keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Wou, flow

"Flow (myös optimaalinen kokemus ja virtauskokemus) on psykologi Mihály Csíkszentmihályin mukaan tila, jossa ihmisen tietoisuuteen saapuva informaatio on tasapainossa itsen tavoitteiden kanssa. Flow-kokemuksen seurauksena itsen järjestys on aikaisempaa monimuotoisempi (itsen kompleksisuus kasvaa). Flow'ssa psyykkinen energia käytetään ainoastaan tavoitteiden saavuttamiseen. (Csíkszentmihályi 2005, 68-73.)" - wikipedia


Agilitytreenit olivat eilen jotain.. wau. Minä meinasin vielä jättää menemättä, kun lämpötilani heitteli alituiseen kuumeen ja normaalin väliä. Onneksi kuitenkin menin, olihan minulla niin paljon kerrottavaa, kuten Taran mediuutiset! Läpi hurjan tuiskun siis ajelimme, ja vastassa meitä oli Ninan tekemä superkiva pikkurata.


Ajattelin Ninan hieroskelleen käsiään yhteen ja naureskelleen ivallisesti, kun laittoi noita vetoja radalle. Minun heikko lenkkini. Onneksi laittoi. Kummallekin likalle putkeen haku ykköseltä onnistui myös kaukona, että ohjasin putken takaa. Puomilla otin kummallekin namialustan paikan muistutteluksi, Kidankin totesimme olevan kytköksissä tosi paljon liikkeeseeni, ja paikka on hieman alkanut lipsumaan. Muutamat naksuttelut namialustalla ja lötyi taas hienosti oikea paikka. Kumpikin hoiti kontaktin vauhdikkaasti.

Sitten tuli esterykelmä. Jumituin siihen hetkeksi, tein aina liian pitkän kaarroksen tai olin jäljessä. Nina näytti ja opasti, kritisoi ja kannusti, ja lopulta sain oppikirjan mukaisen suorituksen, josta ei olisi voinut olla ylpeämpi. Vai voiko sittenkään? Kun otin koko roskan uudestaan Taralla, Kidan vuoron päätyttyä, se meni nappiin. Samantien. "Ei tuohon ole mitään lisättävää" sanoi Nina, sillä Tara teki tosi tiukat kaarteet, meni kaikki oikein ja vihdoin minä_olin_liekeissä! Harmi kun tätä ei tullut videolle, Tiinan piti lämmitellä oma koiransa ja hän sai purkkiin vain Kidan suoritukset (jotka laitan esille myöhemmin).

Kidan kanssa otin vain kepeille lähetyksen, ja se haki tosi hyvin itse oikeaan väliin. Taran kanssa treenattiin muutamat takaakierrot. Se ei kestä vielä irtoamista, mutta kepittelee hyvin ja vauhdilla, kestää myös takaakierron kun teen sen lähempänä.



Nina teki selväksi, että kukaan ei yritä päästä ysille helpompaa reittiä kiertäen takaa esteen puolelta. Kaikki menisivät esteen ja putken välistä. Okei. Kun aloin tosissaan tekemään hommaa, muistui mieleeni vain aiemmat opetukset, ja kummallakin tuli nappisuoritukset. Ei Kida eikä Tarakaan hakenut vääriin väleihin, ja nopeasti suoritimme rykelmän ja pääsimme maaliin. Palkkiona Ninan kehut ja kuvaannolliset selkääntaputukset, jotka meinasivat nostattaa tipan linssiin.


Muutenkin sain tältä kerralta niin kauniita sanoja osakseni, kannustusta ja uskoa, että laitan nämä asiat sydämeeni pieneen rasiaan, jossa ne toimivat loppumattomana inspiraationlähteenäni vaikeina hetkinä. Saan olla kiitollinen Ninasta kouluttajana. Hän on lahjakas, kritisoi, neuvoo ja näyttää, mutta hän myös palkitsee ja kertoo kehuja, kun onnistumisia tapahtuu. Jos kouluttajanikin uskoo minuun noin vahvasti, kuinka voisin itse olla uskomatta? Tietenkin otan sen, mitä minulle tarjotaan, ja teen kaikkeni ollakseni sen arvoinen, jotten tuota pettymystä.
Treenien ja jäähdyttelyjen päätteeksi Tara sai nököttää autossa, ja otin Kidan kanssa tokoa. Muistuttelun vuoksi AVOn kertaukset, joissa nyt ei yllättäenkään ollut mitään ongelmaa. Nouto oli tosi nopea ja tiivis eteentulo, luoksarissa yritti vähän ennakoida, mutta tuli tosi hyvät stopit. Jäävät on ok, seuruu on ok, kaukot on ok (tein ne itseasiassa 10m päästä, joten luulisi lähempääkin onnistuvan!)
Ruutua teimme vielä loppuun, ja tuli tosi hyviä. Keskivaiheilla alkoi kääntymään juuri ruudun edessä, mutta nopea palautus maanpinnalle ja tuli hyvät loppuunkin. 




Kuvat on muuten napsittu lenkiltä. Kävimme Johannan kanssa ihanalla pellollamme, joka oli hieman.. luminen.

1 kommentti:

  1. Oon jo jonkin aikaa seuraillut teidän blogia, mutta nyt päätin sit kerranki kommentoida. Ensinnäkin ihan mahtava ulkoasu: eroaa kivasti massasta :) Ja mukavasti kirjoittelet, kiva seurata treenikuulumisia ja muita :) Että jatka samaan malliin vaan! ;D

    VastaaPoista

Kiitos, kun päätit kommentoida blogiini! Kommenttienvalvonta on käynnissä, jotta yksikään kommentti ei jäisi huomioimatta. Kaikki kommentit luetaan ja pyrin vastaamaan jokaiseen.