perjantai 26. lokakuuta 2012

Hurttamainen haaste

Kaksi kaunista ja yksi komea haastoivat meidät emäntänsä avustuksella! Paimen ja noutaja vastaavat.

"Ohjeet haastetuille: Jokaisen haastetun tulee vastata niihin 11 kysymykseen, jotka haastaja on esittänyt ja postata ne blogissaan. Valitse sitten 11 uutta haastateltavaa ja linkitä heidät postaukseesi. Keksi 11 uutta kysymystä, joihin haastettujen tulee vastata. Älä haasta sitä henkilöä, jolta sait haasteen."





1. Paras/mieleenpainuvin tuloksesi koiran kanssa esim. näyttelyissä tai kokeissa/jossain muussa harrastuksessa?
Viimeisin LUVA ja kakkostulos Kidan kanssa alkusyksyllä agikisoista. Olin kärsinyt jo pitkään pahasta motivaatio-ongelmasta ja nollatuloksen saaminen tuntui hyvin epätodennäköiseltä. Turhautuneisuuteni vitosiin oli kohonnut mitä suurimmaksi, ja vaikka treenit sujuivat mitä parhaiten, kisatilanteessa tapahtui aina jotain. Tämän radan jälkeen en osannut kuin halata koiraani, huutaa, nauraa, itkeä. Ihmiset halasivat ja tajusin, miten moni henkilö oli iloinen puolestani ja miten hienon porukan omaan ympärilläni. Kaikki ovat tehneet parhaansa motivoidakseen.

2. Arkipäiväsi koiran kanssa, mitä sisältää?
Ainakin lenkin kolme kertaa päivässä (pituudet vaihtelevat), koirien kaksi ateriaa (raakasafkaa) ja edes jonkinasteista treenausta päivittäin. Päivämme ovat monipuolisia, joskus kiireisempiä (=tylsempiä) ja joskus aikaa on kooko 24h, eikä tiettyä kaavaa ole.

3. Koiran ruokinta: markettiruokaa, kallista kuivamuonaa, barffausta vai jotain muuta? Miksi?
Raakaruokintaa, eli barffausta. Erilaisia lihoja, luita, pienesti kasvista ja lisät. Haluan syöttää mahdollisimman "koiraystävällistä" ruokaa, sapuskaa, johon sen ruoansulatus on tarkoitettu. En myöskään halua syöttää viljoja tai muita turhia hiilihydraatteja.

4. Oma rotusi, miksi juuri se?
Auspai näillä näkymin. Mikään muu rotu ei ole sykähdyttänyt samalla tavalla. Aussiessa yhdistyy paimenkoiran nöyryys, sisukkuus, kestävyys ja energisyys ja samalla vahtikoiran tarkkaavaisuus, äkkipikaisuus´ja haastavuus, yhdistettynä hyvään moottoriin, monipuolisuuteen ja älykkyyteen.

5. Rotu jota et voisi omistaa ja perustelu sille?

Nakurodut (kiinanharjakoira, meksikonkarvatonkoira...). En tykkää koskea karvattomiin eläimiin, joilla "kuuluisi" olla karvat. Pätee siis koiriin, kissoihin, marsuihin, rottiin jne.

6. Keräätkö koirasi jätökset?
Kyllä ja en. Metsästä ja ovien pohjalta en. Pihojen läheisyydestä, poluilta jne. pyrin poistamaan kasat, ainakin sinne ryteikköön. Meidän lenkkialueella on todella huonosti roskiksia.

7. Kuinka paljon käytät aikaa turkinhoitoon ja millä tavalla (pesu, föönaus, trimmaus, nyppiminen yms) viikossa, kuukaudessa tai vuodessa?
Erittäin vähän, en edes viikottain. Harjaan kun on tarvis, trimmaan tassu-, korva-ja häntäkarvat kun alkavat tursuta rumasti, pesen jos turkki on paskainen.

8. Onko kilometreillä ja rahalla merkitystä esim. pennun hankinnassa, koiraa astuttaessa tai harrastusmatkoissa?

Ei. Ne ovat hoidettavissa olevia kysymyksiä. Tärkeintä on itse koira ja yhdistelmä.
Vaikka okei, myönnetään, näyttelyihin en lähtisi ajelemaan 600km päähän ja kisoihinkin vähän laiskanpuoleisesti. Lähellä on kuitenkin niin paljon kaikkea tarjolla.

9. Mitkä ovat blogisi yleisimmät aiheet?
Agility ja toko

10. Onko sinulla lisäksi muita lemmikkejä kuin koiria, mitä?
Minulta löytyy hurmaava, pieni, amelatistinen neitikäärme nimeltä Kupla. Lajiltaan viljakäärme.

11. Mitä mieltä lähipiirisi on koiraharrastuksestasi?

Äitini on innostunut ja kannustaa kaikin tavoin. On antanut jopa oman koiransa treenikäyttöön ja innostunut itsekin erilaisista lajeista, lähtee mielellään mukaanm tapahtumiin katselemaan. Monet pitävät varmasti vähän pölhöinä, mutta eläinrakkaina ihmisinä kukaan ei täysin kieroon katso.



Haastan seuraavat blogit:

Kysymykset, olkaa hyvä:

  •  Kun katsot viiden vuoden taakse, näätkö itsesi tässä koira-ja elämäntilanteessa?
  •  Lapsuutesi haaverotu? 
  • Koiralajeista oma suosikkisi?
  • Koirasi suosikki harrastuksistanne?
  • Onko sinulla jotain salaista ja "noloa" koirarotua, mitä ihailet?
  • Missä sinuun tulee panostaa koiran omistajana/kouluttajana?
  • Vahvuutesi koirien kanssa?
  • Onko päiviä, kun sinua harmittaa ainainen touhuaminen koirien kanssa?
  • Onko teillä lajeissanne sää-tai pakkasrajoitusta? Entä arkisessa lenkkeilyssä tmv?
  • Kuinka paljon eläimet aiheuttavat sotkua ja siivottavaa asunnossa? Kuinka usein?
  • Haaveiletko muista eläimistä koirien lisäksi?




Esittelyssä omistaja



Kidan juoksujen takia harrastepuolella elämämme on ollut vähän hiljaista. Kotitreeneistä minulla ei ole mitään uutta, uhkeaa kerrottavaa ja päätäni puhki olen pähkäillyt, että millä ilahduttaisi lukijoita tämän koomauksen aikana. Vilkaisin vähän blogini sivustoja ja hoksasin - hetkinen, en vieläkään ole tehnyt omaa esittelyäni loppuun?

Mikä se sellainen blogin kirjoittaja on, joka kertoo koiristaan kaiken, muttei itsestään? Jumprahuitti, asiaan on tehtävä jonkinlainen korjaus! Toteutukoon se tässä bloggauksessa. Jos aihe ei kiinnosta, rullatkaa suosiolla sivun loppuun. Laitan sinne kuvia vaikkapa söpöistä kanoista.

~*~

Esittelyssä siis itse pääpiru, kirjoitusvirheiden armoton nakuttaja ja hihnanpäiden vikisevä kaksijalkainen: Maija


Moni lukija tietääkin kotipaikakseni Lahden, jossa aloitin tänä vuonna (2012) opiskelut ammattikorkeassa mediatekniikan parissa. Olen 21-vuotias ja koiraharrasteissa koen eläväni varsinaista murroskautta. Olen valtavan utelias tätä alituiseen nöyräksi pistävää lajia kohtaan ja himoni menestyä sekä oppia kasvaa kokoajan, jokaisella hengenvedolla. Myönnän olevani kunnianhimoinen, mutta (onneksi) järkevällä tasolla. Vaikka, myönnetään, toisinaan saatan vaatia aivan liikaa itseltäni ja kiusata itseäni piiskan jykevillä sivalluksilla, mutta silloin on mainiot treenikaverit potkaisemassa takalistolle. 
Voisin kuvailla itsäni parhaiten sieneksi - hyvin imukykyiseksi sieneksi, joka janoaa tietoa imettäväksi itseensä niin paljon, että sitä lopulta pursuaa väkisinkin ulos. Tämä koskee ennenkaikkea koiria ja niiden kanssa elämistä, mutta myös hevosia ja muita eläimiä ja monia muitakin elämän asianhaaroja. Koirablogissa kuitenkin koiratekemiset kiinnostavat eniten, joten en kyllästytä asiaa koskemattomilla aiheilla sen kummemmin.

Koiria meidän perheessämme on ollut aina. Syytän äitini puolelta tulleita geenejä eläinhurahtunaisuudesta, sillä äitini ei ole paljoa minua parempi karvarakkauden suhteen. Taran kanssa olen varsinaisesti päässyt koiratekemisen makuun, Kida taas on sykähdyttänyt minut niiden imuun vakavemmalla periaatteella. On hassua muistella muutaman vuoden taakse, kun vannotin, etten minä kisata uskalla, tai etten minä koskaan olisi näissä hommissa niin hyvä, että viitsisi suutaan avata. Täytyy myöntää, että olin totaalisen väärässä. Sovittelevasta, oppivaisesta ja muuntautumiskykyisestä persoonastani on ollut hyvin paljon hyötyä, sillä koen kykeneväni hallitsemaan ja muuntelemaan oppimiani asioita hyvin nopeasti. Elävien olentojen kanssa olen huomannut ne erittäin hyödylliseksi piirteeksi. Ehkä kuitenkin intohimo ja rakkaus ovat asioita, joiden avulla intoni hommaa kohtaan vain kasvaa, vaikeuksista ja satunnaisista hermoromahduksista huolimatta.



Kävin kasvattajan peruskurssin tänä syksynä (lokakuu 2012) ja opiskelen agility-ja toko-ohjaajan peruskursseilla. Opettaminen on oppimisen lisäksi suuri intohimoni. Kasvatuksesta olen haaveillut pienen ikäni, mutta vastuullisena henkilönä kiire minulla ei ole. Kun jonain päivänä minulla on jalostuskelpoisia eläimiä, pääsen toteuttamaan unelmaani kasvattajana. 
Hevospuolta olen kuluttanut kymmenen vuotta ja rapiat. Omistin oman hevosen vuosina 2005-2011, siitä eteenpäin olen jatkanut harrastusta hieman rauhallisemmin vuokrahevosten parissa. Himo uutta, omaa hevosta kohtaan on vahva, mutta ajan ja varallisuuden ollessa heikonlaiset opiskelujen takia täytyy himoa pidätellä vielä muutaman vuoden ajan. Hevoset ovat mitä mainiointa terapiaa, eikä minulla ole kummoisia menestystavoitteita niiden kanssa. Haluan kuitenkin kehittää taitojani tälläkin saralla ja varsinkin työskentely nuorten hevosten kanssa on hyvin mielenkiintoista. Kävin Asikkalan hevosenhoitajakoulua ajalla syksy 2010-kevät 2011. Koululle kiitos ravimaailmaan perehdyttämisestä, itsehän seison tukevasti ratsastussaappaat jalassa.

Muina kiinnostavina asioita mainittakoon valokuvaus, kuvataide, musiikki (ennenkaikkea laulaen), kirjallisuus, sekä luonto ja sen ihmeet. Myöskin erilaiset ihmiset, mielipiteet ja luonteenpiirteet ovat kiehtovia, juhlintakin satunnaisesti. Aika, joka ei kulu ulkoillessa, eläinten kanssa, nukkuessa tai koulussa, uhrautuu yleensä tietokoneella nuhruillen. Tai parisuhdetta vaalien. Internetissä kulutan paljon sosiaalista mediaa tavoilla jos toisillakin.

Voisin vastata tähän samalla, minkälaiset blogit minua kiinnostavat! Minuun vaikutuksen tekee ennenkaikkea huolellinen ulkoasu. Se herättää mielenkiintoni - ihminen, joka panostaa ulkoasuun, panostaa usein myös bloginsa sisältöön. Jos tähän yhdistetään kauniit valokuvat tai/ja persoonallinen tapa kirjoittaa, on lukuelämys valmis. Myös jollakin tavalla harvinaisempia aiheita käsittelevät blogit jaksavat kiinnstaa, kuten myös sarjakuvana päivitettävät, jos piirtotyyli sattuu iskemään. Kiinnostavinta luettavaa on (tarinankertojasta riippuen) joko treenikertomukset ja erilaisista oppimistyyleistä kirjoittaminen tai sitten ihan arkinen aherrus koiramaisten kavereiden kanssa.

~*~

Hmm, turinointi venyi vähän pidemmäksi kuin toivoinkaan. Onnittelut heille, jotka lukivat loppuun asti.

Syyslomaa olemme tosiaan vietelleet ja keskittyneet lähinnä lenkkeilyyn ja loikoilemiseen. Muutama kotitreeni on osoittanut maltin olleen valttia. Metsku nousee ensimmäisellä yrityksellä sisätiloissa, se palautetaan kauniisti eteen ja sitä osataan pitää jo tiukemmin suussa. Ruutuun Kida hakee heti, kun sen pystyttää, huolimatta välimatkasta. Minulla olisi tässä innokas, ilmeisen koevalmis koira, mutten kiirehdi ennenkuin olen oikeasti valmis siirtämään metallinoudon ulkotreeniin. Joskus tekee tosiaan hyvää heittää aivot narikkaan ja antaa koiran pohdiskella asioita rauhassa. Tai sitten Kida on vaan totaalisen tympääntynyt turhanpäiväisiin naksutustehtäviin, kuten kolikon nostamisiin maasta, vetoketjujen availuun ja jumppaliikkeisiin. 

Myöskään Taran ensimmäisellä tokokoetuksella ei ole ollut kiire. Liikkeet tuo suorittaa, mutta hinkkaan vaikka elämän loppuun asti tiiviimmän seuruun ja äänenkäytön opettelun kanssa, kunnes olen tyytyväinen. Tapsa Taapanterilla on kuitenkin aina hauskaa ja sekin on päässyt tekemään niin avoimen- kuin voittajaluokankin liikkeitä ihan vaan yleisen iloisuuden vuoksi. Oppivainenhan tuo on, muttei ole agilityn voittanutta.

Juoksujen ansiosta Kida on ollut tiukkapipoinen ja äärimäisen ahne, mutta puolet kärsimyksestä on jo takanapäin. Tänään paimen tarjoili itseään kovin hanakasti Taralle ja tassujen töminä olisi varsin korvia hivelevää Kidan säpsähdellessä kuin sähköjäniksen.

Loppuun vielä suloinen syysKida ja söpö kanakuva, kuten lupasin. Kaksikko on toiminut oikein hienoina kanakoirina täällä maalla ollessa. Tara meinasi vain kerran saada nokasta (mitäs meni tunkemaan kirsuaan aidan raosta, huononäköisempikin kukko luulisi oranssia koiraa ketuksi).




perjantai 12. lokakuuta 2012

Koiranpentu jumittaa

TÄMÄ ON POSTAUS NUMERO 300!!!
Wou.

Minun piti pyhittää tämä teksti kaikenmoiselle esittäytymiselle ("mitä?" te nyt kysytte), mutta päätin jättää sen ensi kertaan. Tuli nimittäin suurempi puheenaihe, josta avautua internetin syvimpiin syövereihin. Kyseessä ei toki ole mikään hengenlähdön asia. Voitte siis vetää henkeänne (ikäänkuin tässä vaiheessa olisi jotain oikeasti jännitettävää ollut..)

Maanantaina kuitenkin vein likat Katrin hellään huostaan hieronnan merkeissä. Olin havainnut Kidassa jäykkyyttä jo aiemmin, mutta koska aikaisempaan ei aikaa kyetty siirtämään, tyydyin hoitamaan asiaa lähinnä omien pikku kätösieni avulla. Vaikka koira ei enää reagoinut jumeihin - jotka muuten sijaitsivat takareisissä - yhtä voimakkaasti, Katrin ilme yhdistettynä parahdukseen "miten se noin vinkurallaan juoksee?" ei ollut lupaava Kidan esitellessä raviaan parkkipaikalla. Sisätiloissa tarkempi koluaminen paljastikin karun totuuden. Etupää oli jumissa, joskin sen jäykkyys suli nopeasti käsiteltäessä. Jäykkyys lienee johtunut takapäästä, joka oli juntturassa. Lantiosta alaspäin mystisesti ilman mitään tiettyä jumiumakohtaa. Tässä vaiheessa alkoi huolestuneen omistajan aivot raksuttamaan yliteholla: olenko lämpännyt/jäähdytellyt huonosti crossilenkeille? Ei, en ole. Agilityssä? Ei, sielläkin on asiat hoidettu. Eikai selässä ole rakenteellisesti vikaa? Pienen ihmisen mieli rullasi kuin mäen päältä tuuppauksen saanut skeittilauta.

Onneksi Katri on lahjakas käsistään ja sai Kidan hierottua. Koira oli varsinainen makaroni hoidon jälkeen. Takajalat olivat kuin sulaa vahaa ja loikkaaminen autoonkin muistutti lähinnä rojahdusta vatsalleen. Kotihoidoksi suunnittelimme Katrin kanssa jos jokinlaista venytysliikettä mielikuvituksen käyttöä todellakaan säästämättä. Lämmittelyn jälkeen ennen treenejä ja jäähdyttelyn jälkeen uusintana suoritan perusvenytykset, jonka lisäksi joka ilta teen fysioterapeutin suosittelemia liikkeitä (joita meille siis tarjoiltiin varvasepisodin yhteydessä) ja hierontoja + "kekseliäisyysvanutuksia" on mukaan tungettu. Tuloksena, tietenkin, entistäkin vetreämpi, notkeampi ja sukkelampi australianpaimen. Jos se jumisena loikkii ja on noin näppärä, niin entäs notkeana sitten!

Taralla kaikki oli kunnossa, ei mitään mainitsemisen arvoista. Paitsi se, ettei voi olla söpömpää kun hierontamatolla kellivä Tapsa. "Miiiksi sinä minun selkää haluaisit hieroa, rapsuta ensin vähän mahaa, jooko?"

Tiistaina notkeiden koirien kanssa agilitytreeneihin, joissa jo hullun lailla toteuttelin sotasuunnitelmia Kidan kanssa. Pyysin kuitenkin Ninaa katsomaan Kidan hyppytekniikkaa vähän "sillä silmällä", jos havaitsee jotain erikoista. Eipä havainnut, paitsi sen, miten paljon neidin käännökset yhtäkkiä ovat parantuneet. No ihmekös tuo!



Hitsin kiva rata. Tätä oli kiva tehdä itse ja oli hauska päteä muita tämän tiimoilta. Kummallakin koiralla oli hävyttömän hyvä draivi päällä. Oli mukava hifistellä sylkkäriä viimeisellä rengas-hyppy-putki-kuviolla ja alun niisto sujui sekin mainiosti. Olemme innostuneet niistoista, huomaan. :-D Kepitykset sujuivat myös hyvin molemmilta tyypeiltä, Kidakin alkanut saada uudestaan itsevarmuutta itsenäisempään tekemiseen.

Erityismaininta kuitenkin Taralle: se teki itsenäisen kontaktin puomilla!!!! Go, Tapsa, go!!!!


Kuten tarkkasilmäisimmät huomaa, tämä kuva ei ole tältä viikolta......


keskiviikko 3. lokakuuta 2012

When I say jump, you say how high

Alkuun copykattaan Agarwaenin päivittelijää Lauraa ja kysyn: Mikä on saanut sinut seuraamaan meidän blogia? Vastailen tähän kysymykseen jotain analysoivaa itsekin seuraavassa päivityksessä, tähän agilityteemaan se ei vaan oikein sovi. Lukijoiden vastaukset voivat kuitenkin auttaa minua pohdinnoissani (ja kehittämään tietenkin blogia yleisön kaipaamaan suuntaan...)

Agiliitoa on suoritettu verenmaku suussa ja hiki kainalokarvoissa. ...No ei sentään, vaan ihan hyvällä mielellä ja energialla on liidelty. Fiilis lajia kohtaan on taas kauniin vaaleanpunainen ja tekeminen sen parissa maistuu maukkaalta. Tähän voi vaikuttaa ohjaajakoulutukseni ja se, että pääsen kertomaan näkemyksiäni, kuulemaan muiden mielipiteitä ja oppimaan uusia asioita. Minun sieniluonteeni nauttii, kun pääsen kiusaamaan aivosolujani uudella, kiinnostavalla informaatiolla. Tietenkin kun kyse on koiralajeista, pääsevät tytötkin ansaitsemaan oman palasensa innostuksestani.

Perustreenien lisäksi pääsimme viime sunnuntaina vieraan taitajan oppiin. Nina heitti viestiä avoimesta valmennuspaikasta Oreniuksen Annalle ja tietenkin intomielellä ilmoittauduin mukaan. Viimeisillä voimillaan yritti karma estää osallistumiseni karkeloihin: lauantainen juoksulenkkini päätyi ikävästi minun liukastuttua kivuliaasti kiven päälle, ansaiten oikeaan kankkuuni valtavan turvotuksen ja sanoinkuvaamattoman kivun. Onneksi linimentti, kipulääke ja kireä tukiside pitivät minut niin hyvin kasassa, että agiliitely onnistui lopulta mainiosti.




Oona oli mukana kuunteluoppilaana ja videokuvaajana, kiitos paljon!
Videolta näkee kyllä mainiosti, miten minulla on tapana alkuun jännittää uutta tilannetta kovasti, joka näkyy jäykkyydessäni radalla. Kunhan rentoudun, alkaa menokin näyttää paremmalta. Niistot, japanilaiset ja persjätöt sujuivat lopulta kivasti ja Orenius tykkäsi Kidasta. Paitsi että neidin korkeat, pystysuorat loikat naurattavat aina ihmisiä, oli punapaimen Oreniuksen mielestä oikein potentiaalinen agilityotus. Enkä minäkään huono ollut hänen sanojensa mukaan, vaan oikein näppärä tiimi kyseessä.
Pakko myöntää, valmennus kyllä lämmitti mieltä kovasti, eikä fiiliksissä treenin jälkeen ollut paljoa parantamisen varaa.

Tiistaina oli minun tehtäväni pitää agilitytreeni ensimmäiselle ryhmälle ja suunnitella rata, joten päätin kiusata heitä tällä samalla tuotoksella. Paitsi että opittujen tietojen jakaminen muille oli oikein antoisaa, pääsi myös Tara testaamaan taitojaan radalla. Kokeilin rataa tällaisenaan, mutta myös japanilainen tuli muutettua viskileikkaukseksi, valssi vaihdettua persjätöksi ja muuta mukavaa. Rata sujui Taran kanssa todella hyvin, mutta sitäkin enemmän minua ilahdutti tajuta, että noutaja on vihdoin saanut malttia ja jonkinlaista järkeä itsenäisien kontaktien suorittamiseen. Itseasiassa Ninan mielestä tämä rauhoittuminen on nähtävissä Taran suorittamisessa muutenkin - ilman, että sen vauhti mitenkään olisi kärsinyt. Kivaa!

Kidan kanssa radan suoritus oli surullista katsottavaa. Ilmeisesti syynä oli minun väsymykseni, olinhan ensin toiminut wnb-ohjaajana ja sitten juossut rataa jo Taran kanssa. Sätkimme kuitenkin sisukkaasti radan loppuun uusia kuvioita kokeillen ja saimme aikaan onnistumisiakin. Agiratailun jälkeen oli mukava ottaa paikkamakuu ryhmässä vaan todetakseen, ettei neiti enää heittäydy lonkalleen. Pää maassa-makaaminen on selvästi parantanut neidin makuuasentoa! Tätä makuuta käytän siis ulosmentäessä, sillä Kida tuppaa kiihtymään hyvin vahvasti sillä hetkellä ja makaaminen pää maassa saa sen rauhoittumaan huomattavasti.