olla. Kohta jo paremmin kuin Kida, os tämä meno jatkuu...

Ei elämää kummempaa. Rakastakaa ja motivoikaa minua, jotta alan taas tehdä noiden kanssa. Nyt näyttää siltä, että koiristani tulee kohta kulmakunnan kauhuja, koska emäntä ei jaksa aktivoida. Ähy. Aloittakaa tokojeni kuvaamisesta ja ylipäänsä elämäni ilahduttamisesta, kiitos!

tiistai 24. tammikuuta 2012

Tunnari!


Biisi tämän mahtavan tanssifiiliksen kunniaksi. : ) Pitää pistää hyvä olo ylös, kun sitä tuntee! Muistakaa se.




Kuten videosta huomaa, tunnari on opittu! Kida osaa käyttää nenäänsä, vaikka se on eri huoneessa/sohvan takana odottamassa, kun laitan tunnarin satunnaisiin paikkoihin. Se yritti maistella, kun turhautui nuuskutteluun, mutta muisti heti mikä on homman nimi, ja uudella yrityksellä asia ei tullut enää kysymykseensä. Taidamme siis oikeasti olla valmiina voittajaan maaliskuussa!

Viime viikonlopun vietimme rattoisasti maalla äidin luona. Mikäs siellä oli ollessa (=lusmuillessa). Automatka farmarilla on edelleen ihanaa luksusta, kun kaikki koirat saa laitettua takakonttiin. Äidillä kävimme joka päivä ihanilla maalaislenkeillä, ja mukanamme kirmasi pikkuinen Rosa, tottakai! Lauantain neitilauma tosin vietti keskenään äitini vahtivan silmän alla, kun minä ja armaani karkasille Helsingin vilinään tapaamaan kauan kadoksissa ollutta siskoani (ja nauttiaksemme herkullisesta tex mex-ateriasta).

Sunnuntaina nappasin Rosan mukaani ja hetken kotonaolon jälkeen lähdimme lauman kanssa Asikkalaan seuramme epiksiin. Rosa meni ensimmäistä kertaa kaksi rataa - möllitohinat päätin kokeilla ilman välipalkkoja, jos koira näyttäisi kestävän sen. Mikäli motivaatio laskisi, ottaisin lihapullat esiin. Eipä tarvinnut ottaa! Kuntohan sillä joutui koville, loppuradasta jo väsytti, mutta kaikki esteet pikkuneiti teki aivan mahtavalla asenteella. 10vp tuli mustalta mutkaputkelta (ei ensiyrittämällä uskaltanutkaan mennä sisään) ja hypyltä, jossa syy oli selvästi ohjausvirheeni. Unohdin, ettei pikku palleroni osaa hakea esteille yhtä kokeneesti kuin Kida ja Tara. Heltisi tällä kuitenkin punainen ruusuke ja luokan ainoa tulos - olihan luokassa peräti kaksi koiraa. ; )

Kida ja Tara menivät mölliradan hienosti, mutta kyllähän se olikin varsin simppeli. Kummallakin palkkasin kontaktit, joilla kumpikin ryökäle yritti ensin varastaa. 

Ykkösradalla Rosa oli jo väsynyt, mutta siellä palkkasinkin sen parin esteen välein. Kepittelyt meni hienosti apua antamalla. Keinun ohitimme, koska sitä ei ole treenattu läheskään tarpeeksi, enkä ota mitään riskejä. Herkkä pikkukoira kuitenkin kyseessä.
Tara pissi koko radan hösöttäen, koska en ollut ohjauksessa mukana lainkaan. Hetkellinen mielialani notkahdus rokotti heti menoamme. Valssasinkin niin typerässä kohtaa, että hyvä etten kompastunut koiraan mennessäni sen reitille putkella.... Kidan kanssa tsemppasin, ja saimmekin tosi hyvän radan. Ainoat virheet tulivat kepeillä, kun paimen päätti unohtaa oikean sisääntulon. Onneksi oikea sävel löytyi, ja kokonaisuudessaan meno oli hyvää.

Sunnuntaina onkin tiedossa toinen AVO-kokeemme. Peukut pystyyn, ettei mikään mene ihan hassusti. : ) Se harmittaisi, koska kaikki osataan etu-ja takaperin!

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Wou, flow

"Flow (myös optimaalinen kokemus ja virtauskokemus) on psykologi Mihály Csíkszentmihályin mukaan tila, jossa ihmisen tietoisuuteen saapuva informaatio on tasapainossa itsen tavoitteiden kanssa. Flow-kokemuksen seurauksena itsen järjestys on aikaisempaa monimuotoisempi (itsen kompleksisuus kasvaa). Flow'ssa psyykkinen energia käytetään ainoastaan tavoitteiden saavuttamiseen. (Csíkszentmihályi 2005, 68-73.)" - wikipedia


Agilitytreenit olivat eilen jotain.. wau. Minä meinasin vielä jättää menemättä, kun lämpötilani heitteli alituiseen kuumeen ja normaalin väliä. Onneksi kuitenkin menin, olihan minulla niin paljon kerrottavaa, kuten Taran mediuutiset! Läpi hurjan tuiskun siis ajelimme, ja vastassa meitä oli Ninan tekemä superkiva pikkurata.


Ajattelin Ninan hieroskelleen käsiään yhteen ja naureskelleen ivallisesti, kun laittoi noita vetoja radalle. Minun heikko lenkkini. Onneksi laittoi. Kummallekin likalle putkeen haku ykköseltä onnistui myös kaukona, että ohjasin putken takaa. Puomilla otin kummallekin namialustan paikan muistutteluksi, Kidankin totesimme olevan kytköksissä tosi paljon liikkeeseeni, ja paikka on hieman alkanut lipsumaan. Muutamat naksuttelut namialustalla ja lötyi taas hienosti oikea paikka. Kumpikin hoiti kontaktin vauhdikkaasti.

Sitten tuli esterykelmä. Jumituin siihen hetkeksi, tein aina liian pitkän kaarroksen tai olin jäljessä. Nina näytti ja opasti, kritisoi ja kannusti, ja lopulta sain oppikirjan mukaisen suorituksen, josta ei olisi voinut olla ylpeämpi. Vai voiko sittenkään? Kun otin koko roskan uudestaan Taralla, Kidan vuoron päätyttyä, se meni nappiin. Samantien. "Ei tuohon ole mitään lisättävää" sanoi Nina, sillä Tara teki tosi tiukat kaarteet, meni kaikki oikein ja vihdoin minä_olin_liekeissä! Harmi kun tätä ei tullut videolle, Tiinan piti lämmitellä oma koiransa ja hän sai purkkiin vain Kidan suoritukset (jotka laitan esille myöhemmin).

Kidan kanssa otin vain kepeille lähetyksen, ja se haki tosi hyvin itse oikeaan väliin. Taran kanssa treenattiin muutamat takaakierrot. Se ei kestä vielä irtoamista, mutta kepittelee hyvin ja vauhdilla, kestää myös takaakierron kun teen sen lähempänä.



Nina teki selväksi, että kukaan ei yritä päästä ysille helpompaa reittiä kiertäen takaa esteen puolelta. Kaikki menisivät esteen ja putken välistä. Okei. Kun aloin tosissaan tekemään hommaa, muistui mieleeni vain aiemmat opetukset, ja kummallakin tuli nappisuoritukset. Ei Kida eikä Tarakaan hakenut vääriin väleihin, ja nopeasti suoritimme rykelmän ja pääsimme maaliin. Palkkiona Ninan kehut ja kuvaannolliset selkääntaputukset, jotka meinasivat nostattaa tipan linssiin.


Muutenkin sain tältä kerralta niin kauniita sanoja osakseni, kannustusta ja uskoa, että laitan nämä asiat sydämeeni pieneen rasiaan, jossa ne toimivat loppumattomana inspiraationlähteenäni vaikeina hetkinä. Saan olla kiitollinen Ninasta kouluttajana. Hän on lahjakas, kritisoi, neuvoo ja näyttää, mutta hän myös palkitsee ja kertoo kehuja, kun onnistumisia tapahtuu. Jos kouluttajanikin uskoo minuun noin vahvasti, kuinka voisin itse olla uskomatta? Tietenkin otan sen, mitä minulle tarjotaan, ja teen kaikkeni ollakseni sen arvoinen, jotten tuota pettymystä.
Treenien ja jäähdyttelyjen päätteeksi Tara sai nököttää autossa, ja otin Kidan kanssa tokoa. Muistuttelun vuoksi AVOn kertaukset, joissa nyt ei yllättäenkään ollut mitään ongelmaa. Nouto oli tosi nopea ja tiivis eteentulo, luoksarissa yritti vähän ennakoida, mutta tuli tosi hyvät stopit. Jäävät on ok, seuruu on ok, kaukot on ok (tein ne itseasiassa 10m päästä, joten luulisi lähempääkin onnistuvan!)
Ruutua teimme vielä loppuun, ja tuli tosi hyviä. Keskivaiheilla alkoi kääntymään juuri ruudun edessä, mutta nopea palautus maanpinnalle ja tuli hyvät loppuunkin. 




Kuvat on muuten napsittu lenkiltä. Kävimme Johannan kanssa ihanalla pellollamme, joka oli hieman.. luminen.

maanantai 16. tammikuuta 2012

Kyselypiiri

Enpäs eilen jaksanutkaan raahautua enää koneelle blogia päivittämään, joten vastailut heilahtivat tälle maanantaipäivälle!
Lauran pyynnöstä (...) ilman kuvia. Voitte vaikka kuunnella tätä kappaletta samalla, kun nautiskelette lukutuokiosta!



Parasta Kidassa?Tätä ei tarvinut kauaa miettiä. Ehdottomasti tuon eläimen persoonallisuus. Se on omalla tavallaan hyvin haastava, taitoja vaativa koira, mutta osaltaan taas hirvittävän helppo. Se omistaa enemmän luonnetta, persoonaa kuin yksikään koira, jota olen koskaan tavannut. Se osoittaa hyvin ajatuksiaan elein ja mielipitein, ja huomaan siinä valtavasti samanlaisia piirteitä kuin itsessäni, ja minä olen sentään ihminen. Nämä piirteet eivät ehkä ihmisessä ole kovin ihailtavia, mutta koirasta ne tekevät suorastaan ainutlaatuisen. Niin hyvässä kuin pahassa.
Voisin mainita Kidan parhaaksi piirteeksi myös sen valtavan kiintymyksen perhettään, omia ihmisiään kohtaan.

Parasta Tarassa?
Sen alati iloinen, huvittavan pentumainen, leikkisä luonne. Tara on sellainen, jonka haluaa vaan ottaa kainaloon ja pitää siinä. Sen kanssa olemme kokeneet paljon, ja rasavillinä yliaktiivisena, rajojaan testailevana pentuna neidin riemua ei jaksanut paljon arvostaa, mutta nykyisin en voi olla nauttimatta sen loppumattomasta leikkimielestä. Keväällä 6 vuotta täyttävä noutaja on yhä se, joka kesken televisionkatselun kantaa pehmolelun syliin, loikkii lumihiutaleiden perässä, voisi uida kokonaisen kesäpäivän ja joka aloittaa hullun piehtaroimisen ihan vain tyytyväisyyttään esimerkiksi aterian jälkeen.

Miten päädyit koirien pariin?
Koira meillä on ollut aina. Kun synnyin, äidillä oli bischon frise uros Allu, ja kun täytin kuusi, tuli meille newfoundland narttu Emma. Emma nukutettiin vanhuudenvaivoihin keväällä 2006, ja silloin olikin pari elämäni ainoaa koiratonta kuukautta. Silloin päätin, että haluan sporttisen koiran, ja sen myötä aloin hurahtamaan koiraharrastukseen hitaasti, mutta varmasti.

Miksi juuri tolleri&aussie?
Kun aloin miettimään omaa koiraa Emman kuoltua, halusin keskikokoisen, sporttisen koiran, jonka kanssa urheilla, laihtua ja harrastaa. Rotuvalintoja oli muutamakin, mutta koska asuin vielä äidin kanssa yhdessä, hänen mielipiteensäkin ratkaisi. Äiti ei ollut niinkään ihastunut paimenvaihtoehtoihini, joten päätin ottaa novascotiannoutajan, joka vastasi varsin hyvin kaikkia haluamiani kriteerejä.
Kun oli aika ottaa toinen koira, Taran kaveriksi ja potentiaalisemmaksi harrastekoiraksi kiinnostuksen lajeihin noustua yli sataan prosenttiin, kaivelin vanhat rotumietinnät takaisin. Ja australianpaimenkoirahan se oli, joka oli saatava. Näyttelylinjaiset eivät kuitenkaan ulkoisesti houkutelleet (johtuen siitäkin, etten ole suuri näyttelyharrastaja) ja siksi työ-tai sekalinjainen vaihtoehto tuntui hyvältä. Australianpaimenkoirissa viehättää niiden koko olemus, luonne ja tekemisenmeininki ilman turhaa vinkumista ja söhötystä.

Oletko miettinyt seuraavaa koiraa?
99,9% varmuudella se tulee olemaan australianpaimenkoira.

Millaisena kouluttajana pidät itseäsi?
Vähättelevänä. Ja jos haluan menestyä, se piirre pitää kitkeä pois. Olen myös varsin maanläheinen, "yksinkertainen", ja pyrin miettimään asioita mahdollisimman simppelisti. Agilitykouluttajani mukaan erityisvahvuuteni on ottaa koira huomioon joka käänteessä, ja siinä olen samaa mieltä. Kykenen varsin hyvin päättelemään koiralle sopivan tekniikan, kun vaan seuraan sitä ja tutustun.
Olen myös toisinaan vielä liian lyhytpinnainen. Tätä olen kuitenkin kehittänyt huomattavasti, ja pinnani on pidentynyt valtavasti vuosien mittaan. Kokemattomuus ja epäonnistumisen tunne ovat suurimmat tekijät, jotka saavat pinnani mun nipsahtamaan.

Mikä on huonoin puolesi koirien parissa? Entä paras?
Ehkä juurikin toisinaan pinnani. Huonoina päivinä jätän suosiolla kovan treenaamisen väliin. ;)
Paras? Hmm. Maalaisjärkeni, kenties? Se, että pidän koirani kurissa, mutten kuitenkaan natsimaisella hengellä koiria kiusaten? Että otan parhaani mukaan huomioon myös ympärilläni olevat koirakot? Tai se, että kehityn koira-asioissa nopeasti, mikä taas on tosi hyvä juttu ainakin koirien kannalta.

Millaista koirakkoa on ilo katsella kentällä?
Sellaista, joilla molemminpuolinen luottamus näkyy selvästi. Ei tarvitse olla TVA tai AVA-tasoinen koirakko, jotta ihailisin heitä. Saumaton yhteistyö, rentous kaksikon välillä ja suuri luottamus paistaa silmissä ja olemuksessa, ja näkyy usein itse työntouhussa. Nautin myös jos saan katsella samaa koirakkoa pitkään, jolloin voin ihailla heidän kehitystään ja nimenomaan sitä, kuinka vahvaksi heidän siteensä muodostuu.

Ketä olet suunnitellut Kidalle sulhoksi? Jos nimeä et halua julkaista niin kerro koirasta jotakin.
Kidan  pentuasiat ovat niin keskeneräinen ja vasta ajatustasolla oleva idea, etten siihen uskalla sanoa vielä juuta tai jaata. Minulla on kuitenkin selkeä linja siitä, millaisia australianpaimenkoiria haluaisin kasvattaa, joten miesvalinta Kidalle olisi varsin selvä. Ensinnäkin koiran tulee olla ehdottoman terve ja luonnetestattu. Haluaisin väriltään mieluusti mustapainotteisen, trikin, valk-tai tanmerkkisen. Sen ei tarvitse olla työlinjainen, sekalinjainen on oikein hyvä, kunhan koiran ulkomuoto muistuttaa sellaista, jollaisia australianpaimenkoiria itse haluaisin kasvattaa. Toivon uroksen pään hieman kompensoivan Kidan pään keveyttä, ja rakenteeltaan sen tulisi olla kevyt ja sporttinen. Ei mikään vinttikoiramainen luikuri, mutta kuitenkin sen verran "kiiturimainen", että näyttelyistä jäisi melko varmasti ERI:t saamatta. Luonteeltaan hyvä käyttökoira, vietikäs, aktiivinen, ja luonteeltaan mieluusti sosiaalinen (joskaan ei liian, vaan pieni pidättyneisyys on ihan suotavaa).

Kauan ehdit haaveilla aussiesta ennen oman tuloa, onko mikään tullut yllätyksenä?
Ensimmäisen kerran tutustuin aussieen rotuna vuonna 2005, mutta otinkin novascotiannoutajan. Sittemmin rotu unohtui, kunnes alkuvuodesta 2009 alkoi uuden koiran pohtiminen. Niihin aikoihin tutustuin myös Keniin, punaiseen aussievauvaan, ja olin myyty.
Yllätyksenä on tullut aussieiden monipuolisuus, mutta silti niissä tuntuu olevan yksi yhteinen tekijä: herkkyys. Herkkyys voi näkyä hyvin eri tavalla, mutta jotenkin olen huomannut, että ne "kovakalloisimmat puupäätkin" omaavat jotain pieniä herkkäaiheita hyvinkin selvästi. Minä myös aina ajattelin aussien muistuttavan suuresti bordercollieta ihmisten aina vertaillessa niitä keskenään, mutta huomasin pian, ettei aussie ainakaan minun silmääni muistuta bordercollieta yhtään niin paljon.

Millainen Kida on?
Herkkä. Se lukee omistajaansa kuin avointa kirjaa, eikä yksikään paha mieli pääse sen ohitse. Kida imee kaiken ikävän fiiliksen itseensä, ja siinä missä omistaja ahdistuu, ahdistuu sekin. Se imee itseensä myös onnen, epävarmuuden, surun ja vihan. Se on uskomattoman lojaali ja luotettava, enkä epäile hetkeäkään antaa sen kulkea irti vilkkaasti liikennöidyn tien varressa. Se kulkee siinä missä pitää, se tulee siihen mihin kuuluu. Se on aina ollut älykäs, nopea oppimaan ja rakastaan työntekoa. Se on sporttinen, vauhdikas ja energinen koira. Kida omaa vahtiviettiä, se on vieraita kohtaan pidättyväinen, muttei aggressiivinen. Ja minä pidän siitä suuresti. Se antaa rapsuttaa, koskea ja istuu viereenkin, mutta voi hyvinkin jättää tulematta luokse, vaikka kuinka kutsuisi leperrellen. Jos vielä jatkan, loppu tekstitila menee tämän vastauksen puimiseen...

Meinaatko joskus ottaa jonkun muun rotuisen koiran? Pommin?
Hahahaha. Pakko myöntää, jonain päivänä haluan oman pommin pikku miniliitäjäksi. Onneksi on Rosa, joka tyydyttää tarpeeni päästä seikkailemaan pieni karvapallo narunjatkeena.
Mutta tosiasiassa, minulla ei ole hajuakaan, mitkä muut rodut kiinnostaisi. Sitten joskus, kun siirryn agi-ja tokomaailmasta vetojuttujen luvatulle polulle, pari siperianhiskiä olisi enemmän kuin ihanat ystävät vierellä. Kuitenkaan en koe suurta haluantämänjustnyt-tätä rotua kohtaan tällä hetkellä, kuten en muitakaan (paitsi aussieta..) kohtaan. Pk hollanninpaimenkoira on kiinnostava, mutta siinä on monta niiiin eikiinnosta-piirrettäkin.

Mitkä rodut sinua miellyttävät, mutta mitä et kuitenkaan jostain syystä pysty ottamaan?
Kaikessa pinnallisuudessani sanon weimarinseisoja sen kauniin ulkomuodon takia. Varsinkin pitkäkarvaisena se on kovin täydellinen pakkaus. Myös isovillakoirista olen alkanut pitää suuresti, mutten kuitenkaan nää rotua omana rotunani. Sitten on vielä ne huskyt, mutten koe omaavani sopivia tiloja kyseisten koirien pitämiseen, eikä aikanikaan riitä vielä niiden rodunomaiseen aktivointiin aktiivisesti.

Millainen on hyvä koira?
Sellainen, joka sopii omistajalleen. Toisinsanoen omistajan pitäisi realistisesti kyetä katsomaan itseään ja miettimään, millaisen rodun edustajan hän itselleen hommaa.

Kumpi on sinulle "tärkeämpää" toko vai agility?
KääK. Mietin tätä vastausta pitkään. Loppujen lopuksi toko, koska se sisältää yleishyödyllistä käyttäytymistä, joka takaa hyvätapaisen koiran myös treenikentän ulkopuolella. Se rasittaa aivoja, muttei niinkään fyysisesti. Agility on kuitenkin ihan yhtä rakas harrastus, ja se on hullunkurinen, vauhdikas ja huolettomampi, mitä taas toko ei tyyliltään ole. En siis osaa vastata. Kumpaakaan en mielelläni lopettaisi.

Minkä pituisia lenkkejä käytte? Millainen on normaali lenkkinne?
Vaihtelee kyllä tosi paljon arkikiireiden, jaksamuksen, treenien ja muun tekemisen mukaan. Esimerkiksi eilen Kida oli mukana tallilla vauhdikkaalla maastolenkillä, Tara taas meni rauhallisemmin pellolla rymyten pallon perässä. Mutta otan esimerkiksi nyt sen tylsimmän, eli ei kummoisia treenejä ja energiat nollassa ja naisilla kiire päivä.
"Pahin" mahdollinen päivä on siis, että aamulla koirat pääsevät n. 20min lenkille. Ne nukkuvat aamupäivän, voivat päästä takapihalle temuamaan. Iltapäivällä n. 30min lenkki. Niille voidaan heittää vähän nameja takapihalle nenänkäyttöä varten tai aktivoida temputtaen. Iltaruoalla pienet treenit. Iltalenkki kestää sekin n. 30min. Lenkit suoritetaan kuitenkin aina niin, että neidit pääsevät vapaaksi (Kida tosin kulkee vapaana nykyisin miltein 24/7) ja joka lenkki sisältää hurjasti rallia, riehumista ja yleensä metsään pääsemisen.
Onneksi tuollaisia päiviä on harvoin! Minä ja Johanna tykkäämme kumpikin hirmuisesti lenkkeilystä, ja ne tuppaavat helposti venähtämään, kun innostumme lähtemään johonkin "supersiistiin paikkaan" ja treenejä on kuitenkin aktiivisesti. En kuitenkaan jaksa edes miettiä tämän tarkemmin lenkkiemme määrää, varsinkin kun kävelemme ihan hemmetimoisella tarmolla useimmiten, niin matka kertoisi huomattavasti realistisemmin lenkin "rankkuuden" kuin aika.

Minkä rotuisen koiran voisit kuvitella ottavasi jos et saisi valita tolleria tai aussieta? Tai pommia. ;)
Yhyyyy. No. Kai minä myöntyisin pk holskuun. Tai sitten hankkisin bordercollie-fiksaation ja mielenhäiriöissäni hommaisin sellaisen. Oikeasti, en tiedä. Olen yrittänyt miettiä tähän vastausta, tuloksetta!

Mikä on suurin haaveesi jonka toivoisit vielä toteutuvan koiraisan elämän saralla?
Pääsisin toimimaan koirien kanssa koulutuskentillä sivuammattinani. Ja myös kasvattamaan pienimuotoisesti.

Millä perusteella päätät Kidan mahdollisten tulevien pentujen uudet kodit, mitä kriteerejä sinulla on niiden suhteen?
Suurin kriteeri lieneen kokemus ja ymmärrys, mihin "on ryhtymässä". Tuttuun ihmiseen kohdistuu myös luottamus ja henkilön persoona, uskonko hänet hyväksi omistajaksi minikidoille.
Toivon, että hakijalla olisi kokemusta herkästä, aktiivisesta rodusta. Hänellä ei välttämättä tarvitse olla näyttöä ja tuloksia, mutta mieluiten pohjaa harrastuksista ja parhaillaan kokemusta. Yhtäkään koiraani en myöskään myy sohvakoiraksi tai sillointällöin-pyörimiseen, ja vaadin, että kasvatit menevät käyttökoteihin. Käyttökoira käyttöhommaan, niin se vain menee. Hänellä toivon olevan ylipäänsä kokemusta erilaisista koirista. Haluan omistajan omaavan maalaisjärkeä, suhteellisuudentajua, ettei jokaisen irronneen karvatupon myötä olla soittelemassa minulle, ja ettei koirasta omalla hössötyksellä saada yliherkkää remmirähjää. Tavoitteet saavat minun puolestani olla maailmanmestari-tasolle, se on vaan suotavaa, mutta en vaadi sitä. Tottakai on toivottavaa, että kasvatit saavat nimeä, mutta kilpailemiseen voi hurahtaa siinä vaiheessa, kun harrastus käy tutuksi ja jää siihen koukkuun. Toivon tulevan omistajan myös olevan yhteistyökykyinen, ja että kemiamme toimisivat.
Tietenkin toivon myös, että omistaja on henkisesti hyvinvoiva ja sen verran hyvävarainen, että hänellä on varmasti mahdollisuus hoitaa eläintään parhaalla mahdollisella tavalla. Tietenkin auliisti pyytelen myös tutkituttamaan kasvatit, eli terveystulokset ja luonnekuvaus bliiiis.

Mikä on kummankin koiran lempilelu?
Tara on palloholisti. Ihan sama mikä esine lentää, mutta jos se on pyöreä, riemu repeää! Sille kelpaa kuitenkin mikä tahansa, minkä voi noutaa tai mitä voi repiä. Kida rakastaa vanhaa, kumista, sinistä palloa, jota se on jyrsinyt ja maistellut kovasti, ja yhä van sen nähdessään pikkuneiti on aivan tohkeissaan.

Entäs lempiherkku?
Aaa, tämä on paha. Taralla voisi sanoa ennemmin, mikä ei ole sen lempiherkku... Melkein kaikki menee alas, jopa kurkut ovat hyviä motivointipalkkoja. Paistettu kana tuntuu kuitenkin pistävän Kidan nenänkin ihan solmuun. Tara menee sekaisin kaikesta, jota voi edes jotenkuten kutsua ruoaksi.

Mikä on oksettavin koirakokemuksesi?
Taralla oli kerran paha vatsatauti. Itse koiran ulkona käyttäminen oli toki kaikessa äänessään ja hajussaan melko kuvottavaa (noutaja päätti myös sisustaa suihkun uudella, ruskealla kuosilla), mutta oksettavinta koko hommassa oli se, että koiran nestetasapaino meni aivan sekaisin. Taran takajalat halvaantuivat, ja se vaan olla möhnötti ja yritti etujaloillaan raahata itseään eteenpäin. Sen ilme oli yhtä iloinen kuin ennenkin, tarmokas ja menevä, eikä se tajunnut, miksei voi sännätä täysillä eteenpäin. Onneksi asia korjaantui heti nesteytyksessä.

Mikä on ällöttävin koiranruoka mitä olet kohdannut?
Frolic. Siinä vaiheessa, kun koira pinnistää itsestään pinkinpunaisen paskapötkön, ei enää paljoa naurata.
Myös keitettyjen keuhkojen tuoksu on mitä ihastuttavin, puhumattakaan verisesti maksasta käsissäsi.

Minkä asian muuttaisit koiramaailmassa? Yhden.
Ihmisten ajattelumallin. Jos haluaaa lapsenkorvikkeet, hankkii lapsen tai pehmolelun. Jos haluaa harrastaa, hankkii harrastukseensa soveltuvan, mutta jos ei halua, ei hanki sellaista vain siksi, kun ovat hienoja. Eli antaisin ihmisille enemmän maalaisjärkeä ja ylipäänsä vastuullisuudentuntoa. Vältyttäisiin monelta onnettomalta tai luonnevikaiselta koiralta!

Tuutko kesällä agilityliiton leirille?
Tahtoisin! Eli jos tarpeeksi minua taivuttelet, saatan tulla. Olen tosin toukokuussa menossa jollekin priva-agilityleirille yhdessä Kidan sisarusten+omistajien kanssa, joten varallisuuteni voisi olla hieman heikolla pohjalla...

Haluun sun kanssa leirille, pidetäänkö oma Retardileiri?
Pidetään! Päivämäärää ylös äkkiä.

Kumman mun koiran ottasit omaks?
Minä en hirveästi pitä shelteistä. Ne on liian pieniä, ne räksyttää ja on herkkänahkaisia. Okei, ihan söpöjä kylläkin. Mutta, pakko myöntää, että Meelan voisin ottaa heti kun sen minulle lykkäisit. Se on pieni bordercollie sheltinkehoon lukittuna, ja sen kanssa voisi olla oikeasti mielenkiintoista, antoisaa ja mahtavaa tehdä töitä. Eli jos krhm jos perintöasioita mietit, mulla on pikkusheltin kokoinen reikä sielussainn... ... ei sillä, että kuolemaasi mitenkään toivoisin! :'D

Ottaisitko koskaan kodinvaihtajaa? Jos ottaisit, millaisen? Jos et, miksi?
Jos minulla olisi mahdolisuus ottaa koira, jos pitäisin siitä ja uskoisin kykeneväni antamaan sille hyvän kodin, voisin ottaa. Jos koira olisi paperiton, saattaisin mielelläni entsiä sille toisen kodin, koska haluaisin itse tukea vain paperikoirien ottamista (ja ovathan ne harrastuksissakin parempia). Oikeastaan muita kriteerejä en keksi, ne ovat samoja kuin pentua ottaessa. Koiran ja minun tulee täsmätä, en ottaisi itselleni soveltumatonta rotua nurkkiin "turhana" pyörimään vaan siksi, että se on söpö ja pitää pelastaa.

Kuinka monta koiraa on rajana? Nythän teillä on kolme.
Henkilökohtainen mielipiteeni on neljä. Kahden ihmisen voimavaroilla siis. Ainakin tilanteessa, missä kaikki koirat olisivat hyvässä käyttövedossa vielä yhtä aikaa.

Sulla on kova ja herkkä koira, miten oot yrittänyt tasapainottaa itseäsi niiden kanssa, mitkä on yhteisiä mitä teet niiden kanssa ja mitä erilaisia toiminta tapoja on?
Ennemminkin minulla on kaksi sekalaista koiraa. Tara on kyllä kova, se kestää kovempaa painetta ja vaatimuksia menemättä kuplaan ja se myös palautuu yhdessä hujauksessa. Se on agilityssa hyvin minun perääni, erittäin tarkka nopeista liikkeistä ja sen ohjaamisen pitää olla tasaista ja rauhallista, olematta kuitenkaan hidasta. Taraan kohdistuvat käskyt ovat voimakkaita, kovemmalla volyymilla, ja sitä voi tuupata jaloin jos ei älyä itse väistää. Kida taas on herkkä, sitä ei saa "kiusata turhaan", ja se pitää palkita välittömästi oikeasta, tai se jää omaan ahdistuskuplaansa. Se vaatii kuitenkin myös painostusta, jos tietää sen osaavan, mutta keskittymisen vain liihottavan muualla. Kida on hyvin tarkka ohjata, se ottaa jokaisen signaalin ja ajoitus on tärkeää. Se irtoaa hyvin ja siihen pitää luottaa. Kida rankaisee virheistäni tekemällä virheen, kun taa Tara helposti korjailee minun tekemisiäni. Kida myös palautuu hitaammin kuin Tara. En sitten osaa vastata tämän paremmin tähän kysymykseen, katson koiraa yksilönä ja säädän itseäni ihan huomaamatta koiralle sopiville toimintamalleille.

Olipas urakka! Valtavan juuri kiitos hienoista kysymyksistä! Tällaisen postauksen voisi tehdä toistekin.
Tänään on rauhallinen päivä, pakkaslenkkeilyä luvassa. Huomenna on kuitenkin agilitytreenit, ja viikonloppuna singahdamme maalle nautiskelemaan, joten päivityksiä on luvassa!

lauantai 14. tammikuuta 2012

Pienet suuret ilonaiheet

Hehkuttakaamme ensimmäiseksi asiaa, jonka enkelkuorokin voisi kajauttaa Hallelujah!-huudon saattelemana. Ilmoittaessani paimentolaista agilitykisoihin, kävin lunttaamassa sen sirunumeron koiranetistä ja vilkaisin samalla terveystuloksia. Ajattelin joutuneeni väärän koiran sivulle, ja pitipä nimi lukaista uudelleen, ennenkuin sallin leveääkin leveämmän virneen levitä naamalleni. Kidan lonkka-ja kyynärtulokset loistivat sydämen kuuntelutuloksen yläpuolella. A/A 0/0! Koko päivä meni extaasisessa onnessa, olin tosissani odottanut C-tuloksia, joten tämä oli enemmän kuin upeaa, mahtavaa ja ihanaa. Minulla ihan oikeasti on terve koirapaketti käsittelyssä.

Toinen hehkutuksenaihe voisi olla tänään menneet agilitykisat. Ensinnäkin ilahdutti Hyvinkään koiraharrastajien mahtavat, lämpimät tilat, vaikkakin mielialaa miinukselle uhkasi heti parkkipaikalla laskea eräs rouvashenkilö, jonka toinen koira karkasi luvatta takakontista, toisen ollessa remmissä. Tämä valkoinen koira rymisteli suoraan minun (hihnassa olevien!) koirien luokse, ja änklipä tuo itseään niin liki, että sekä Tara ja Kida urisivat ja irvistelivät pahasti. Tämä vieras koira otti tuulta myllyynsä ja alkoi hyökkiä pahasttikin päin. Ja mitä tekee omistaja? Huhuilee, muttei hae elukkaansa pois. Omat koirat kuristusotteessa hihnoissa yritin pitää hyökkivää elukkaa kauempana, ja vihdoin omistaja rääkäisi edes sen verran lujasti, että koira lähti pinkomaan pois. Omistaja ei pyytänyt anteeksi, ei mitään, ja kiukkuisesti kovaan ääneen paasasinkin ihmisten typeryyttä.





No, mieliala nousi kyllä sisätiloissa ensinnäkin siksi, että Tara mittautettiin. Se ei ole kummoisen kokoinen, mutta tähän mennessä sillä on aina kisattu ja treenattu pikkumaksina. Mutta jumprahuitti, tuohan on medi! Korkeudeksi ilmoitettiin 42,5cm ja saimme luokkasiirron medimäiseen menoon. Kyllä oli Taralla ilo mennä pikkuruisia esteitä! Minua jännitti ihan kamalasti, tärisin kuin horkassa, ja siksi ohjaus oli rumaa ja rata meni hitaasti, vaikkakin aikavirheiltä vältyttiin. 5vp tuli kepeiltä, jossa aloin liikaa varmistelemaan ja Tara meni väärästä välistä sisään. Muuten meni hienosti, joten kelpo Tapsa, joka todellakin pääsee mediratoja kiertämään!






Kidalla hyppäri oli fiasko. Minä en keskittynyt, koira ei keskittynyt (se keskittyi lähinnä Johannan metsästykseen yleisöstä) ja kaikki oli kamalaa. Yhden perkeleenkin päästin vahingossa, kun tein maailman typerimmän virheen putkella. Heitin koiran sinne yhtä huolettomasti kuin treeneissä (siellähän se menee satavarmasti!) ja kas kummaa, neiti tulikin samasta päästä ulos. Siinä meni minun pasmani jo tykkänään sekaisin. HYL napsahti, mutta positiivista oli miten kivasti kepit meni, vaikka vielä eilen porasin, ettei niistä kuitenkaan tule koskaanikinä mitään.




Hups.


Agilityradalle olin kerännyt jo paremmat fiilikset ja patistin koirankin keskittymään hommiinsa. Repimisleikit ennen tositoimia ja pieni innostava "lähdetäänkö töihin?" omaa vuoroa odotellessa saivat Kidan oikeasti keskittymään meidän kahdenkeskiseen maailmaamme. Rata olikin huomattavasti parempi. Yhä hidas (koska minua jännittää) ja vähän kömpelö. Mutta kontaktit olivat superhienot, kepit olivat superhienot! Kyllä täytyy myöntää, että pienesti harmitti kun viimeisellä putkella, toiseksi viimeisellä esteellä Kida meni putkeen ja minä vielä varmistin sen, tein tosi rauhassa, ja putken puolivälissä se kääntyi ympäri ja sai virheet palatessaan samasta päästä takaisin. Eiiiiii. Kunnialla kuitenkin loppuun, ja tulokseksi 5vp. Aika alitettiin onneksi, vaikka meno oli kuin sarvikuonolla juoksuhiekassa.




Muistisääntö nro 1 - nainen, nyt vähän poweria, vauhtia ja sähäkkyyttä tähän harrastukseen!!!


Vielä voisin fiilistellä kaksikon hyvää käytöstä. Kidan nyt voi huoletta jättää kevythäkkiinsä yksinään, siellähän se odottelee. Koiramäärä ei ahdistanut, ja irti tuo kulki, kun kävimme Kidan veljen Eskon ja hänen omistajansa Lauran kanssa pikku kävelyllä. Ei tarvitse kyllä huolehtia, että neiti aiheuttaisi kaaosta! Kisapaikalla muuan pantakauppias kovasti jutteli Kidalle, ja ensin tuo väksytti tyhmänä takaisin, kunnes älysi lopettaa turhan vahtimisen ja meni innoissaan tutustumaan naisen käsissä olevaan termospulloon. Kida on kyllä luonteeltaan juuri niin sosiaalinen kuin haluankin. Se varoittaa kotiin punkeavista vieraista, kuitenkin tajuaa ihmisen olevan ok, hiljenee ja on rauhassa. Se antaa rapsuttaa, hiplata ja kosketella, muttei kuitenkaan änkeä syliin tai raahaa leluja kuten superhalaileva noutajani...
Tarakin jätettiin ensimmäistä kertaa yksin kevythäkkiin, ja se oli kiltisti. Ensin hieman kiljui perään, sitten hiljeni ja loppuajan vaan makasi ja torkkui ihan rauhassa. Hirmu hyvä fiilis, kun kumpikin koira osaa olla hiljaa ja ei tarvitse pelätä, että kohta se juoksee puolirikkonainen häkki perässä raahautuen pitkin kisapaikkaa... Tara tosin pääsi tekemään taramaisen "kisapaikan huumoripläjäys"-esityksen, sillä minä pinkaisin heti mittauksen jälkeen tutustumaan rataan ja ratahenkilö piteli Taraa yleisössä. Noutaja oli kuitenkin ovelana pujahtanut pannastaan ja sinne se juoksi minua radalle katsomaan "joko tehdään hommia!" ilme naamallaan.

Huomenna on kysymyspostauksen vuoro! Pysykää kanavalla. Ja kiitos kaikista kysymyksistä, vielä saa laittaa jos jotain keksii!

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Lumentulon kunniaksi - kysy mitä vaan!


Monien blogeissa on ollut suuren suuri kysymyspostaus  ja lumen kunniaksi, jota satoi siis tänään koko päivän, päätin itsekin rykäistä kysymyspäivityksen pystyyn. Idea tässä on selvä. Kysy ihan mitä vaan, liittyen minuun, harrastukseeni, koiriini, ajatuksiini, mielipiteisiini ja minä vastaan  (paitsi jos kysymys ylittää hyvänmausvastaiset kriteerit...) jokaiseen kysymykseen seuraavassa postauksessa! Ja ei huolta, en ole unohtanut viimeisintä kyselypostaustani, vaan teidän lukijoiden heittämät päivitysideat toteutuvat aikanaan. Ne toimivat hyvänä ideavarastona pahan päivän varalle.

---

Lauantaina pakkasimme kaikki kolme koiraamme uutukaiseen Focukseen ja nappasimme matkalla Sandran ja Sulon kyytiin. Lauantaisena, talvisena iltana maneesi oli hiljainen, ja rakentelimme rauhassa tekaisemani radan:



Ihan simppeliä menoa, pöydän laitoimme kun sitä niin harvakseltaan treenataan. Jostain syystä paimenkaksikolle este numero 5 oli outo, ja rima piti tiputtaa kerran, mutta tiedä sitten miksi. Kaunista menoa kaikilta. Tara teki oikein tehokkaat urinakepit vauhdista, Kidan kanssa taas treenasimme itsenäistä kepittelyä. Palkkaus aina epäsäännöllisesti eri kohdissa sai vireen ja innon pysymään tekemisessä, mutta pallopalkka vei kuitenkin huomion liiaksi ja sitten meno alkoi olla vähän päätöntä sähellystä. Rauhallinen pujottelu muuttunee tehokkaammaksi, kun eteneminen sujuu yhtä hyvin kuin nyt!




Myös Tarasta on video, mutten ole vielä ehtinyt tehdä sitä. Laitan sen myöhemmin.


Eilen oli ryhmätreenit. Nina oli tehnyt mukavan radan (jota en jaksa nyt tehdä näytille, anteeksi), joka sisälsi muutamat vedot, päällejuoksut, valssinkin, parit putket, kepit ja keinu. Oli kyllä tehopäivä meillä kaikilla. Rata meni hienosti. Kida karkasi kerran väärälle hypylle hitauteni takia, mutta tsemppasin ja kumpikin likka teki hitsin lyhyitä teitä, nopeita käännöksiä ja oli tehokkaita. Minä tein onnistuneimman valssini ikinä (ajoitus oli Ninan mukaan paras mahdollinen!) ja Tara loisti tekemällä jälleen upeat kepit. Kidan päivän pravuuri taisi olla keinu. Ninalle näytin Kidan keppitilannetta ja sain vinkkejä, miten treenata niitä lisää.
Suu pyöreänä kuuntelin kehuja, joita minä sain! Vahvuuteni on kuulemma se, etten hylkää koiraa, vaan osaan katsoa missä koira menee ja millaista ohjausta se vaatii ja muunnan ohjaustani koiran mukaan. Lämmitti hirveästi mieltä, koska juuri sellaista haluan tämän lajin olevan. En halua säätää soolona, vaan toimia yhdessä täydellisesti. Tara sai myös rutkasti kehuja olemassa huisin pätevä itsensä. Tollereiden kermaa, kuulemma!




Tara esitti meidän huviksemme pienen tanssiesityksen... tästäkin tulossa video näytille.



Yritimme viime sunnuntaina vähän vajaavaisin varustein asettaa Kidaa ja Jettaa pulk--... tarkoitan reen eteen. Ei onnistunut se homma, ei! Aktivoimme koirat sitten Johannan kanssa hieman eri tavoin. Erittäin aikusmaisina 21-vuotta täyttävinä naisina laskimme mäkeä alas muutamia kertoja, ja koirat rynnivät kiljuen kanssamme alas mäkeä. Kida juoksi reippaana edellä meinaten jäädä välillä jalkoihinkin, Jetta juoksi rinnalla yrittäen pysyä perässämme ja Tara, jolle piti tehdä kepin harhautusheitto, koska se ääliö tulee pulkan alle, juoksi perässä hirveää kyytiä. Kyllähän neitejä sitten väsyttikin, vaikkakin Kida heräsi pienten nokosten jälkeen ja oli vaatimassa lisää tekemistä. Ei ollut aivotyötä, nii-i. 

Lunta sataaaaaaaaaaaaaaaa ja olen sen takia kovin hilpeä! Äsken teimme takapihalla yhdessä lumilyhtyä koirien kanssa (siis minä pyörittelin palloja ja koirat tekivät kaikkensa tuhotakseen kyhäelmän) ja Kida sai iltaruokansa eteen treenata kepittelyjä. Itseasiassa keppitreenit oli surkeat, mutta halusin siedättää sitä, että palkka odottaa valmiina. Kida ei kestä tätä yhtään, tuijottaa vaan palkkaa ja tehtävä menee plörinäksi. Siksi otin tämän nyt suurennuslasin alle. 

perjantai 6. tammikuuta 2012

The best episode ever

En jaksa laittaa kuvia ähyä. Näin heti alkuun. Anteeksi.

Agitreenit tiistaina!!
Peijakas!
Ei muiden silmissä niissä mitään kummallista ollut. Ehkä se, että Kidan meno näytti tosi paljon luonnollisemmalta, eikä se tehnyt mitään virheitä. Nina sanoi, ettei mulla liikettä ollut mitenkään enemmän, mutta että kaikki tekemiseni oli tosi harmoonista, sellaista varmaa ja sujuvaa. Ja siltä se tuntuikin. Ainoastaan minulle ne treenit olivat jotain suurempaa ja mahtavampaa, koska olen ainoa, joka kykenee näkemään ajatukseni. Minä uskoin. En epäröinyt. Itseasiassa ajattelin mahdollisimman vähän, minä vaan tein!

Ja minä tein oikein. Ja hyvin.
Kida toimi kuin ajatus, Tarakin oli upea, vaikka astetta komentelevampi ja sähläävämpi versio.

Mitä minä radasta kertoisin? Paitsi hehkuttaisin, miten kivasti kaikki meni. Taralla oli taas superit kepit, takaaleikkauskin tehtiin ja Kidan kanssa treenasin vain lähetyksiä. Ei kai siinä. Kidan kontaktit on hitsin hienot ja varmat, olen niistä ylpeä (vaikkakaan neiti ei tajua voivansa tuoda takajalat vähän lähemmäksi maata, se mieluummin venyttäytyy äärimmilleen...) Ja Taralla kontaktit oli hyviä, kun otin namialustan kaveriksi.

Mites sitten toko? On treenattu tosi paljon, ja varsinkin tunnari on ottanut tuulta siipiensä alle. Eileniltana se teki kahdella monta kertaa oikein, nuuskaisi väärää ja otti oman suuhunsa. Tänään töhötti vähän enempi, kerran toi väärää, kerran maistoi, mutta sitten tajusi taas käyttää nenäänsä ja homma toimi. Ruutu on vieläkin vähän 50-50. Agitreenejä ennen otin ruutua ilman kosketusalustaa, tuli muutama hitsin hieno. Tänään otin ensin ilman alustaa, tuli pari säätöä ja sitten pari upeasti oikein vähän pidemmälläkin matkalla. Sitten taas vähän säätöä ja onnistumisia. Aina onnistumiseen toki päätimme. Muut liikkeet ovatkin ookoo, seuruu on kaunisti, jäävät toimii, luoksari toimii, metsku, nouto, ok. Aivan ihana koira, ei voi muuta sanoa. Taralla alojuttuja on treenailtu, paikkamakuu, perusasento, luoksetulo ja liikkeestä makaaminen ovat aika jees, seuruu tarvitsee lisää treeniä, samoin liikkeestä pysähtyminen ja hyppyä ei ole edes aloitettu.
Kidan kanssa tein myös ensimmäistä kertaa merkkiä, varsin mainioin tuloksin!

Olin varma, että minulla olisi ollut enemmänkin asiaa, mutta ei kai minulla sitten ole. Paitsi se, että rakas koirankujetusautoni, ikimuistoinen ja legendaarinen "Saatana" pääsee eläkkeelle, kun Ford focus farmari otti hänen paikkansa. Rakkautta Saatanalle ja onnellisia kilometrejä uudelle koiramobiilille.

Seuraavaksi ajattelin uusia vähän blogin sivuja, ja hyökätä heppablogini kimppuun. Ja pitäisi käydä juoksulenkillä Kidan kanssa ja jäähdyttelyihin napata Tara ja Jetta, niin hekin saavat iltalenkin.





tiistai 3. tammikuuta 2012

Puutetta ilmassa

Isompi kuvapäivitys tulossa, nyt vaan puran tylsyyttä töissä. On "hieman" hiljaista joulun jälkeen.

Kuinka moni ajatteli otsikon kaksimielisesti, nostaa käden ylös!
Hyi että te olette pervoja.


Mutta joo, mä kaipaan tekemisen meininkiä. Seuraa. Kaveria treenaamaan. Ylipäänsä yliotetta tekemiseen! Saada taas sen palon, että vähintään jokatoinen päivä raahaan tavarani kentälle ja teen pitkät, kunnon treenit. Että innosta palaen suuntaan treenauksen pariin. Onhan mulla uskollinen Johanna, joka treenaa mielellään kanssani, lenkkeilee kanssani ja on seuranani, mutta haluan vielä lisää! Janoni on sammumaton. Tai sitten tämä on erakkoviikkojen aiheuttama hetken mielihalu.

Agilityä pääsee onneksi treenaamaan porukassa sen kerta viikossa, toinen menee sitten pienemmällä poppoolla. Mutta kaipaisin myös yhteislenkkejä, tyhmää yhteistä säätämistä ja nauramista, koirien sosiaalistamista (me eletään nykyisin ihan omassa kuplassa) ja sellaista hyvää, rentoa olemista. Tilaan sitä postimyynnistä.

Pilvi ja Outi kävi meillä eilen kylässä piiiitkästä aikaa. Kida näki tarpeelliseksi ensin huutaa vieraita, mutta sitten asettui oikein nätisti. Sitä sai rapsuttaa, silittää, se kävi nuuskuttamassa, makasi meidän jaloissa pöydän alla, esitti temppuja ja antoi Pilville pusuja. Tara tyytyi olemaan vain yli-innokas ja ylirakastava tyhmyri, joka haluaa huomiota, huomiota, rapsutuksia ja ruokaa. Yhdessä Jetan kanssa ne muodostivat "sinun on paijattava minua"-tiimin.

Tunnari on vihdoin ottanut tuulta alleen. Parin päivän takaisessa treenissä Kida kävi nuuskimassa väärää kapulaa, mutta siirtyikin sitten oikealle ja toi sen! Nyrjähdys aivoissa on tapahtunut. Vielä upotan omaa sapuskaan, ja niin teen, kunnes nenänkäyttö on varmaa. Vielä tuo hakee paljolti silmillään.

Tänään agilitytreenit neitien kanssa, toivottavasti valoisassa maneesissa. Luvassa olisi myös ilmoittaa ainakin Kida agikisoihin, Tarankin ilmoittaminen tosin houkuttelisi....... Minua jännittää ja tunnen jo nyt, että tulen feilaamaan pahasti, mutta yritän olla reipas.

Olen tällä hetkellä muuten onnellisempi kuin piitkään aikaan. Se, jos mikä, piristää kummasti!

Joku voisi kuitenkin kertoa minulle, miksi en saa säädettyä blogiin "luin X"-valintaa, ja miksi en saa muutettua tekstin sisällön paikkoja (esim. kellonajan paikka, lähettänä paikka, jne..) mitenkään.