Isompi kuvapäivitys tulossa, nyt vaan puran tylsyyttä töissä. On "hieman" hiljaista joulun jälkeen.
Kuinka moni ajatteli otsikon kaksimielisesti, nostaa käden ylös!
Hyi että te olette pervoja.
Hyi että te olette pervoja.
Agilityä pääsee onneksi treenaamaan porukassa sen kerta viikossa, toinen menee sitten pienemmällä poppoolla. Mutta kaipaisin myös yhteislenkkejä, tyhmää yhteistä säätämistä ja nauramista, koirien sosiaalistamista (me eletään nykyisin ihan omassa kuplassa) ja sellaista hyvää, rentoa olemista. Tilaan sitä postimyynnistä.
Pilvi ja Outi kävi meillä eilen kylässä piiiitkästä aikaa. Kida näki tarpeelliseksi ensin huutaa vieraita, mutta sitten asettui oikein nätisti. Sitä sai rapsuttaa, silittää, se kävi nuuskuttamassa, makasi meidän jaloissa pöydän alla, esitti temppuja ja antoi Pilville pusuja. Tara tyytyi olemaan vain yli-innokas ja ylirakastava tyhmyri, joka haluaa huomiota, huomiota, rapsutuksia ja ruokaa. Yhdessä Jetan kanssa ne muodostivat "sinun on paijattava minua"-tiimin.
Tunnari on vihdoin ottanut tuulta alleen. Parin päivän takaisessa treenissä Kida kävi nuuskimassa väärää kapulaa, mutta siirtyikin sitten oikealle ja toi sen! Nyrjähdys aivoissa on tapahtunut. Vielä upotan omaa sapuskaan, ja niin teen, kunnes nenänkäyttö on varmaa. Vielä tuo hakee paljolti silmillään.
Tänään agilitytreenit neitien kanssa, toivottavasti valoisassa maneesissa. Luvassa olisi myös ilmoittaa ainakin Kida agikisoihin, Tarankin ilmoittaminen tosin houkuttelisi....... Minua jännittää ja tunnen jo nyt, että tulen feilaamaan pahasti, mutta yritän olla reipas.
Olen tällä hetkellä muuten onnellisempi kuin piitkään aikaan. Se, jos mikä, piristää kummasti!
Joku voisi kuitenkin kertoa minulle, miksi en saa säädettyä blogiin "luin X"-valintaa, ja miksi en saa muutettua tekstin sisällön paikkoja (esim. kellonajan paikka, lähettänä paikka, jne..) mitenkään.
Minä ajattelin kaksmielisesti o/! No hei, sovitaan joku päivä ja aika millon treenataan kimpassa! Kun ei tuolle Myrtille varmaankan riitä kerta viikkoon ohjatut, niin pitää treenaa lisää, ja seura ei kyl olis pahitteeks! Mut kunhan nyt saan tietää mikä päivä meil on se agi sitten! Ja jos mä sit välil saan änkee lauantain agi porukkaan Remuksen kanssa, niin senkin kanssa edistyttäs paremmin!
VastaaPoistaMinäkin tunnustan ajatelleeni monimielisesti o/
VastaaPoistaMutta mutta, samaa vingunm koska treenataan? Koska raahaan perseeni ja saksalaiseni lahteen ja tulen hajottamaan tärykalvot moisen eläimen sotakarjunnalla? ;D
Treeniseuraa! Sydänsydänsydän.
VastaaPoistaSussu on hyvä ja raahaa itsensä Lahteen! Sotakarjuntaansa raikaava saksanpaimen kelpaa seuraksi paremmin kuin hyvin! :D