torstai 23. helmikuuta 2012

Normipäivä - esitelmöintiä lenkeistä

Karvatoff-eläin nököttää. Ja vähän karvaisempikin.

Treeneistä kertaaminen postaus toisensa jälkeen alkaa tympiä. Ne ovat kuitenkin hyvin samankaltaisia, ellei tapahdu jotain maailmaamullistavaa niin hyvässä tai pahassa. Työpäivän aikana suunnittelin vähän muutoksia, mitä blogi voisi saada: ulkoasu on toki edelleen mietintäasteella toteutuksen kanssa, ja kuukauden koirakatsaus-päivitys on tulossa pitkästä aikaa. Myöskin eräänlaista testaus-osiota ajattelin pistää pystyyn, mutta tästä lisää myöhemmin..
Joka tapauksessa, aloin muistella myös päivitysideoita, joita sain taannoin. Auringon pilkahtaessa pilvien takaa aamupäivällä päätin, että treenipulinat saavat jäädä ainakin tämän päivän osalta. Me lähdettäisiin suosikkilenkilleni! Ja ottaisimme kameran mukaan.

Pakko myöntää, että metsiä samoava retki on huomattomasti mukavampi lumettomaan aikaan. Hanki aiheutti hikeä ja ponnistelua ennenkaikkea pienimmille nelijalkaisille, jotka upposivat hankeen päätään myöten. Tara sai vanhemman etuoikeudella kulkea perässämme valmiita jälkiä pitkin, mutta Kida mennä porskutti Jetan kanssa edellämme lumimassoja uhmaten.
Aikanaan kun asuimme Mukkulassa, ajoimme autolla aina tämän reitin varrelle, kun Niina asui nurkilla Maisa&Kira bordercollieiden kanssa. Minä rakastuin reittiin jo silloin, ja nyt asun ihan nurkilla. Ha! Yhden autotien ylityksen ja parin talon ohituksen jälkeen alkaa metsä, jota jatkuukin seuraavan tunnin matkan ajan. Ohitettuamme lasten leikkipaikan, tervehti meitä tämä luminen, kaunis maisema, jota pitkin polku pujottelee:



Pian saavuimme spurttipellolle. Lumettomaan aikaan Kida juoksee tätä ympäri kuin kohtauksen saaneena, mutta tänään se oli mahdoton tehtävä. Ähkimme hyvän aikaa pitkän, poluttoman pellon kanssa! Matkan varrelle mahtui kyllä naurua. Syksyisin pelto on varsin vetinen, mutta kesäisin se on parhaimmillaan. Pitkä heinä tuo oman osansa hauskuuteen, kun piilossa koirien on iiihana vaania ja syöksähdellä.
Hetken tarpominen takana...

... ja niiiiin pitkä edessä!

"Ei pysty mennään kotiin jooko"


Kun pelto on syrjäytetty, alkaa nousuvaihe. Metsä alkaa ja alkaa nousta heti ylöspäin. Metsäinen polku mutkittelee sammalikkoa (tai tässä tapauksessa lumen peittämää maata, puita ja kantoja) ja välillä kulkija saa suhteellisen tasaista maata jalkojensa alle. Aurinko nuoleskeli puiden latvustoja meidän kohotessa ylöspäin. Perillepääsy on aina yhtä hieno tunne: kallion huipulla on nuotiopaikka, jolta aukeaa näkymä puiden takana sinertävälle (tai siis.. näin talvella, valkoiselle) järvelle! Hetkisen levähdimme, valokuvasimme ja nautimme, kunnes palasimme samaa polkua takaisin pellon edustalle. Näillä hangilla uusien polkujen tekeminen on aika lailla yhtä turhaa kuin ympyrän juokseminen.





Palaaminen kotinurkille onnistuu kolmella tavalla: palaamalla pitkää peltoreittiä omia jälkiään pitkin, suuntaamalla pienemmän pellon ylitse samaan metsään, jonne joka tapauksessa päätyisi tai kulkeamalla teitä pitkin. Valitsimme tiet paitsi lumen, myös idyllin takia. Hiekkatie kuljettaa kulkijaansa suurten peltojen läpi, ja koko alueella on vain yksi asutus maalaismeiningin keskellä. Täällä tasamaalla on paitsi tilaa koirille riehua, myös Johannalle tiirailla tähtiä pilvettömänä yönä kaukoputkella. ;)




Idylli vaihtuu autojen suosimaan hiekkatiehen, kun palailemme kauniiden omakotitalojen ohitse kotinurkille. Tällä kertaa kulkeminen kaduilla oli jo oma urheilusuorituksensa, sillä katuaura ei ollut nähnyt tarpeelliseksi tulla huoltamaan katuja vielä neljäksi iltapäivällä. Mikäs siinä. Erähenkisyyttä, eikä mitään koroillasipsutusta asvalttia pitkin!

Tara vihaa luontoa.

Kävin tutkimassa toisenkin suosikkireittini, joka on ihana varsinkin kesäisin. Harmittelin kameran unohtumista kotiin, mutta näin jälkeenpäin ajatellen, samaltahan nuo metsät ja mannut näyttävät talviaikaan. Hemmetisti lunta ja piiloutuneita puita. Ehkä parempi kuvailla ahkerammin kesäkuukausina, jolloin reittimme pakahduttavat!
Talven huono puoli on myös se, että latuja on _joka_paikassa. Tietenkin niitä oli tälläkin reitillä, vaikka en edes tajunnut ajatella moista. Pienten rikollisten lailla hipsimme latupätkät (tai minä hipsin Taran kanssa, Kida hepuloi kaikki kintut huitoen eri suuntiin, peppu heiluen ja naama sekopäänvirneellä) ja huomasin peltoa pitkin kulkevan, vanhan polun painavan lumen keskellä. Hetken mielijohteesta suuntasimme tutkimaan tämän mysteerireitin. Se kulki pellon yli metsään, nousi vähän ylöspäin pujotellen kuusien lomassa. Polku haarautui pariin otteeseen, mutta perstuntumalla samoilimme eteenpäin mukavieraissa maisemissa. Metsässä nouseva kallio palautti minut kuitenkin kartalle. Täällähän minä olin valokuvannut kerran!

Oli lumista.

Joopajoo. Jatkoimme reittiä eteenpäin, polkuvalinnan piti olla varma. Kaatuneita puunrunkoja kivutessani yli kiittelin mielessäni, ettei kukaan oikeasti ollut mukana kameran kanssa... Neideille nämä rungot eivät tuottaneet tulosta, ketterinä ne loikkivat yli, jos eivät olleet liian korkeita. Siinä tapauksessa ali pääsee näppärästi.
Hetken päästä yllättävä tilanne saapui luoksemme: perkula, nythän se kallio vasta kohosi edessämme! Mikähän se aiempi sitten oli ollut. Ei muuta kuin ympäri ja ämmä ähkimään itseään uudestaan runkojen ylitse. Uusi yritys haarautuvan polun vastakkaiseen suuntaan, ja kas, palaamme takaisin tielle. Sen ylitse ja herttaisen pienen sillan kautta takaisin metsien siimeksiin. Kesällä tämä retki on ihanteellinen, sillä siellä odottaa hiljainen metsäranta. Talvisin toki tästä pääsee helposti heittämään lenkkiä jäälle, mutta kesä! Kyllä tuli tässä viimekesänäkin polskittua kuin lauma ankanpoikasia.

...Minun ei pitänyt puhua treeneistä. Puhumpas silti! Voivoi alkaa olla hyvässä hapessa. Kaukoja on tehty joka päivä, vähintään muutama toisto. Alkaa olla aika hyvät, kun otan niitä sängyllä tai agilityssä pöydällä, jolloin takajalat pysyy pakosta paikallaan. Perjantaina mennään ottamaan kunnon treeni tiimillä Johanna&Jetta, Viivi&Leevi sekä minä&Kida ja voihan huimaus, odotan tätä tosi innolla! Kiva nähdä välillä muitakin kuin vaan itseään peilistä. Johannan naamaan ei toki kyllästy. Perjantaina kuitenkin aion ottaa koko voittajan tehtävät, niin näkee, missä hapessa ne ihan oikeasti ovat. Uskoisin häiriön vaikeuttavan tunnaria huomattavasti, vaikka sen onkin nyt annettu muhia päässä hyvä tovi.
Agiakin mentiin tiistaina. Sellaista kivaa, lyhyttä rataa, joka Ninan mukaan "on liian helppo meille". Taisi vitsailla. ;) Kida toimi kuitenkin hyviä. Oli tiukkoja kurveja, ja olen saanut itseäni tsempattua: pari kertaa olin liian hidas ja kurvit lösähti väljiksi, mutta kun tsemppasin... Kida oikein ruopaisi maata, kun teki tiukkoja ysikytasteisia käännöksiä!
Aika superkepit tuli myös tehtyä! Kida kestää jo kaukopalkan, joten voin alkaa vaatimaan itsenäisiä keppejä. Nyt itsenäisiä olen tehnyt vinokepeillä, lähetyksiä todella onnistuneesti voin tehdä todella pitkän matkan päästä!

Kisakalenteriin on myös tullut päivitystä!

6 kommenttia:

  1. Olipas kiva lukea tällaistakin merkintää! Ihania kuvia :-) Kesää odotellessa.. ♥

    VastaaPoista
  2. Jennyä kompaten^ :-) Upeita kuvia!

    VastaaPoista
  3. Oi vitsi, olipa kiva päästä fiilistelemään vanhoja ja vielä katsella kuvia tutuista maisemista =) me halutaan mukaan ens kerralla peltolenkille! Monesti on kyllä pitänyt lähteä taas sinne lenkkeilemään.

    VastaaPoista
  4. Näin tällain uutukaisena lukijana pakko tulla kommentoimaan, että onpa kyllä upeat lenkkeilymaastot !

    VastaaPoista
  5. Kiitoksia kovasti kuvakehuista! Kuvaaminen on aina hauskaa, jopa vajaavaisella kalustolla. :D
    Niina, kyllä, lenkille hop!
    j & a, uusi lukija, ihanaa! Maastot ovat kyllä niin ihanteelliset, olen samaa mieltä. Kunhan lumet sulavat, saa paremman käsityksen koko paikasta, silloin voisi räpsiä kuvia huomattavasti enemmänkin. Täytyypä tehdä vastavisiitti teidän blogiin! :)

    VastaaPoista
  6. Onpa kivoja kuvia, voin vaan kuvitella miltä nuo maisemat on kesällä! Lahti on järvi- ja harjumaisemineen kaunista seutua.

    VastaaPoista

Kiitos, kun päätit kommentoida blogiini! Kommenttienvalvonta on käynnissä, jotta yksikään kommentti ei jäisi huomioimatta. Kaikki kommentit luetaan ja pyrin vastaamaan jokaiseen.