tiistai 31. heinäkuuta 2012

Tykätkää Tarasta!


Miksi en linkittänyt tätä aikaisemmin?
Lukekaa Taran tarina ja tykätkää, me kiitämme teitä siitä!

torstai 26. heinäkuuta 2012

Treenipäivitys

Johan minä pari kivempaa päivitystä tein, niin nyt on paras palata tylsääkin tylsempiin treenisepustuksiin. Anteeksi kaikille.

Kesällä on treenattu tosiaan paljon. Varsinkin agilitya "erikoisen paljon", tokoa kun tulee tehtyä edes pikkuriikkisen joka päivä. Kepitelty paljon ohjureilla, opeteltu niillä itsenäisyyttä. Palkkailtu nopeista kontakteista, harjoiteltu ratoja jos jonkinlaisia. Yhden kieputuksen heitin hatusta ja täytyy myöntää, kyllä ärsytti itseänikin nopean maxikoiran kanssa sitä rataa vääntää. Eipä Sandrakaan iloisimmalta vaikuttanut, vaikka lopulta kumpikin totesimme, ettei se esteräpellys niin kamala ollutkaan.




Rosa teki myös juttuja tällä treenikerralla. Siitä on videomateriaalia, jonka tekaisen tässä kun ehdin niinkin pitkälle. Älyttömästi tekemistä ja niin vähän aikaa! Voin kuitenkin kertoa, että Rosa on aika pätevä. Kerron hänestä lisää tuonnempana. 
Kida ja Tara ovat kumpikin olleet ja ovat todella varmoja agilitykoiria. Ne ovat tuntuneet kehittyneen ihan hurjasti henkisellä tasolla. Ne eivät rytyytä omiaan, keskittyvät ohjaukseen, ovat nopeja ja innokkaita. Tai ehkä nämä superisti menneet treenit ovat olleet merkki siitä, että kehitys on tapahtunut minussa itsessäni. Huomaan palkkaavani aina vaan fiksummin, ohjaavani paremmin, olen maltillisempi, kaikinpuolin kärsivällisempi ja nopeampi. Olen ottanut sporttisen asenteen ja todennut, että radalta ei tulla ulos ellei ole oikeasti hiki ja sydän hakkaa rinnassa sata lasissa. Yritän kuuluttaa tätä urheilun ilosanomaa muillekin, joten pyydän anteeksi Sandralta, joka joutuu aina napinan kohteeksi. :D




Tiistaina teimme para-agility SM-rataa. Ei ehkä paras ajankohta... olen kipeänä, yskiminen saa pään soimaan ja keuhkojen tukkoisuus aiheuttaa varsinaisia vaikeuksia hengityksen parissa. Nyt kunto on alkanut parantua, mutta vielä tuolloin myönnän, etten ollut agilitykunnossa. Tein kuitenkin tehtäviä parhaani mukaan, vaikka koirat saivatkin huomattavasti huonohermoisemman ja kiukkuisemman ohjaajan, mihin ovat viimeaikoina tottuneet. Tosi hienot radat tulikin tehtyä. Kumpikin työskenteli törkeän hyvin. Taran kanssa pidettiin tuijotuskisaa ja katsottiin, kumpi luovuttaa kontaktilla, liian korkealle pysähtynyt Tara vai minä, joka odotan sen menevän oikealle paikalle, jotta voisin naksauttaa. Tara taisi voittaa: kun se kyllästyi seisoskeluun, se juoksi niin nopeasti luokseni, ettei naksutuspalkkaantumispysähdyksestä ollut tietoakaan. Sen sijaan Kidan kontaktit on varmat, se tekee ne vaikka olisi pallohäiriötä tai ihana lelupalkka odottamassa valmiina kauempana. Kepitykset tein ilman ohjureita vain todetakseni, etteivät ne ole tarpeeksi itsenäiset. Oikein hyvät kyllä, ei niissä kisoissa ole ongelmaa, mutta se itsenäisyys. Tarakin haki oikeaan aloitusväliin hyvin parin säätämisen jälkeen - hieman piti pölläyttää, jotta noutaja oikeasti alkoi keskittymään... Sandra kuitenkin kehui etenemistä peukku pystyssä, joten taisimme löytää yhteisen sävelen.




Tokoa on tuunailtu ahkerasti. Tara on valmis kokeeseen ja kyselinkin paikkoja elokuun loppuun. Painin kovasti mietiskellen, kumpiin tokomestiksiin suuntaamme: aussiemestaruus kiinnostaisi enemmän, mutta en tiedä, onko Kida silloin valmis. En haluaisi mennä nolaamaan nokkaamme sinne voinollat kotiintuomisena. Tokomestikset taas on Hollolassa ja Tara ansaitsee mahdollisuuden, koska on pätevä. Tara. Pätevä. Tokossa. Ihan oikeasti. Eilen sen äänenkäyttö oli varsin olematonta. Estehyppy oli kympin luokkaa, samoin liikkeestä seis. Liikkeestä maahan en edes tehnyt, se on varmin liike. Seuruussa kontakti on hyvä, paikkaa vielä naksuttelen tiiviimmäksi. Perusasennot toimii luoksarissa ja muutenkin. Paikkamakuuta otin pitkällä välimatkalla ja kävin palkkaamassa pari kertaa, mutta varsin rauhallinen koira pönötti muiden keskellä. Olemme tehneet AVOn liikkeistä noutoa ja VOIttajasta ruutua - joka on ihana liike, sanoi Tapsa samalla, kun pinkoi kentällä pönöttäneeseen ruutuun itsekseen minun jutellessa Ninan kanssa.

Kida on oma, pätevä, työintoinen itsensä. Olemme treenailleet erikoisvoittajaa samalla kun hinkkaamme voittajan liikkeitä täydelliseksi. Metsku on saanut muhia tovin päässä, ruudun paikkaa on vahvisteltu paljon. Silmillä etsiminen on vähentynyt huomattavasti ja Kida alkaa oikeasti oppia paikan sijainnin.Tunnaria olen tehnyt aivan uudella opetusmenetelmällä - kyllähän Kida tunnarin osaa, mutta hinkkaampas sitä vieläkin täydellisemmäksi, koska haluan paimenmaisen silmienkäyttö-piirteen vähenevän olemattomiin ko. liikkeessä. Nina kehui Kidan seuruita ja luoksari on jees, mitä nyt maahanmenossa yrittää vähän pissiä silmiin jättämällä kyynäriä millisentin verran ilmaan.







Koirat käväisivät myös hieronnoissa! Taralla oli pientä jumia alaselässä, joka saattaa johtua lähestyvistä juoksuista tai päättömästä loikkimisesta järveen. Noutaja oli varsinainen makaroni hieronnan ajan, toi Katrille haastetta kääntymällä aina sille kyljelle, jota olisi pitänyt hieroa. Pitäähän oranssin puuhatytön varmistaa, ettei Katrillakaan ole liian tylsää...
Mukavampi yllätys oli Kida. Katri oli erittäin hämmentynyt (positiivisesti, tottakai) miten avoin, leikkisä ja hullutteleva Kidasta on tullut. Toki paikka ja ihminen ovat tulleet tutuiksi, mutta koko koirasta puuttuu stressi. Se meinasi vetää koko hieronnan läskiksi tarjoamalla kaikenlaisia temppuja (olihan raasulla ollut tylsä päivä, työpäivä nukkuen ja sitten minilenkin jälkeen hierontaa, pyh!) ja olemalla kovin.. aktiivinen. Meitä onneksi vain pääasiassa nauratti, koska eihän tuossa mitään vakavaa ollut. Kida oli lihaksistoltaan todella hyvässä kunnossa, uiminen on tehnyt hyvää ja mysteerivarpaan aiheuttamat jumitkin olivat hävinneet kokonaan.

Viikonloppuna koirat hylätään taas maalle, nyyh. Ensi viikolla on kuitenkin luvassa taas hurrrrjasti tekemistä!

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Loman loppu

Ruhtinaallinen kahden viikon kesälomani on tullut päätökseensä. Se sisälsi seikkailua jos jonkinlaista ja huipentui lopulta helottavan lämpimään kehäkettuiluun Mäntsälän KR:ssä. Kumpikaan omista koiristani ei tullut värikästä nauhaa hakemaan, vaan esitin punaisen irlanninsetterin "Rasmuksen". Kehässä käyminen oli oikein mukavaa, vaikka esiintyminen jäikin lyhyenlännäksi pojan pelätessä tuomaria niin paljon, että arvosanaksi annettiin kovasta ihailusta huolimatta H. Hyvä suoritus, etten paremmin sanoisi. Varsinkin, kun itse kuullostan ikäni raakaa viskiä juoneelta skottilaiselta, eikä matkaseurueenikaan yksi henkilö ole järin terveeksi kutsuttavassa kunnossa. Kehissä vierailu on mukavaa, mutta muistin taas miten paljon tykkään kisata agilityssä ja tokossa: saa näyttää just siltä miltä haluaa ja siellä jos joku menee pieleen, niin menee sitten kunnolla - vaikka voisihan se kieltämättä olla hauska todistaa, jos agilityrata menisi pieleen koiran paetessa tuomaria. Tuskin tuokaan ihan harvinaista on. Joka tapauksessa, ehkä minäkin saan sivistettyä maailmankuvaani vierailemalla kehissä uudestaan Rasmuksen kanssa ja lupailin hieman Taraakin tuuppia Jyväskylän KV:n suuntaan.

Oonan aiemmin ottamia, kivoja tokokuvia. Voisin päivitellä näitä enemmän tuleviin treeniteksteihin, mutta uteliaimmat voivat käydä kurkkimassa kuvia täältä.

Mutta ihmisiä kiinnostanee enemmän se, mitä itse lomalla tapahtui. Seikkailimme tiemme Kidan kanssa Joensuuhun sunnuntaina 15.7 yhdessä Oonan ja Ora-mudin kanssa. Tara painui maalle nauttimaan parhaasta mahdollisesta seurasta (=itsestään) ja pörröisistä pommeista. Matkaseura oli kyllä enemmän kuin mukavaa luonnon näyttäessä, miten paljon hän voi laskea vettä taivaalta niin halutessaan... Perillä meitä odotti hilpeät shetlantilaiset paimenkoirat Minttu ja Meela sekä Kidalle aivan uusi tuttavuus Hupsis-lapinkoira. Jengi toimi varsin hyvin porukkana: Kida osoitti Hupsikselle oitis kaapinpaikan leveällä pepsodent-hymyllä ja pientä stressinpoikasta oli pukannut vain kun jengi jäi yhdessä Hupsiksen emännän Annan kanssa asunnolle. Kävin antamassa pieniä oppeja agilityn puolesta penturyhmäläisille ja oli oikein mukavaa! Kiva ryhmä, innostuneita ja kuuntelevia ihmisiä on aina ilo auttaa.

Maanantain agilityseikkailun jälkeen pääsin puuhastelemaan ihan itsekin, kun teimme yhteistreenit tokon parissa. Seuranamme toimi shelttien, mudin ja lapinkoiran lisäksi Brandy-aussie, Zin-pyrri ja Isla sekä Cara-sheltit. Taivas repeili ja ukkonenkin murisi, mutta se ei Kidan työintoon vaikuttanut. Teimme ruutua, jääviä, kontaktia ja noutoja, testailin Kidan aitoa nenänkäyttöä tunnarissa mitä erikoisimmilla esineillä ja kiusasin vähän kaukokäskyilläkin. Perustekemistä, jota seurasi mukava leffailta uusien ihmisnaamojen seurassa. Uudet naamat piti tietenkin haukkua tutuiksi, tuntui Kida miettivän, mutta asettuipa punainen paimenkin lopulta katsomaan elokuvaa (=kerjäämään popcorneja) puoliksi minun sylissä, puoliksi Annastiinan.




Kaikenlaista mukavaa seuraa ja seikkailua seurasi kotiinpaluu. Torstaina kävin heittämässä ensin mukanamme Lahteen matkanneen Meela-sheltin Nummelaan ja Oonan sekä Oran kotiinsa, ennenkuin ajelin äitini luokse. Siellä vastaan tuli oranssi, iloinen noutaja, joka sekosi onnesta ääneni kuultuaan. Viimeinenkin mutteri putosi pihanurmikolle, kun neiti heilutti pyllyään lahjakkaammin kuin mambon tanssijat ja kuskasi lopulta jalkapalloa syliini sydämen kuvat silmissään. Pesimme autonkin yhdessä, joka tarkoittaa sitä, että aina toisinaan vesisuihkua piti kuljettaa auton maalipinnan sijaan nurmikkoa pitkin, jotta riemumielinen muori saa juosta vesihanan perässä.

Eipä seikkailut vielä tähän päättyneet: aiemmin useampaan otteeseen mainitut shetlantilaisten ja lapinkoiran emännät saapuivat majoittautumaan luokseni viikonlopuksi. Kivasti jengi on ollut, ei siinä mitään, uitu on kovasti ja tänään jengi oli yhdessä kasassa näyttelyiden ajan huolimatta siitä, että alunperin eristin heidät eri tiloihin. Hupsis oli päättänyt, että hän haluaa kaikki naiset itselleen ja sievästi oli portin raottanut antaen prinsessoille vallan levittäytyä asuntoon. Mikäs siinä, nätisti lauma oli ollut, mutta Hupsiksen merkkailuhalu olisi saanut olla pienempi: paitsi että uroshousuihin pissaaminen on miehisen egon kannalta hieman nöyryyttävää, pistävästä ammoniakin tuoksusta saa kärsiä kanssaihmiset.

Kuvakertomuksia tulossa myöhemmin, kunhan saan pixelit koneelle saakka. Pyydän kärsivällisyyttä koirien omistajilta! 
Huomenna alkaa nimittäin arkinen aherrus, eikä vain töiden merkeissä: viikkokalenterini on täyttynyt mystisesti niin hieronta-kuin treenimerkinnöistä..

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Varjoni, uskollinen apulaiseni, parhain ystäväni

Tara, kirjaimellisesti lintukoira, fiilistelee lennokasta loppupalkkausta.

Kida makaa vieressäni täydessä unessa. Olemme kotona tällä hetkellä kaksistaan, kun Tara lähti jo eilen etuajassa hoitoon äitini luokse maalle. Suuntaamme Kidan kanssa huomenna Joensuuhun vierailulle ja tuntui fiksulta vaihtoehdolta olla ottamatta Taraa mukaan: Tapsa ei hirmuisesti arvosta vieraista koirista ihollaan, paljon illoisempi se on saadessaan maata nurmikolla, juostessaan pallon perässä ja käydessään reippaalla lenkillä yhdessä äitin ja pomeranioiden kanssa. Olimme tämän päivän muutenkin menossa Kidan kanssa, niin neiti Oranssin maalaistuminen pari päivää etuajassa oli ihan fiksu veto, vaikka kieltämättä ikävä iskee jo parin hassun hoitopäivän aikana.

Tilannekuvien komiikkaa. Olen ilmeisesti tajunnut narupallon käytön hieman väärin. Ai sitä kuuluu heittää, häh? Mitä virkaa sillä narulla sitten on?

Kida tuntuu tyytyväiseltä saadessaan maata kiinni jalassani. Meillä oli tänään vauhdikas päivä ja Kida oli todella pätevä. Ennenkaikkea olen iloinen ja rentounut siitä, miten iloinen, sosiaalinen ja reipas koira siitä on kehittynyt. Ainahan Kida on ollut ilo omistajalleen, vaivaton jokapaikan tähti, mutta vasta nyt se hakee avoimesti vieraiden luokse, kerjää näiltä herkkupaloja ja vastaa haastettuun leikkiin. En ala tarkemmin analysoimaan, mikä on muutos tähän sen rennompaan, maailmaan uskovaan olemukseen. Olen luvannut eräälle, että yritän hieman hillitä ja oppia pois ikuisesta analysoijaluonteestani. Minulla oli kuitenkin ihan yhtä rento päivä tänään kuin Kidalla. Tokoilu oli hauskaa ja Kida tuntui nauttivan yleisöstä, jota nauratti sen hauskat oivallukset, leikkisä ja ketterä olemus sekä - tietenkin - hilpeästi vispaava töpöhäntä. Tokokoulutuksessa keskustelimme Kidan ikuisuusongelmasta metallikapulasta ja kävimme läpi hieman äänenkäytön poistamista seuruun alussa. Hyviä ja kokeilemisenarvoisia vinkkejä niin oppilaana kuin kuuntelijana, mutta eniten jäi mieltäni kiinnostamaan ajatus aivan toisenlaisesta lajista, kuin mihin olemme patoutuneina agility-ja tokokilpureina tottuneet. Kouluttajamme Katja Tamminen sanoi heti nähdessään Kidan iloiset tasajalkapomput, että "tässä on freestylekoira". Kun hän kuuli lisää musikaalisuudestani, rytmitajustani, rakkaudestani showhun ja koreografiikkaan, jäi ilmaan vain yksi kysymys: Miksi emme ole alkaneet harrastamaan koiratanssia jo aikapäiviä sitten?

Kieltämättä idea jäi kytemään päähäni. Onneksi minulla on ystävä, joka on innostunut lajista ja lähtee aivan varmasti treeniseurakseni ja innostamaan minuakin. Miksei? Miksei sitä voisi yrittää? Kyseessä on kuitenkin laji, jossa yhdistyy kaikki piirteet mitä rakastan: koirat, musiikki, esiintyminen ja mahdollinen näyttävyys. Kida ja Tara ovat kumpikin kekseliäitä, leikkisiä ja huumorintajuisia, joten koiravalintanikaan eivät voisi olla paremmat.

Kida reippaana apulaisenani tallilla hevosia kuvaamassa.

Kävimme tiistaina ja torstaina agiliitämässä. Rataa, videota ja kuvia laitan erikseen agilitypäivityksessä, jotenkin se ei sovi tämän raapustuksen henkeen. Päivitykseni ovat liian usein suoranaista treenikirjailua, sisältämättä yhtään kaunokirjallisuushenkeä tai syvimpiä ajatuksiani. Ehkei tämäkään päivitys ollut järin syvällinen, mutta jääköön silti agilityhurmokset ensi kertaan. Sen verran voin vihjaista tulevasta, että Rosa-pommi on aika tykki. Upea, pieni karvapallo varustettuna suuremmankin työkoiran luonteella. Älkää naurako, ihan totta se on.

Kida on ollut mukanani talleilemassa. Kävimme yhden ajolenkin Teijan henkisenä tukena ja paimen muistutti pitävänsä hevosia edelleen vain koiria hieman suurempina leikkikavereina. Tella-suomenhevonen saattoi hieman hämmästyneenä kavahtaa, kun kesken ravaamisen pieni, punainen raketti loikkaa ilmaan, tuikaten näykkäisyä muistuttavan leikkiinpyyntösuukon suoraan hevosen turvalle. Kida kulkee kuitenkin kauniisti hihnassa kärryjen vieressä ja juoksee hevosen sivulla vauhdikkaammassa askellajissa. Tallipihalla Kida toi ylpeydentunteen toimimalla aivan uudenlaisella, rauhallisella tavalla aggressioherkän ranskanbulldogin seurassa. Vaikka epävarma ranskis rykäisi paimenen jalkoihin haastavasti karjuen, tyytyi Kida väistelemään koiraa äyskähdellen. Se painautui maahan makaamaan pyynnöstäni ja antoi tyynesti epävarman koiran käydä nuuskimassa itseään ja toteamassa tilanteen olevan ok ja vaaraton. Pieni, hevostöitä rakastava paimen toimi myös mitä parhaimpana seuralaisena, kun valokuvasin hevosia kesälaitumella. Ruunat eivät juurikaan kakoista kiinnostuneesta koirasta välittäneet, kun taas tammoista tilanne oli niiiin mielenkiintoinen, että näin lopulta parhaaksi pyytää Kidaa odottamaan laitumen ulkopuolella. Kuten kuva näyttää...



keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Sosiaaliviikko

Tiistaina lähdimme porukalla treenailemaan agilityä Lauran ja Sandran kanssa. Radanpätkän muokkailin Agirodun rataa sivusilmällä vilkaisten ja aika kivat tehtävät tuosta saikin harjoittelun alle. Sandra taisi useaankin otteeseen muistuttaa lämpimistä tunteistaan minua kohtaan juostessaan hiki hatussa maneesissa, minun ruoskiessa lisää vauhtia... kun kerran urheilemaan mentiin, niin urheilulta sen piti myös näyttää!



Kida teki hommia lähinnä kepeillä, putkella ja puomilla. Ohjureiden avulla treenattiin itsenäisiä kepityksiä ja hankalia keppikulmia. Neiti oli ihan menossa, harmi kun videolle ei saatu heti ensimmäisiä tehtävsiä. Typyä oli niin helppo ohjata, siinä oli energiaa ja siitä näki, miten riemuissaan se on työskentelystä. Loppuvaiheessa taisi oma otteeni alkaa lipsumaan muutamien virheiden tullessa esille, pari kertaa neiti oli mm. hakemassa keppien väärältä puolelta ja suorastaan hölmistyi, kun ohjuri olikin estämässä moisen teon. Tara sen sijaan teki myös koko rataa ja oli aika näppärä. Kontakteja tuo ei vieläkään ole keksinyt, mutta kepitys ja kulmat tuntuivat hyvältä. Ohjureilla näkee, miten sen aivot raksuttavat eikä se ole lainkaan kiinni minussa. Saksalaista tuo ei osaa ihan niin näppärästi kuin Kida, mutta aika hienot ohjauskuviot sain tehtyä estepyörityksissä.

Keskiviikko oli tokopäivä. Kidan kanssa taas ruudun kokeilua ja neiti on edistynyt huimasti. Pieni toivonpilke, että seuraavassa kokeessa emme mokaa.. Nina vaikutti ainakin erittäin tyytyväiseltä Kidaan. Myös luoksarin pysähtymiset tsekattiin, metsku tehtiin kerran ja pari noutoa, eteentuloa ja ennakoinnin karsimiset. Hyvin tuo jaksaa töitä tehdä, vaikka kuumuus oli kova. Myös Tara työskenteli paikkamakuussa (palkkailin ja paikkis oli tosi näppärä) ja seuruun paikasta naksuttelin. Koko neidin olemus on huomattavasti rauhallisempi kuin viimekerralla, noutaja tuntuu sisäistävän aina vaan paremmin tämän lajin juonen.

Torstaina Meela-sheltti lähti taas maailmalle ja vietimme päivän Kidan, Taran ja Mintun voimin. Sen suurempia haasteita ei ollut kuin omistajan shoppailukierros aggressiivisen allergian kutkuttaessa nenää ja iltainen uimareissumme taisi olla koko neitipoppoolle mieleen. Tai ei ehkä Mintulle, joka joutui veteen myöskin, halusipa sitä tai ei... Samoin perjantai oli hiljaisempi päivä, kuumuus verotti ja omistajat viettivät iltansa tallilla hevosentuoksussa. Pitkä uimaretki kuitenkin takasi, ettei karvakorvia tyystin unohdettu!




Lauantaina olikin sitten sutinaa luvassa! Illan tultua pakkautui ovestamme sisään jos jonkinlaista naista pörröisine koirineen. Katjan Tinja-kessu oli Kidan mielestä äärimäisen outo - haukkuva kasa karvaa, eihän punapaimen moiseen ole tottunut! - ja se suhtautuikin tähän huomattavasti nihkeämmin ja varautuneemmin, ignooraten mieluiten koko tapauksen. Sen sijaan Mitran lapinkoiranarttu Jasmi ja Sadun vanha ja arvokas shelttinarttu Dani olivat Kidasta superihania, eikä pusuista, tökkimisestä ja töpöhännänheilutuksesta meinannut tulla loppua. Tara ei juurikaan arvostanut villiä seuraa vaan vietti iltansa mieluiten ruokakerjuulla tai oman luunsa kanssa sängyssä. Lauma käyttäytyi hyvin asiallisesti, ilta oli railakas ja mukava ja sunnuntaina kävimme koko poppoolla pitkällä metsälenkillä, kastautumista ja valokuvausta tietenkään unohtamatta! Kiitän hienoa laumaa vierailusta!




© Laura Pitkänen

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Parasta A-luokkaa

Minttu-sheltti ja Laura saapuivat tosiaan luoksemme ilostuttamaan arkeamme. Hirmu kivaa, vielä kun eilen kävimme hakemassa mukaan maailmaa matkanneen pikkusheltti Meelan. Likkalauma tulee todella hyvin toimeen - huomaa, että ovat vanhoja tuttuja, tai sitten syy rakkauteen on Kidan mystinen ja pakkomielteinen ihastuminen merleshelttejä kohtaan - ja meillä on luvassa hurjan villi, koirapainotteinen lomaviikko. Tai minähän olen töissä, loma alkaa ensi viikolla!

Aloitimme koiruudet suuntaamalla Purinalle agilitykisoihin. Navigaattorisekoilujen jälkeen löysimme jopa perille täyteen buukatulle kisapaikalle. Aivan mielettömästä maximäärästä (ja Kidan varpaasta) johtuen punapaimen pääsi toimittamaan seurakoiran virkaa kisapaikalle, otti se muutamat kontaktit vaihtelevin tuloksin lämppäradalla ennen odottelua autossa. Takakontti auki, tietenkin, en minä läkähdytä koiriani, vaan ilmastoinnista on huolehdittu. Kidalla kontaktit oli vähän fifty-fifty, menoa oli enemmän kuin järkeä ja muutamasti oli paljon hauskempi rysäyttää läpi odottelun sijaan. "Oho."



Tara pinkoi kaksi medirataa. Ensimmäisellä tuttuun tapaan harmitus ja hampaidenkiristys - VITONEN. Ja vieläpä kurja sellainen. Lentokeinu! Taramaiseen tapaan neiti päättikin olla himmailematta vaan pyristi vauhdilla virhepisteet napsaisten. Muuten meno oli törkeän kivaa, kepit olivat mahtavat ja tunsin olevani agilityurheilija, en agilityvyöryjä, joten harmitusta ei jääty pitkäksi aikaa miettimään. Tähän tosin saattoi seurakin vaikuttaa... Neidillä oli hauskaa, se oli tulta ja tappuraa. Kakkosradalla alku oli huimaavan kivaa ja tehokasta, mutta puolivalssilla kepeille lähetyksessä pistin koiran liian ahtaalle, se meni kakkosväliin ja kuumui totaalisesti. Nuppi heitti, keppeihin ei voinut keskittyä, 10vp siitä. Minulla meni pasmat sekaisin ja olin ohjata Taran puomin ohi, josta vielä vitonen. Kunnialla maaliin pääsimme. Harmittihan nuo typerät virheenpahaiset, radat olivat hirmu kivat ja meno kuitenkin hauskaa ja tuntui hyvältä, niin suottakos sitä miettimään!






 Tapasimme kisoissa myös komean Valo-kelpien, jonka kanssa kävimme vähän käppäilemässä ja juoruilemassa. Muutenkin seura oli älyttömän mahtavaa, oli hirmu kiva päivä, koska vain uusiksi! Täytyy sanoa, että kyllä meikäläiselle uni ja ruoka maistui seikkailumme päätteeksi. Tällä viikolla luvassa agility-ja tokotreenejä ja muuta yhtä mukavaa, joten ei muuta kuin toimimaan!
Oonalle suurkiitos kuvista, arvostan!

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Kesäkuun viimeiset päivät


On kesä! Kesä! Lämmin, lämmin, lämmin! Aamulla mä tänään ensimmäisenä juoksin ympyrän pihassa, heittäydyin nurtsille kierimään selälläni ja virnuilin koko hammasrivistölläni. Mä niin nautin, kun on lämmin, kun anturoita ei palella ja tassut ei kastu mutaisasta vedestä. Mua ei kuumuus haittaa, kesähelteillä meidät viedään pulahtamaan uimaan viereiseen järveen ja mä olen oikeasti alkanut tykätä siitä puuhasta. Vielä viimekesänä olin vähän niuho menemään veteen, mutta ei se olekaan hassumpaa käydä polskimassa pallon perässä. Lisäksi emäntä sanoo, että fyssari oli antanut varpaan hoitomuodoksi pitkän matkan uimisen. Mä en ymmässä, miksi tuo vouhkaa mokoman varpaan tähden - pystyn juoksemaan ja kirmaamaan ihan normaalisti, mikä on tärkeintä!

Varpaan takia olen sitten lomaillut agilitystä. Tosi kurjaa mielestäni, tykkään lajista tosi paljon ja olen haka siinä. Emäntä kuitenkin vouhkaa jumittuvista lihaksista ja vääristä liikkeistä, naureskeli jopa agilitytädille, että hänen tuurillaan minulle kuluu D:n lonkat ihan vaan pienen, tyhmän varpaan takia. Kuuntelin tätä keskustelua närkästyneenä auton takakontissa. Mulla ei ole käsitystäkään siitä, mitä D:n lonkat tarkoittaa (daamin lonkat?), eikä Tarakaan osannut vastata kysymykseen sen kummemmin. Totesin mielessäni, että mun mielestäni mun lonkissa tai mussa ylipäänsä ei ole mitään vikaa, joten pistin höpötykset taas ihmisten hourailujen piikkiin. Niin ihania kuin ne on, on ne joskus vähän hassuja.

Nurkissa on pyörinyt koko viikon varsinainen riesa. Nulikka isolla N:llä. Vampyyrihampainen painajainen. Se ääntelee kuin harmaakarhu ja näyttää juostessaan rusakolta. Se ei osaa keskustella sivistyneesti, se lähinnä kiljuu, juoksee ja kiljuu vähän lisää. Emännän mielestä se on söpö, mutta mua ärsyttää huomio, jonka se vie. Nukkuu mun sängyssä ja kärkkyy minun namejani. Alkuun olin ihan varma, että syön moisen häiriötekijän, mutta tiedän ettei emäntä hirveästi tykkäisi teosta. Päätin siis sietää tyyppiä - ja itseasiassa, eilen musta oli suorastaan kiva juosta sen kanssa. Se myös kunnioittaa mua, ei loiki naamalle, kun vähän ärähtää. Pissasi melkein alleen, kun alkoi läpsiä tassullaan mun naamaani ja kerroin sille aika selkeästi, mitä mieltä olen. Tara on ärsyttävän tyyni, sitä ei moisen olemassaolo häiritse, paitsi jos nulikka erehtyy hiipimään kohti ruokakuppeja ruoka-aikaan...

Eilen mä pääsin taas vieraisiin maisemiin hommiin! Me tehtiin taas tehotyöskentelynä tokoa ja olin ihan fiiliksissä. Me tehtiin ruutua (jee!), noutoa (jee!) ja metskua - YÄK. Mä en todellakaan ottanut sitä kylmää, kovaa kapistusta suuhuni. Se näyttää ihan hauskalta ja musta on aina tosi kiva kipittää sen luokse, mutta voi jukra, kun tajuan, mitä siellä vastassa olikaan... Hae itte kapistuksesi, mä menin mieluummin haistelemaan puskia. Valitettavasti hommat ei kuitenkaan loppuneet ennen onnistumista, joten mun oli pakko sietää sitä vehjettä leukojeni välissä pari kertaa. Emännän iloksi. Koska mä olen kiltti tyttö. Koska mä tykkään kehuista ja leikkimisestä.
Myös Taran kanssa tehtiin töitä ja mua nauratti katsoa niiden menoa. Ihan näppärästi tuo on oppinut, kyllä mä sen verran voin antaa arvoa, edelleen se kiljuu ihan liikaa ja suurimman osan ajasta emäntä pönötti vaan paikallaan odottaen, koska Tara on rauhallinen ja pitää suunsa kiinni. Varsin tyytyväiseltä emäntä vaikutti suorituksen jäkeen.

Viikonloppuna meidät hylättiin maalle. Olin suorastaan masentunut. No ei, sain paljon herkkuja, huomiota ja pihalla oleskelua, joten siedin oikein hyvin pari päivää maalaismaisemissa ilman ihanaa emäntääni. Kun saavuimme kotiin, seuraamme tuli iihana, sininen, hyväntuoksuinen Minttu, josta minä pidän ihan hurjan kovasti! Haistan ilmassa aktiivisen viikon ainekset. Nukkumaan mennessä emäntä supatti Taran korvaan jostain tämän päivän (maanantai) medikisoista... hei, mä en ole medi, kai minäkin olen silti pääsemässä?....

Hilpein töpöhännänheilutuksin,
Kida

(Loppuun omistajan huomio: kommentoinnissa on ollut ongelmia! Nyt korjailin asiaa paremmaksi. Pahoittelen jos olen jättänyt vastaamatta joihinkin kommentteihin, en ole huomannut niitä. Asioihin parannus ja lupaan vastata kaikkiin mahdollisiin kommentteihin!