sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Minä vihaan

TrrrT. Omistajalla paloi käämi.
Mutta omistaja on onneksi saanut syödäkseen neljä kappaletta herkullista tortillaa, niin pahimmat tunteenpurkaukset on ehditty jo unohtaa.

Tänään oli Korkeavireen hallilla treeningit. Sekopäinen omistaja, eli toisinsanoen allekirjoittanut, saapui hallille tunnin etuajassa. Minähän en voinut muistaa, että hallivuoro alkaa kello 13:15, vaan sehän olisi ihan yhtä hyvin voinut olla klo 12:00... Kotiin ei viitsinyt enää mennä, joten tuhlasin tunnin käyttämällä Kidan pienellä lenkillä, hakemasta lähikaupasta nakkeja ja jaffaa pahaan oloon (krapulaan) pahaan oloon (krapulaan)... Yhden aikaan sitten mietittiin, miksi minä siellä olen, minähän treenaan viimeisessä ryhmässä. Ilmeisesti aikaisin paikalle tuleminen, halu auttaa radanrakennuksessa ja koiran ylimääräinen treenaaminen pihalla eivät kuulu suomalaisten tunnetuihin sanavarastoihin.

Pienet kiukunpoikaset minä hautasin kuitenkin ja keskityin koiraan. Vaikka oma vireeni ei ollut täydellinen, Kida oli hauska. Teimme seuruuta, luoksaria, metskua, kakeja. Leikitin sitä ja napsin parit kuvat. Kun Tuuli saapui Chilan kanssa paikalle, lähdimme yhdessä lenkille ja Kida sai vihdoinkin tasoistaan riekkumaseuraa. Alkuun se komensi nuorempaa kovin pörheänä leikin lomassa, mutta pian ääni unohtui ja kaksikko keskittyi pinkomaan pitkin parkkipaikkaa ympäri. Tuntui hyvältä mennä halliin ensin pienelle puolelle, jossa otin itsenäisiä pujotteluja vinokepeillä ja yhdistin tokon seuruut agilityyn ja laitpoin neidin kunnolla hommiin. Ihan kelpo menoa, vaikka itse sanonkin.

Sitten pääsemme päivän pahimpaan osioon. Minä olen virallisesti ilmoiuttanut vihaavani belgianpaimenkoiria tästä päivästä eteenpäin. En ole koskaan tuntenut suurta vetoa niihin: kaikki tapaamani yksilöt ovat epäluotettavia, huonosti hallinnassa tai käyneet koirani kimppuun. Niiden olemus on kireä, koko tapa toimia on arveluttava ja parhaimmillaan omistajien tavat toimia ovat aiheuttaneet minulle epäluuloa. Eräs täpäkkä malinois narttu meinasi luoda uskoa rotuun mieleni sopukoissa, mutta tämän päiväisen jälkeen palaan taas tunnelmaan, että vihaan niitä. Hienoja ne ovat oikeassa hallinnassa, oikeassa työssä (painottaen sanaa työ), mutta.... niin. 
Radalla ollut belgianpaimenkoira syöksyi yllättäen väliaidalle kesken puomiharjoittelumme. Ennenkuin ehdin kissaa sanoa, se oli tullut yli ja oli nenät vastakkain Kidan kanssa. Kun näin, miten koiran niskavillat nousivat pystyyn, toimin salamannopeasti. Onneksi. Belgialaisen hampaat louskauttivat tyhjää, ja vaikka roikotin Kidaa ilmassa, se yritti parhaansa mukaan hyökätä kiinni paimeneeni. Kun lopulta belgialaisen omistaja sai sen pois kimpustamme, mieleni teki romahtaa maahan. Nina ohjeisti, ja tiesin minä itsekin miten pitää toimia, ja perkeleiden saattelemana poistuin hetkeksi ulos pihamaalle varmistamaan, että koira voi hyvin. Tuuli näki tilanteen ja tuli Chilan kanssa paitsi varmistamaan Kidan kohdalla, ettei se taas saa traumoja jäätyään syyttömänä koirahyökkäyksen kohteeksi, myös lohduttamaan minua kun itkin turhautumistani. Miksi minun valmiiksi muihin nuivasti suhtautuvaan koiraani hyökkivät päästään epävakaat eläimet, vaikka tuo ei mitään niille tee! Kesken treenien Kida tuskin koirakielellä huutaa solvauksia ja saa näin muut kimppuunsa.

Hetken lukon jälkeen ja minun rauhoituttuani Kida rentousui, leikki iloisen Chilan kanssa ja palasimme halliin. Teimme pienellä puolella viimeiset harjoitukset, odotimme hetken ja pääsimme itse toimeen. Nina vähän lääppi Kidaa yleisen harjoituksen vuoksi, ja sitten otimme kontaktipitoisen radan. Kummallakaan iloa tekemisessä ei enää ollut, ja halusin vain nopeasti kotiin. Ihan nätisti tuli tehtyä kaikki kontaktit, kepeille lähetykset, ohjaukset ja muut, mutta energisyys ja täpäkkyys puuttui kummankin toimesta. Ja liekö tuo ihmekään. Päivä oli ollut pitkä ja raskas. Kotona pääsimme kumpikin lepäämään, Tarakin kun oli päässyt purkamaan tarmoaan Johannan ja Jetan kanssa, kun kaksikko otti sen mukaan pitkälle jäälenkille tapaamaan paria koirakaveria.

Huoh. Ei taaskaan kuvia, anteeksi. En jaksa kaivella enkä muokata. En meinannut jaksaa tulla päivittämäänkään, mutta tulin sitten kuitenkin. Ärsyttää kun on sunnuntai, huomenna arki alkaa taas ja työt ja ei ehdi tehdä yhtään mitään mukavaa fiksuun aikaan, kun pitää istua pölyisessä varastohuoneessa. Onneksi sitten on taas viikonloppu. Ja tokokoe!

4 kommenttia:

  1. Totisesti! Meno olisi ollut erittäin kurjaa, ellei olisi paikalla ollut mukavaa Tuulia, Chilaa ja Ninaa. :)

    VastaaPoista
  2. Voi kurjuuksien kurjuus! Just eilen oli puhetta näistä koirahyökkäilyistä. Hittovie! :-/ Mitä se omistaja sanoi? Miksi tuollaisia koiria pitää viedä muiden koirien luokse, argh!

    Tuliko Kidalle jälkiä ja onko se ollut loppu illan normi? Tsempitykset teille sinne! Yhdyn ensimmäiseen kirjoittajaan, ihanat ystävät. :-) Varmasti oli suuri apu.

    Ps. Meilläkin oli just tortilloja! :-D

    VastaaPoista
  3. Voi ei, tuollaiset tilanteet on tosi inhottavia. :( Mutta niihin ei pidä jäädä vellomaan, koira ei niitä muistele jos sinäkään et. Hienosti toimittu kuitenkin, että sait puolustettua koiraasi tuossa tilanteessa, tuollaisen uroteon jälkeen varmasti murtuu kun kaikki adrenaliini purkautuu siinä hetkessä. Toivotaan ettei jatkossa kävisi noin huono tuuri. Tsemppiä!

    VastaaPoista

Kiitos, kun päätit kommentoida blogiini! Kommenttienvalvonta on käynnissä, jotta yksikään kommentti ei jäisi huomioimatta. Kaikki kommentit luetaan ja pyrin vastaamaan jokaiseen.