keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Näytelmää

"Näytteleminen on omista lähtökohdista ja olemuksesta toisen tuntevan, kokevan ja toimivan hahmon tai henkilön luomista."

Koiratreenaus on näytelmää. Se on omien tunteiden piilottamista, työskentelyä hymyssä suin, välittämättä pahasta mielestä. Se on kuin asiakaspalvelua, jossa haluaisi toisinaan sanoa rumasti kiukuttelevalle asiakkaalle ihan vaan omaa mielipahaansa, muttei voi tehdä sitä potkujen pelossa, ja koska kunnioittaa yleisiä käytöstapoja. Koiratreenauksessa ei tunneta sanoja epätoivo, leviäminen tai rähjääminen. Koira on kuin auki avattu kirurgian potilas leikkuupöydällä, joka katselee leikkaajansa ilmeitä ja eleitä. Niin kauan kuin kirurgi on rauhallinen ja varman oloinen, potilas voi olla tyyni. Asia muuttuu, jos veitsen pitäjän ääni alkaa nousta huutotasolle, paniikin voi suorastaan haistaa hänestä ja eleet ovat epäluuloiset. Potilas joutuu piinapenkkiin, josta ei pääse karkuun. Vaikka lääkäri olisi jätetty, nukkunut huonosti tai hän olisi rahavaikeuksissa, hänen tulee kyetä katsomaan potilaaseen - huolimatta siitä, että pieniä komplikaatioita ja takapakkeja saattaa tulla - vakuuttavasti hymyillen: "Tämähän sujuu hyvin!"
Eilen, tiistaina, minä näyttelin huonosti. Olin väsynyt. Nukuin kaksi tuntia ennen treenien alkua, mutta motivaationi oli hukassa. Olin löysä, saamaton, tunsin itseni huonoksi. Valmennuksen tuoma itsevarmuus on alkanut haihtumaan. Rata ei ollut vaikea, Nina oli paikalla, mutta minun teki mieli itkeskellen painua ulos maneesista. Tokoilukaan ei maistunut Kidan kanssa.



Onneksi Tara on anteeksiantavainen. Otin sen ensimmäisenä. Tutustuminen rataankin oli jo niin löysää ja säälittävää, että lopputuloksen saattoi arvata. Taran kanssa eteneminen oli mainiota kepeille saakka (mitä nyt kolmosputken jälkeen unohdin kerran pitää äänen, jotta Tara olisi tiennyt, minne suuntaan seuraavaksi), mutta kun noutaja siellä ylikuumeni ja hakeutui väärään väliin, minä luovutin. Koko kehoni suorastaan huusi sitä. Ninan ruoskinnan avulla saimme kepit onnistumaan ja ylikuumuneen noutajan irtoamaan putkelle huolimatta siitä, etten mennyt sen mukana. Koko homma levisi kuitenkin käsiin kolmella hypyllä: en jaksanut merkata, en olla säpäkkä, en tehdä vekkiä. Tara yritti kaikesta huolimatta paiskia töitä ja potkiskella minua raivokkailla haukahdusargumenteilla.
Sain itseni tsempattua, jotta pääsimme radan loppuun kunnialla, mutta harkitsin jo luikkimista karkuun ennen Kidan suoritusta.

Menin kuitenkin. Motivaationpuute jylläsi, mutta oli aika näytellä. Raskaat hengenvedot ennen lähtöä, säälittävät tsempitykset päässäni huutaen alku oli lupaava. Puomin jälkeen palkkaus ja Ninan mukaan menoni oli paljon parempaa. Pääni huusi toista.
Kepeillä Kida tarjosi kakkosväliä ja otimme huiman askeleen taaksepäin: se haki kontaktia. Sillä ei ollut rytmiä. Minun teki mieli huutaa turhautumistani, mutta avustin sitä, jolloin se teki täysillä katse edessä. Se tarvitsee taas ohjuritreeniä ja kisoissa minun pitää vähän avustaa, varmuuden vuoksi, mutta juuri väsymysolotilassa "vastoinkäyminen" meinasi olla liikaa. Sain laittaa kaikki näyttelijänlahjani peliin, jotta Kida luuli, että meillä on hauskaa. Kyseinen koira on aika haka lukemaan tunteitani.
Putkelle irtosi hyvin, Kidamaiseen tapaan, ja esteillä tsemppasin. Kida toimi kuin unelma, teki kaiken kuten käskin: yhden kiellon, kun olin liian aikaisessa, mutta muutoin juurikin hyvin.

"Nostan sulle hattua", totesi Nina treenin päätteeksi leikittäessäni Kidaa narupallolla. Niin nostin itsekin itselleni. Jos Kida olisi saanut saman kohtelun kuin Tara - flegmaattisen lylleröohjaajan - se olisi varmasti paineistunut ja todennut, ettei tämä ole kivaa. Kykenin kuitenkin tsemppaamaan itseäni edes sen verran, että rata saatiin kasaan ja koiralle jäi hyvä mieli. Jopa Tara sai osakseen loistofiiliksen, koska se ei ole niin herkkä ja kykenee ottamaan ilon irti jokaisesta esteestä, jonka saa ylittää.

Nyt kuitenkin ottaisin sen intohimon tehdä takaisin tai torstain kisoista tulee katastrofi. Minulla on pahat aavistukset, ja jos harkitsen peruuttamista jo nyt, ei ole hyvä tämä!
Tulipahan suoritettua näyttelykurssin kertaustuokio tunteiden sulkemisesta ja sain Ninan kanssa juteltua tokostakin.  Jos pääsisimme sinne voittajaan, toivottavasti voitokkaasti, kuten ensikisoissa uhkasin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun päätit kommentoida blogiini! Kommenttienvalvonta on käynnissä, jotta yksikään kommentti ei jäisi huomioimatta. Kaikki kommentit luetaan ja pyrin vastaamaan jokaiseen.