perjantai 23. maaliskuuta 2012

Joskus hieman hävettääkin.. mutta onneksi hyvin harvoin!

Kuvaton päivitys, taas.


Tiistaiset agilitytreenit, nimittäin. Korvien aukaiseminen, mielen virkistäminen ja henkinen rentoutuminen ennen radallemenoa on suotavaa, jos ei halua nolata itseään ja kiusata koiraansa. Minä en tehnyt näin, anteeksipyyntö siitä koirille ja vähän ihmisillekin, kun meinasi pieni ärsytys näkyä muuallakin kuin mieleni sopukoissa..

Teemana oli kepit. Kekseliäänä ajattelin, että kuudella kepillä, koska ne menivät Korkeavireellä niin hyvin. Aloin sitten ihmetellä, miksi Kida tuli aina väärästä kohdasta ulos (jätti viimeisen pujottelematta) ja keksin vasta puolessa välissä treeniä, että meidän kepit eivät katkea parillisesti, vaan 5+7. Nina oli tätä ehdottanut jo alussa, mutta minä olin kuullut ihan väärin hänen puheensa ja vastannut vainb reteesti: "Kyllä me näin on treenattu!" Joo niin ollaan... kaukopalkalla... mutta tosiaan parillisella keppimäärällä......
Onneksi Kida ei ottanut nokkiinsa, vaikka pelkäsin sen paineistuvan pahasti törttöilystäni. 12 keppiä, vähän enemmän apua pujotteluun, mutta viimeiset 6kpl tulin jäljessä, ja K pujotteli hienosti kepit itse. Vaikka taisi se kerran fuskata.

Taralla taisi olla negatiivisia tunteita hampaankolossa minua kohtaan jo valmiiksi. Se aiemmin päivällä oli löytänyt ojasta ihanan aarteen - variksen jalan! Olisikin noutanut sen kuten rotuisensa kuuluu, mutta hän yritti nielaista herkun mahdollisimman äkkiä vatsaansa. Pienen ärjymistuokion pidimme toisillemme kadulla ja agilityssakin Tapsa näki parhaakseen komentaa minua niin, että näin punaista. Kyllähän sieltä tuli onnistuneita kepityksiä ja tuli niitä epäonnistuneitakin, joten ihan tyytyväinen kai pitäisi olla.

Lauran sanoja lainatakseni voisin minäkin ihmetellä "mihin olen sieluani myymässä". Etutassu pystyssä olisin mielelläni tunkemassa itseäni ties minkälaisiin koiraristiäisiin, seuran toimintaan, kilpailuihin, valmennuksiin, treeneihin ja leireille, valokuvaamaan ja koodaamaan, neuvomaan ja neuvottavaksi. Menoa ei haittaa edes lompakon ajatteleminen, joka kirkuu jo kauhuissaan kaikkia kuluja. Paitsi kisa-ja treenimaksut, innostuin myös kevään kunniaksi tilaamaan tuliterät, hienot canicross-valjaat, joiden luulisi sopivan paremmin kuin nämä nykyiset hiskivaljaat. Oma kuntoni kaipaa kohentamista ja tämä typerä työaika imee minusta mahdollisuuden harrastaa ihania, valoisia, pitkiä lenkkejä. Onneksi ei ole sosiaalista elämää pilaamassa tätä koiravoittoista menoa... ;)

Torstain hullutuksena oli luvassa hierontaa. Katri Ilves otti Taran ja Kidan hellään käsittelyynsä ja tarkkaavaisen tutkimuksen alle. Kida pääsi ensimmäisenä tositoimiin ja ennen hierojalle pääsyä kuljeskelimme hieman eläinkaupassa tavaroita tarkkailemassa. Kida käyttäytyi hienosti, ei haukkunut (mutta sen sijaan kerjäsi kyllä tuntemattomalta naiselta iihania peuranlihapalasia..) ja oli kovin utelias ennenkaikkea kaikkea ruokaa muistuttavaa kohtaan. Chila, joka oli ennen meitä hieronnassa, ansaitsi osakseen parit perkeleet ja ärinät - pitäähän nuoremmalle aina muistuttaa hänen asemansa.
Kida käyttäytyi kyllä niin hienosti. Yritäpä siinä lappuun kirjoittaa koiran luonteesta "vieraita kohtaan välinpitämätön" kun koira samalla tarjoaa kaukoja uudelle hierojalle, tutkii paikkoja innoissaan ja antaa jopa pusuja kesken hieronnan. Tirkistelyaukosta oli kiva tutkia samalla eläinkaupan toimintaa, kunnes uni lopulta alkoi viedä voiton hieronnan loppusuoralla.
Kidalla on yhä sama jumiongelma kuin viimeksi: lavat. Itsehoidoksi venytyksiä ja lämpöhoitoa ja uusi hieronta kahden viikon päästä. Hyvää palautetta Kida sai kehostaan kuitenkin noin yleisesti: se omistaa hyvän, maratoonarin rakenteen ja näin ollen timmit lihakset. Ostin matkaan myös kananrasvaa Kidalle antamaan vähän puhtia karvan uusimiselle.


Sitten aiheeseen TARA ♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥ !!!!!!!!

Tarasta varoittelin jo etukäteen. Uskoin sen omaavan jumin jos toisenkin, onhan sillä rankka maxiura takana. Liikkeet olivat vähän lyhyet, mutta vasta hierontahan kertoo lopullisen tuloksen. Tapsa mennä kipitti innoissaan sisään kuin olisi muka käynyt useinkin paikalla, innostui hirmuisesti paikalla olevista nameista ja oli varma, että läpinäkyvä, nappuloita sisältävä laatikko on älylelu. Varsinainen älykkö olisi pitänyt ollakin, jos keksii miten nappulat tulevat ulos tiiviistä laatikosta. Tara yritti alkuun hiipiä karkuun, mutta sitten se lösähti selälleen maahan - kaikki tassut levällään, huulet lörpöttäen - ja kuorsasi menemään loppuun saakka.
Lopputuloksena.. ei mitään vikaa. Ei jumia, missään. Alaselkä oli vähän jännittyneempi, mutta se rentoutui tyystin hieronnan aikana eikä ollut merkittävää. Ihan oikeasti, mikä koira!

Kaikki pitävät Taraa aina jotenkin vähäpätöisempänä, koska se ei ole suuri, nopea ja säpäkkä, vaikka Tarahan on mitä uskomattomin otus. Se omaa luonnostaan hyvän noudon (anteeksi se metsämies, jolta vein hyvän koiran!), hyvän nenänkäytön (jota todellakin alan vihdoin viimein hyödyntämään!) ja hieroja oli aivan hämillään mitä kaikkea Tara on kokenut ja miten uskomattoman hyvässä kunnossa se on. Ikä ei näy missään ja Tara on niin luottavainen, höpsökkä ja iloinen. Kylläpä minulta vähän tivattiin, miksen ole käyttänyt Taraa jalostuksessa, vaikka "juuri tällaisia terveitä, hyväviettisiä koiria pitäisi käyttää". Niin... Silloin aikanaan ajatus kahdeksasta Tara-juniorista tuntui vaan melkoiselta haasteelta. ;D

Viikonloppuna on luvassa tokotreenejä, yhteislenkkiä ja kainaloittain nukuttuja päiväunia - niistä myöhemmin!

1 kommentti:

  1. Eräs henkilö osasi aikanaan tosissaan arvostaa Taraa Kidan yli ihan arkielämässäkin, ja jos Tapsa joskus olisi sattunut pentuja saamaan, olisi tämä ihminen ollut ensimmäisenä jonossa. Uskomaton eläin, ihan jo pelkän luonteensa puolesta.

    VastaaPoista

Kiitos, kun päätit kommentoida blogiini! Kommenttienvalvonta on käynnissä, jotta yksikään kommentti ei jäisi huomioimatta. Kaikki kommentit luetaan ja pyrin vastaamaan jokaiseen.