keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Tuikitavallinen tiistai

Onpas turhauttavaa postata tavallisia agilitypäiväyksiä yksi toisensa perään, mutta menköön. Vielä turhauttavampaa on nimittäin tyhjänä kumiseva blogi. Kuvia olisi hauska päivittää, mutta minulla on ongelma. A) en halua kuvata vesisyksy-kuvia marraskuussa, jotta saisin väriä kirjoitukseen ja B) en halua julkaista vanhempia, julkaisemattomia syyskuvia, koska minua turhauttaa näyttää niitä, kun on jo marraskuu. Ehkä innostun ja kokoan jonkinlaista agilityvideota hamassa tulevaisuudessa...

Ennen agilentoja kävin hakemassa Taralle antibioottikuurin tassussa olevan haavan takia. Olen putsannut haavaa ahkerasti betadinella ja käyttänyt bacibact-pulveria, mutta siitä huolimatta haava hieman pullotti ja punersi, ja koska koira vielä ontuu, päätin käydä näyttämässä. Lääkäri totesi, ettei tulehdus ole kummoinen ja kokeili jalan niveletkin vääntelemällä, eikä koirassa vikaa ollut. Sydän kuulosti vaihteeksi hyvältä, suu oli puhdas ja Tara viihtyi - tästä viihtymispuolesta hoiti äitini, joka päätti lahjoa mussukoitani parilla luulla ja lelullakin... (Kiitos äiti!)

Kida pääsi kuitenkin agilentämään. Sillä olikin hyvä meno, kun koko päivä oli ollut niiin tylsä. Nopeasti sekaisissa tunnekiemuroissa sain väkerrettyä radan, joka osoittautui epäilyksistäni huolimatta tosi kivaksi. Radasta paint-räpellys tekstin lopussa. Valitan vääriä mittasuhteita ja rumaa ulkoasua.

Ysin niisto toimi hyvin, itseasiassa koko alkurata aina esteelle 14. asti. Pelkäsin koiran hakevan A:n putken sijaan, sillä ennen rataa kokeilin kontakteja muutaman kerran kyseisellä esteellä. Vielä mitä, otti ohjaukseni oikein vastaan ja sukkuloi putken kautta kepeille oikeaoppisesti.

Kontakteille sulin ihan täysin, näin välihuomautuksena, olivat niin kovin hienot. Kepit olivat toiseen suuntaan paremmat. Nina huomasi, että minäkin alan lopussa jännittämään viimeistä keppiväliä, jonka Kida sitten lukee ja saattaa pujahtaa siitä ohi, ehkä myöskin palkan toivossa - mikä on hassua, koska en ole enää aikoihin palkannut sitä enää suoraan keppien jälkeen vaan suoritamme jonkin esteen ennen lelun lentämistä. Ensi kerralla ajattelin heittää ohjurin loppuun, niin pääsen itse rentoutumaan ja koira suorittamaan ilman ohjaajan hyperventilointia.

Irtoaminen hypyille olikin hassumpi juttu kohdassa 14-16. Viime lauantaina K haki kuin vanha tekijä renkaalle, mutta hypylle ei sitten hakenutkaan. Helpotin tehtävää, palkkasin irtoamisesta ja loppuun sainkin (palkkauksen kera) hyvän irtoamisen kummallekin hypylle ja pääsin layeroimaan putken toiselta puolen.

Ratailun päätteeksi naksuttelin vielä punapaimenen kanssa merkkiä, ennenkuin nappasimme Taran autosta mukaan ja suoritimme jäähdyttelylenkin ja venytykset. Ja voi miten minua nauratti: seisoessani naksutin kourassa ja odotellessani Kidan reaktiota, turhautui Kida kun en hyväksynytkään sen merkkiä (koira asettui väärään kohtaan). Tämä tilanne vaatii muuta temppua, totesi pieni pystykorva ja kävi tuumasta toimeen: takajalkoja vaan merkille ja kontaktia tarjoamaan!


2 kommenttia:

  1. Heippa! Teitä on nyt heitetty haasteella, käyppäs kuurkkaamassa. :) http://wnbnoutajat.blogspot.fi/2012/11/haastoi-meidat-novascotiannoutaja-kiira.html

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia! Haaste otetaan vastaan. :-)

    VastaaPoista

Kiitos, kun päätit kommentoida blogiini! Kommenttienvalvonta on käynnissä, jotta yksikään kommentti ei jäisi huomioimatta. Kaikki kommentit luetaan ja pyrin vastaamaan jokaiseen.