perjantai 20. huhtikuuta 2012

Viikon varrelta 2

Siis, meillähän on ohjurit.
Voi hyvää päivää, juhlat ja kaikkea! Siitäkös minä ilon repäisin irti.

Kavahtakaa tämän taiteellisen multihuipentuman edessä


Lauantaina vapaavuorolle pientä agirataa säätämään siis. Alku ja loppu suoraan möllikisojen kisaradalta, 3-4 ohjaus treeneistä (se oli se valuminen, jonka minä kokoajan tein ihan huonosti) ja kepit jonkinlaisena pääteemana. Iskin ohjurit kiinni ja päätin, että tänään tehdään itsenäisiä kepittelyjä. Ja mehän sitten tehtiinkin.

Kida oli ihan tulta ja tappuraa päästessään radalle, vaihteeksi. Eipä ole varpaan naksuminen tahtia hidastanut. Aloitti radan aivan älyttömän hienosti, paransin ohjaustani ja kerroin koiralle paremmin mihin ollaan menossa, eivätkä rimat lainkaan lennelleet kuten möllien aikana. Muistin myös ohjata hyvin nelosputkeen, mistä olin oikein tyytyväinen.
Ne kepit olivatkin sitten aihe ylpeilyyn. Ohjurit tuo muisti, kun viimeksi testasimme. Haki hyvin kepit ja kepitteli aivan mahtavasti, vaikka itse hilluin eri paikoissa: edellä, takana, kaukana sivulla. Tuijotti eteen ja keskittyi työhön. Rata kaikinpuolin oli älyttömän hyvää, vaikka eipä tuossa kummempia vaikeuksia olekaan.

Taran oli pakko ensin leiskauttaa ja loikata ohjureiden päälle, mutta eipä se tilannetta kylmäksi jättänyt. Älyttyään homman jujun ja muistettuaan palkan, joka odotti keppien päässä, alkoi se mennä kuin vanha tekijä. Tara, joka on erittäin vaativa minun läsnäoloni suhteen, malttoi kerrankin keskittyä itse kepittelemiseen välittämättä läsnäolostani. Huikean hyvä juttu! Rata muutenkin oli tosi kivaa, irtosi ja riemua riitti, oma ohjaamiseni oli siistiä ja siksipä myös rata. Miksei se ole yhtä nättiä ja näppärää kisatilanteessakin?

Sunnuntaina tokoiltiin taas urakalla. Kidalla kaikki voittajan liikkeet miinus tunnarit, kun unohdin koko asian. Miten se meneekin niin, että kun asia A sujuu, asian B on ihan muodon vuoksi pissittävä, ja kun B saadaan kuntoon, alkaa C kusta kintuille. Nyt neiti on päättänyt testata, onko hänen ihan pakko maata, jos hän ei halua. Huomasinhan minä tämän jo epiksissä (katso pari päivitystä taaksepäin), mutta nyt Kida testasi paikkaansa jo suorastaan röyhkeästi nousemalla istumaan kesken paikkamakuun. Siis Kida, joka kakarasta asti ei ole hievahtanutkaan ko. liikkeen aikana! Saatoin suuttua hieman.

Harmittaapa muuten, ei herunut paikkaa tokon SM-kisoihin, kun emme saaneet joukkuetta kasaan. Saa nähdä tuleeko lähdettyä reissuun katsomaan tapahtumaa ja kannustamaan tuttuja, saatanpa lähteäkin, sillä tutustuminen ja sosiaalistuminen ei ole koskaan pahitteeksi! Vaikka varmasti hinku itse radalle olisi kova. Harmittaa vähän myös se, että jännään jääkö meiltä agilityleiri väliin.. Kida ei vieläkään ole aloittanut juoksujaan, vaikka merkit kovasti viittaavat siihen, että lähellä ollaan. Kuilun reunalla seisovat myös sunnuntaiset tokokisat. Kesän aussieleiri kiinnostaisi myös aivan mahdottoman paljon, mutta kun tietoa kesälomista ei ole, taitaa sekin jäädä unelmaksi... surku. :( En ole koskaan ollut mikään suuri leiri-ihminen, mutta tutustuminen ihmisiin ja erilaisten oppien ja tapojen opettelu kiinnostaa todella paljon.

Takaisin arkeen ja iloisempiin asioihin nurkasta nyyhkyttämästä. Tiistaina Enni piti agilitytreenit. Rata oli mukavan suoraviivainen ja vauhdikas.

Tätä radanpiirron kauneutta

Kummallakin 2-3 ohjauskuvio oli sikamaisen hyvä (heitin koiran suht. paikaltaan vas. kädellä hypylle selkä hypylle päin, napa kohti putkea, ja oikealla kädellä ohjasin putkeen) ja käännöksestä tuli tiukka. Takaakierrolle olisin voinut antaa Taralle enemmän mahdollisuutta irrota, kun Kidan kanssa taas sain mennä lähemmäs - en siksi, etteikö koira hakisi, vaan sain suoremman tien juosta puomin toiseen päähän, kun koira irtoaa puomille kyllä oikein hyvin. Välistäveto aiheutti pieniä ongelmia taas minulle (se vaan on niiiin vaikeaa!), mutta kyllä se siitä luonnistui lopulta näppärästi. 8-9 välillä kokeilin persjätön kummankin kanssa, vaikka Kidan kohdalla olin varma, etten ehdi. Ei se ihan luonnolliselta tuntunut, mutta pienellä kikkailulla saatiin oikein onnistunut ohjaus.
Tara kuumui vähän kepeillä, mutta ohjureiden jälkeen teki jo nyt huomattavasti tehokkaammin, vaikka pidin itse turpani ummessa. Se on vaan parempi, en äänellä kuumenna neitiä entisestään. Kida oli kuin toinen koira kepeillä: ei hakenut kontaktia vaan jatkoi täysillä loppuun asti!

Tokoilin myös kummankin kanssa. Tara tekee hypyn tosi kivasti ja näyttää tykkäävän esteestä, kunhan muistan pitää ne namit taskussa tai keskittyminen herpaantuu.. ;D Liikkeestä maahanmeno on myös tosi täpäkkä ja näyttävä. Liikkeestä seis onnistuu myös (tein tämän ilman apuja keskiviikkona ja hyvin teki!). Luoksetulossa perusasento on vielä hakusessa, mutta pienellä avulla on hyvä. Seuraamisen kontakti on tosi hyvä, mutta paikkaa ei ole keksinyt ja meno on väljää, vaikkakin täpäkkää. Paikkamakuuta odottakaamme innolla, se voi ihan yhtä hyvin onnistua tai sitten ei...

Kida teki tunnarin. Kapulat olivat nyhjänneet laatikossaan viimetreeneistä saakka, eikä neiti ihan kyennyt suorittamaan "vanhan hajuisilla kapuloilla". No, pari kertaa toi ihan kertaheitolla oikean, pari kertaa taas hämääntyi ja haistelun jälkeen toi väärän.
Jäävät on hienot, erottaa kaikki jo näppärästi toisistaan. Seuruussa oli hieman malttamaton, naksuttelin kontaktin säilymistä muistin virkistykseksi. Iso metsku ei vaan ota ollakseen kiva, joten lainasimme Sulon pienempää tunnaria. Sillä nouto sujui jo paremmin, vaikka yhä tuo pudottaa kapulan, jos on mielestään ottanut sen huonosti suuhun...
Luoksaria otin keskiviikkona, kerran tein kun oli hieno. Kaket ovat ihan älyttömän hienot, kun olen ruoan yhteydessä aina toistoja tehnyt. Paitsi varmat, ne alkavat olla myös nopeat! Olen tosi iloinen tästä.

Mainitsemisen arvoista on myös torstain silmätarkki! Otin kuvankin tarkin jälkeisistä fiiliksistä, mutta koska heitän päivityksen nyt töissä luettavaksi, joutuu tämäkin kuva myöhemmin julkaistavien joukkoon. Vain Kidan kanssa voi käydä niin, että menet julkiseen tilaisuuteen, halliin täynnä koiria, ja tajuat takakonttia avatessa, että hemmetti, minulla ei ole hihnaa mukana! Koo kun meni autoon vapaana lenkin jälkeen ja olin nakannut remmin sisälle viedessäni Taran. Hyvä minä! Kengännauhasta panta kaulaan ja Jetan lyhyenlyhyt "turvavyöhihna" käyttöön. Mikäpäs siinä.
Kida oli tosi hienosti, koirapataljoonalle piti vähän haukahdella, mutta lääkäri sai vaihteeksi työskennellä maailman yhteistyökykyisimmän ja kilteimmän koiraneidin kanssa. Kidan silmät todettiin terveiksi lukuunottamatta lievää distichiasista. Tämä on erittäin ihana, positiivinen uutinen!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun päätit kommentoida blogiini! Kommenttienvalvonta on käynnissä, jotta yksikään kommentti ei jäisi huomioimatta. Kaikki kommentit luetaan ja pyrin vastaamaan jokaiseen.