sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Kotiintuomisia agikisoista

Ja meillä kaikilla oli niiiin muuukaaavaaa.

Aivan mahtavan ihana, lämmin päivä! Juuri täydellinen agilitykilpailuille! Olin ilmoittanut mukaan kumpaisenkin pikkukoiran, ja kun Jetta oli heitetty hoitoon Johannan äidille, kaarsimme Focuksen nokan kohti Lempäälää, Best-In-areenaa. Ajoaikaa oli runsaasti (onneksi, koska tämänaamuisten reittimuutosten jälkeen vakuutin itselleni ostavani sen hemmetin navigaattorin...) ja saavuimme juuri mainiosti kisapaikalle. Häkki sissään, koirien kävelytys ja neidit pesään odottamaan toiminnan alkamista.

Nyt täytyy myöntää, että varsinkin minä olen tainnut kokea agilityaikuistumisen. Jonkinlainen henkinen kasvun paikka on käynyt, koska verrattuna viimekisoihin meno oli niin hyvää, tehokasta, säpäkkää ja ennenkaikkea ajoitettua. Jännitys ei aiheuttanut ontuvia notkahduksia tai typeriä ohjauskuvioita, vaan selkeää, treenimäistä kulkua. Se oli jo voitto meille.






Tara starttasi medi1:ssa A-agilityn radalla. Eilen pitämissämme pikkutreeneissä se oli ollut säpäkkä, terhakka itsensä, ja treeni jäikin parin minuutin hyvään radanpätkään. Tänään neiti oli kuitenkin jo vähän hitaampi, joskin tosi kiva. Vanheneva noutaja kaivannee hierojan parantavaa kosketusta.
Kaikkiaan rata meni erittäin hyvin, eikä vaikea keppikulmakaan loppujen lopuksi aiheuttanut hankaluuksia. Tein hyvän tien ja korjasin äkkiä, kun Tara meinasi pujahtaa väärältä puolelta sisään. Itse kepittely sujui hyvin, väärä putkensuu ei houkutellut ja radalta pärähtikin hieno puhdas rata!

Tuloksena LUVA, sij. 1!



Kidan alku samalla radalla oli huisin kivaa. Kaikki sujui hyvin, puomi oli jotenkin hitaanlainen makuuni, mutta kepit oli HIENOT! Okei, taas lopussa otti kontaktia, mutta tämän tajusin vasta videolla. Kaikki toimi aina A:lle asti... koska kontaktin jälkeen neiti laumaeläin huomasi, että hei, Johanna on katsomossa! Se tärähti tuijottelemaan Johannaa eikä pieneen hetkeen piitannut komennoistani. Eli kielto pärähti. Höh. Ja kyllähän se putkeenkin komeasti törmäsi (mille en onneksi revennyt jo radalla!) ja keppilähetys oli kamala. Aika kultaa muistot!

Tuloksena 5vp.





No ei hätiä mitiä. Oli tuosta ärsytyksestä hyötyäkin. Kun maxi1 B-rata koitti, olin täyttä tulta, tappuraa ja kieppuvia kiviä pääni ympärillä. Pidin Kidan ajatukset itsessäni ja varmuuden vuoksi Johanna ei ihan aidan viereen tunkenut kuvaamaan, jottei samanlaista aivopierua pääsisi tapahtumaan. Siksi tästä radasta ei ole videota. :(
Innostin Kidaa töihin minkä kerkesin. Ennen rataa hoetut terhakkaat "Mennäänkö töihin? No? Mennäänkö?" saivat aikaan innokasta kitinää, nykimistä ja steppailua. Ja kun pääsimme radalle, meistä kumpikin räjähti. En ole koskaan ohjannut niin hyvin, ja siksi koirani ei ole koskaan juossut tuollaista kyytiä. Kaikki tuntui niin helpolta. 7 putki olisi voinut mennä pieleen, se jäi Ninan sanojen mukaan "herran haltuun", mutta onneksi kehonkieleni näytti oikein ja neiti pujahti oikeaan päähän. Kaikki sujui niin hyvin ja voin kertoa, että riemu repesi, kun pääsimme ulos kehästä. Kida kahmaisi ainoan puhtaan radan, alitti ihanneajan yli 10 sekunnilla ja sai ainoan puhtaan tuloksen!

Tuloksena LUVA, sij. 1!


Voittosuudelmia


Hyvä reissu, etten sanoisi. Muutenkin oli niin mukavaa reissata oman, ihanan perheen voimin. Vaikka yksi valkoinen puruaivo puuttuikin porukasta. Kaikki sujui mutkattomasti, ja ensimmäinen selkeä onnistuminen agilityradalla potkaisi kummasti varmuutta ja intoa uusiin haasteisiin - ja pettymyksiin! Todiste kuitenkin siitä, että kyllä me osataan. Nämä olivat kolmannet kisat, ja sain hermoni hyvin kuntoon, mihin olen varsin tyytyväinen. Kilpailun päätteeksi neitikoiria palkittiin voittokekseillä ja nappaamalla poseerauskuvat ihanassa auringonpaisteessa.





Nyt kisakalenteri onkin vielä kysymysmerkin peitossa. Voittaja pitäisi käydä kokeilemassa, ja agilityäkin pitäisi pörrätä, jotta joskus pääsisi nousemaan. En kyllä arvannut muutama vuosi takaperin olevani tällaisessa kisapyörityksessä.. vaan en valita! Tämä saa minut tyytyväiseksi, onnelliseksi! Tämä se vasta on elämää!

Jengiä väsytti reissun jälkeen. Johanna ja lämmittäjät.

--- 

Rosamaisiakin kuulumisia pitkästä aikaa! Kävimme lauantaina ottamassa treeniä maneesilla ja äiti toi pomminpalleron tekemään töitä. Viimekerrasta oli vierähtänyt aikaa, mutta esteet oli hyvin mielessä. Putki imi hyvin puoleensa, esteet eivät tuottaneet vaikeuksia, pituuskin sujui mutkattomasti. Keppejä tuo haki jo itse (!) mikä oli minusta eriskummallisen hienoa. Älykäs karvaeläin! Myöskin keinua otettiin, Johanna hiljensi alastuloa ja neiti napotti makkaran perässä esteen kuin vanha tekijä. Myös pussi oli hurjan hauska uusi tuttavuus.

3 kommenttia:

  1. Onnea hienoista tuloksista! Taitavia olette :)

    Aivan ihania kuvia myös. Erityisesti viimeinen, joskin sen osa viehättävyydestä syntyy, kun ensin lukee tekstin ja sitten saapuu tuohon kuvaan.

    VastaaPoista
  2. Ei vitsi toi eka kuva ku kaverien päät joraa =D =D =D mut hei ihan huippuja ootte, onnea vielä! =D

    VastaaPoista
  3. Kuvittele tohon giffiin taralle sellaset kunnon isot urhokekkoslasit ja kidalle kalapuikkoviikset.........................................................

    VastaaPoista

Kiitos, kun päätit kommentoida blogiini! Kommenttienvalvonta on käynnissä, jotta yksikään kommentti ei jäisi huomioimatta. Kaikki kommentit luetaan ja pyrin vastaamaan jokaiseen.