sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Hehkutus viikon takaa


   

Perjantaina viiikko sitten, 4.5., olin vielä niin lähellä peruuttaa koko agiviikonlopun. Juoksut, kipakkuus ja minun huoleni edelleen naksuvasta varpaasta aiheuttivat paniikinkatkuisen puhelinsoiton Pirkolle, ja hetken pähkäilyn ja pohdiskelun jälkeen pakkasinkin kamat loppuun, iskin ne koiran kera autoon ja lähdimme ajamaan Kaarinaa kohti. Onneksi lähdimme. En voi muuta sanoa, kuin että valmennus tuli oikeaan saumaan, antaen ihan uskomattoman paljon lisäpotkua lajiin. Sain uskomattoman paljon neuvoja, kokemusta ja vinkkejä, unohtamatta niitä rohkaisevia ja lämmittäviä sanoja, joiden avulla jaksaa taas pitkään astella radalle rinta rottingilla.





Olimme perillä Kaarinassa kymmenen aikaan illasta ja asettauduimme Kidan kanssa oitis kodiksi. Tuorlan majatalo on erittäin kotoisa, maalaishenkinen paikka, suosittelen kaikille! Kumpanakin päivänä viikonloppuna oli aamiainen katettuna ja lehtometsä takasi ihanat lenkkeilymaastot. Kida oli erittäin ihana matkakaveri. Se on niin simppeli ja mutkaton ja ennenkaikkea äänetön. Lenkillä se nautti lukuisista uusista hajuista, kieriskeli uudella, vihreällä nurmella. Yöt nukkui rauhassa vieressäni tai pesässään. Ensimmäisen yön nukuimme kaksistaan solussa, seuraavana yönä oli jo muita koirakoita, mutta Kida oli coolisti. Se kanniskeli possunkorvaansa mm. naamani päälle ja vispasi töpöhäntäänsä loputtoman energisesti.





Alkuun meinasi treeneissä mennä sormi suuhun ja tulla äitiä ikävä, kun sai yli 30 esteen ratapiirrokset käsiin, mutta turhaa oli moinen huoli rataantutustumisissa.


Lauantaina aloitettiin Jaakon radalla. Sen tarkempia muistiinpanoja tuhraamatta käsittelimme paljon koiran kontaktissa pitoa (nimenomaan katseen säilymistä, malttia, siistiä ohjausta) ja minä Kidan kanssa panostin saksalaiskuvioon. Kida toimi hienosti pöksyt jalassa, enkä kertaakaan joutunut miettimään, että mitenköhän koira. Se jää lähtöisin, se tekee juuri miten ohjaan ja saan keskittyä täysillä omaan itseeni. Olo oli varsin nostalginen, joka näkyi niin kouluttajalle kuin yleisöllekin. Hienoja onnistumisia, hienoja palautetta. Suurin kehittyminen on minun omassa päässäni: minä OSAAN, se on ihan selvää, nyt minun pitää vielä itsenikin uskoa siihen. Ja ohjata sen mukaan. Kuuriluontoisesti pitkää rataa, ilman liikaa täydellisyydenhakuista hinkkaamista, sillä kuka mahdollisista vääristä ohjauksista välittää? Janitan rata ei ollut sekään pettymys: jarrutuksen treenausta, niistoa ja erittäin onnistunutta persjättöä, sekä oikeaoppista takaaleikkausta. Kida päätti ensin sekoilla yrittämällä A:lta alas liikkeeni mukana ja palkkasin sen erikseen. Neiti jaksoi tehdä hommia tosi hyvin! Hirmu hyvällä fiiliksellä käytiin aterioimassa Kaarinassa treenien jälkeen ja lenkkeilimme itsemme väsyneiksi.

Sunnuntaina Jaakon kanssa jatkettiin siitä, mihin jäätiin. Kepit oli SUPERIT. Aivan upealla menossa takaaleikaten, kunhan maltoin liikkua tarpeeksi eteen keppien sijaan. Valsseja, layeri. Keskustelua ääneapujen heikkoudesta ja kehonkielen tärkeydestä. Kehut lämmittivät mieltä, vinkit taas painoin jo sillä hetkellä mieleni sopukoihin. Janitan radalla alkoi parin päivän uupumus näkyä ja meno oli paljon vähemmän skarppia kuin edellispäivänä. Jarrua, sylkkäriä ja välistävetoja. Kepit olivat taas uskomattoman hienot puolivalssin kautta. Janita antoi vinkkejä mm. palkkauksesta radalla sekä kontakteilla. Kida irtosi hienosti niin putkeen kuin puomille lähettämällä kaukaa (osasi hakea joka kerta oikein!) ja muisti myös jäädä kontakteille pätevästi. Janitan ohje oli hyvin samanhenkinen kuin Jaakolla: pidä suu kiinni ja anna kehon kuljettaa.

KIITOS. En voi muuta sanoa. Treenin jälkeen ajelimme ennätysvauhtia kotiin ja kirjoitellessani muistiinpanoja ylös tein lupauksen: tällaista lisää ja mahdollisimman pian, kiitos!

Kida ja veli Esko, Bordetella's X-Esko


---

Viikko leirin jälkeen on ollut kovin kiireinen. On ollut kurssia, treenaamista ja hurjaa hurjastelua arjessa. Keskiviikkona esitin "asiakaskoirani" PUN3 sijalle Jokimaan mätsäreissä. Kidan metsku etenee hienosti, ja agileirin jälkeen agilitytreeni oli valoisa: vain Tara oli mukana, enkä päästänyt likipityäen ääntäkään radalla. Kontakteista ilmoitus ja putkeen lähetys, mutta kaikki esteet ohjasin - ja nimenomaan ohjasin, en huudellut.

Tänään vietimme päivää maaseudulla kanaisissa merkeissä. Äitini rakastui hurjasti äitienpäivälahjaansa: rempattuun kanalaan, ulkotarhaan sekä minun tuomiini neljään rouvakanaan ja kukonpoikaseen. Ihastuttava viisikko oli mitä mukavin yövyttää yksi yö omassa ulkovarastossa olkipatjalla... ja maaseudulla varsinkin Tara ja Ros-pommi ihastuivat potpottajiin ikihyviksi. Minäkin haluan kanoja sitten joskus!



Seuraava viikko jatkuu kiireisissä merkeissä: treeniä, treeniä, treeniä, ja agikisatkin olisi! Yritän kuitenkin ehtiä istua koneellakin kaiken hösäämisen lisäksi!
(Pst, tilattiin agiviikonlopussa Kidan kanssa KoirAkoilta tosi siisti crossi-setti, joka kotiutui perjantaina. Ensi viikolla pakko päästä testaamaan!)





1 kommentti:

  1. Me oltiin tuolla Tuorlan majatalossa kanssa yötä pari vuotta sitten paimennusreissulla ja oli kyllä kiva ja rauhallinen paikka :)

    VastaaPoista

Kiitos, kun päätit kommentoida blogiini! Kommenttienvalvonta on käynnissä, jotta yksikään kommentti ei jäisi huomioimatta. Kaikki kommentit luetaan ja pyrin vastaamaan jokaiseen.