perjantai 23. marraskuuta 2012

Kaksi petoa

(91 lukijaa. Voisin halata teitä kaikkia!)

Nimittäin agilitypetoa.

Viime tiistaina treenivihkooni ja facebookkiin kirjoitin ylistäviä sanoja. Hehkutuksia kahdesta, mahtavasta liitokoirasta ja ohjaajasta, joka sekin tunsi olonsa hyväksi ja onnistuneeksi. Kaikessa siinä kiihkossa unohdin kuitenkin päivittää blogin. Korjattakoon virhe, vaikkakin vähän myöhässä.


Mittasuhteet kuraa. 7-8 väli oikeasti niin tiukka kuin miltä näyttääkin, mutta pussi oli  lähempänä hyppyä 17. (Hei, kuuluuko tuo pituus ajatella niin, että korkeus kasvaa (<) vai, että tuossa on nuoli, joka osoittaa hyppysuunnan?)

Annikalle kiitokset tästä radasta - sitä oli kiva opastaa ja sitä oli kiva juosta itsekin. Tutustuessani rataan olin sitä mieltä, että kokeilisin ihan uskomattomia ohjausyrityksiä, mutta väsymys ja maneesin raskas pohja saivat minut toisiin aatoksiin ja meninkin ihan kiltisti.

Minut täytti flow. Minä tunsin itseni osaavaksi, minä tiesin kykeneväni. Tai itseasiassa, kun saavuin Kidan kanssa radalle, en miettinyt mitään. Jätin koiran, pyysin sen radalle ja ohjasin sitä. Layeroinnin palkkasimme Ninan kanssa hypyllä 3, koska jostain syystä tavallisia hyppyjä neiti ei hae, jos välissämme on este - renkaat, kontaktit, putket, ne ovat sitten ihan eri asia. Muutoin rata meni niin.. nätisti. Nopea valssi hyoyn 6 jälkeen sujui moitteetta. Kepit olivat paremmat, kun laitoin viimeisen väliin ohjuriin ja sen stressaamisen sijaan saatoin keskittyä koiran tsemppaamiseen ja suorittamiseen. Sylkkäri okserin ja hypyn välissä toimi loistavasti ja kun tein koiralle selkeän tien pituudelle vekin avulla hypyn 11 jälkeen, ei haitannut vaikka koiran otti esteen vasenta puolta. Neiti erotti putken ja puomin ohjauksen selkeästi, se haki putken sijaan renkaan kuten pitikin.... ihan mahtava pakkaus. 

Aivan käsitämättömän mahtava. Kida antaa parhaansa, lukee minua kuin avointa kirjaa. Sillä on hauskaa, se rakastaa tätä lajia ja se riemuitsee, kun onnistuu yhdessä kanssani tai itsekseen.

Tara jatkoi mahtavaa oloani. Se alkoi siitä, kun koira suoritti kontaktit itsenäisesti. Se jatkui, kun noutajalla oli täydellinen tappurafiilis suorittaa rataa. Koira kuunteli minua ja minä ohjasin sitä - mikä täydellinen ja toivottu yhdistelmä! Ninakin huomautti asian, jonka olen huomannut itsekin: miten tuo koira onkaan rauhoittunut! Se ajattelee tse sen sijaan, että kiihdyttäisi itsensä hurmokseen, ajaisi päänsä sisäiset herneet sekaisin ja sitten huutaisi turhautumistaan ulos keuhkoistaan. Se ajattelee kepeillä, se ajattelee kontakteilla, ja silti sen vauhti on mahtava ja ilo tehdä sitäkin suunnattomampi. Nina tiedusteli, koska edessä on kilpailuja oranssille punanenällekin, ja iloksi sain sanoa, että itsenäisyyspäivänä. 

Tara haki renkaan sijaan ensin putkelle, mutta pienellä tsempillä (ja astetta tujukammalla RENGAS-käskyllä) se teki oikean suorituksen loppuun.

Tämä etenemiseni, oppimiseni, ohjaajakoulutukset, kannustuksen saaminen ja tuen saaminen ovat tehneet minulle ihmeitä. Minä osaan. Minä opin. Minä rakastan.

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Tuikitavallinen tiistai

Onpas turhauttavaa postata tavallisia agilitypäiväyksiä yksi toisensa perään, mutta menköön. Vielä turhauttavampaa on nimittäin tyhjänä kumiseva blogi. Kuvia olisi hauska päivittää, mutta minulla on ongelma. A) en halua kuvata vesisyksy-kuvia marraskuussa, jotta saisin väriä kirjoitukseen ja B) en halua julkaista vanhempia, julkaisemattomia syyskuvia, koska minua turhauttaa näyttää niitä, kun on jo marraskuu. Ehkä innostun ja kokoan jonkinlaista agilityvideota hamassa tulevaisuudessa...

Ennen agilentoja kävin hakemassa Taralle antibioottikuurin tassussa olevan haavan takia. Olen putsannut haavaa ahkerasti betadinella ja käyttänyt bacibact-pulveria, mutta siitä huolimatta haava hieman pullotti ja punersi, ja koska koira vielä ontuu, päätin käydä näyttämässä. Lääkäri totesi, ettei tulehdus ole kummoinen ja kokeili jalan niveletkin vääntelemällä, eikä koirassa vikaa ollut. Sydän kuulosti vaihteeksi hyvältä, suu oli puhdas ja Tara viihtyi - tästä viihtymispuolesta hoiti äitini, joka päätti lahjoa mussukoitani parilla luulla ja lelullakin... (Kiitos äiti!)

Kida pääsi kuitenkin agilentämään. Sillä olikin hyvä meno, kun koko päivä oli ollut niiin tylsä. Nopeasti sekaisissa tunnekiemuroissa sain väkerrettyä radan, joka osoittautui epäilyksistäni huolimatta tosi kivaksi. Radasta paint-räpellys tekstin lopussa. Valitan vääriä mittasuhteita ja rumaa ulkoasua.

Ysin niisto toimi hyvin, itseasiassa koko alkurata aina esteelle 14. asti. Pelkäsin koiran hakevan A:n putken sijaan, sillä ennen rataa kokeilin kontakteja muutaman kerran kyseisellä esteellä. Vielä mitä, otti ohjaukseni oikein vastaan ja sukkuloi putken kautta kepeille oikeaoppisesti.

Kontakteille sulin ihan täysin, näin välihuomautuksena, olivat niin kovin hienot. Kepit olivat toiseen suuntaan paremmat. Nina huomasi, että minäkin alan lopussa jännittämään viimeistä keppiväliä, jonka Kida sitten lukee ja saattaa pujahtaa siitä ohi, ehkä myöskin palkan toivossa - mikä on hassua, koska en ole enää aikoihin palkannut sitä enää suoraan keppien jälkeen vaan suoritamme jonkin esteen ennen lelun lentämistä. Ensi kerralla ajattelin heittää ohjurin loppuun, niin pääsen itse rentoutumaan ja koira suorittamaan ilman ohjaajan hyperventilointia.

Irtoaminen hypyille olikin hassumpi juttu kohdassa 14-16. Viime lauantaina K haki kuin vanha tekijä renkaalle, mutta hypylle ei sitten hakenutkaan. Helpotin tehtävää, palkkasin irtoamisesta ja loppuun sainkin (palkkauksen kera) hyvän irtoamisen kummallekin hypylle ja pääsin layeroimaan putken toiselta puolen.

Ratailun päätteeksi naksuttelin vielä punapaimenen kanssa merkkiä, ennenkuin nappasimme Taran autosta mukaan ja suoritimme jäähdyttelylenkin ja venytykset. Ja voi miten minua nauratti: seisoessani naksutin kourassa ja odotellessani Kidan reaktiota, turhautui Kida kun en hyväksynytkään sen merkkiä (koira asettui väärään kohtaan). Tämä tilanne vaatii muuta temppua, totesi pieni pystykorva ja kävi tuumasta toimeen: takajalkoja vaan merkille ja kontaktia tarjoamaan!


lauantai 10. marraskuuta 2012

Aussielity

Sovimme epiksissä tiistaina Minnan ja Tuulin kanssa, että lauantaina treenattaisiin kimpassa agilityn ihmemaailman kiemuroissa. Aamulla kellon soidessa oli hauska havahtua tähän ajatukseen konkreettisesti ja todeta, että jonkinlaista radantynkääkin pitäisi varmaan tekaista, jos aikoo oman treenauksen lisäksi muita vähän ohjatakin. Siispä kynä sauhuamaan! Minna pyyteli irtoamistreeniä ja layeri-harjoituksia, jonka ansiosta paperille syntyi seuraavanlainen hyppärirata:


Itseasiassa aika jees rata olikin. Kolme eritasoista koiraa ja ohjaajaa, mutta kaikilla tuntui olevan hauskaa ja onnistumisia tuli. Kida oli tauon jäljeltä omaan silmääni vähän hidas ja jähmeä (pari rimaakin pudotti alkuun, tosin minusta tuntuu, että ne johtuivat enemmän koiran hätäilystä), mutta teki kyllä kivaa rataa. Irtosi oikeille esteille, kepittikin kivasti (kunnes loppua kohden väsähti ja jätti viimeisen välistä). Olin treenin alussa varma, että jään palloilemaan viimeisille esteille. Annoin Kidan irrota viimeiselle hypylle ja pelkäsin, että se lukitsee edessä olevan putkensuun, mutta eipäs lukinnut: koiran nimen huudahdus, jotta sen huomio kääntyy oikeaan putkeen ja vasta sitten käskytystä esteelle. Jos erehtyi sanomaan "putkeen" koiran ollessa hypyllä, se oli aivan varmasti päässä numero 15.

Itseäni miellytti myös 11-14, sillä Kida tykitti rohkeasti ja osaavasti esteille, vaikka itse jäinkin huutelemaan ohjeita putken toiselle puolelle ja annoin punapaimenen irrota niin hyvin, kuin ikinä vaan kykeni. Irtoaminen tosin tuolle ei mikään haaste olekaan ja rata oli hirmu kivaa juostavaa kummallekin.

Treenien päätteeksi (kun jäähdyttelyt ja venytykset oltiin suoritettu, muut olivat treenanneet ja ratakin purettu) sai koiralauma vielä juoksennella maneesissa. Kida menetti sydämensä lopullisesti äänihuuliaan availevalle, kovaotteiselle seitsenkuiselle saksanpaimenpojalle Farolle. Olin hieman yllättynyt, yleensä neiti ei pidä mölyävistä nuorista, mutta nyt se hoksasi yhden asian: hän itse saa myös huutaa kurkku suorana ilman, että toinen välittää, jos tyyppi kerran tekee itse samaa! Ihanien aussiekavereiden sijaan Kida siis mölisi, töni ja loikki saksanpaimenen rinnalla haastaen juoksuun ja leikkiin. En aina ihan pysy tuon paimenen ajatuksenjuoksussa mukana....

Tara ei liidellyt juoksujen ja tassussa vaivaavan pikku haavan takia. Sen sijaan se lönkötteli lenkeillä ja nuorison paimenriennoissa mukana, jonka jälkeen sai vielä pientä aivotyötä tokoilun merkeissä. Äänenkäyttöä saa edelleen pienentää, mutta yksi superplussa löytyi: rakastan tuon hyppyesteen suoritusta! Niin varma ja tiukan käännöksen tekee, lisäksi nakuttaa paikallaan perusasentoa ennakoimatta. Minun pieni pähkinäaivoni kehittyy!

PS. Metsku oli mukana radalla, ensi kertaa kodin ulkopuolella pitkään aikaan. En haetuttanut sitä vaan annoin kädestäni, pyysin perusasentoon, otin suusta, vapautin ja palkkioksi sai juosta putkeen ja sitten vielä lelua ja namia. Puruote paratunut huomattavasti, itseäni asiassa toistaen.

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Kumpi tässä treenaa, koira vai omistaja

Tajusin juuri, että vuosi alkaa olla lopuillaan. Elämme jo marraskuuta! Nyt pitäisi katsoa viimeiset agilitystartit tälle vuodelle ja hakea (vaikka väkisin!) viimeinen LUVA. jotta kilpakauden 2013 voisi aloitella rytmikkäästi kakkosluokassa. Olen jotenkin ihan unohtanut tähän kilpailutaukooni ja keskittynyt - yhä edelleen - lähinnä omaan kouluttamiseeni koirieni sijaan. Tokokokeet aion vastaisuudessakin vielä hetkeksi unohtaa, ainakin ensi vuoden puolelle. Vaikka treenailemmekin EVL liikkeitä ja voittajaakin ylläpidämme ahkerasti, minulla ei ole vielä kiirettä siirtää metallinoutoa ulos kylmyyteen sillä riskillä, että takapakkia tulisi liian nopean etenemisen takia. Tosiaan, Kida sisällä suorittaa metallinoudon jo erittäin innokkaasti ja sen pitotapa on parantunut. Edelleen ote saisi olla tiukempi jo ensialkuun, mutta suunta on kokoajan parempi. Kida alkaa suhtautua metallikapulaan pikku hiljaa yhtä innokkaasti kuin puiseen samanlaiseen.

Ohjaajakoulutuksien innoittamana toteutan treenejä nyt paljon temppuilun muodossa naksutellen. Otin videolle yhden treenauksemme, jossa teemme "hopp och stå"-nimisellä tekniikalla takareisien treeniä kaukojen istu-seiso vaihtoa silmälläpitäen. Tämä ja muut pienet aivopähkinät ovat kummastakin koirasta erittäin hauskaa puuhastelua.




Tavan lenkeilläkin treenaamme pikkujuttuja, ja varsinkin Kidasta näiden toteuttaminen on hurjan hauskaa. Esinehaku on helppo toteuttaa ihan tavallisilla välineillä. Tänään pitkällä iltalenkillä Kida etsi "matkalle kadottamani" avaimet, pannat, hihnat ja hanskat, yhden kerrallaan tottakai. Vaikka Kida on varsinainen silmäkoira, se nykyisin käyttää kuonoaan hyvinkin tehokkaasti.

Kun Kida pääsi takaisin agilityyn juoksutaolta, Tara päätyi paussille - noutajapahanen aloitti juoksemiset kesken treenien! Mokomakin pikkupossu. Treeneissä on ollut sekalaisesti niin minun kuin Annikan tekemiä ratoja, mutta laitettakoon esimerkkinä eilisten epiksien mölli-ja kilpailevien rata, jotka ovat Annikan käsialaa. Meidän treenivuorolla epiksien pitäminen oli vastuullamme, mutta työn lomassa kävi Kida juoksemassa radat treenimielessä. Kovin oli intoa tauolla olleella paimenpaholaisella. Se kuunteli ohjausta hyvin, vaikkakin mölliradan ensimmäisen kontaktin meinasi juosta läpi, kun kisatilanteessa eiii voi muistaa mokomaa. Kisaavien radalla oma ohjaukseni ontui, mutta Kida kuuliaisesti vastasi mokiini tekemällä juuri niin kuin pyysin. ;-) Kilparadalla esteillä 11-13 tuli todella kiva persjättö (koira ei edes mennyt putkeen, vaikka olin varma siitä ja jämähdin itse muurille aivan liian pitkäksi aikaa pökerryksissäni) ja 14-16 oli superhieno layeri - heti sen jälkeen, kun poimin koiran putkesta, sinnehän neiti ampaisi kun minä jäin jälkeen muurelle pönöttämään.




Käytiin me myös vähän kyläilemässä. Äitini synttäreiden kunniaksi vietimme yhden yön maaseudulla (mikä kelpasi paremmin kuin hyvin rankan ja väsyttävän tokoviikonlopun jälkeen) ja sen jälkeen pienenä yllätyksenä hankkiuduimme vielä Oonan ja Ora-mudin nurkkiin riesaksi. Koirat käyttäytyivät mallikkaasti, ilmeisesti omistajakin!