lauantai 10. marraskuuta 2012

Aussielity

Sovimme epiksissä tiistaina Minnan ja Tuulin kanssa, että lauantaina treenattaisiin kimpassa agilityn ihmemaailman kiemuroissa. Aamulla kellon soidessa oli hauska havahtua tähän ajatukseen konkreettisesti ja todeta, että jonkinlaista radantynkääkin pitäisi varmaan tekaista, jos aikoo oman treenauksen lisäksi muita vähän ohjatakin. Siispä kynä sauhuamaan! Minna pyyteli irtoamistreeniä ja layeri-harjoituksia, jonka ansiosta paperille syntyi seuraavanlainen hyppärirata:


Itseasiassa aika jees rata olikin. Kolme eritasoista koiraa ja ohjaajaa, mutta kaikilla tuntui olevan hauskaa ja onnistumisia tuli. Kida oli tauon jäljeltä omaan silmääni vähän hidas ja jähmeä (pari rimaakin pudotti alkuun, tosin minusta tuntuu, että ne johtuivat enemmän koiran hätäilystä), mutta teki kyllä kivaa rataa. Irtosi oikeille esteille, kepittikin kivasti (kunnes loppua kohden väsähti ja jätti viimeisen välistä). Olin treenin alussa varma, että jään palloilemaan viimeisille esteille. Annoin Kidan irrota viimeiselle hypylle ja pelkäsin, että se lukitsee edessä olevan putkensuun, mutta eipäs lukinnut: koiran nimen huudahdus, jotta sen huomio kääntyy oikeaan putkeen ja vasta sitten käskytystä esteelle. Jos erehtyi sanomaan "putkeen" koiran ollessa hypyllä, se oli aivan varmasti päässä numero 15.

Itseäni miellytti myös 11-14, sillä Kida tykitti rohkeasti ja osaavasti esteille, vaikka itse jäinkin huutelemaan ohjeita putken toiselle puolelle ja annoin punapaimenen irrota niin hyvin, kuin ikinä vaan kykeni. Irtoaminen tosin tuolle ei mikään haaste olekaan ja rata oli hirmu kivaa juostavaa kummallekin.

Treenien päätteeksi (kun jäähdyttelyt ja venytykset oltiin suoritettu, muut olivat treenanneet ja ratakin purettu) sai koiralauma vielä juoksennella maneesissa. Kida menetti sydämensä lopullisesti äänihuuliaan availevalle, kovaotteiselle seitsenkuiselle saksanpaimenpojalle Farolle. Olin hieman yllättynyt, yleensä neiti ei pidä mölyävistä nuorista, mutta nyt se hoksasi yhden asian: hän itse saa myös huutaa kurkku suorana ilman, että toinen välittää, jos tyyppi kerran tekee itse samaa! Ihanien aussiekavereiden sijaan Kida siis mölisi, töni ja loikki saksanpaimenen rinnalla haastaen juoksuun ja leikkiin. En aina ihan pysy tuon paimenen ajatuksenjuoksussa mukana....

Tara ei liidellyt juoksujen ja tassussa vaivaavan pikku haavan takia. Sen sijaan se lönkötteli lenkeillä ja nuorison paimenriennoissa mukana, jonka jälkeen sai vielä pientä aivotyötä tokoilun merkeissä. Äänenkäyttöä saa edelleen pienentää, mutta yksi superplussa löytyi: rakastan tuon hyppyesteen suoritusta! Niin varma ja tiukan käännöksen tekee, lisäksi nakuttaa paikallaan perusasentoa ennakoimatta. Minun pieni pähkinäaivoni kehittyy!

PS. Metsku oli mukana radalla, ensi kertaa kodin ulkopuolella pitkään aikaan. En haetuttanut sitä vaan annoin kädestäni, pyysin perusasentoon, otin suusta, vapautin ja palkkioksi sai juosta putkeen ja sitten vielä lelua ja namia. Puruote paratunut huomattavasti, itseäni asiassa toistaen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun päätit kommentoida blogiini! Kommenttienvalvonta on käynnissä, jotta yksikään kommentti ei jäisi huomioimatta. Kaikki kommentit luetaan ja pyrin vastaamaan jokaiseen.