perjantai 26. lokakuuta 2012

Hurttamainen haaste

Kaksi kaunista ja yksi komea haastoivat meidät emäntänsä avustuksella! Paimen ja noutaja vastaavat.

"Ohjeet haastetuille: Jokaisen haastetun tulee vastata niihin 11 kysymykseen, jotka haastaja on esittänyt ja postata ne blogissaan. Valitse sitten 11 uutta haastateltavaa ja linkitä heidät postaukseesi. Keksi 11 uutta kysymystä, joihin haastettujen tulee vastata. Älä haasta sitä henkilöä, jolta sait haasteen."





1. Paras/mieleenpainuvin tuloksesi koiran kanssa esim. näyttelyissä tai kokeissa/jossain muussa harrastuksessa?
Viimeisin LUVA ja kakkostulos Kidan kanssa alkusyksyllä agikisoista. Olin kärsinyt jo pitkään pahasta motivaatio-ongelmasta ja nollatuloksen saaminen tuntui hyvin epätodennäköiseltä. Turhautuneisuuteni vitosiin oli kohonnut mitä suurimmaksi, ja vaikka treenit sujuivat mitä parhaiten, kisatilanteessa tapahtui aina jotain. Tämän radan jälkeen en osannut kuin halata koiraani, huutaa, nauraa, itkeä. Ihmiset halasivat ja tajusin, miten moni henkilö oli iloinen puolestani ja miten hienon porukan omaan ympärilläni. Kaikki ovat tehneet parhaansa motivoidakseen.

2. Arkipäiväsi koiran kanssa, mitä sisältää?
Ainakin lenkin kolme kertaa päivässä (pituudet vaihtelevat), koirien kaksi ateriaa (raakasafkaa) ja edes jonkinasteista treenausta päivittäin. Päivämme ovat monipuolisia, joskus kiireisempiä (=tylsempiä) ja joskus aikaa on kooko 24h, eikä tiettyä kaavaa ole.

3. Koiran ruokinta: markettiruokaa, kallista kuivamuonaa, barffausta vai jotain muuta? Miksi?
Raakaruokintaa, eli barffausta. Erilaisia lihoja, luita, pienesti kasvista ja lisät. Haluan syöttää mahdollisimman "koiraystävällistä" ruokaa, sapuskaa, johon sen ruoansulatus on tarkoitettu. En myöskään halua syöttää viljoja tai muita turhia hiilihydraatteja.

4. Oma rotusi, miksi juuri se?
Auspai näillä näkymin. Mikään muu rotu ei ole sykähdyttänyt samalla tavalla. Aussiessa yhdistyy paimenkoiran nöyryys, sisukkuus, kestävyys ja energisyys ja samalla vahtikoiran tarkkaavaisuus, äkkipikaisuus´ja haastavuus, yhdistettynä hyvään moottoriin, monipuolisuuteen ja älykkyyteen.

5. Rotu jota et voisi omistaa ja perustelu sille?

Nakurodut (kiinanharjakoira, meksikonkarvatonkoira...). En tykkää koskea karvattomiin eläimiin, joilla "kuuluisi" olla karvat. Pätee siis koiriin, kissoihin, marsuihin, rottiin jne.

6. Keräätkö koirasi jätökset?
Kyllä ja en. Metsästä ja ovien pohjalta en. Pihojen läheisyydestä, poluilta jne. pyrin poistamaan kasat, ainakin sinne ryteikköön. Meidän lenkkialueella on todella huonosti roskiksia.

7. Kuinka paljon käytät aikaa turkinhoitoon ja millä tavalla (pesu, föönaus, trimmaus, nyppiminen yms) viikossa, kuukaudessa tai vuodessa?
Erittäin vähän, en edes viikottain. Harjaan kun on tarvis, trimmaan tassu-, korva-ja häntäkarvat kun alkavat tursuta rumasti, pesen jos turkki on paskainen.

8. Onko kilometreillä ja rahalla merkitystä esim. pennun hankinnassa, koiraa astuttaessa tai harrastusmatkoissa?

Ei. Ne ovat hoidettavissa olevia kysymyksiä. Tärkeintä on itse koira ja yhdistelmä.
Vaikka okei, myönnetään, näyttelyihin en lähtisi ajelemaan 600km päähän ja kisoihinkin vähän laiskanpuoleisesti. Lähellä on kuitenkin niin paljon kaikkea tarjolla.

9. Mitkä ovat blogisi yleisimmät aiheet?
Agility ja toko

10. Onko sinulla lisäksi muita lemmikkejä kuin koiria, mitä?
Minulta löytyy hurmaava, pieni, amelatistinen neitikäärme nimeltä Kupla. Lajiltaan viljakäärme.

11. Mitä mieltä lähipiirisi on koiraharrastuksestasi?

Äitini on innostunut ja kannustaa kaikin tavoin. On antanut jopa oman koiransa treenikäyttöön ja innostunut itsekin erilaisista lajeista, lähtee mielellään mukaanm tapahtumiin katselemaan. Monet pitävät varmasti vähän pölhöinä, mutta eläinrakkaina ihmisinä kukaan ei täysin kieroon katso.



Haastan seuraavat blogit:

Kysymykset, olkaa hyvä:

  •  Kun katsot viiden vuoden taakse, näätkö itsesi tässä koira-ja elämäntilanteessa?
  •  Lapsuutesi haaverotu? 
  • Koiralajeista oma suosikkisi?
  • Koirasi suosikki harrastuksistanne?
  • Onko sinulla jotain salaista ja "noloa" koirarotua, mitä ihailet?
  • Missä sinuun tulee panostaa koiran omistajana/kouluttajana?
  • Vahvuutesi koirien kanssa?
  • Onko päiviä, kun sinua harmittaa ainainen touhuaminen koirien kanssa?
  • Onko teillä lajeissanne sää-tai pakkasrajoitusta? Entä arkisessa lenkkeilyssä tmv?
  • Kuinka paljon eläimet aiheuttavat sotkua ja siivottavaa asunnossa? Kuinka usein?
  • Haaveiletko muista eläimistä koirien lisäksi?




1 kommentti:

  1. Ihanaa ku teit tän näin pian ♥ Kiva oli lukkea noita vastauksia :)

    VastaaPoista

Kiitos, kun päätit kommentoida blogiini! Kommenttienvalvonta on käynnissä, jotta yksikään kommentti ei jäisi huomioimatta. Kaikki kommentit luetaan ja pyrin vastaamaan jokaiseen.