perjantai 24. elokuuta 2012

Tokomasennus, agi-innostus

 Hovikuvaajani on ollut laiska kuvienmuokkauksen suhteen. Osoittakaa syyttävällä sormella häntä! No okei, en ole yhtään ollut sen parempi..


 Siskoni teki kollaasin lempikoiruuksista: Tara, Kida ja äidin ihanat pommit


FEELING BLUE.
Kävimme tokoepiksissä Hollolassa 15.8 kokeilemassa voivotteluja. Eivät menneet ihan suunnitelmien mukaan, vaikka uskoin hyviä tuloksia. Kida oli todella rento (ja sosiaalinen! jaksan aina hämmästellä) ja mukana touhussa kehänauhojen ulkopuolella. Se teki näppärän ruudun ja kuumasta säästä huolimatta oli terhakka. Kisa alkoi hienolla ja varmalla paikkamakuulla, mutta yksilösuoritus olikin sitten rumaa katsottavaa. Seuruussa haihatteli vähän omiaan, liikkeet olivat jotenkin kokeilevan hitaanlaisia. Madellen eteenpäin, kyllähän sieltä pieniä pisteitä napsahteli. Ruudulla mieleni teki jo kaivaa kuoppa, hypätä sinne ja peittää itseni mullalla. Käskyn saatuaan pieni punainen paimenkoira syöksyi eteenpäin kuin tykin suusta - ei ruudulle vaan luoksetulon pienelle, matalalle tötsälle. Se teki täydellisen merkin, vaikkei sen edes kuuluisi koko liikettä osata. Ninan kanssa pähkäilin asiaa eilen ja sain palautteeksi, että virhe voi olla kovinkin yleinen, kun luoksetulo tehdään ennen ruutua ns. ruudun lähetyslinjaa vastaan. Siellähän tötterökorvani merkillä pönötti, odotti lisäkäskyjä, mutta ruudulle mitä jouduin sen korjaamaan. Koko ruutu oli alusta loppuun fiasko ja huolimatta mahdollisimman positiivisesta asenteestani kaikki loppuliikkeet menivät nollille. Paimenen mieli pahoittui liikaa epäonnistumisesta. Kaukoissa tarvitsi kaksoiskäskyt, metskuun ei voinut millään koskea, tunnarissa käytti nenäänsä hemmetin hienosti ja löysi oman, mutta pudotti sen matkan varrelle palautuksessa. Hyppynoudossa jätti ensimmäistä kertaa hypyn välistä. Ei ollut meidän päivä, kuten tuomarikin huomautti. Ei todellakaan.

Tara peitti hieman pettymyksen karvasta kalkkia kokeilemalla onneaan alokasluokassa. Se jäi paikkamakuuseen todella levollisesti, mutta sitten tapahtui ikävyyksiä. Tara katseli vieressä makaavaa toveriaan juuri sillä hetkellä, kun kyseinen koira + pari muuta keksivät ampaista kuin tykinsuusta liikkeelle naapurikentällä voittajaluokan ohjaajan kiljaistessa koiralleen "sivu"-käskyn. Ei toivoakaan, että noutajani moisessa paineessa jäisi aloilleen. "Hei kaverit, miksi me juostaan?" Tara tuntui olevan ihan hämillään itsekin nopeasta liikkeellelähdöstä. Palautin neidin aloilleen ja loppupaikkiksen se oli aivan rennosti. Loppuesitykseltä odotin fiaskoa, jota ei komeadialupauksestani huolimatta sitten tullutkaan! Pysyin itse suolapatsaana, ilottomana ja rauhallisuuden perikuvana ja Tara tyytyi availemaan ääntään ja olemaan superiloinen vain seuruissa. Niissä se haihatteli vähä omiaan ja - kuten sanottuaan - lauleskeli ääneenkin. Jäävät olivat todella kivat, luoksetulossa jäi muistaakseni vähän vinoon ja hyppy oli tosi kiva.

... AND THEN WITH POSITIVE ENERGY.
Tokomasennuksesta huolimatta otin normaaliin tapaan treenit torstaina. Meno oli sen verran mukavaa, että minua suorastaan sapetti: miksi, voi miksi, meininki ei voisi olla mukana kisaradallakin? Ruudun paikkaa kokeilin erilaisilla välimatkoilla ja aina neiti juoksi kartioiden sisään. Muutaman kerran paikka oli väärä (liian keskellä), mutta huomautus asiasta sai Kidan hakeutumaan taaemmas peruuttaen. Sillä oli näppärä kontakti ja iloinen seuruu. Luoksetulo oli päivän paras asia: pienellä pallopainostuksella se teki erittäin terävät lähdöt ja ennenkaikkea erittäin terävät jäävät. Kerrankin sellainen luoksari, kun toivon, ilman minkäänlaisia ennakointeja tai hidasteluja. Myöskin metallikapulan kanssa taistelimme tovin nurmikolla istuskellen. Sen ottamista suuhun ja loppuun vielä hakeminen pienen matkan päästä, ja kas, sieltähän se mokoma nousi ja raahattiin punaeläimen toivosta ihan naamaani kiinni. "Voisitko jo ottaa tän, bliis!"

Tara ei ehtinyt tehdä kuin perusasentoa (johon se hakee hyvin pylly heiluen, mutta usein meinaa pylly heilahtaa liikaakin ja lopputulos on vino), pieniä seuruujuttuja ja pari kertaa jäävät. Sen häntä heilui ja ilme oli riemuisa. Taran kanssa on hauska tehdä, sillä on aina niin kivaa eikä se jaksa piitata, vaikka minua vähän ärsyttäisi tai olisi huono päivä. Kunhan se saa lihapullaa suoritettuaan asian oikein, riittää tarmoa tehdä hommia vaikka koko päivän ajan.

Hurjasta tokoilusta huolimatta eilinen agility on todellinen ilonaiheeni. Iloista treenikertaa edellytti iloinen, pitkä lenkki, jonka suoritimme yhdessä Kiian ja Xena-käppänän kanssa. Ylienergiaa kerännyt noutaja päätti äyskäistä "vieraalle" koiralle ja aiheutti Xena-raasulle hampaanjäljen nenään, mokomakin pikkurakki. Oli vaan niin kamalasti virtaa ja idiotismia ilmassa, kun koko päivä oli odotettu äitiä kotiin saapuvaksi. Onneksi Xena ei saanut traumoja koiransyöjäaussieista ja lenkin kolmikko kulki erittäin kivasti poppoona. Pari tuntia hurahti helposti Mukkulan vaihtelevissa maisemissa (ah, entiset kotinurkat!) ja sitten ajelimme karvalikkojen kanssa Asikkalaan agsaamaan.



Kidalla oli ihan uskomattoman hyvä asenne, vaikka pelkäsin, että se voisi olla hieman väsynyt. Päinvastoin. Parimetrisiä iloloikkia ja erehtyipä neiti maistamaan lahkeitanikin pari kertaa. Siinä oli potkua ja se suoritti esteitä hienosti: pöytä oli ok, keinu samoin. Varsinkin jälkimmäisessä Nina ihasteli koiran omahakuista kontaktia. Työskentely oli sujuvaa ja vauhdikasta ja kepitkin loistavat - loppua kohden tahti lipsui ja kepeiltäkin karkasi väärästä välistä, mutta noin muuten. Onnistuin helposti takaaleikkaamaan niille, Kida haki varmasti ja taidokkaasti oikeaa väliin, eikä piitannut minun jäämisestä taakse. Myöskin Tara oli näppärä, iloinen ja terhakas. Sen kanssa harjoittelimme kontaktiopetusta vähän uudella tavalla ja voi turusen pyssyt, noutaja alkoi lopulta itse tarjoamaan oikeaoppisesti kontait.a Pöhö tyttö, eihän siihen montaa vuotta mennytkään! Noin muutoin Tapsallakaan ei radalla ongelmia ollut, irtosi hyvin, teki ja haki kepeille hyvin ja oli kovinkin vauhdin. Minulle hauskoja ohjaiskuvioita oli pari, joissa tuppasin vähän valahtamaan sivuun tai lepsuilemaan, jolloin koirien käännös (3-4) jäi vähän väljäksi. Skarpata täytyi ja näytettiinhän me sitten jopa huisin hienoilta agilityurheilijoilta.

A SILVER LINING
Tokoiloisuuttakin ollut taas havaittavissa. Eilen tein Kidan kanssa todella nättiä hyppynoutoa, seuruun käännöksiä, sivuaskelia ja kaukoja. Olin ilahtunut neidin työmotivaatiosta, joka paransi omaanikin - nyt toko on tupannut lähinnä ärsyttämään vastoinkäymisten takia. Emme kyllä jaksaneet vääntää tätä lajia tappiinsa vaan treenasimme myös koiratanssi-kuvioita. Seuruuta ja perusasentoa oikealla puolella, puolenvaihtoa, seuruuta ohjaajan kulkiessa väärinpäin ja jalan yli hyppäämisiä tasapompuin. Kidalla oli hauskaa ja kun yritin tokokoululaisille näyttää targetin ideaa koiran ehdollistuttua siihen, jäi neidille noudot ja leikit niin kovasti päähän, että tarjosi vaan ottaa alustaa suuhunsa ja kantaa minulle. Niin, mehän emme toki ole treenanneet esinehakua viimeaikoina....

Myös Tara paransi mielialaani entisestään tekemällä hienoja, lyhyitä seuraamispätkiä, luoksetuloja, tarjoamalla reippaita perusasentoja ja tekemällä upeita jääviä. Lempparini on silti estehyppy, koska Tara suorittaa sen niin suurella iloisuudella. Joskin, kun tarkemmin mietitään, mitäpä se ei moiselle asenteella tekisi.


Vanhempi kuva, vaan kohta Kidan kiljukaula-tyyli taas palaa. Puolet karvapeitteestä jo lähtenyt....

maanantai 20. elokuuta 2012

Kaksi haastetta

78 lukijaa. Melkein kahdeksankymppiä rikki. Olen otettu.
Josko saisimme rikki tuon maagisen rajan, voisin sen voimilla lähteä päivittämään ulkoasun ihan tykkänään. Muutos on luvassa kyllä, kunhan saan mm. treenivalokuvia, mutta eihän tasaluku olisi missään tapauksessa hassumpi katsella. Pieniä paineitahan tämä asettaa blogin päivityksille, mikä ei ole lainkaan huono asia. Kiitos siis kaikille, jotka jskatte olla kiinnostuneita koirankarvojen täyteisestä elämästämme. Kaikenlainen kommentointi ja palaute on erittäin suotavaa, jotta tiedän, millaisista päivityksistä lukijani pitävät. Päivitän tätä blogia kuitenkin hyvin vahvasti teitä ajatellen - jos haluaisin pitää privapäiväkirjaa, ei blogini olisi tällä tavoin julkinen. Haluan kirjoittaa sellaisia(kin) asioita, jotka kiinnostavat teitä. Ja kuka tietää, tasalukuja on minulla tapana pitää pienten arvontojen merkkinä....




Jenny heitti minua kahdella haasteella, jotka ajattelin aamun alkajaisiksi rustata. Tämä viikko on niin täynnä treenitohinaa, että treenipäivityksen julkaisu venähtänee torstaille, jos en saa suurensuurta inspiraatiota sitä ennen.

---

Haasteen ideana on, että haasteen saaja vastaa viiteen kysymykseen, jotka haastaja on keksinyt. Haaste pitää lähettää viidelle eteenpäin ja keksiä viisi uutta kysymystä

1. Millainen on/oli ensimmäinen koirasi? Miten se teille päätyi?
- Ensimmäinen ihan ikioma koirani oli Tara. Sen maksoin itse omasta pussistani ja sen koulutuksesta ja elämästä olen vastannut totaalisen ainokaisesti minä itse. Koiria on kuitenkin perheessämme ollut aina. Kun synnyin, äidilläni oli jo bisoni-uros nimeltä Allu. Pieni, valkoinen karvapallo ei kuitenkaan koskaan ehtinyt saada suurempaa paikkaa sydämessäni, olinhan niin pieni uroksen pyöriessä kuvioissa. Ensimmäinen minun koiraelämääni vaikuttanut koiruus olisi äitini seuraava eläin, newfoundlandinkoira Emma. Se tuli äidille sijoitukseen paikalliselta kasvattajalta, vaikkakaan pentueita narttu ei lopulta maailmaan tullutkaan jättämään. Aivan uskomattoman lempeä, älykäs ja upea koira.

2. Oletko aina ollut koiraihminen vai innostuitko vasta myöhemmällä iällä?
- Lapsena olin vain laajasti eläinihminen. Rakastin kaikkia eläimiä, eikä koira itseasiassa ollut edes suosikkini. Linnut, matelijat ja valaat sekä hait olivat enemmän oma juttuni. Teini-iän kynnyksellä taas hurahdin totaalisesti hevosiin ja ne söivät kaiken vapaa-aikani, into kunnostautua tässä harrastuksessa oli kova. Koirien kanssa olen tullut mallikkaasti toimeen aina, olen ymmärtänyt niiden sielunelämää ja olemusta, mutta harrastaminen jne. ei onnistunut ajan-ja sopivan eläimen puutteen takia. Kun ikioma koira tuli ajankohtaiseksi, päätin, että haluan elää aktiivista ja harrastustäyteistä elämää koirani kanssa ja rotuvalinnat olivat sen mukaisia. Kun tajusin vahvuuteni koirien kanssa, hurahdin alaan niin, että treenaus meni hevostenkin edelle.

3. Mikä on "oma rotusi"? Miksi?
- Monia rotuja tuntematta en tietenkään voi varmaksi tähän vastata. Voihan se olla, että oma rotuni on jokin ihan muu, kuin minä olen sitä pitänyt. Australianpaimenkoira on kuitenkin kokemistani eniten sellainen, joka minuun kolahtaa. Siinä on luonnetta, mutta myös herkkyyttä. Säpäkkyyttä, mutta myös hyvät hermot ja kyky rauhoittua. Kovuutta, mutta myös äärimäistä nöyryyttä. Äänekkyyttä, mutta kykyä olla hiljaa. Voimakasta vahtia, mutta myös tilannetajua ja pidättäytyneisyyttä, omaten samalla avoimuutta. Myöskin ulkonäkösgaala on laaja ja rotu suhteellisen terve.

4. Millaisia suunnitelmia sinulla on tulevaisuudessa koirarintamalla (esim. tulevat koirat, harrastukset)?
- Haluan kehittyä niin pitkälle kuin resurssini, aikani ja terveyteni antaa myöten. Haaveena olisi voida luoda koirista sivuammatti itselleni. Haaveilen omasta pienyrityksestä, joka pysyisi voimissaan koiratarvikkeilla, kursseilla ja koulutuksella. Haluan omata niin kasvattajan- kuin parin lajin koulutusohjaajan tittelin ja toivon, että minusta olisi positiivista potentiaalia harrasterintamilla. Ainakin näillä näkymin pysyn aktiivisissa, tehokkaissa työskentelykoirissa, joten vielä (kaikista satunnaisista uhkauksista huolimatta) emme ole luopuneet mahtipontisista suunnitelmistamme.


5. Onko jokin sellainen rotu, jota ihailet, mutta jota et todellisuudessa syystä tai toisesta voi/viitsi/tahdo ottaa?
- Weimarinseisoja. Totaalisen väärä rotuvalinta minulle, mutta on ne kyllä komeita. Uljaita, kuten myös esimerkiksi saksanseisojat. 

Kaikille niille ihanille viisi kysymystä, ketkä vain näkevät tarpeellisiksi ottaa:
1. Onko sinulle ns. idolia/tiennäyttäjää/esikuvaa harrastusmaailmassa? Kuka?
2. Onko joskus päiviä, kun harrastuksen lopettaminen tuntuisi mitä mainioimmalta idealta?
3. Missä näät itsesi viiden vuoden päästä? Entä kymmenen?
4. Mikä on ollut elämäsi "the eläin"?
5.  Oletko saanut kritiikkiä harrastusvalinnastasi?

---


Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu, mutta voi myös tarkoittaa * suosikkia*. liebster-palkinnon ajatuksena on saada huomiota blogeille, joilla on alle 200 seuraajaa. Nyt on minun vuoro pistää viisi lemppari blogiani tänne, joissa on alle 200 lukijaa ja sen jälkeen kommentoida heidän blogeihin saadessaan samalla haasteen itselleen!

Oman elämänsä multivaliot - Yksinkertainen, asiallinen ja ennenkaikkea ihanan värikkäästi kerrottu blogi. Sirkun jengi on kaikenkaikkiaan kiinnostava. Tarinoissa on luonnetta, rehellisyyttä ja väriä, joka rehevöittää tekstiä. Treeniblogiksi ei lainkaan tylsä, vaikka muitakin seikkailuja mahtuu koiraihmisen elämään.

Yritä ymmärtää - Kidan ihastuttavan kaiman seikkailuja treenikentillä ja sen ulkopuolella - unohtamatta tietenkään toistakaan koiraa, valloittavaa mitteliherraa. Tässäkin blogissa säväyttää ennenkaikkea kirjoitusasu, joista löytyy myös tekemisen makua.

Kavioiden kopsetta & koparoiden naksetta - Ulkoasullaan mieltäni kuolaannuttava (pääasiassa) heppablogi. Ihania tosielämän heppatarinoita ilman suurempaa pröystäilyä. Kauniita kuvia ja iihania poroja.

Team agarwaen - Eihän kaveria sovi unohtaa. Tarkkaa treenikerrontaa, kivoja kuvia ja terhakkaita shetlantilaisia. Lupaavan kasvattajanalun elämää, jota seuraan aina yhtä kiinnostuneita. We love you!

Hallan harhaa - Päivien piriste. Varma nauruhermojen kutittelija. Ihanan kepeää kertomusta arkisesta elämästä koiran omasta näkökulmasta.

Erikoismaininta Jennyn omalle blogille: minusta on erittäin kadehdittavaa, miten ahkerasti joku jaksaa päivittää kertomuksiaan arkisesta elämästä, lisätä valokuvia ja olla aktiivinen blogimediassa. Jatka samaan tahtiin, luen blogianne varmasti!

maanantai 13. elokuuta 2012

Treenieläimet ja loppupään porkkana

Pitkästä aikaa tappavan tylsä, esimerkillisen perfektionistinen, kuvailematon ja luentomainen treenipäivitys. Ja vielä kuvaton, koska hovikuvaajani ei ole vieläkään laittanut treenikuvia tulemaan. Julkeaa! Enhän minä itse voi kuvata omia tekemisiämme. Hahaa, jopas minä kauan teitä tuudittelinkin mielenkiintoisemmalla tekstinräpellyksellä! Näin sivuraiteille kun heilahdimme, minusta olisi erittäinkin mielenkiintoista pitää hieman värikäskielisempää blogia, mutten osaa yhdistää sellaiseen näitä virallisempia osuuksia. En kuitenkaan halua kaikkea vetää ihan läskiksi. Niin tai näin, tätä tappavantylsää treeniturinointia olisi luvassa vaikka jokaiselta päivältä, koska syksyn saapuminen inspiroi mina. Treenaus on kivaa, kun ilmassa on tuttu, kaunis tuoksu, on vähän viileämpää ja luonto alkaa herätä värikukoistukseen.

7.8.12
Vihdoin alkoi syksyn ohjatut agilityryhmät. Rata oli aika simppeli ja mukava näin alkajaisiksi. En jaksa vaivautua piirtämään sitä (pidetään tämä nyt täysin kuvattomana, muahaha!), mutta se sisälsi suoraviivaista etenemistä hypyillä ja puomilla, parit valssaukset vain takasivat, ettei ihan loppumatonta kipittelyä meno ole. Ja suorat putket toivat vähän spurttia ohjaajan koipiin. Minä olin Taran kanssa vielä pihalla kuin lumiukko, unessa päiväunien jälkeen ja ensin meno oli rumaa kuin suolla juostessa. Eipä siinä, karaistin itseni ja meno oli paljon laadukkaampaa lopulta. Kepit oli kauniit. Kontaktia treenasimme hurjasti ihan alastulolla, koska minulla palaa lopullisesti käpy arvuutteluun, osaako Tara tänään kontaktia vai ei. Tehokoulutus aiheesta.

Kida oli ihan liekeissä. Se teki superkauniita keppejä! Pistimme loppuun heppoiset ohjurit, mutta varsin energisesti neiti sujahti ja kepitteli. Palkkausta en suorita enää keppien jälkeen, vaan vasta esteen-kaksi niiden jälkeen. Kontaktit oli Kidalla hurjan kauniit ja varmat. Muutenkin terhakasta, energistä menoa, olin oikein tyytyväinen.


9.8.12
Tokoa on tehty kovasti. Liekö yllättävää, taidan aloittaa jokaisen tokopäivityksen noin. Nyt on kummallekin neidille tiedossa parit kokeet (!), joten anturavarpaatkin pystyyn menestyksen ja onnistumisen puolesta! Eilinen kisanomainen treeni muutaman liikkeen osalta Asikkalan parkkiksella lupaili kyllä oikein hyvää.
Kidalla seuraaminen oli ensiluokkaista. Se oli upeassa vireessä, terävä ja näppärä. Toimi kauniisti kaikissa vauhdeissa, myös käännökset ravissa olivat kauniita. Yksi sekoaminen täyskäännöksessä ravissa, kun se oli aivan varma, että käännymme vasemmalle. Sivuaskelissa ja peruutuksissa ei ongelmaa.
Liikkeestä istuminen on erittäin hyvä. Nina tämän vilkaisikin tiistaina taannoisissa agilityn ryhmätreeneissä ja sanoi, että Kida asettuu nyt kauniisti kokonaan istumaan.
Luoksetulo oli jees. Alkuun stoppi oli turhan himmaileva, mutta tehostin tätä sitten pallotreenillä. Loppuun sainkin näyttävän, täpäkän seisahduksen, johon lopetimme. Maahanmeno sen sijaan oli hyvä, kyynärät eivät jääneet milliäkään ylös, vaikka täpinöissään paimen yrittää tätä kovasti tarjoilla.
Ruutu oli näppärä. Kokeenomaisesti ruudulle, joskin lyhyemmällä välipaikalla. Haki heti oikean paikan ja sai hurjat palkkaukset ruutuun. Väliin osoitin kerran ruudun paikan taputuksella ja otin pidemmällä matkalla, toimi hyvin. Väliin otin vähän stoppiharjoituksia, ennenkuin otin ruudun kokeenomaisesti pidemmällä matkalla, haki hyvin, ehkä hieman himmaili viimeiset askeleet, mutta sellaisen kuvittelu saattoi olla omaa täydellisyydenhakuanikin. Viimeiseksi vielä yksi lelumerkitty lähetys piiiitkällä matkalla.
Tunnarissa sääti. Ihan tyhmää näköhakua, kokeilua ja lopulta paineistumista, kun ei onnistunut. Hmm, en taidakaan vielä luopua vitamiinipurkeistani.
Metallinoudossa otin mukaan pienen pakotteen. Kida meni hyvin metallille, otti sen suuhunsa, lähti tuomaan minulle mutta kesken matkan pudotti. Kävin laittamassa kapulan takaisin neidin suuhun ja painoin käsilläni leuat esineen ympärille. Ei ehkä iloisin tapa, mutta minulle alkaa tämän pitkän metallisäätämisen jälkeen olla suhteellisen sama, hakeeko Kida sen koska a) rakastaa sitä vai b) inhoaa, mutta tietää, että sen yhden kerran se on haettava. Lopulta paimen kantoikin metskun minulle - korvat luimussa, ilme happamana, mutta kantoi kuitenkin. Ja sai isot palkkiot. Puukapula kulkeutui minulle normaalisti, vaikka pelkäsin pakotteen aiheuttavan hallaa tähänkin suoritukseen. Ohjattu nouto on myös hyvässä vireeessä. Olen tehnyt kahdella kapulalla, nyt on aika siirtää kolmas mukaan.

Tara aloitteli työt seuraamisella ja perusasennolla. Jotain on tapahtunut pienen noutajan päässä, sillä seuruun paikka oli paljon parempi! Se on viimein alkanut keksiä, mitä haen takaa. Se pysyi oikealla kohdalla ja oli lähempänä. Perusasentoon pylly pyörähtää todella näppärästi, joskus liikaakin. Keikauttaa päänsä kallelleen kuin pöllönpoika, niin kovin tohinoissaan oli. Hihnassa käännökset olivat todella teräviä, ilman hihnaa vielä levisivät.
Liikkeestä maahanmeno on hyvä, vaikka edelleen Tara yrittää alkuun kokeilla, jos perusasennon voisi kuitenkin ennakoida. Sen sijaan liikkeestä seis oli hössöttävämpi, häiriötä alkoi valua paikalle ja pienen noutajan mieli ei tätä alkuun meinannut kestää. Lopulta teki todella hienon pysähtymisen makuun tarjoamisen sijaan.
Luoksetulo taisi olla päivän paras liike, sillä Tara jäi odottamaan rauhassa, tuli hyvällä vauhdilla ja loikkasi ketterästi perusasentoon.
Paikkamakuu oli hankala häiriössä. Pysyi paikallaan, joskin hieman levottoman oloisesti kuikuili kuljeskelijoita. Nyt vähän sihahdin, hämääntyi ja nousi ylös. Otimme uudestaan ja sitten makasi ihan rennosti aloillaan.
Loppuun ennen iltaruokaa tutustuimme metskuun. Tara kun on rohkea ottamaan kaikenlaisia esineitä suuhunsa, heitin metallin ja pyysin tuomaan sitä. Kyllä piti ensin tassuilla mäiskiä, käydä luonani, vähän nurrata ja mätkäistä uudestaan, mutta sitten metalli nousi maasta. Naksautus ja palkkio tästä kelpo suorituksesta!

Viikonloppuna teimme tokoilun sijaan pk-juttuja (!!!). Kyllä, minäkin joskus muistutan itselleni, että maailmassa on muutakin kuin toko ja agi. Teimme esineruutua, mikä kummallekin koiralle on ihan helppo juttu, Taralle tutumpi ja sen nenänkäyttö on parempaa. Kidalla verryttelin muistia muutamalla lyhyellä lähetyksellä, ensin vietiin esine yhdessä, sitten vein itsekseni. Hyvin palautui tavara, samaten eilisellä iltalenkillä pidemmällä matkalla pelto-olosuhteissa. Homma on hauskaa, sen näkee hullusta virneestä ja iloisesta työskentelystä. Jospa minä tällä viikolla muistaisin sen veren..................

Paitsi mainittuna erikseen 11.8. agilitytreenit Korkeavireen hallilla yhdessä Heidin ja seropien Viola&Vanilla kanssa. Rata oli hallilla jo valmiina. Alun jäisyyden jälkeen saimme tyttöjen kanssa tosi kätevää menoa, ja wau, ne kepit. Varsinkin Kidalla. Olin hirveän tyytyväinen, sillä lopun kontaktia ei tullut laisinkaan. Kaiken lisäksi poljimme hallille ja takaisin kotiin pyörä välineenämme ja matka sujui mainiosti. Tarakin nautti juoksemisesta, vaikka yleensä sen suhtautuminen pitkään matkaan reippaassa laukassa on vähän kyseenalaista.

Kaikkien Kidan sosiaalisuutta epäilevien pitäisi myös tavata paimenneiti nykyisin. Tai ehkäpä syy oli kyläilleen Kiian taskunpohjalla lojuvissa froliceissa, kun punapaimen heti alkuhaukkujen jälkeen oli kerjäämässä, pussaamassa ja äkkiä heittäytyä selällään syliinkin makaamaan. Tara nyt on tunnetusti maailman syliinkaipaavin otus, ja siinähän oli kaksikolla taisteleminen, että kumpi saa enemmän rakkautta, läheisyyttä, silityksiä ja halauksia. Kiiaa yritettiin lahjoa niin leluilla, bambikatseilla kuin pienillä tempuillakin. On se kurjaa, kun ei kaksi pientä viatonta koiraeläintä iiikinä saa paijauksia tai ruokaa...

Porkkana tähän loppuun.
  Löytyisikö ihmisiltä kysymyksiä? Vastailisin mielelläni kaikenmoisiin pohdintoihin liittyen koiraelämääni, harrastamisiini, koiriini ja vaikka tähdistöjen asentoihin. Kysymyspostaus vol 2 olisi hauska tapa tehdä vähän ihmisystävällisempää päivitystä (ja krhm, se on myös helppo päivitys heittää aivot narikkaan...)

perjantai 10. elokuuta 2012

Terveellistä ruokaa kuppiin!

Minulla oli kamerassa pari tähän päivitykseen sopivaa kuvaa, mutta koska uutta tekstiä pukkaa jo tulemaan, laitan tämän kuvattomana pohdintatekstinä. Pahoittelen!

Pohdintaa likkojen ruokinnasta ja ruokinnasta yleisesti.
Käsittämätöntä, miten nopeasti olen valveutunut ja oppinut tästäkin aiheessa! Vahvuuteni, asioiden nopea sisäistäminen ja niiden ymmärtäminen, sekä laajentaminen ns. maalaisjärjellä, on todellakin päässyt oikeuksiinsa tämänkin aiheen kanssa. Olen oppinut niin ihmisiltä niin oikeita, kuin vääriä asioita - väärätkään eivät ole lainkaan hassumpia, koska niistä oppii aina kantapään kautta - ja tutustunut erilaisiin teoksiin, mitkä ovat innostuttaneet minut aivan tyystin barffaukseen. Onhan se koiralle luonnollisempaa kuin teolliset, kaninpapanaa muistuttavat tehdasnappulat, vaikka eräässä keskustelussa pari henkilöä takertuivatkin, ettei barffi kirjaimellisesti ole sen luonnollisempaa kuin muukaan ruokinta. Niin, en voi ostaa peuraa koirilleni saalistettavaksi, mutta kyllä koiran vatsa kertoo, että lihaa se tarvitsee.

Uskoin alkuun, että kasvista tarvitaan todellisuutta enemmän ja uskoin hiilareiden tärkeyteen koiran ruokavaliossa. Kävihän se järkeen, kun pohti ihmisen vatsan toimintaa, mutta juuri samalla tajusi, miten hölmö olinkaan ollut. Lihansyöjän lyhyt suolisto ei ole tarkoitettu kuitujen loputtomaan pilkkomiseen. Luiden suhteen olen myös hitusen epävarma: pyrin tarjoilemaan erilaisia lihaluita parisen kertaa viikossa ja lopun kalkinsaannin varmistan purkista kuppiin laittamalla. Ulkopuoliset lisät eivät ehkä kuulu barffin syvimpään perusideaan, mutta minua itseäni se ei häiritse. Pääasia, että koirani saavat kaiken tarpeellisen. En toki voi tietää, kuinka paljon juuri minun koirani kuluttavat mitäkin, sehän on sula mahdottomuus arvata, mutta keskimääräiset arviot antavat suuntaa tässäkin asiassa.

Pohdiskelin, mistä johtuu joidenkin ihmisten vihamielinen suhtautuminen raakaruokintaan. Tai vähintäänkin vähättelevä. Onko se reaktio, jonka aiheuttaa ymmärtämättömyys vai pisto, jonka aiheuttaa pieni katkeruus siitä, kun ei itse osaa tai uskalla alkaa tutkia asiaa paremmin. Onko se vastareaktio, koska tuntee itsensä "huonommaksi" nappularuokkijana? Niin tai näin, minusta liharavinnon tärkeydestä kiisteleminen koiralla on sama, kuin kinaisi tarvitseeko hevonen heinää. Siihen on evoluutio elimistön muovannut, eikä se hetkessä muutu. Koiran ruoansulatus tai käytös eivät ole muuttuneet kasvissyöjälle tyypilliseksi. Ja vaikka kuinka laadukasta nappulaa ostaisikin, aina niihin on laitettuna aineita, joita koira ei itseasiassa tarvitse lainkaan.
Josta aasinsillan kautta pääsen barffauksen eettisyyteen, jonka nään varsin kaksipiippuisena asiana. Barffiliha on kuitenkin samaa teollista lihateollisuutta tukevaa siinä missä ihmisten lihakin. Tietenkin koiran ravinnossa hyödynnetään ns. turhemmatkin osat, mutta ne eivät helpota ammuparkojen olemista ja elinoloja. Kuitenkin lupaus koiran mahdollisimman hyvästä huolehtimisesta pitää huolen, että takaan omalta osaltani eräälle lajille mahdollisimman mukavan elämän. Lisäksi nappulat ovat teollisempaa tavaraa kuin liha, jota voisi melkein verrata teolliseksi lihotuspelletiksi, jota ne lehmäraukat saavat aamiaiseksi, päivälliseksi ja illalliseksikin.

Tällä hetkellä Kida syö n. 450g lihaa/päivä, Tara taas 350g. Kidalla toimi pitkään neljänsadan satsi, mutta näin kesällä se on päässyt hoikistumaan ja suurensin ruokamäärää. Onhan kyseessä kuitenkin paljon kuluttava, terhakka paimen. Jääkaapin lihat olen pitänyt monipuolisena: jauhelihoja on sikaa, nautaa, kalkkunaa, broileria, lohta ja poroa, löytyy myös palalihoja ja rasvaisia lihoja, boosteria sekä ihan puhdasta rasvaa. Luut ovat broilerin kaulaa ja siipiä, lisäksi löytyy possun kylkeä ja selkärankaa. Olen ajatellut ostaa myös poron ja hirven luuta, haluaisin tukea riistan osuutta koirieni ravinnossa. Kasvissoseet valmistan itse salaatista, kesäkurpitsasta, pienistä määristä banaania/omenaa ja mahdollisesti jostain muusta vihreästä vihanneksesta, tai laiskuuden iskiessä ostan pötkönä valmistavaraa muschilta. Kumpikin neiti saa kasvista n. 20g päivässä - en ole varma määrästä, koska en mittaa sitä sen kummemmin. Kukkurallinen ruokalusikallinen tai vastaava kuppiin tulee heitettyä. Lisinä annan vitamiinia, valkosipulia ja satunnaisesti kalkkia. Sen lisäksi neidit saavat viikottain raakaa kananmunaa ja silloin tällöin öljyä ja hapanmaitotuotteita.

Ainakaan Kidan kunnossa ei ole moittimista, kun vilkaisee neidin yleisilmettä ja olemusta. Tarakin on tarmokkaampi ja sutjakampi kuin koskaan nappula-aikana. Haluan kehittyä kokoajan lisää tämän(kin) aiheen tiimoilta. Uteliaisuuteni on rajaton! Onneksi pääsen tyydyttämään oppimisentarvettani monessakin eri tilaisuudessa kuluvan syksyn aikana.





maanantai 6. elokuuta 2012

Ähäkutti!

Olipas meillä taas mukava viikko. Mukavaa seuraa, niin mitäs muutakaan. Paneutumatta niihin asioihin sen enempää, voisin turinoida viikonlopun toilailuista Uudenmaan maisemissa. Perjantaina nimittäin ajelimme koirien kanssa maalle, sillä lauantaina herätyskello soi puoli kahdeksalta (huolimatta siitä, että nukahdin uudestaan ja heräsin 45min myöhemmin) ja suuntasimme puoli kymmeneksi PORSK:in järjestämiin agilitykarkeloihin.

Kida starttasi agi-ja hyppyradalla, Tara vaan hypyllä. Tulokset saivat minut jälleen repimään hiuksia kokoajan ohenevasta pehkostani, enkä tälläkään hetkellä tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa. Ykkösluokka vähän tympii jo, varsinkin tällaisten minimokien takia. Kidan agilityrata oli tuhoontuomittu jo kolmannella esteellä. Kiikkerä, kummallinen rengas osoittautui haasteeksi ja Kida hyppäsi siitä ohi. Se ehti käydä koskettamassa edessä ollutta A:ta, joten HYLky napsahti niin että kirpaisi. Loppuun asti mentiin kunnialla, mutta ei se kaunista ollut.

Hyppyradoille siis! Alku oli lupaavaa. Siis itseasiassa todella lupaavaa, koska Kidan asenne oli aivan erilainen kuin ennen agirataa. Se oli päässyt jyvälle siitä, että olemme kisoissa, joka erottui nyt sen jokaisesta sykkivästä solusta. Se seisoi jännittynein lihaksin radan vierellä, tuijotti suorittajia ja vapisi. Se nytkähteli hyppyjen tahdissa, haukahtelikin: se halusi itse tositoimiin. Lähtövuoroa odotellessa kuulin pientä ininää ja näin, miten Kida tärisi lähtövalmiina. Hymy nousi pakostakin hetkeksi huulilleni todetessani itselleni, että nyt mentiin. Ja mehän mentiin. Minulle ei jäänyt alkuradasta muuta kuin älyttömän hyvä fiilis: koira oli kuin raketti ja meno oli mahtavaa. Varmistelin kepeille liikaakin, Kida kiljaisi protestiksi, mutta suoritti esteen innostuneesti inahdellen joka pujotteluvälillä. Flow loppui viimeiseen vauhtisuoraan: vanha eteen-käsky livahti suustani (käytössä nykyisin vetokäskynä), vaikka minun olisi pitänyt vaan kannustaa Kidaa menemään. Se ohitti yhden esteen, koska ei tiennyt mitä tehdä, seurasi kehoani sivumpaan ja uuden käskyn saatuaan yritti korjata, muttei mahtunut enää hyppäämään. Viisi virhepistettä. Harmitti, kyllä, vaikka nyt jälkikäteen jaksan fiilistellä sitä itse rataa. Tuo asenne pitää löytää aina ja joka kerta.

Taralla vitonen tuli - mistäpä muustakaan kuin - kepeiltä. Varmistelin ilmeisesti huonosti, koska neiti pujahti kakkosväliin. Noin muuten minulla ei tosiaankaan ole moitittavaa tollerin töistä, sillä sillä oli kivaa ja se teki hommia hienosti. Radan jälkeen kysyttiin jo Taran todellista ikää: kaipa neiti oli taas näyttänyt kovin nuorekkaalta liidellessään mediradalla häntä tötteröllä. Universumi ei halua meidän nousevan kakkosiin.

Sunnuntaina kävimme yhteislenkillä petsie-porukalla. Nopeasti laskettuna mukana taisi olla 11 koiraa. Neidit käyttäytyivät varsin mallikkaasti. Kida meinasi hieman provosoitua äänekkään koiran leikistä, mutta komensin sen aina pois, eikä tilanteissa ollut irvistyksiä kummempaa. Belgikammoisena ihanan kiltti Kiira-belgialainen teki hyvää Kidalle: se ei paljoa piitannut, vaikka punapaimen kävi sitä härkkimässä kokeilevasti. Tara sen sijaan pääasiassa johti joukkoa, eksyi kerran omille reiteilleen Tuusulan metsiin ja palasi kaukaa edeltämme takaisin reitille. Metsänpeikko peijooni, karvarukkaset minä siitä vielä jonain päivänä teen.