maanantai 6. elokuuta 2012

Ähäkutti!

Olipas meillä taas mukava viikko. Mukavaa seuraa, niin mitäs muutakaan. Paneutumatta niihin asioihin sen enempää, voisin turinoida viikonlopun toilailuista Uudenmaan maisemissa. Perjantaina nimittäin ajelimme koirien kanssa maalle, sillä lauantaina herätyskello soi puoli kahdeksalta (huolimatta siitä, että nukahdin uudestaan ja heräsin 45min myöhemmin) ja suuntasimme puoli kymmeneksi PORSK:in järjestämiin agilitykarkeloihin.

Kida starttasi agi-ja hyppyradalla, Tara vaan hypyllä. Tulokset saivat minut jälleen repimään hiuksia kokoajan ohenevasta pehkostani, enkä tälläkään hetkellä tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa. Ykkösluokka vähän tympii jo, varsinkin tällaisten minimokien takia. Kidan agilityrata oli tuhoontuomittu jo kolmannella esteellä. Kiikkerä, kummallinen rengas osoittautui haasteeksi ja Kida hyppäsi siitä ohi. Se ehti käydä koskettamassa edessä ollutta A:ta, joten HYLky napsahti niin että kirpaisi. Loppuun asti mentiin kunnialla, mutta ei se kaunista ollut.

Hyppyradoille siis! Alku oli lupaavaa. Siis itseasiassa todella lupaavaa, koska Kidan asenne oli aivan erilainen kuin ennen agirataa. Se oli päässyt jyvälle siitä, että olemme kisoissa, joka erottui nyt sen jokaisesta sykkivästä solusta. Se seisoi jännittynein lihaksin radan vierellä, tuijotti suorittajia ja vapisi. Se nytkähteli hyppyjen tahdissa, haukahtelikin: se halusi itse tositoimiin. Lähtövuoroa odotellessa kuulin pientä ininää ja näin, miten Kida tärisi lähtövalmiina. Hymy nousi pakostakin hetkeksi huulilleni todetessani itselleni, että nyt mentiin. Ja mehän mentiin. Minulle ei jäänyt alkuradasta muuta kuin älyttömän hyvä fiilis: koira oli kuin raketti ja meno oli mahtavaa. Varmistelin kepeille liikaakin, Kida kiljaisi protestiksi, mutta suoritti esteen innostuneesti inahdellen joka pujotteluvälillä. Flow loppui viimeiseen vauhtisuoraan: vanha eteen-käsky livahti suustani (käytössä nykyisin vetokäskynä), vaikka minun olisi pitänyt vaan kannustaa Kidaa menemään. Se ohitti yhden esteen, koska ei tiennyt mitä tehdä, seurasi kehoani sivumpaan ja uuden käskyn saatuaan yritti korjata, muttei mahtunut enää hyppäämään. Viisi virhepistettä. Harmitti, kyllä, vaikka nyt jälkikäteen jaksan fiilistellä sitä itse rataa. Tuo asenne pitää löytää aina ja joka kerta.

Taralla vitonen tuli - mistäpä muustakaan kuin - kepeiltä. Varmistelin ilmeisesti huonosti, koska neiti pujahti kakkosväliin. Noin muuten minulla ei tosiaankaan ole moitittavaa tollerin töistä, sillä sillä oli kivaa ja se teki hommia hienosti. Radan jälkeen kysyttiin jo Taran todellista ikää: kaipa neiti oli taas näyttänyt kovin nuorekkaalta liidellessään mediradalla häntä tötteröllä. Universumi ei halua meidän nousevan kakkosiin.

Sunnuntaina kävimme yhteislenkillä petsie-porukalla. Nopeasti laskettuna mukana taisi olla 11 koiraa. Neidit käyttäytyivät varsin mallikkaasti. Kida meinasi hieman provosoitua äänekkään koiran leikistä, mutta komensin sen aina pois, eikä tilanteissa ollut irvistyksiä kummempaa. Belgikammoisena ihanan kiltti Kiira-belgialainen teki hyvää Kidalle: se ei paljoa piitannut, vaikka punapaimen kävi sitä härkkimässä kokeilevasti. Tara sen sijaan pääasiassa johti joukkoa, eksyi kerran omille reiteilleen Tuusulan metsiin ja palasi kaukaa edeltämme takaisin reitille. Metsänpeikko peijooni, karvarukkaset minä siitä vielä jonain päivänä teen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun päätit kommentoida blogiini! Kommenttienvalvonta on käynnissä, jotta yksikään kommentti ei jäisi huomioimatta. Kaikki kommentit luetaan ja pyrin vastaamaan jokaiseen.