lauantai 29. syyskuuta 2012

Seurakoirat



Terveisiä sateisesta, ihanan syksyisestä, Lahdesta!

Kaksi pientä koiratyttöä ovat mukamas toimittaneet seurakoiran virkaa. Eivät toki rtekemättömyyden takia vaan siksi, että alkuun luonamme oli kyläilijöitä, sitten taas minä jätin heidät toisen ihmisen huostettaviksi. En voi taas olla tuntematta ylpeyttä koiraneideistäni.

Ehkä suurin syy ylpeyteen on iltamat, jotka järjestin luokkani tytöille. Vähän varoittelin varsinkin kahta heistä, jotka ilmoittivat suhtautuvansa vähän peläten koiriin: Kida kun kuitenkin mölyää kovaäänisesti vieraiden saapuessa. Se voi kuulostaa vähän pelottavalta aran korvissa ja vakuuttelin Kidan olevan ihan leppoisa tyyppi. Kyllähän Kida kovaäänisesti vieraat haukkuikin, mutta sen käytös noin muuten oli ensiluokkaista! 11 naisen kälätys ja käkätys ei häirinnyt, vaan paimen yhdessä noutajan kanssa käyttäytyivät kuin herrasväki linnanjuhlissa. Kävivät silitettävinä, moikkailemassa, istuivat vieressä ja sylissä. Kumpikin vienosti katseellaan pyysi maistiaisia herkuistamme ja Kida jakeli pusuja vieraiden naisten kasvoille. Ihastusta kaksikko aiheutti näyttämällä kaikenlaisia osaamiaan temppuja. Tara yllättäen kahmaisi muutaman sydämet totaalisesti itselleen, onhan se varsinainen nallekarhu, lyllerö ja syliintunkija ja varsin nälkäinen. Meeri sai noutajasta oitis ystävän ja yhdessä he silppusivat vihanneksia ruokaamme - tai itseasiassa Meeri silppusi ja Tara siisti mystisesti lattialle eksyneet maistiaiset.
Iltamien jälkeisenä päivänä kaikki ihastelivat koirakaksikkoa ja pienestä pelosta kärsineetkin olivat iloisia, miten mukava ja hyväkäytöksinen kaksikko oli. Hyvä näin!

Ilmeisen hyvin kaksikko käyttäytyi myös torstai-perjantain, kun Oona saapui hoitamaan neitoja yhdessä Ora-mudinsa kanssa. Ainakin minua oli vastassa kaksi täysissä sieluun ja ruumiin voimissa olevaa karvaista kämppistäni, eikä Oonakaan vaikuttanut millään tavalla järkyttyneeltä, Orasta puhumattakaan. Kiitos kyllä hoidosta, niin pääsin kokemaan ammattikorkeassa opiskeluun kuuluvia rientoja naapurimaankin puolella.

Harrastuspuolesta tarinoinnin voisin jättää ensi kertaan. Huomenna meillä on luvassa Oreniuksen valmennus, joten jutunjuurta on silloin enemmän, kuin lukijat jaksavat lukea!





lauantai 22. syyskuuta 2012

"Lahdessa pyssyt ja tynnyrit tulevat tutuiksi"

"Vaikka oon hiljainen ja vähän pelokas

oon kärsivällinen ja nerokas" - Chisu

Tänään oli sitten edessä kauan odotettu, pelätty, jännitetty ja innostustakin aiheuttanut sivu Kidan elämässä: luonnetesti. Kyröskosken käyttökoirat järjestivät tilaisuuden ja sinne matkasimme yhdessä punaisen paimenen ja Oonan kanssa.

Alkuunsa neiti oli aivan tohinoissaan, kuvitteli kai olevansa agikisoihin matkalla. Kovin oli vaan hiljaiset agilitykisat, tuumi Kida, varsinkin kun neiti oli viimeinen kokeen suorittaja. Eikä siinä mitään, testiin mentiin autuaan tietämättömänä siitä, mitä tuleman oikein piti. Oikein hilpeä, joskin ympäristöään tarkkailevaisesti nuuskiva, neitikoira asteli areenalle, eikä ollut moksiskaan vieraista ihmisistä, heidän kosketteluistaan ja olemisestaan. Lisäjännitystä testiin toi läheisen ampumaradan äänet - heti alkuun oli selvää, että Kida ei välitä ammuskeluista, koska niitä kuului koko testitilaisuuden ajan...

Kida leikki kapulalla oikein hyvin kanssani, sittemmin myös vieraan ihmisen kanssa. Lähtipä tuo hienosti vieraan matkaankin, vaikka puolessa välissä älysi minun jääneen ja napitti minun suuntaani, välittämättä toisesta ihmisestä. 
Vasta itse tositoiminnassa alkoi neiti tajuta, että ei perkele, täällä ei ole hauskaa. Kelkka aiheutti valtavan haukkudraaman, eikä neidillä ollut aikomustakaan mennä tutkimaan kohdetta, ei senkään jälkeen, kun kelkka oli kirjaimellisesti riisuttu. Haalarilla Kida myös sulki liinat, eikä todellakaan aikonut kulkea läheltäkään uhkaa. Sen sijaan rämisevää tynnyriä kävi omatoimisesti nuuhkaisemassa. Pimeässä huoneessa sain pari kertaa kutsua sitä nimeltä, jolloin se tuli luokseni. Joskaan pimeästä huoneesta Kida ei olisi halunnut lainkaan palata takaisin ulos, kamalalle kentälle.

Hyökkäyksissä Kida loikkasi poispäin hyökkääjästä, jämähtäen sitten pöllämystyneenä ja säikähtäneenä aloilleen. Sen pieni hattaramaailma mureni ihan kokonaan: eihän Kida voi ymmärtää, että sen kimppuun joku hyökkäisi! Oitis se päästi hyökkääjät luokseen, mutta palautunut se ei lainkaan tarpeeksi nopeasti tilanteista. Sitä jännitti silminnähden koko tilanne.

Laukaukset, kuten jo alussa sanoin, eivät olleet ongelma.

Tuomarin kanssa jutustelimme tilanteen päätteeksi ja hänkin totesi, että jos testi olisi hieman erilainen (sisältäisi pidemmät välit liikkeiden välillä), pisteet olisivat paljon paremmat. Kida ei kuitenkaan kestänyt yhtäpäätä putkeen tulevien liikkeiden painetta ja meni kuplaansa. Arkielämässähän Kida on täysin ongelmaton: jos sitä jokin jännittää/paineistaa, ohjaajan kannustus, palkitseminen ja reippaus saavat Kidan toteamaan, että ok, ei tässä mitään. Nyt minun outo olemukseni varmasti toi lisämausteensa neidin käytökseen. Toisaalta ymmärrän Kidan reaktiot ja ne olivat hyvin "kidamaisia", joskin hyvin paljon suurempina ja dramaattisempina, kuin olisin kuvitellutkaan.

Kida kyllä palautui testistä hyvin. Heti kokeen jälkeen se oli harvinaisen tyyni - odotin stressiläähätystä ja panikointia, sen sijaan se halusi ignoorata maailman ja kävi maate odottelemaan, josko pian pääsisi kotiin. Kun n. 30min ajomatkan jälkeen päästin sen ulos kaupungilla juomaan, neiti loikki tavalliseen tapaansa iloloikkiaan. Mistään ei olisi arvannut, miten kammottava tapahtuma oli ollut takana. Kotona Kida on ollut myös normaali, iltalenkillä ohitukset toimi tavallisesti vapaana, eivätkä möykkäävät juhlijatkaan häirinneet pienen, pehmoisen koiran kulkua. Tosi rankka päivä, kommentoisi Kida tähän.

Tuomarina Marco Vuorisalo ja Katri Leikola

Toimintakyky -2
Terävyys +1 Pieni ilman  jälj.jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu -1 Haluton

Taisteluhalu +2 Kohtuullinen
Hermorakenne -1 Vähän hermostunut
Temperamentti +3 Vilkas
Kovuus -2 Pehmeä
Luoksepäästävyys +2b 

Luoksepäästävä, hieman pidättäytyväinen
Laukauspelottomuus ++ laukauskokematon

Loppupisteet 14, hylätty.

Miten tästä eteenpäin? No ei mitenkään. Sama, mukavasti toimiva koirani. Uusitaan luonnetesti sitten, kun henkistä kasvua on tullut lisää. Vaikka useat varmasti alkaisivat katsoa koiraansa ihan "uusilla silmillä" testin jälkeen, minun olo oli harvinaisen seesteinen. Ainahan Kida on pehmeä ollut ja Kiian sanoin "pienen pieni hattaramaailma ei sisällä ajatuksia, että metsästä voisi hyökkiä kelkkoja kimppuun tai sedät hakkaisivat kepeillä". Ehkä seuraavan kerran Kida on niin kyyninen, ettei reagoi asioihin noin vahvasti.
















perjantai 21. syyskuuta 2012

"It's a little bit funny"






And you can tell everybody this is your song
It may be quite simple but now that it's done
I hope you don't mind
I hope you don't mind that I put down in words
How wonderful life is while you're in the world





Kaikista rakkain, täydellisin, opettavaisin ja oppivaisin, mielenkiintoisin, joskus ehkäpä raivostuttavinkin paimenkoira Kida tänään 3-vuotta.
Aika on mennyt niin uskomattoman nopeasti ja silti olemme vasta alkutaipaleella. Sitä yritän itsellenikin muistuttaa. Seikkailuja on vielä luvassa, paljon. 
Vaikka pääsisimme aikuisikään, aikuisiksi emme kasva koskaan. Emme halua unohtaa sitä lapsekasta riemua, kun teemme asioita. Kida osaa sen jo luonnostaan, itse yritän opetella entistä lapsenmielisemmäksi.

Onneksi olkoon Rox, Esko, Luca, Wanni ja Shetta! Me omistajat saamme olla ylpeitä hienoista, lahjakkaista koiristamme.
Kiitos Anne ja Pirjo maailman parhaimmasta ystävästäni! Varjostani, apulaisestani, lohduttajastani ja ilahduttajastani.

Seikkailut ovat vasta alussa.




keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Kunhan kruunun saan...

...tai sitten pokaalin. Me tosiaan kävimme vain viihdyttämässä yleisöä tänään, kun suuntasimme sateesta välittämättä Asikkalaan seuramestaruusradoille. No ei, taisin minä kilpailun jälkeen hehkuttaa, että varsinkin Kida teki ihan älyttömän hienoja ratoja, vaikka tuo hehkutusfiilis onkin kovin katoavainen. Vaikkei kotiintuomisina ollutkaan pokaaleja ja titteleitä, niin kaksi rapaista, väsähtänyttä koiraa kylläkin. Pääsimme kaikki kolme kylpyyn heti, kun ovesta takaisin sisään paukkasimme.

Vaan mitä minä selitän kotiinpaluusta, kun ratojen tapahtumat ovat vielä puimatta!

Agilityrata oli aikasta simppeli. Se sisälsi suoraviivaista etenemistä, ja Taran kanssa meno olikin sujuvaa. Tai oli aina kepeille saakka. Niillä kilahtivat herneet taas liiaksi yhteen, pääkoppa ylikuumeni ja lopulta pääsimme 15vp:n kanssa maaliin. Peli oli menetetty jo siinä vaiheessa ja pohdiskelimme Nennen kanssa, josko hyppäriradalla olisi lähtenyt kokeilemaan tosi siistejä ohjauskuvioita.
Vähän me hyppärillä leikimmekin ja alku sujui älyttömän kauniisti! HYLyn kanssa me kuitenkin lopulta astelimme ulos. Pääsimme kepeille, jossa Tara päätti alkaa pörisemään kuin kiusaamisen kohteena oleva pörriäinen. Tai eipä se edes pörisyt vaan suorastaan karjui minulle. Kolme kertaa yritin rauhoittaa kepeiltä karkaavaa koiraa, kunnes sen asenne minua kohtaan oli suorastaan pöyristyttävä: alkaessaan rääkyä päin naamaani heti kepittelyjen alussa, nostin nokkani kohti kattoa ja kävelin reippain askelin ulos radalta. Tara-parka jäi toltjottamaan hämmentyneenä perääni, rynnäten kohta hänkin ulos maneesista. Kovin kummastunut koira oli reaktiostani, eipä minun ole kuin kerran pitänyt jättä sitä yksin pöhisemään menon muututtua liian itsekeskeiseksi.

Kidan kanssa taas - voivoi, minä niin tykkään tuosta sen tekemisen meiningistä. Agilityrata oli hirmu sujuvaa menoa ja minulle jäi mainiot fiilikset. Tajusin tosin omasta ohjauksestani mokia: minun on pakko luottaa koiran kontakteihin. Se osaa ne treeneissä, osaapa vielä älyttömän hyvin, miksi siis varmistelisin ja himmailisin kilparadalla?
Paimen eteni kuitenkin kovaa ja kauniisti, hyvässä hallinnassa, mutta kepit koituivat sillekin kohtaloksi. Onneksi olen alkanut opettaa keppejä uudella tavalla, koska tällä kertaa 5vp napsahti liiasta itsevarmuudesta. Paimen koitti edetä keppejä niin vauhdikkaasti, että yksi väli jäi kokonaan pujottelematta. Vaan virhe jäi ainoaksi ja pääsimme tyytyväisiä maaliin asti.

Konkreettisesti tajusin Kidan keppiongelman vasta hyppärillä, jossa sama virhe toistui. Kaunis, tehokas turborata töksähti samanlaiseen hetkeen: vauhdilla kepeille oikeasta välistä, hetki sujuvaa, nopeaa, itsevarmaa kepitystä - ja sitten, kas, keppiväli jäi. Korjasin kepit uudestaan ja kun niistä tuli mainiot, heitin pallon palkkioksi seuraavan hypyn jälkeen. HYLky ei edes harmittanut, itse sen koiralle otin, jotta se sai palkkion oikeaoppisesta suorituksesta.

Että sellaista tänään, hehheh. Ensi vuonna uudestaan, ehkäpä paremmalla menestyksellä! Kovasti onnittelut tätäkin kautta taitaville agiliitäjille! :)
Huomenna me liitelyn sijaan tokotamme. Ou jes.

A-G-I-L-I-T-Y

"Express" ei kappaleena ehkä ole ihan osuvin lyriikoiltaan agilitya ajatellen. Ehkä voisin vähän tuunata sanoja aihepiiriin sopivaksi. "It's a cold and crazy world that's raging outside. Well baby, me and all my girls dogs are bringing on the fire". Tai jotain.

Meillä oli tänään agilentoa uuden ohjaajan voimin. En ehkä ollut kaikkein uskottavin ilmestys haaremihousuissani ja hieman löysän otteen kera, mutta ehkä ensi viikolla. Rata, joka meille oli rakennettu, ei todellakaan ollut helpoimmasta päästä: päästinpähän putkeen kokeilemaan niin jaakotukset, takaaleikkaukset, persjätöt kuin sylkkäritkin, unohtamatta tietenkään kinkkisiä hämyputkia, jotka vaanivat puomin molemmin puolin. Hienoa treeniä joka tapauksessa, haasteitahan minä kaipasinkin!

Voisin ennen tositurinoita kertoa välipalaksi käynnistämme koirapuistossa. En ole koirapuistoihmisiä, mutta hetken mielijohteeni kuitenkin ohikulkumatkalla kuljetti minut koirineni aitojen sisään seisoskelemaan. Puolituntisen aikana jouduin paheksunnan kohteeksi, koska omistan "typistetyn paimenkoiran", kaksikkoni muistutti lähinnä takapihan perällä kasvaneita kurittomia "vapaan kasvatuksen tuloksia" ja varsinkin Kida tyytyi vaan nurisemaan naamalle tunkeville sulhasehdokkaille. Taitaa tämän lyhyen tarinan opetus olla, että me emme tosiaan ole koirapuistokuluttajia. Jatkakoot koirani leikkejään yhä ihaniksi ja turvallisiksi todettujen koirakaveriensa kanssa. Tänään Kida saikin juosta pilkkopimeällä sänkipellolla ihanan Chilan kanssa agitreenien päätteeksi, joten uskon koirienikin olevan sitä mieltä, että elämä ilman koirapuistoiluja ei ole suuri menetys.

Takaisin aiheeseen agility! Kerrankin minulla on videomateriaalia päivän tohinoista, vaikkakaan en jaksanut olla niin reipas, että olisin sensuroinut niistä muunmuassa kailottavan kikatukseni. Pätkiä on itseasiassa useampikin, mutta josko minä tekisin jonkinlaista koostetta, niin blogini ei aivan täyty lyhyistä videolätkäisyistä. Rataa en malttanut piirrellä, kun tällä uudella koneellani ei ole ladattuna vielä ohjelmaakaan moiseen toimintoon. Hupsista.






Nyyh, naksautus myöhässä. Sen kerran, kun laitan naksutusvideon nettiin, on sekin feilaava sellainen.

Jaakotus toimi Kidalla mainiosti, kunhan ensin itse pilasin sen vaikenemalla kuin muuri. Sen sijaan putki + kaksi hyppyä- ohjauksessa päädyimme lopulta persjättöön ja sylkkäriin, koska a) ihmisnuolta kokeillessa sain koiran kintuilleni ja b) persjätön tehdessäni esteiden väleillä hävitin koiran totaalisesti ja melkein kompuroin esteeseen. Vähän vaikeaa oli tunkea monta liikettä pienen pieneen hetkeen yhden askeleen sisään, mutta kyllähän se lopulta onnistui. Kidan kanssa keskustelimme kuitenkin pitkään siitä, pitä eroa on ohjauksella "putkeen" ja "kiipee". Ihan hyvin voisi ylös osoitettu "kiipee" tarkoittaa myös putkeen sujahtamista, tottakai.
Keppejä olen alkanut opettaa ihan uudella metodilla. Taidan olla vähän hurahtanut taas kaikkeen pohjatyöskentelyyn, kun joka lajissa olen heittäytynyt innoissani ruohonjuuritasolle testaamaan kaikkia uudenlaisia taktiikoita. Joka tapauksessa, täst suuresta keppisessiosta otan kyllä elävää kuvaa todisteeksi huimasta kokeilunhalustani. Nythän tuo kepitteli kuitenkin ihan näppärästi, kun ottaa huomioon, että vasta pari viikkoa takaperin se paineistui itsekseen kepeistä taas niin, että oksat pois.




No Tapsalla oli taas kivaa, entiseen malliin. Muistuttelin sille kontakteja het' alkuunsa, mutta sitten pingottiin jo tositoimissa. Jaakotus oli jees, joskin kepeillä meinasi pienet herneet ylikuumeta alkuunsa, kun piti jo ensiaskelilla miettiä niin kovasti. Hyvin me kuitenkin suihkimme eteenpäin aina persjätölle saakka. Elekieleni hämmensi Taraa, eikä se tiennyt, pitääkö sen kiertää este edestä vai takaa: lopulta se päätyi menemään edestä, jota ei haettu. Jyrkempää puolivalssia ja johan meno parani.
.... Johon oikeastaan loppuikin sanottavani noutajasta. Se oli ihana. Kontakteja otin vielä loppuun ja niillä hän päätti taas testata, että onks ihan pakko, jos ei just haluaisi.

Huomenna seuramestaruudet edessä! Mennään hulluttelemaan vaikka yleisen kokemuksenhaun merkeissä. Vaan josko sitä nukkuisikin hetken ennen suuria koitoksia!

perjantai 14. syyskuuta 2012

Syksyn sävelet

Aivan ensiksi haluan (jälleen kerran) sanoa; KIITOS.
80 lukijaa! Olen erittäin kiitollinen tästä ja senkin kunniaksi sain itseni vihdoinkin muuttamaan ulkoasua, minkä lupasin tehdä jo kauan aikaa sitten. Toivottavasti tämä miellyttää teidänkin silmäänne edes hetken. Kaikenlaisia mielipiteitä ja muutosehdotuksia otetaan vastaan!


Xena ja Kida, c: Maija Piippo
Tara, Kida ja Chila c: Tuuli Oksalahti


Hiljaiseloomme on toinenkin syy. Tästä voimme osoittaa syyttävällä sormella ja pahansuopealla katseella  allekirjoittanutta itseään. Motivaatiopuutos treenaamista kohtaan on vavisuttanut mieltäni, eikä turinointi harjoituksista ole innostanut. Yritän tiivistää tähän viimeaikaiset, tärkeimmät kuulumiset, jotta voisin jatkaa päivittelyä ajantasalla. Suhteellisen hiljaista on elomme ollut (jos ei lasketa omistajan pientä rappeutumista opiskelujen alettua), mutta eilisen treenien sanoihin voisin tiivistää pääasian: "Minulla vain on niin uskomattoman mahtavat, hyväpäiset, terveet koirat. Niiden kanssa on ilo elää ja tehdä."


Kida 3v. Karvanlähtö taas käynyt kylässä, mutta en voi olla ihastelematta neidin kaunista kroppaa.
c: Tuuli Oksalahti

Tara 6v 5kk. Erittäin hyväkuntoinen noutaja!
c: Tuuli Oksalahti


Agility on sujunut hyvin. Kisasimme näin syksyn alkajaisiksi Kanavan koirakillan omissa kilpailuissa Vääksyssä, eikä tulospotti ollut hassumpi. Tara haki yksilöradoilta 5vp (sijoitus kolmanneksi), mikä oli suoranainen harmi: rata oli erittäin kaunis, mutta yksi rima putosi matkalla. Toiselta radalta irtosi 10vp ohjaajan pienen säätämisen takia. Kida korjasi potin nappaamalla yksilöradalta LUVAn ja sijoituksen toiseksi - hävisimme voittajalle erittäin pienellä aikaerolla, joka johtui keppien pienestä hidastuksesta. Taisin vähän itkeäkin radan jälkeen, kun tajusin tuloksen heti viimeisen esteen jälkeen. Halasin koiraa, ihmiset halasivat minua ja tunsin pitkästä aikaa, miten hyvältä onnistuminen tuntuu. Seuraavalta radalta otin itse koiralle HYLyn korjatessani sen rumat kontaktit (tai oikeastaan, niiden puuttumisen)

Osallistuimme myös pm-kisoihin. Tara juoksi erittäin kauniin nollaradan ja joukkueemme sijoitus oli lopulta medeissä 3.! Kidan rata sai erittäin paljon treeniystävieni huomiota osakseen. Koira oli kuin ohjus, se syöksyi juoksemisen sijaan ja esimerkiksi Tuuli sanoi, ettei ole koskaan moista paloa paimenessani nähnyt. Vauhti osoittautui myös kohtaloksemme, sillä viimeinen suora (hyppy, suora putki, hyppy) aiheutti HYLyn viimeisellä esteellä. Kida kääntyi katsomaan minua putken jälkeen ja vauhti vei sen esteen ohi, jolloin se loikkasi hypyn väärältä puolelta. Valitettavasti! 

Videomateriaali radoilta on kovassa odotuksessa!


Kida LUVA sij. 2, Tara 5vp sij. 3 & medijoukkue sij 3.
c: Tuuli Oksalahti


Tokossa aktiivinen treeniseurani on pitänyt minutkin virkeänä. Viimeksi eilen avauduin mtallinoudon hankaluudesta. Kiitän kovasti vertaistukea, jotka pitävät minut iloisena masentavillakin hetkillä! Olen nollannut itseni metallikapulan suhteen (tuolla se nytkin lojuu lattialla hankkimassa "arkisen esineen"-titteliä itselleen). Kaikki muut voittajan liikkeet ovat erittäin hyvässä tilanteessa, jonka ovat osoittaneet kisanomaiset, liikkuroidut treenit. Kilpatauko tekee minulle kuitenkin hyvää, joten kokeita on turha katsella, ennenkuin olen täysin varma koiran raahaamisesta kehänauhojen sisään muutoin kuin harjoitusmielessä. Tara sen sijaan olisi äänenkäyttön minimöimistä vaille valmis korkkaamaan alokasluokan, ja odotankin hyvää inspiraatiota sen ilmoittamiseen. Tollerimestaruudet jäivät kokonaan motivaationpuutteeni takia.

Vaan entäpä noin muuten? Voimme hyvin. Me kaikki. Lenkkeilemme, liikumme, pidämme hauskaa. Tapaamme ihmisiä, koiria, tallilla olemme viettäneet kaikki hyvin paljon aikaa. Kokeilemme uusia lajeja, lepuutamme aivojamme. Kerrottakoon tästä kaikesta tarkemmin myöhemmin, sillä nyt mieleni halajaa illan hämäryyteen lenkille!

Taran omat reitit. c: Maija Piippo

Kesäleikit! c: Maija Piippo

Iloinen metsälenkkeilijä c: Maija Piippo